Kokemuksia ekasta/ekoista kerhopäivistä?

Poika on siis kotihoidossa vaan ollut mun kanssa (+pikkusisko nyt 2v), eli ei kokemusta esim. hoitopaikoista..

Vein meidän pojan (11/03) " pikkukerhoon" (kerran viikossa 9-11.30) tämän vuoden alussa. Hän oli kyllä ollut edellisen vuoden perhepäivähoidossa, mutta ei sekään kauheasti auttanut. Poika ei olisi millään halunnut jäädä kerhoon. Hoitotädit sanoivat, että se on hyvin yleistä ensimmäisillä kerroilla ja kehottivat minua ja pikkusiskoa (11/05) poistumaan paikalta. Näin tehtiin ja ensimmäiset viisi kertaa poika jäi kerhoon huutamaan. Huuto kuulemma lakkasi lähestulkoon aina heti, kun olimme häipyneet. Kerran hoitotäti oli joutunut pitämään poika tunnin verran sylissään, mutta silloinkin poika oli itkenyt vain hetken.



Kun nämä ensimmäiset vaikeat kerrat olivat ohitse, poika rupesi tottumaan kerhoon. Voi niitä aamuja, kun poika innokkaasti itse riisui kengät ja juoksi vauhdilla muiden lasten perään. Myös ensimmäisillä kerroilla vakoilin hakiessani ikkunan takaa kerhon viimeisiä hetkiä ja siellä poika oli innoissaan muiden mukana, vaikka paria tuntia aiemmin oli huutanut suoraa kurkkua.



Tiedän kyllä tunteesi, sillä itse ahdistuin hirveästi ensimmäisistä kerroista. Kun kuitenkaan ei ollut pakko viedä esikoista sinne kerhoon, tuntui kohtuuttomalta jättää hänet huutamaan. Mutta onneksi toimin tätien ohjeiden mukaan niin tilanne helpottui. Nyt ensi viikolla poika jatkaa samassa kerhossa kahdesti viikossa ja luulenpa, että alku on hänelle selvästi helpompi. Nyt hän ymmärtää asiat, joten aion valmistella häntä jo edellisenä iltana kerhopäivään juttelemalla asiasta. Tänäänkin hän on menossa kaverin 3-vuotissynttäreille ilman aikuista. Ollaan asiasta puhuttu jo monta päivää ja ainakin toistaiseksi on ihan innoissaan, vaikka kaverin perhe ja koti ei kovin tuttuja olekaan. Hyvää harjoitusta jatkoa ajatellen ja tosiaan tuo kerhossa käynti helpottaa varmasti sitä aikaa, kun lapsi pitää viedä kokopäivähoitoon.



Tsemppiä ja yritä jutella pojan kanssa asiasta reilusti etukäteen ja kertoa mitä kaikkea mukavaa kerhossa tehdään!

Ollaan pojan kanssa nyt päivä tuosta kerhokokemuksesta puhuttu, ja taisin vetää omat johtopäätöksenikin.. En huomannut täteiltä kysyä, että huusiko poika tosiaan kokoajan lähdettyäni, kuten arvelin. Poika kun itse kertoili kuinka oli leikkinyt autoilla, junilla, nukeilla, ja puhellut yhden tätinkin kanssa.. Eli oli vasta loppumetreillä ilmeisesti aloittanut ikävöimään.



Kävimme isomummulassakin, ja sielläkin poika ylpeänä kertoi olleensa kerhossa tänään. =) Ehkä peli ei siis ole menetetty!



Keskustelimme jo seuraavan kerran eväistä (saa otta herkkujaan, eli viinirypäileitä, rasiaan mukaan), ja mietimme, että onkohan sitten samat vai eri leikit jne. Yritän nyt olla mainitsematta enää tuota huutokohtausta, ja puhellaan kerhosta vaan positiivisesti. Niin, ja lahjoin jo poikaa, että kun ensi kerralla haen pojan (en siis ole paikalla kokoaikaa), niin käymme ostamassa hänelle oman retkipullon (missä esim. muumin kuva - se ois huippu). Ja sinä aikana kun hän on kerhossa, olen minä kotona tekemässä hänen lempiruokaansa, makaronilaatikkoa..

