naapurin yh ihmetyttää. Kuulemma on niin raskasta, mutt akuitenkin lapsi muualla
koko ajan.
Viime viikonloppuna isällään. Nyt olin todistamassa, että lapsi oli menossa isän ex-tyttöystävän luo viikonlopuksi. Eivät ole siis enää yhdessä, mutta yhä vain tuo lapsi vierailee tuon naisen luona. Kesällä oli kaksi viikon jaksoa, ja nyt sitten taas viikonloppu. ( Lisäksi kesällä lapsi oli tietenkin useamman viikon isänsä luona, kummillaan yhden viikonlopun, kesäleirillä, mummolassa ilman äitiään.) Ensi viikonloppuna taas on partioreissu (tämän tiedän, kun oma lapsi käy partiossa. tuollaiseen viikonloppuretkeen en omaa lasta päästä, koska itse haluan lapseni hoitaa. Yksi yö menisi, mutta ei kahta.) Sitten onkin jo isänpäiväviikonloppu, joten isänsähän luona varmaan tuo lapsi onkin...
Mitä tekee naapurin yh? Saa yh-tuet, mutta ei kuitenkaan hoida lastaan itse. Mummo ja pappa hakevat koulusta ja vievät harrstuksiin. Kuulemma ei itse ehtisi viemään, kun työmatkaa sen verran. tekisi viikonloppuin töitä, jos kerran silloin ei ole lapsi maisemissa.
Harmittaa. Itse joutuu todellakin olemaan yh. ei ole ketään, joka hoitaisi lapsia. Ihan yksin joudun lapset harrastuksiin viemään, kun mies ei suostu viemään ja makaa vaan sohvalla. Lisäksi saan tehdä kaikki kotityöt itse. Mies ei edes suostu palkkaamaan siivoajaa, vaikka ei itse siivoa. Tuolle pienituloiselle yh:lle on vanhempansa palkanneet siivoajan. Kukapa siellä edes sotkisi, kun lapsi on koko ajan poissa?????
Kommentit (21)
[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 15:08"][quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 14:09"]

[/quote]
Olet aika sairas stalkkeri :D
Miksi et eroa, jos kadehdit hänen tilannettaan? Tiedoksesi muuten, että sellaista kuin yh-tuet ei ole. Isä osallistuu elatusmaksuin lapsen kustannuksiin, yleensä paljon pienemmällä summalla (meillä 200 €/kk, ei mitään ylimääräisiä osallistumisia esim. harrastus- tai muiden menojen suhteen, ei osta edes lahjoja lapselle) kuin avioliitossa normaalisti ja lähivanhempi saa lapsilisään sen alle 50 €:n korotuksen. Työssäkäyvänä, 2500 €/kk tienaavana en itse saa mitään muita "yh-tukia". Isä tapaa lasta kerran kuukaudessa, voisi tavata useamminkin, kun asuu ihan lähellä, mutta on itse halunnut näin, kun on niin kiireinen mies.
[/quote]Y[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 18:47"]No mitä sanotte tästä:
Nyt kuulin hississä, että tuo samainen yh jutteli äitinsä kanssa, että nämä isovanhemmat ottavat lapsen jouluna vkahden viikon matkalle mukaan. yh ei pääse, koska hänellä on töitä.
Lapsiparka ei näe äitiään edes jouluna :(
ap
[/quote]
Juupa juu. Sinua kusettaakseen juttelevat ja naureskelevat partaansa, niin ainakin minä tekisin. Menehän nukkumaan, provosi on illan väsynein.
[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 14:09"]
koko ajan.
Viime viikonloppuna isällään. Nyt olin todistamassa, että lapsi oli menossa isän ex-tyttöystävän luo viikonlopuksi. Eivät ole siis enää yhdessä, mutta yhä vain tuo lapsi vierailee tuon naisen luona. Kesällä oli kaksi viikon jaksoa, ja nyt sitten taas viikonloppu. ( Lisäksi kesällä lapsi oli tietenkin useamman viikon isänsä luona, kummillaan yhden viikonlopun, kesäleirillä, mummolassa ilman äitiään.) Ensi viikonloppuna taas on partioreissu (tämän tiedän, kun oma lapsi käy partiossa. tuollaiseen viikonloppuretkeen en omaa lasta päästä, koska itse haluan lapseni hoitaa. Yksi yö menisi, mutta ei kahta.) Sitten onkin jo isänpäiväviikonloppu, joten isänsähän luona varmaan tuo lapsi onkin...
