Mikä siellä Helsingissä aiheutti sen mystisen pamauksen?
Kun ei URSA: n meteorivahtikameroista löytynyt tuohon aikaan taivaalla kiitävää meteoria, eikä Puolustusvoimat totesi, että "todennäköisesti ei ole heidän toimintaa) ja ohjustakaan ( ei ainakaan myönnetä julkisuudessa) mistään päin laukaistun?
Joten jääkö mysteeripamauksen syy siis kokonaan ratkaisematta, tai ainakaan sitä virallista, oikeata totuutta ei tullaa koskaan meille kertomaankaan. Jotta ihmiset eivät vain säikähtäisi ja menisi paniikkiin. Vaan kun kaikilla asioilla on aina tapana tulla ilmi ja julki. Niin tulee tapahtumaan tässäkin tapauksessa.
Mitäköhän se pari päivää sitten venäläisten avaruuteen laukaistu Sojuz-raketti oikein sinne taivaalle, ja niin minne kohteeseen mukanaan kuljettikaan? Veikö kenties avaruuteen aivan uudenlaista asetekniikkaa, kuten laser, mikro, tai muita aseita, kuten ohjuksia?
Ja kyllä minä alan vahvasti uskoa siihen teoriaan, että joko se Helsingin pamauksen syy ja aiheuttaja on joko venäläisten Zapad-harjoituksista kauas yläilmakehää kohti laukaistu isokokoinen ohjus. Tai sitten avaruudessa tehty asekoe. Onko Venäjän aseistus, (ydinaseet ja laseraseet ) edenneet sellaisella harppauksella eteenpäin, että heillä olisi hallussaan kehittyneempää asetekniikkaa, joista länsimaissa ei olla edes tietoisia, tai jos tiedetään, niin niistä ei meille kerrota ja tietoja julkaista?
Tähtien sota on siis oikeasti näköjään alkanut. Tai ainakin tästä alkaa avaruudessa suurvaltojen välinen asevarustelukilpailu. Ja ei tarvitse olla kovinkaan suuri ennustaja, että se tulee kiihtymään tästä vielä entisestäänkin.
Moktar.Gubta on homo