Kolmatta kuumeilen, olenko ihan hullu?

...kolmas haaveissa vaikka mies suhtautuu vähän epäilevästi, tyyliin jaksetaanko, raha-asiat, auto ja taloasiat ym.



Vannoin toisen jälkeen, että lapset riittää mutta jännä miten sitä vaan kuumeilu iskee sitten kunnolla kun se päätään nostaa.



Eiköhän asiat järjesty, toisilla kun on jo esim.kuusi lasta jne.



Onnea päätöksille, kerrohan kuulumisia jatkossa :)

Kirjoituksesi olisi voinut olla omani... Meillä on kohta 5-vuotias tyttö ja hivenen reilu 1-vuotias poika ja kolmannesta olen kuumeillut siitä asti kun poika oli 5-kuukautta. Järki ja tunteet vaan risteilee päässä. Järki sanoo ei mutta tunnepuoli kolkuttelee kyllä. Välillä olen aivan näännyksissä tästä juupas-eipäs leikistä pääni sisällä.

Viimeksi tänään päätin että kolmatta voisi alkaa yrittämään vasta kun poikamme täyttää kaksi, eli ensi kesänä. Olisi arki vähän helpompaa kun pojallakin olisi sitten jo enemmän ikää kun kolmas syntyisi. Lisäksi mieheni on maanantaista perjantaihin joka viikko poissa kotoa työnsä vuoksi ja vain viikonloput paikalla, joten jo ihan senkin vuoksi. Ikää minulla on nyt 28-vuotta eikä työpaikkaa ole johon minua odoteltaisiin takaisin hoitovapaan jälkeen ja nyt sekin on kummasti alkanut huolestuttamaan... pääseekö sitä sitten yli kolmekymppisenä mihinkään pitkäkestoisempaan työhön kiinni ja kun on 3 lasta, miten työnantaja siihen suhtautuu. Minä kun olen ainoa vaihtoehto joka lapsia sitten sairastelujen vuoksi jää kotiin hoitamaan ym...

Meillä mies kyllä on jo keväällä suostunut kolmanteen pitkähköjen keskustelujen päätteeksi mutta nyt ei enään sano mitään kommenttia kun minä soudan ja huopaan. Hermostuu kohta kokonaan tähän mun vatvomiseen.



Hauskaahan tässä on vielä sekin että viimeksi tämän viikon maanantaina sanoin miehelle että NYT alkaa yritys ja jos ei vuoden loppuun mennessä ole tärpännyt niin sitten annetaan olla ja lapsiluku on tässä. Ja tänään siis pyörsin päätökseni (jälleen...).



Mutta joka tapauksessa Hippunen, et ole ainakaan ainoa. :)

Ennestään on 5 ½ vuotias poika ja reilu 2 vuotias tyttö. Mulla on aika samanlainen tilanne kuin tolla edelliselläkin eli ei työpaikkaa odottamassa. Mutta mulla ei myöskään ammattia joten kaikki on ihan levällään. Ikää mulla " jo" kohta 32. Lisäksi ekassa synnytyksessä sain niin pahat repeämät että pidätyskyky huononi pysyvästi. En rehellisesti sanottuna tiedä pystynkö koskaan tekemään täyspäiväisesti töitä.

Mies ei meilläkään ole kovin innostunut uudesta vauvasta, on oikea uraohjus ja selvästi haluaisi keskittyä enemmän töihin ja vähemmän perheeseen. On kyllä sanonut että jos välttämättä kolmannen haluan niin ei vastusta mutta taitaisi kyllä jäädä hoito kokonaan mun vastuulle. Enkä oikein haluaisi lähteä siihen projektiin vain siksi että minä haluan, molempien pitää siihen mielestäni sitoutua.

Olenkin nyt päättänyt että annan asian olla ensi kevääseen / kesään asti ja päätän sitten että mitä tehdään. Kotona olen joka tapauksessa siihen asti.

Meillä 2,5v ja 9kk ikäiset pojat ja kolmatta jo yritellään...hulluutta siis VARMASTI mutta minusta ihanaaaa! Itse olen puhunu kaikille meneväni elokuuss 07 töihin...toivottavasti ei tartte!!! Ei meilläkään ole kolmelle omia huoneita, mutta mielestäni kaikki ei välttämätt tarvii omia.



Vauvakuume on ihanaa...eli et ole hullu! :) :)

Meillä jo yritys päällä, mutta kyllä tuota kolmatta tuli podittua eniten. Me kyllä toivomme lapsimmäärän olevan väh. 4, jos sellaiset annetaan. Mutta tuosta ajankohdasta... Meillä molemmilla on vielä opinnot kesken, mulla ei juuri ollenkaan vielä työkokemusta (ja siis taas saisin minimiäitiyspäivärahaa), jne. jne.



Ja koska meillä " isommat" lapset on nyt vasta 2v9kk ja 1v6kk, haluan miehen olevan täysillä myös mukana. Jos vaikkapa tässä raskaudessa tulee ongelmia (edellisissä jotain ollut), voi olla, että miehen pitää välillä huolehtia lapsista yksin. Ja tietty koko ajan enemmän lapset vaikuttavat enemmän elämäämme. Esim. asumme kolmiossa, ja olemme laskeneet, että meillä on varaa muuttaa isompaan korkeintaan 5v päästä. Joten olemme asennoituneet siihen, että lastenhuoneessa asuu jossakin vaiheessa neljä lasta, ja pienen keittiönkin on pyörittävä suht tehokkaasti. Opettaa karsimaan kaiken turhan elämästä pois!



Järjellä ajateltuna ei olisi tyhmempää ratkaisua, mutta kun sydän sanoo toisin! Kolmas vauva jo tavallaan on osa meidän perhettä, ja sitä on jo kova ikävä! Kaikki muu tuntuu sen rinnalla merkityksettömältä.



Varmasti joku kommentoi jossakin vaiheessa, että tällainen on vastuuntunnotonta. Itse emme kuitenkaan ajattele sillä tavalla. Realiteetit on olemassa. Asumme niin edullisessa asunnossa, että pystyisimme maksamaan tämän, vaikka olisimme molemmat työttömiä. Lapsille pystymme tarjoamaan mielestämme rikkaan lapsuuden, johon eivät kuulu uusimmat lelut ja hienoimmat merkkivaatteet, mutta rakastava perhe. Jaksan uskoa, että lapsetkn haluavat mielummin sen pikkusiskon tai -veljen kuin oman huoneen.



Kaikki tekevät omat ratkaisunsa, mutta tässä meidän ajatuksia:)

ja tätä asiaa on vetvottu tosiaan eniten. ei edellisiä ole juuri mietitty pitäisikö vaan se oli selvää että kaksi tulee. nyt alkaa meillä kolmannen yritys ja välillä edelleen mietin että mitähän tästä tulee, mutta sydän sanoo niin.

ei meilläkään omaa huonetta kolmas saa ainakaan heti, mutta eipä ole välttämättä tarpeenkaan. 4h+k meillä kuitenkin on ja ihan tilava jotenka kyllä tänne mahtuu. auto tosin pitää vaihtaa kun sinne ei kolmas oikein mahu viereen, mutta puolisoni on siitä vain innossaan.





tuttava perheessämme on 4 lasta ja he asuvat kolmiossa ja hyvimpä ovat tulleet toimeen vaikka perheen äiti toivoisikin lisää tilaa. lapset ovat todella sosiaalisia ja mukavia.



että se siitä hulluudesta, kyllä se sydän tietää.