Olenko nyt jo aiheuttanut jotain traumaa tälle pojallemme? Tuon kerhopäivän (pe) jälkeen, eilen poika menille kaverille leikkimään (on ollut ennenkin, melkein naapurissa). Kun lähdin, alkoi itku. Tyhmä olin kun palasin takaisin kysymään, että mikä hätänä. Ei tietty mikään. No, päätin, että lähden kuitenkin kotiin ja palaan tunnin kuluuttua pojan hakemaan kuten oltiin sovittu (jos eivät ennen soita), alkoi ihan hirveä rääkyminen! En kuitenkaan kääntynyt enää. Menin hakemaan sitten sovittuna aikana poikaa, siellä hän leikki iloisesti, eikä ois kotiin halunnut lähteä. Oli huudon lakannut, kun tuli kiinnostavaa katsomista (kaivinkone tiellä).



Mitä tässä nyt pitäisi tehdä?? Perjantaina olisi se seuraava kerhopäivä, ja tiedän, että ilman huutoa siitä ei selvitä. Pitäisikö meidän nyt tässä " harjoitella" tuota yksin jäämistä, että veisin pojan taas tuohon kaverin luo hetkeksi? Vai jääkö ikuiset traumat? Aion perjantaina viedä kylmästi pojan kerhoon, ja lähteä sitten kotiin. En jää sinne. Kerho kestää sen 2h, ja sitten hakisin pois. Ne tädit sieltä kerhosta sitten soittavat jos ihan mahdotonta on. Sen jälkeen emme kyllä enää kerhoon menisi.



Mielipiteitä, KIITOS!

Jos lapsi hoksaa, että huutamalla äiti soitetaan paikalle, hän kokeilee sitä joka kerta kun joutuu tekemään jotain ilman äitiä.

Ripustautuu siis minusta vain lisää. Ja jos joskus olen harkinnut lapsen pidempää hoitoa tai jatkaa kerhoa yms, tulee se sitten olemaan vain hankalampaa. Jos kuitenkin ei olisi maailman loppu, että lapsi " roikkuu" äidissä kouluikään asti, silloin minusta voi noihin " pomputteluihin" mennä mukaan. (pomputtelulta tuo minusta kuulostaa..eli ei hätää mutta haluaa kuitenkin äidin pysyvän aina lähellä, koska hän HALUAA)

Minä tekisin siten, että jatkaisin kerhoilua ja kaverilla oloa vaikka sitä huutoa aluksi tulisikin. Kyllä ainakin kerhon tädit tietää, että se kuuluu kehitykseen ja se eron hetki äidistä on joskus tehtävä. Kyllä he keinot keksivät lapsen oloa helpottamaan. Kohta lapsi huomaa, että lähtee se äiti kuitenkin hetkeksi pois ja leikkiminen yms kerhojutut on paljon kivempia kuin turha parku.

Melkeinpä vertaisin tuota asiaa tutin vierotukseen. Aikansa sitä halutaan ja sitten asia on aijan kanssa ok. Kerralla selvät säännöt ja homma hoituu helpommin kaikkien kannalta.



Oma 3v aloitti myös juuri kerhon ja siellä ädit suoraan sanoi, että jotkut huutaa jotkut ei. Kannattaa vain poistua kerhotiloista kauemmaksi, että ei äiti häiritse koko kerhoa ja saa äitikin hetken rauhaa ja omia ajatuksia. He kyllä osaavat työnsä ja siihen luotan.

Hiukan minua jäi vaivaamaan, kun juttelin kerhotädin kanssa, ja minulle tuli ihan mielikuva, että hänestä ei poikaa tulisi sinne jättää huutamaan. Aika hassua, koska uskon, että ei poikamme ole mikään niin kauhea poikkeus - on siellä varmasti näitä äitiin ripustautujia ennenkin ollut. Täti heti meinasi, että ehkä ei poika ole vielä valmis kerhoon jne. ja kertoi esimerkikseen hänen kolmesta lapsesta esikoisen aloittaneen kerhon vasta 5v, koska ei ollut aiemmin valmis.. Minusta siis tuntuu, että häntä ei edes huvita yrittää rauhoitella poikaani siellä sitten, vaan luovuttaa heti. No, onneksi siellä on kaksi muutakin tätiä, ja viimekerralla lapsia oli 10kpl, joten luulisi yhden ehtivän poikaani rauhoitella. Saa nähdä, mitä tulemaan pitää perjantaina! Niin kovasti toivon, että kaikki menisi hyvin ja huuto loppuisi lyhyeen, koska tuskin poikaa enää kerhoon vien, jos he sieltä perääni soittavat.