Mitä tekee naapurin yh? Saa yh-tuet, mutta ei kuitenkaan hoida lastaan itse. Mummo ja pappa hakevat koulusta ja vievät harrstuksiin. Kuulemma ei itse ehtisi viemään, kun työmatkaa sen verran. tekisi viikonloppuin töitä, jos kerran silloin ei ole lapsi maisemissa.
Harmittaa. Itse joutuu todellakin olemaan yh. ei ole ketään, joka hoitaisi lapsia. Ihan yksin joudun lapset harrastuksiin viemään, kun mies ei suostu viemään ja makaa vaan sohvalla. Lisäksi saan tehdä kaikki kotityöt itse. Mies ei edes suostu palkkaamaan siivoajaa, vaikka ei itse siivoa. Tuolle pienituloiselle yh:lle on vanhempansa palkanneet siivoajan. Kukapa siellä edes sotkisi, kun lapsi on koko ajan poissa?????
[/quote]
Huhhuh! Aika törkyä kaataa oma katkeruutensa naapurin yh;n niskaan. Ainakin sulla on todella paljon aikaa kyylätät muiden tekemisiä. Harvalla yh:lla on. Ei mulla ainakaan. Ja sulla on kuule mies. Jos ei miellytä niin potkaise pihalle. Ei ole naapurin yh:n vika että tyydyt tuollaiseen sohvaperunaan. Kai se mies kuitenkin jotain tekee? TUlee sen mukana ainakin joku penni taloon? Kai se joskus vie roskat? Tai auton huoltoon? Eikö teillä ole ollenkaan läheisyyttä, seksiä? Eikö mies käy koskaan kaupassa? Ei täytä pyykkikonetta? Kannattais ottaa vastuu omasta elämästään ja tehdä siitä mieleisensä. Mä pidän täysinä idiootteina kaikkia jotka halveksii, kadehtii, väheksyy muiden elämää. Tai luulee ylipäätään tietävänsä mitä se on. Pohjanoteeraus on yh;n katkera kadehtiminen. Siellä neljän seinän sisällä on varmasti ihan tarpeeksi puuhaa. Mulla eron jälkeen meni ainakin terveys, niinkuin monilla menee. Romahti talous- niinkuin monilla. Piti pärjätä pelkojensa ja yksinäisyytensä kanssa. Käydä ero tunnetasolla läpi. Käytännössä läpi. Sosiaalisessa elämässä läpi. Katsoa mitä mistäkin jää jäljelle. ONneksi en masentunut, niinkin monille käy. Ja siellä kotona ei kukaan makaa sohvalla. Jos kaipaat tukea ja lämpöä, voit sitä etsiä ystävistä, baareista, satunnaisesta kadunkulkijasta, terapiasta. Pilleripurkista, alkoholista. MIstä kukakin. Siellä kotona ei ole. JOnka lisäksi niitä lasten asioita riittää, vaikka olisivat puolet viikosta poissa. Jonka lisäksi työaika on rajallinen, aina loppuu kesken, eikä ehdi kaikkea mitä pitäisi. Ja silti lapset tarvitsis enemmän huomiota. Itsestäänkin pitäisi huolehtia. Ja herranen aika, joskus levätä, rentoutua. Nauttia siitä että itsekin on ihminen, nainen, elossa. (mutta siis täähän on aivan hirveä juttu, jos yh tuollaisia etuja saa). Että äläpäs lyö lyötyä. Ratkaise oman elämäsi ongelmat ja kas- ei tarvii katkerana kyylätä naapureita. Nytkin, vuosia eron jälkeen, tunnen joka päivä sen mitä yksinhuoltajuus on. Voimien-rahan ja ajan jatkuva köydenveto, ja kaikkea noita on koko ajan hiukan liian vähän. Erona suhun, olen kiitollinen elämästäni ja onnellinen. Koen elämäni merkitykselliseksi. Suhtaudun myötätunnolla ihmisiin- koska tiedän kaikilla olevan kärsimyksensä. ja niillä jotka ovat katkeroitumisen tiellä, se kärsimys on erityisen painavaa. vaikka sen syy yleensä on mitätön ja helposti poistettavissa.
