Onko täällä kukaan parantunut ahmimishäiriöstä?

Oi, minäkin haluaisin tietää v

Mä oon päässyt eroon. En osaa sanoa yhtä tekijää joka auttoi, mutta paras neuvoni on että älkää yrittäkö laihduttaa tai rajoittaa normaalia syömistä, lipsumisesta aiheutuva epäonnistumisen tunne pakottaa helposti ahmimaan. Elämässä tapahtuneiden muiden muutosten takia itselläni ahmiminen jäi. Nykyään syön liikaa ehkä kerran viikossa mutta en pidä sitä enää ahmimisena, kun en syö itseäni kipeäksi eikä syöminen ole samalla lailla pakkomielteistä kuin se joskus oli.

En ole onnistunut, mutta täällä ollut juttua aikaisemminkin. Joku kirjoitti karppauksen auttaneen. Toinen muutti ajatusmaailmaansa eikä enää laihduttanut ja syöminenkin parani pikkuhiljaa ja mättämisen tilalle tuli liikuntaa. Pöperöprofessori auttanut myös monia.

Säännöllinen syöminen, säännölliset ruoka-ajat, ja tarpeeksi ruokaa kerralla, ei mitään kaninruoka-salaatteja. Eikä myöskään liikaa "sääntöjä" ja "pakkoja", kannattaa hetkeksi vaan unohtaa laihduttamisen ajattelu, ja ajatella sitä henkistä paranemista, joka on se kaikkein oleellisia asia tuossa, ja olla armollinen itselleen. Myös sellanen "päivä kerrallaan"-ajattelutapa on hyvä, ei kannata suunnitella paljoa pidemmälle tai asettaa mitään tavoitteita, ne vaan saa ahdistumaan.

Minä pääsin eroon. PÄÄTIN, että nyt mä haluan olla normaali, onnellinen ihminen. Olin aina pitänyt itseäni epäsosiaalisena ihmisenä, mutta kun pääsin tuosta ahmimisesta eroon, niin kas kummaa, häiriön alta paljastuikin itse asiassa tosi sosiaalinen ihminen. :) Monta aloitusta, monta repsahdusta,... Säännölliset rytmit elämään: aamulla puuroa niin että maha täyttyy (ei saa lintsata!), lounas AINA, pari välipalaa, LIIKUNTAA ainakin kaksi kertaa viikossa, esim. jumppaa tai uintia (valitse tietyt päivät, jolloin PAKKO mennä!), illallinen AINA. KIELSIN itseäni ostamasta kaupasta mitään ahmittavaa, eli sipsejä, nameja, suklaata, jätskiä, leipää. Vain jos oli vieraita tulossa, ostin keksejä tms. ja heti kun vieraat lähtivät, heitin loput roskiin, etteivät ole kaapissa silloin kun ahmimishimo iskee. Ahmimishäiriö on tapa ja riippuvuus siinä missä tupakointi, liikunta tms. pakonomainen tekeminen. Ja siitä pääsee vain eroon sillä, ettei ruoki sitä riippuvuutta, ettei anna itselleen edes mahdollisuutta repsahtaa. Vaatii paljon tahdonvoimaa; on vain päätettävä, että MINULLAHAN prkl on sitä tahdonvoimaa, en ole luuseri. Vähitellen tavat normalisoituvat, ja ahmimista alkaa itsekin muistella kauhulla. Tsemppiä!

Tiedän kaikki nuo vinkit laihduttamisen lopettamisesta ja tarpeeksi täyttävästä ruoasta... Mutta kun mulla ongelma on TUNTEET... En vaan kestä elämää ilman ruoan tuomaa helpotusta.

Miten te saatte elämästänne nautittavaa ja onnellista, ilman että tarvitsee ahmia? :( Käyn juttelemassa ammattilaiselle, mutta häneltä ei juuri vinkkejä tähän ole tullut. Miten ollaan onnellinen ja hyvinvoiva? -ap-

Itse söin tänään iltapalaksi hiveän läjän rahkaa ja kiisseliä. Vedin mahan ihan täyteen ettei muuta tekis mieli.. tiedä sitten onko fiksua..?

Minua auttoi kun tutustuin mieheeni. Lopullisesti syömishäiriö parantui kun aloin odottamaan ensimmäistä lastamme.
Muistan kyllä ikuisesti tuon tunteen... Itkin päivittäin ja mietin tulenko koskaan suhtautumaan terveellä tavalla ruokaan. Hurjasti tsemppiä. <3

Täällä kans yks. Mulla on ollut 13 vuotta tätä ongelmaa :( Välillä pahempia, välillä parempia kausia. Oon mennyt alipainosta normaalipainoon ja ylipainoon, tällä hetkellä ylipainoa reilusti. Terapiassakin käynyt. Mikään ei tunnu auttavan. Viime aikoina olen ahminut valtavia määriä lähes päivittäin ja masentaa ja itkettää koko ajan.

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 00:29"]Tiedän kaikki nuo vinkit laihduttamisen lopettamisesta ja tarpeeksi täyttävästä ruoasta... Mutta kun mulla ongelma on TUNTEET... En vaan kestä elämää ilman ruoan tuomaa helpotusta.

