Miten kestää oman lapsen huono koulumenestys?

Miksi pitäisi väkisin repiä "parempaa menestystä"? Että pääsee tulevaisuudessa repimään itsestään enemmän irti kuin jaksaisi jatko-opinnoissa?

Päästä irti, hellitä.

Lapsen elämää ei ole tarkoitettu siihen että hän pakertaa koulutehtäviä aamusta iltaan. Et voi kiskoa lastasi läpi peruskoulun, lukion ja yliopiston. Lapsi riittää juuri sellaisena kuin hän on ja miten hän kohtuullisella työskentelyllä pärjää. Sillä ei ole väliä mitä lähipiirissä tapahtuu. Jos noilla diagnooseilla ja lääkityksellä pärjäävät koulun läpi kohtuullisesti, se on jo enemmän kuin monella.

Elämä voi olla onnellista ja hyvää ihan sillä duunarinkin tutkinnolla. Iloitkaa lapsistanne ja tsempatkaa heitä myös nauttimaan elämästään ikuisen piirtämisen sijaan.

Minulla sama surku nähdä, että lapset eivät yritä parastaan.

Lapset eivät ole samasta muotista. Joillakin sitä älliä nyt vaan ei ole.

Meillä on sama yläkoululaisen kanssa. Ei vaan pärjää kovin kummoisesti vaikka lukee paljon. Pelottaa, että joutuu johonkin fyysisesti raskaaseen työhön.

Lukekaapa tämä ketju, niin asiat palaa oikeisiin mittasuhteisiin.

https://www.vauva.fi/keskustelu/4297787/hs-sari-finne-kertoo-millaista-…

En laittaisi lasta tekemään noin paljon tehtäviä. Kohtuullisesti tehtäviä, meillä koulu ja jkv vanhemman kanssa kertailua ja seuraaviin juttuihin tutustumista etukäteen, saa riittää. Lapsi yrittää parhaansa kuitenkin. Meillä on sama juttu, vanhemmat älykkäitä ja koulu sujui kummallakin helposti, mutta toisella lapsellamme on suuria oppimisvaikeuksia ja hän on tehostetussa opetuksessa (tukiopetusta ja pitäisi olla myös erityisopen tunteja, muttei ole, kun koululla ei ole tarpeeksi resursseja).

Vierailija kirjoitti:

Lukekaapa tämä ketju, niin asiat palaa oikeisiin mittasuhteisiin.

https://www.vauva.fi/keskustelu/4297787/hs-sari-finne-kertoo-millaista-…

Tuo alkuperäinen uutinen oli hyvin koskettava, mutta valitettavasti ihmismieli harvemmin toimii niin, että omat huolet unohtuisivat kovin pitkäksi aikaan vain siksi, että on paljon ihmisiä, joille elämä on jakanut vieläkin huonommat valttikortit.

AP:lle hieman pohdintaa: Voisitko yrittää keskittyä kasvattamaan lapsissasi sellaisia ominaisuuksia, joista on muuten hyötyä tulevaisuudessa? Siis sinnikkyyttä, rohkeutta, kekseliäisyyttä. Tällaisten ominaisuuksien ansiosta urapolku tai jatkokoulutusmahdollisuudet voivat hyvinkin avautua tulevaisuudessa, vaikka koulu ei nyt hyvin sujuisikaan. Symppaan kyllä sinua. Kun itselle koulumenestys on ollut tärkeää ja jopa ylpeydenaihe, on vaikeaa katsoa vierästä, kun oma jälkipolvi ei ylläkään samaan. Tästä aiheesta on vaikeaa saada sympatiaa, mutta se on niiden empatiakyvyttömien oma ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Päästä irti, hellitä.

Lapsen elämää ei ole tarkoitettu siihen että hän pakertaa koulutehtäviä aamusta iltaan. Et voi kiskoa lastasi läpi peruskoulun, lukion ja yliopiston. Lapsi riittää juuri sellaisena kuin hän on ja miten hän kohtuullisella työskentelyllä pärjää. Sillä ei ole väliä mitä lähipiirissä tapahtuu. Jos noilla diagnooseilla ja lääkityksellä pärjäävät koulun läpi kohtuullisesti, se on jo enemmän kuin monella.

Elämä voi olla onnellista ja hyvää ihan sillä duunarinkin tutkinnolla. Iloitkaa lapsistanne ja tsempatkaa heitä myös nauttimaan elämästään ikuisen piirtämisen sijaan.

Kiitos, olet aivan oikeassa. Itselleni yliopisto ja mieleinen työ on ollut äärimmäisen tärkeää, mutta ovathan ihmisen muunkinlaisella elämällä ihan yhtä onnellisia. Pitäisi vain osata päästää irti varmaan niistä omista toiveistaan, eiväthän ne välttämättä lapsen toiveita ole. Voihan olla että esikoinen ei enää isompana haluakaan eläinlääkäriksi vaan vaikka kampaajaksi. Kai se vanhempana vain tuntuu pahalta että noinkin pienille tulee jo isoja rajoituksia elämään koulumenestyksen puutteen vuoksi. Itsellä oli valinnat auki ja elämässä tuntui kaikki mahdolliselle.

Ap

Lopeta. Lapset ovat jo varmasti huomanneet, etteivät kelpaa sinulle ja se tekee hallaa itsetunnolle. Jos jatkat tuolla tiellä viet sen vähänkin onnistumisen ilon heiltä. Vaikka olisit mensatason älykäs niin kovin viisas et ole. Auta lapsiasi, kun he pyytävät tai huomaat, ettei muuten onnistu. Muutoin käytä aikasi siihen, että pohdit mikä sinussa pakottaa kaiken potentiaalin ulos puserrukseen lapsien kanssa. 

Mä taas olen nähnyt, kuinka fyysinen, raskas työ vie terveyden jo vähän yli nelikymppisenä ja olisin toivonut lapselleni parempaa. Mutta kun hän ei kovasta lukemisesta huolimatta koulussa pärjää niin ei voi mitään.

Nykyajan koulu on erilaista kuin ennen. En tiedä, miten hyvin itse menestyisin nykykoulussa. Opettajan aika menee muihin asioihin, luokalla voi olla parikin lasta, joilla on jokin diagnoosi, muutama suomea heikosti osaava jne. Tavislapsen ongelmiin ei silloin ehditä oikein puuttua.

Olen itsekin huomannut, että osaan opettaa omia lapsiani. Kun lapsen tuntee, häntä on helpompaa opettaa. Lapsi myös hyötyy kodin rauhasta, luokan hälinä voi häiritä oppimista. 

Oma ala-asteikäinen lapseni olisi minusta ihan fiksu, mutta koulu ei vain oikein nappaa. Liikuntaharrastuksensa eteen tekee paljon enemmän hommia ja haluaa menestyä siinä.  Tsemppaan kyllä lastani ja tarkistan läksyt. Siinä yhteydessä katson, miten koulussa on sujunut ja autan tarvittaessa. Minusta vanhempi ei voi lähteä siihen, että opettaisi lastaan kokopäiväisesti. Jossain vaiheessa se on kuitenkin lopetettava, ja lapsen pitää oppia myös oma-aloitteisuutta.

Koulumenestys ei korreloi lapsen älykkyyden kanssa. Koulu suosii tiettyjä persoonallisuustyyppejä, esim. ujot saavat usein liian heikkoja arvosanoja osaamiseensa nähden. Tunnen myös useitakin, erittäin hyvin koulussa menestyviä lapsia jotka ovat sosiaalisesti lahjattomia. Osa lapsista lukee läksynsä hyvin ja opettelee ne käytännössä ulkoa, tekee koulussa sen, mtä pitää ja kerää huippuarvosanoja, vaikka eivät sitten pystykään siirtämään opittuja asioita lainkaan käytäntöön tai eivät oikeasti ymmärrä, mistä on kyse.

Vanhin lapseni on lukiossa. Hän päätti peruskoulun n. 8,5 keskiarvolla, joten käytännössä portit huippulukioihin olivat kiinni. Hän meni tavislukioon ja on siellä luokkansa parhaita. Hänellä tuo 8,5 keskiarvo oli oikea, numerot eivät ole laskeneet lukiossa, päinvastoin. Hänellä on tosiaan 8,5 arvoiset pohjatiedot peruskoulusta. Osa tuli tuonne tavislukioon samanlaisila tai paremmilla papereilla, nyt numerot ovat laskeneet ja lähtötiedot eivät oikein ole lukiotasolla (toinen vuosi siis menossa). Eli on myös niin, että eri koulujen arvosanoja ei voi ihan vertailla.

Minusta olisi tärkeää, että lapset löytäisi oman paikkansa maailmassa ja oman työtehtävän. Olen itse akateemisesti koulutettu, mutta ei se mikään itseisarvo ole. Voisin hyvin toimia myös muissa tehtävissä ja olla ihan tyytyväinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukekaapa tämä ketju, niin asiat palaa oikeisiin mittasuhteisiin.

https://www.vauva.fi/keskustelu/4297787/hs-sari-finne-kertoo-millaista-…

Tuo alkuperäinen uutinen oli hyvin koskettava, mutta valitettavasti ihmismieli harvemmin toimii niin, että omat huolet unohtuisivat kovin pitkäksi aikaan vain siksi, että on paljon ihmisiä, joille elämä on jakanut vieläkin huonommat valttikortit.

AP:lle hieman pohdintaa: Voisitko yrittää keskittyä kasvattamaan lapsissasi sellaisia ominaisuuksia, joista on muuten hyötyä tulevaisuudessa? Siis sinnikkyyttä, rohkeutta, kekseliäisyyttä. Tällaisten ominaisuuksien ansiosta urapolku tai jatkokoulutusmahdollisuudet voivat hyvinkin avautua tulevaisuudessa, vaikka koulu ei nyt hyvin sujuisikaan. Symppaan kyllä sinua. Kun itselle koulumenestys on ollut tärkeää ja jopa ylpeydenaihe, on vaikeaa katsoa vierästä, kun oma jälkipolvi ei ylläkään samaan. Tästä aiheesta on vaikeaa saada sympatiaa, mutta se on niiden empatiakyvyttömien oma ongelma.

Kai tässä ennen kaikkea huomaa omat rajoituksensa ja sen oman kuplansa. Itselleni on aina ollut tärkeää koulumenestys, uusien asioiden oppiminen nimenomaan kirjoista, lukeminen, yliopisto ja sen antamat uramahdollisuudet… Nyt lasteni kanssa olen tilanteessa jossa minun arvoni eivät olekaan välttämättä samoja kuin lapsillani. He eivät välitä lukemisesta lainkaan (ei auta mitkään houkuttelukirjat, lukeminen epämiellyttävää kummankin lapsen mielestä kun eivät sitä tehokkaasti osaa), dokumentit ovat kauhistus ja tappavan tylsiä, kouluhommat ovat lasten mielestä tehty kun ne on tehty - ihan sama kuinka sutaisten. Toki he ovat vielä pieniä koululaisia. Kumpikin uskoo menestyvänsä koulussa ihan yhtä hyvin kuin muutkin ja siinä missä koen sen toisaalta hyvänä itsetunnon kannalta, pelottaa että mitäs kun totuus selviää.

Elättelen toiveita että kun vain saisivat sen lukutaidon sen verran kohdalleen että jaksaisivat aloittaa kunnolla jonkun kirjan, se siitä lähtisi. Harrastukset ovat kummallekin tärkeitä ja niissä menestyvät hyvin. Jospa sitä olisikin itse uuden haasteen edessä ja keskittyisi ennemmin lasten nykyisyyteen kuin mahdolliseen tulevaisuuteen?

Ap

Vaikka ap on olevinaan viisas, oikein mensan testi ja kaikkea, on käyty kouluja ym.

Taitaa vi#uttaa tyhmät lapset, miehellä tainnut vähän roiskahtaa kusta joukkoon kun on lapsia tehty vai onko tullut vähän polteltua höpöheinäö, naukkailtua viintä ym. Eihän ne mitään haittaa jos vaan vähän.

Ihmispaska ap on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukekaapa tämä ketju, niin asiat palaa oikeisiin mittasuhteisiin.

https://www.vauva.fi/keskustelu/4297787/hs-sari-finne-kertoo-millaista-…

Tuo alkuperäinen uutinen oli hyvin koskettava, mutta valitettavasti ihmismieli harvemmin toimii niin, että omat huolet unohtuisivat kovin pitkäksi aikaan vain siksi, että on paljon ihmisiä, joille elämä on jakanut vieläkin huonommat valttikortit.

