Mies haluaa uuden koiran-minä en! :(
Mikä neuvoksi? Olen aivan loppu asian kanssa. Koiramme kuoli ja nyt luonnollisesti pitää uusi iloinen hännänheiluttaja saada taloon! Mä en halua. Koira jää täysin mun kontolle miehen jättipitkien työpäivien takia. Enkä enää muutenkaan koe olevani mikään koiraihminen. Enemmänkin rasitun jatkuvasta kerjäämisestä ja edellisen koiran läheisriippuvuus karisti viimeisetkin innon rippeet koiran kanssa elämisestä. Sitäpaitsi koiran pitäminen on ympäristörikos.
Mitä nyt?
Kommentit (6)
Mä ymmärrän täysin. Mä myös innolla odotan koska meiän koira kupsahtaa! Ukko painaa pitkää päivää ja mä käytän koiran ja puen taaperon vaunuihin kolmesti päivässä. Vittu. Sit pitäs lisäks vielä käydä puistoissa. Öö missä välissä.
Minun miehelläni on koira, jonka on siis hommannut itselleen ennen parisuhteemme alkua. Rakastan koiria, mutta haluaisin oman hännänheiluttajan, sillä mieheni koira on klassinen esimerkki yhden ihmisen koirasta. Korvaansakaan ei lotkauta minulle, ikinä tule ovelle vastaan kun tulen töistä ja tottelee kunnolla vain miestäni! Olen yrittänyt tutustuttaa koiraa minuun esim. lenkittämällä, leikkimällä ja yrittänyt kouluttaa namien avulla. Namit kyllä kelpaavat, mutta mitään tunnesidettä ei tunnu syntyvän. :( Tuntuu jotenkin tosi pahalta vaikka onkin aika mitätön ongelma! Sitten kun nykyinen koira nukkuu pois niin olemme puhuneet hankkivamme toisen, yhteisen koiran.
Älä suostu. Kai olet perustellut miehellesi samalla tavalla?
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 20:17"]Sit pitäs lisäks vielä käydä puistoissa. Öö missä välissä.
[/quote]
Minkä ihmeen takia "pitäisi"? Ei ole mikään pakko.
Mene makaamaan keskelle lähimmän Siwan parkkipaikkaa ja leiki hyljettä! *Arf arf!*