Voi ei iltatähtenä kaksoset, kokemuksia 42v kaksosraskaudesta
Meillä ennestään kolme poikaa iältään 15, 12 ja 8 ja nyt tulossa kaksoset, ei tullut edes mieleen. Ajateltiin vain ihan yhtä..
Kommentit (7)
Nuo isot veljet.. kyllä ne jossain kotitöissä ja sylittelyissäkin voivat auttaa. Miellä naapurinpojilla tuntuu olevat kova " vauvakuume" ja ovat aina meidän pieniä hoivaamassa.
Minulla on muutamakin tuttava, jotka ovat saaneet kaksosia (luomuna) 35-40-iällä (naisen vanhetessahan kaksosten todennäköisyys lisääntyy) eikä kellään ole ollut mitään erityisiä ongelmia raskaudessa. Toki kaksoset teettävät sitten työtä ja näännyttävät taatusti enemmän kuin yksi lapsi. Uskoisin kuitenkin, että sinä pärjäät kaksosten kanssa paremmin nyt (kun sinulla on kokemusta lapsista) kuin jos kaksoset olisivat ensimmäiset lapsesi.
Tuossa isässä kaksosraskaudesta ei ole kokemusta, nuorempana kyllä. Omalla kohdallani kaikki meni hyvin, totta on toki sekin että riskit kaksosraskaudessa ovat suuremmat. Ja tuo on muuten oikeasti hyvä, että on lapsia ennestään. Ainakin meistä tuntui sille, että oli hyvä ettei kaksoset olleet esikoisemme. Osasi monta asiaa tehdä toisin, lähinnä helpommin siis kuin esikoisen kohdalla.. Tsemppiä vaan, olet hyvässä hoidossa, kaksosraskauksia seurataan tarkkaan!
olis niin kiva matkustellakin isojen lasten kanssa ja kaikkea... kerrankin elää vain ITSELLE. kun kaksoset lentävät pesästä olet eläkeiässä. ja terveys voi sitten olla mitä on.
Heille ei tule sitä iltatähdelle ominaista tunnetta sisarusyhteyden heikkoudesta, kun kaikki muut sisarukset ovat selkeästi vanhempia eivätkä kenties enää asu kotona, kun kuopus on kouluiässä ja elää teinivuosiaan.
Kaksosista on varmasti enemmän vaivaa pieninä, mutta lasten kasvettua heistä on seuraa toisilleen ja urakkasi voi helpottua.
No koita nyt tsempata ja kerätä voimia tulevaan.