No ei kummonen suhde ole tällä naapurin yhlla lapseensa, jos kaiken vapaan viettävät erillään. Ei kai tollasesta voi kateellinen olla? Rajansa kaikella. Nauti sinä omista lapsista, mutta elä kahlitse liikoja, päästä vaan leirille, se tekee hyvää teille kaikille. :)
Ap taitaa olla äärimmäisen yksinäinen, tylsistynyt ja naapurikyttääjä. Ei tuollaista tietoa muuten saada.
[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 14:09"]
koko ajan.
Viime viikonloppuna isällään. Nyt olin todistamassa, että lapsi oli menossa isän ex-tyttöystävän luo viikonlopuksi. Eivät ole siis enää yhdessä, mutta yhä vain tuo lapsi vierailee tuon naisen luona. Kesällä oli kaksi viikon jaksoa, ja nyt sitten taas viikonloppu. ( Lisäksi kesällä lapsi oli tietenkin useamman viikon isänsä luona, kummillaan yhden viikonlopun, kesäleirillä, mummolassa ilman äitiään.) Ensi viikonloppuna taas on partioreissu (tämän tiedän, kun oma lapsi käy partiossa. tuollaiseen viikonloppuretkeen en omaa lasta päästä, koska itse haluan lapseni hoitaa. Yksi yö menisi, mutta ei kahta.) Sitten onkin jo isänpäiväviikonloppu, joten isänsähän luona varmaan tuo lapsi onkin...
Mitä tekee naapurin yh? Saa yh-tuet, mutta ei kuitenkaan hoida lastaan itse. Mummo ja pappa hakevat koulusta ja vievät harrstuksiin. Kuulemma ei itse ehtisi viemään, kun työmatkaa sen verran. tekisi viikonloppuin töitä, jos kerran silloin ei ole lapsi maisemissa.
Harmittaa. Itse joutuu todellakin olemaan yh. ei ole ketään, joka hoitaisi lapsia. Ihan yksin joudun lapset harrastuksiin viemään, kun mies ei suostu viemään ja makaa vaan sohvalla. Lisäksi saan tehdä kaikki kotityöt itse. Mies ei edes suostu palkkaamaan siivoajaa, vaikka ei itse siivoa. Tuolle pienituloiselle yh:lle on vanhempansa palkanneet siivoajan. Kukapa siellä edes sotkisi, kun lapsi on koko ajan poissa?????
[/quote]
Olet aika sairas stalkkeri :D
Miksi et eroa, jos kadehdit hänen tilannettaan? Tiedoksesi muuten, että sellaista kuin yh-tuet ei ole. Isä osallistuu elatusmaksuin lapsen kustannuksiin, yleensä paljon pienemmällä summalla (meillä 200 €/kk, ei mitään ylimääräisiä osallistumisia esim. harrastus- tai muiden menojen suhteen, ei osta edes lahjoja lapselle) kuin avioliitossa normaalisti ja lähivanhempi saa lapsilisään sen alle 50 €:n korotuksen. Työssäkäyvänä, 2500 €/kk tienaavana en itse saa mitään muita "yh-tukia". Isä tapaa lasta kerran kuukaudessa, voisi tavata useamminkin, kun asuu ihan lähellä, mutta on itse halunnut näin, kun on niin kiireinen mies.
Et taida sinäkään ihan täysillä käydä! Et taida ymmärtää miten raskasta se arjen yksinään pyörittäminen voi olla. Sulla on kuitenkin mies, jonka annat olla tekemättä mitään (oma valinta) mutta jos olet 24/7 koko ajan itse vastuusta, työssäkäynnistä, koulusta, läksyistä, kaupassa käynnistä, ruoan laitosta, lääkärikäynneistä, raha-asioista, ihan kaikesta niin ei se välttämättä niin ruusuista ole. Lapsivapaa voi auttaa olemaan hyvä vanhempi arkena ja auttaa jaksamaan arken paineessa. Työssäkäyvä yh saa huikean 49 euroa/kk yh-korotusta, siinä kaikki huikeat tuet. Voi olla raha tiukalla kaiken muun arjen vastuiden lisäksi. Toivottavasti ymmärrät edes olla kommentoimatta mietteitäsi ääneen ao. henkilölle!
[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 14:35"]
Olet siis huomannut oman elämäsi heikkouden. Nyt sitten pönkität omaa egoasi saattamalla toisen huonoon valoon. Ei muuta kuin joukolla hyeenalailla kimpuun surkuttelemaan, kuinka kelvoton tuo äiti on lapselleen.