Miten te saatte elämästänne nautittavaa ja onnellista, ilman että tarvitsee ahmia? :( Käyn juttelemassa ammattilaiselle, mutta häneltä ei juuri vinkkejä tähän ole tullut. Miten ollaan onnellinen ja hyvinvoiva? -ap-
[/quote] Ahmimisen loppuessa aloin arvostaa itseäni ja ajatella että ansaitsen kaikkea kivaa, ja aloin tekemään asioita mitä aikaisemmin olisin halunnut mutta en uskaltanut.
Mieti mitä haluaisit tehdä (vaikka van pienikin asia) ja ala tavoittelemaan sitä.

Jos asutte pääkaupunkiseudulla niin hus syömishäiriöklinikka voi auttaa, siellä hoidetaan myös ahmimishäiriöitä.

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 00:29"]

Tiedän kaikki nuo vinkit laihduttamisen lopettamisesta ja tarpeeksi täyttävästä ruoasta... Mutta kun mulla ongelma on TUNTEET... En vaan kestä elämää ilman ruoan tuomaa helpotusta.

Miten te saatte elämästänne nautittavaa ja onnellista, ilman että tarvitsee ahmia? :( Käyn juttelemassa ammattilaiselle, mutta häneltä ei juuri vinkkejä tähän ole tullut. Miten ollaan onnellinen ja hyvinvoiva? -ap-

[/quote]

Tämä. Täsmäsyöminen ei auta, täytän kai jotain tyhjiötä ahmimisella. Tää tuntuu naurettavalta, säälittävältä umpikujalta.

Lääkitys ja psykoterapia, niillä selätin BED:n

Elämäntilanne muuttui niin, etten ehtinyt ahmimaan. Minulla oli tapana juuri kotimatkalla ostaa jotakin ja syödä sitten kotona ostamani herkut sekä kaikkea muuta mitä kaapeista löytyikään. Yhtäkkiä en enää juuri viettänyt aikaa kotona ja rahaa oli vähemmän, niin, ettei voinut ostellakaan niin paljon herkkuja, eikä vieraassa paikassa voinut mennä samalla tavalla kaapeille. Myös mt-ongelmia kuten hypomaniaa ja dissosiaatiota ilmeni noihin aikoihin, joten ruokahalukin väheni.

Tämän n. 5kk ajanjakson aikana sitten laihduin ensimmäistä kertaa elämässäni normaalipainoiseksi ja pääsin eroon tavasta. Aika extremeä siis.

Ja mitä tuohon "päätin lopettaa" juttuun tulee, niin epäilen kyllä oliko sinulla ahmimishäiriötä ollenkaan, vai tykkäsitkö vaan tyyliin napostella telkkarin ääressä... Kuulostaa jopa vähän loukkaavalta, näin 7 vuotta ahmimishäiriöstä kärsineenä. Itse kun päätin joka päivä jo ennen kotimatkaa, etten mene kauppaan, kotimatkalla ajattelin, että tänään on todellakin pitkästä aikaa se päivä, kun en mene kauppaan, kaupassa ajattelin, että en kyllä osta mitään epäterveellistä, karkkihyllyllä ajattelin, että ostan vaan pienen patukan, ja silti aina kävelin ulos karkki- tai sipsipussin kanssa, vaikka edelliset 2 tuntia vähintään olin käyttänyt energiaa yrittääkseni estää sen. Ja kotona sama juttu: ennen ruokailua, tänään en ota toista lautasellista, ensimmäisen lautasellisen jälkeen; otan vain vähän lisää, toisen lautasellisen jälkeen, en enää kolmatta annosta... Ja tätä kesti 7 vuotta. Ja sinä sanot parantuneesi samasta vain "päättämällä", ettei sinua kiinnosta enää kärsiä ahmimishäiriöstä?

Kognitiivinen psykoterapia auttoi itsellä. 

Suosittelen kirjaa "Irti ahminnasta - Kohti tasapainoista suhdetta ruokaan".

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 00:29"]

Minä pääsin eroon. PÄÄTIN, että nyt mä haluan olla normaali, onnellinen ihminen. 

[/quote]

Jos on ihan diagnosoitu ahmimishäiriö = syömishäiriö, niin siitä eroon pääsemiseksi vaaditaan kyllä jotain muuta kuin että PÄÄTTÄÄ haluavansa siitä eroon. Ei niistä muistakaan mielenterveysongelmista pääse eroon vain tahdonvoimalla.

Pääsin. Mutta rankimman kautta. 4 krt vkossa liikuntaa 2-3 tuntia per kerta. Siinä käy niin että adrenaliini voittaa ruuan himon!

up

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 05:16"]

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 00:29"]

Minä pääsin eroon. PÄÄTIN, että nyt mä haluan olla normaali, onnellinen ihminen. 

[/quote]

Jos on ihan diagnosoitu ahmimishäiriö = syömishäiriö, niin siitä eroon pääsemiseksi vaaditaan kyllä jotain muuta kuin että PÄÄTTÄÄ haluavansa siitä eroon. Ei niistä muistakaan mielenterveysongelmista pääse eroon vain tahdonvoimalla.

[/quote]

Tämä on kyllä ihan paskapuhetta. Kyllä mt-ongelmista voi päästä eroon ihan itsenäisesti, paljon se vaatii, mutta jos on valmis tekemään paljon työtä itsensä kanssa, voi onnistua.

Ja HUS syömishäiriöklinikka on aivan umpitäynnä, eli siihen en hirveästi toivoani laittaisi.

Itselläni auttoin oikea diagnoosi: mulla on ADHD, ja ahmiminen johtui siitä.