Olen nähnyt lapsia jotka jäävät huutaen ja itkien kerhoon omia lapsia kerhoon viedessäni. Toisilla kausi jatkuu pidempään, toisilla menee nopeammin ohi (yksi esikoisen kerhokaveri kyllä itki vielä ekalle kouluun mennessäkin). Yleensä ohjaajat yrittävät rauhoitella näitä lapsia, eivätkä taida ottaa kantaa pitäisikö lasten jatkaa kerhoa vai ei (ehkä jossain tilateissa vain sitten rauhoittavat että kyllä se lapsi rauhoittuu ja viihtyy kerhossa alkuhuudon jälkeen, jossei lapsen huuto sotke sitten koko muun kerhon toimintaa). Päätös siitä jättääkö lapsen kerhoon vai ei, kun on vanhempien.



Vanhemmat sitten tekevät oman käsityksensä mukaan ja tietävät ehkä omasta lapsestaan miten kannattaa toimia. Toiset saattavat odottaa ja lykätä kerhon alotusta, jos alku on hankalaa. Toiset sitten vievät huudosta huolimatta. Se mikä on oikea tapa jollekin toiselle on vaikea muiden neuvoa.



Meillä on kaksi lasta käynyt kerhoa ja aloitus on ollut suht ok.



Esikoisella vein kädestä kiinni pitäen sisälle omalle paikalleen ja homma sujui. Vähän yli 3v poika jäi mielellään. Myöhemmin kavereiden siirtyessä vanhempien kerhoon tuli kausi ettei halunnut aina mennä ja pidimme sitten vapaapäiviä ja pyysin että poika saa vaihtaa vanhempien kerhoon, vaihdon jälkeen kävi ja meni kerhoon mielellään.



Kakkonen meni sitten vasta lähemmäs 4v kun muutimme. Edellisessä paikassa ei vielä halunnut kerhoon ja minusta olisi ollut turha viedä 0,5vuodeksi ja sitten olisi ollut siirto toiseen kerhoon. Samalla tiesin että ikä oli parempi kavereitten kanssa leikkimiseen ja kavereitten tärkeyteen, sillä esikoisen osalta ehkä vähän yli 3v:nä ei kerhoa kuitenkaan olisi tarvinnut samoin kun lähemmäs 4v:nä. Tytöllä aloitus sujui reippaasti, mutta hankalin aamu tuli neljäntenä kerhoaamuna. Tällöin tyttö näki minut kerhon aikana ja halusi että jään. Jäin, vaikka tämän kerhon ohjaaja ei halua vanhempia paikalle ja lapsetkin jätetään ovelle. Kun sain tytöltä sitten luvan lähteä, vaikka näyttikin vähän kurjalta, niin sen jälkeen homma taas toimi. Seuraavilla kerroilla jäi taas hyvin, tosin tuli mietittyä kaikkia keinoja miten kerhosta puhutaan positiivisesti ja kavereiden merkitystä korostetaan jne.

Meillä tyttö täyttää marraskuussa 4, enkä saa häntä jäämään kerhoon, enkä raaski jättää sinne itkemään. .On ollut kotihoidossa aina, mutta esim. mummolassa (130km:n) päässä haluaa olla kolmekin päivää kerralla ilman äitiä!!



Hän on ujo ja viihtyy yksikseen, touhuaa ja leikkii montakin tuntia. Mielestäni hän on ihan empaattinen, tasapainoinen ja rauhallinen, mutta vauvasta asti hän on ollut hyvin varautunut. Meillä ei sallita ruumiillista kuritusta, joten itsetunnon kehityskin pitäisi olla ihan ok, mutta kuinka saisin vielä valettua häneen itseluottamusta enemmän?! Olen ajatellut, että hän jää sitten kerhoon kun on valmis ja kaipaa enemmän toimintaa kodin lisäksi, ja kavereita. Pelkään, että jos jätän hänet sinne itkemään, horjutan hänen turvallisuudentunnettaan, ja hän alkaa pelätä että jää milloin minnekkin...