[/quote]
Ei ap elämä paremmaksi muuttuisi vaikka tuo äiti istuisi 24/7 käsikädessä lapsensa kanssa.
[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 14:09"]koko ajan.
Viime viikonloppuna isällään. Nyt olin todistamassa, että lapsi oli menossa isän ex-tyttöystävän luo viikonlopuksi. Eivät ole siis enää yhdessä, mutta yhä vain tuo lapsi vierailee tuon naisen luona. Kesällä oli kaksi viikon jaksoa, ja nyt sitten taas viikonloppu. ( Lisäksi kesällä lapsi oli tietenkin useamman viikon isänsä luona, kummillaan yhden viikonlopun, kesäleirillä, mummolassa ilman äitiään.) Ensi viikonloppuna taas on partioreissu (tämän tiedän, kun oma lapsi käy partiossa. tuollaiseen viikonloppuretkeen en omaa lasta päästä, koska itse haluan lapseni hoitaa. Yksi yö menisi, mutta ei kahta.) Sitten onkin jo isänpäiväviikonloppu, joten isänsähän luona varmaan tuo lapsi onkin...
Mitä tekee naapurin yh? Saa yh-tuet, mutta ei kuitenkaan hoida lastaan itse. Mummo ja pappa hakevat koulusta ja vievät harrstuksiin. Kuulemma ei itse ehtisi viemään, kun työmatkaa sen verran. tekisi viikonloppuin töitä, jos kerran silloin ei ole lapsi maisemissa.
Harmittaa. Itse joutuu todellakin olemaan yh. ei ole ketään, joka hoitaisi lapsia. Ihan yksin joudun lapset harrastuksiin viemään, kun mies ei suostu viemään ja makaa vaan sohvalla. Lisäksi saan tehdä kaikki kotityöt itse. Mies ei edes suostu palkkaamaan siivoajaa, vaikka ei itse siivoa. Tuolle pienituloiselle yh:lle on vanhempansa palkanneet siivoajan. Kukapa siellä edes sotkisi, kun lapsi on koko ajan poissa?????
[/quote]
Ei ole kyllä vaikea ymmärtää miksi sinulla ei ole ketään läheistä elämässäsi :D vaikutat niin veemäiseltä.
[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 14:24"]
Onneksi minun äitini ei estänyt partioretkiäni, uskomattoman typerä syy hyvän harrastuksen torpedointiin.
[/quote]
Mutta erittäin hyvä syy ap:lle löytää taas uuttaa valitettavaa.
Entisenä partiolaisena sanon vaan että niitä jännittäviä retkiä odotettiin tosi innokkaasti ja yksi yö olisi lapsen/nuoren mielestä armottomasti liian vähän.
Onneksi vanhemmat ymmärsivät tämän ja eivät torpedoineet sysyn/ kevään/kesän kohokohtia vain jotain marttyrin tai sankarin kilpeä kiillottaakseen! Häpeä!
Tee elämällesi jotain, ettei tarvi kytätä muita ja marmattaa kuinka hyvin muilla on asiat. Mitäs annat sen ukon maata sohvalla? Pistä pihalle jos siitä ei mitään hyötyäkään ole.
Miten joitain jaksaa kiinnostaa ja ihmetyttää muitten elämä?
Btw tarkkaa kirjaa oot pitäny tuost kyseisestä yh äidistä.
Vain hyvä kotikasvatukseni estää sanomasta sitä mitä todella ajattelen.
Et päästä lastasi partioleirille koska haluat itse hoitaa häntä? Wtf? Jossain vaiheessa sinun on annettava lapsesi itsenäistyä.
Akka o osannu laskelmoida miten vähän joutuu lapsensa kans olemaan....
Kenellekään ei sovi tuo pahimman marttyyrin rooli sitten jeesuksen!
Onneksi minun äitini ei estänyt partioretkiäni, uskomattoman typerä syy hyvän harrastuksen torpedointiin.
Onko lapsi sinulle vain oman egon jatke, jonka avulla voit päteä. Tuo sinun toimintasi on kyllä silkkaa itsekyyttä! Ei lasta omisteta kuten kotieläintä!
Parhaimmillaan tuon yh lapsi oppii tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa, mikä on kaikkein tärkein taito elämässä. Hän oppii tuntemaan erilaisia aikuisia, eikä vain omaa äitiään.
No mitä sanotte tästä: