Yksinhuoltajat näyttää paljon paremmalta kuin perheenäidit?

Tällaista asiaa olen nyt mielessäni pyöritellyt ja jotenkin kauhistunutkin siitä miten totta se onkaan. Kun monesti sitä eroamista pidetään niin suurena tragediana ja yh-äidit saavat osakseen suurta surkuttelua kun se ydinperhe nyt sitten meni hajoamaan. Ja kuinkas ollakkaan, lähes kaikki tuntemani yh-äidit senkun kukoistavat ja näyttävät olevan elämänsä iskussa! Suorastaan säkenöivät! Ja nyt tässä tarkoitan ihan normaalin kahden aikuisen ihmisen omalla päätöksellään tekemää eroa, en tahtomattaan yh-äidiksi joutuneiden tilannetta. Kaikki kunnia heille arjen pyörittämisestä siinä tilanteessa.

Mutta siis, nämä yksinhuoltajat, jotka jakavat arjenpyöritysvastuuta toisen aikuisen kanssa, tuntuvat puhkeavan suorastaan elämänsä loistoon. Lapset ovat kuitenkin jo olemassa ja onni, joka vapauttaa rentoutumaan jo sen saavutetun jälkikasvun äärelle, ei tarvitse miettiä jatkuvasti millä tuulella tai mieltä mies on asioista, kuka hoiti minkäkin asian tai mihinkä kellonaikaan kelläkin on ruoka, uni tai joku niistä jo pahasti ohi. Siitäkin huolimatta, että itselläni on ihan ok mies, joka osallistuu perheen arkeen, ei hän koskaan pysty antamaan minulle sellaista vapautta pitää huolta ulkonäöstäni, hiuksista ja kropasta mitä saisin aikaiseksi jos minulla olisi edes muutama kokonainen päivä enemmän vapaata! Tämä välillä vaan ketuttaa. Ennen lapsia koin olevani itsekin kovassa iskussa, treenasin, pukeuduin siististi, meikkasin aina ajatuksen kanssa (en juosten ympäri kämppää lasten perässä suti kädessä Kaapon pauhatessa taustalla) ... nyt se, että on tultu tähän tilanteeseen että vaikka kaikkensa tekee, oma ulkonäkö vaan rapistuu ajanpuutteen vuoksi, on ihan sietämätöntä seurattavaa samaan aikaan kun yh-äidit päivittävät kuviaan fb.hen jossa ovat järjettömän kauniina joissain cocktail-bileissä upea iltamekko päällä. Ja rehellisesti voin sanoa että näyttävät kauniilta. Minut jos tästä hetkestä repäistäisiin cocktail-mekkoon samalle kattoterassille kilistelemään näyttäisin varmaan siltä kuin meneillään olisi humoristiset naamiaisjuhlat.

Sanonpahan vaan. Kyllä ne lapset tietysti kasvaa ja sillä välin voi miettiä muutakin kun pakarantrimmausta, mutta kieltämättä joskus kaiholla ajattelee, että voisi sitä itsekin näyttää niin paljon paremmalta jos vain olisi enemmän aikaa sille. Oma treenaukseni on nyt lähinnä iltamyöhällä umpiväsyneenä salille raahautumista, kukonlaulun aikaan lenkkipolulla heilumista, hiuksia saa laittaa aina hirveän huudon säestyksellä oli mies kotona tai ei ja suihkussa on aina lapsi mukana. En edes muista millon olisi ehtinyt föönata tätä vyötärölle asti ulottuvaa tukkaa ... jotta alotetaan ihan niistä perusasioista :) Onko teistä muista ero ulkonäöllisesti perheenäidin ja yh.n välillä niin selvä, kuin se minun omasta näkökulmastani tuntuu olevan?