Ollaan lomalla miehen kanssa aivan hirveässä majatalossa.
En ole niin ilkeä, että haluaisin levittää kaikille tiedon, että mikä paikka on kyseessä joten jätän sen kertomatta.
Eli tämä on kuitenkin maaseudulla oleva pienen kartanon kokoinen majatalo.
Pysähdyimme yhdeksi yöksi tähän.
Ulkoasu on aivan ränsistynyt ja piha hoitamatta.
Sisällä astuessamme omistaja istui tiskillä ja suorastaan hämmästyi kun astelimme sisään.
Täällä ei ole yhtäkään asiakasta meidän lisäksi.
Ilma on ummehtunut ja huone pieni n. 10 neliömetriä jossa on vaatekaapin kokoinen WC.
Ukko antoi meille huoneen ja koko talo on sisältä huonossa kunnossa.
Huoneessaamme 80 luvun tapetit ja sänky oli petaamatta.
Ilmeisesti edellisiltä.
Saimme uudet lakanat ja vaihdoimme ne itse.
Illalliseksi oli tölkki hernekeittoa ja paahtoleipää.
Juomana maito, vesi tai kotikalja.
Iltapalaksi samoja paahtoleipä meetwurstilla.
Tuo omistaja asuu tässä myös itse. Sanoi, että voi tulla pyytämään jos on jotain vailla.
Baarikaappikin oli tyhjä.
En odottanut hotellitasoa, mutta majatalo nimi ja vanhat kuvat saivat paikan muistuttamaan edes vähän parempaa.
En ymmärrä edes, että miksi tuo ihminen pitää tätä?
Kommentit (25)
Kuulostaa hyvältä. Sä oot nirppanokka!
Kiva