Olen saanut paljon moitteita, että " mikset vain jätä" ja " se ei ikinä pääse eroon susta" , mutta minun äidin vaistoni sanoo muuta.. Kysymys on kuitenkin mielestäni niin pienistä " äidissä roikkujista" , että kyllä he ehtivät ITSENÄISTYÄ ennen toista ikäkymmentä.. VOIN OLLA VÄÄRÄSSÄ JA ENEMMISTÖN MUKAAN OLENKIN, mutta olen ajatellut antaa hänen kerätä rauhassa itseluottamusta..vaikka sitten kotona äidin seurassa!:)



Äiti tuntee lapsensa parhaiten ja tehkää niin kuin itse tunnette! Te tiedätte mikä itku on minkäkin laista ja mikä on hyväksi lapsellenne! Ne kerhotädit on kyllä kokemuksesta oppineet, mutta ihminen kun ei ole tehdastavaraa, että kaikkien elämä menisi samalla muotilla läpi vaan...



Iloista kerhosyksyä kaikille niille, jotka sen ovat aloittaneet! ;)

Toka kerhopäivä takana. Vaikka niin päätin, että sinne poika jää ja minä tulen kotiin, niin kuinkas kävikään.. Poika ei sit suostunut edes takkiaan riisumaan, ja sit yks kerhotädeistä meinas, et jos hetkeks jäisin, ku jos poika aloittaa kauheen metelin, ni pelästyttää toisetkin ja alkaa nekin huutaa.. No, jäin sit " hetkeks" , poika vahtas kokoajan selustaansa, että paikalla olin, ja varmisteli, että " älä lähde" . Sielläpä sitten sain istua sen koko 2h! Huoh. Kyllä taas masentaa! Niin kun oltiin jo puhuttu pojan kanssa päivän kulku niin tarkkaan ja ymmärtäväisesti.. Pas**t. Se siitä, en tiedä jaksanko enää sitä 2h siellä istua, joten taitaa kerho jäädä, vaikka poika hirmusti kerhosta tykkääkin, mutta ei se äideille ole. Huoh.

Mielellään on sinne mennyt, mutta kun oltiin neljättä kertaa menossa, niin hän ripustautui minuun rajusti ja alkoi itkeä. Sain hänet kuitenkin jäämään ja sitten olikin ollut tosi kivaa. Mutta nyt poika vahtii minua kotonakin koko ajan eikä halua jäädä kenenkään muun kuin minun kanssani ja on jotenkin tosi ahdistuneen oloinen. Iltaisinkin juttelee kerhosta ennen nukkumaanmenoa. Toisaalta välillä tulee niitä kivojakin kerhojuttuja ja mukavia muistoja sieltä. Kai se vaan on ristiriitaista, varsinkin kun meilläkin on vauva, joka sitten on äidin kanssa sen aikaa, kun poika on kerhossa.



Minä olen ajatellut, että sinnikkäästi veisin poikaa kerhoon, ja jos sinne jääminen osoittautuu vaikeaksi, niin pyydän tädeiltä luvan istua siellä sen 2 tuntia. Minulle on tärkeää, että poika menee kerhoon, tapaa ikäisiään ja oppii olemaan ryhmässä, vaikka minun pitäisikin olla siellä " taustapiruna" . Enkä usko, että kauaa edes joudun olemaan.

Meidän tyttö oli 3 1/2 vuotiaaksi asti aikamoinen takertuja. Kävimme perhekerhossa ja muskarissa, mihin mentiin yhdessä aikuisen kanssa. Lapsiryhmässä olo tuli tutuksi ja oli lupa takertuakin, jos joku juttu jännitti. Vähitellen itsevarmuutta tuli lisää ja perhekerhossakin rupesi jäämään ihan eri tavalla kavereiden kanssa leikkimään ja äiti sai kahvitella viereisessä huoneessa. Näin siis 3 1/2 vuotiaana.



Seurakunnan päiväkerhon aloitus tänä syksynä 4-vuotissynttäreiden aikaan on sujunut tosi hyvin. Kerhoon meneminen ilman vanhempaa ei ole ollut ongelma ollenkaan. Tällä viikolla alkoi myös muskari, johon mennään jo tänä vuonna ilman vanhempia, eikä ongelmia ollut sielläkään.



Epäilen, että vuosi sitten kerhoilut ilman äitiä olisivat olleet työn ja tuskan takana ja vaatineet jonkinlaista " pakottamista" . Itse ajattelin, että omaan tahtiin on kivempi edetä ja oikeassa taisin olla meidän tytön suhteen.