AP:lle hieman pohdintaa: Voisitko yrittää keskittyä kasvattamaan lapsissasi sellaisia ominaisuuksia, joista on muuten hyötyä tulevaisuudessa? Siis sinnikkyyttä, rohkeutta, kekseliäisyyttä. Tällaisten ominaisuuksien ansiosta urapolku tai jatkokoulutusmahdollisuudet voivat hyvinkin avautua tulevaisuudessa, vaikka koulu ei nyt hyvin sujuisikaan. Symppaan kyllä sinua. Kun itselle koulumenestys on ollut tärkeää ja jopa ylpeydenaihe, on vaikeaa katsoa vierästä, kun oma jälkipolvi ei ylläkään samaan. Tästä aiheesta on vaikeaa saada sympatiaa, mutta se on niiden empatiakyvyttömien oma ongelma.

Kai tässä ennen kaikkea huomaa omat rajoituksensa ja sen oman kuplansa. Itselleni on aina ollut tärkeää koulumenestys, uusien asioiden oppiminen nimenomaan kirjoista, lukeminen, yliopisto ja sen antamat uramahdollisuudet… Nyt lasteni kanssa olen tilanteessa jossa minun arvoni eivät olekaan välttämättä samoja kuin lapsillani. He eivät välitä lukemisesta lainkaan (ei auta mitkään houkuttelukirjat, lukeminen epämiellyttävää kummankin lapsen mielestä kun eivät sitä tehokkaasti osaa), dokumentit ovat kauhistus ja tappavan tylsiä, kouluhommat ovat lasten mielestä tehty kun ne on tehty - ihan sama kuinka sutaisten. Toki he ovat vielä pieniä koululaisia. Kumpikin uskoo menestyvänsä koulussa ihan yhtä hyvin kuin muutkin ja siinä missä koen sen toisaalta hyvänä itsetunnon kannalta, pelottaa että mitäs kun totuus selviää.

Elättelen toiveita että kun vain saisivat sen lukutaidon sen verran kohdalleen että jaksaisivat aloittaa kunnolla jonkun kirjan, se siitä lähtisi. Harrastukset ovat kummallekin tärkeitä ja niissä menestyvät hyvin. Jospa sitä olisikin itse uuden haasteen edessä ja keskittyisi ennemmin lasten nykyisyyteen kuin mahdolliseen tulevaisuuteen?

Ap

Kuinka moni alakoululainen oikeasti lukee tai on lukenut kirjoja??

Vähän ämmä valoja päälle nyt.

No minä taas olen pärjännyt koulussa hyvin ja minulla on yliopistotutkinto. Mutta en ole silti "menestynyt", teen nyt matalapalkkatöitä jotka eivät vastaa koulutustani. Tässä asiassa on monia ulottuvuuksia.

Kun lapsesi kasvaa, kannattaa miettiä, mitä kohtaan hänellä on kunnianhimoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukekaapa tämä ketju, niin asiat palaa oikeisiin mittasuhteisiin.

https://www.vauva.fi/keskustelu/4297787/hs-sari-finne-kertoo-millaista-…

Tuo alkuperäinen uutinen oli hyvin koskettava, mutta valitettavasti ihmismieli harvemmin toimii niin, että omat huolet unohtuisivat kovin pitkäksi aikaan vain siksi, että on paljon ihmisiä, joille elämä on jakanut vieläkin huonommat valttikortit.

AP:lle hieman pohdintaa: Voisitko yrittää keskittyä kasvattamaan lapsissasi sellaisia ominaisuuksia, joista on muuten hyötyä tulevaisuudessa? Siis sinnikkyyttä, rohkeutta, kekseliäisyyttä. Tällaisten ominaisuuksien ansiosta urapolku tai jatkokoulutusmahdollisuudet voivat hyvinkin avautua tulevaisuudessa, vaikka koulu ei nyt hyvin sujuisikaan. Symppaan kyllä sinua. Kun itselle koulumenestys on ollut tärkeää ja jopa ylpeydenaihe, on vaikeaa katsoa vierästä, kun oma jälkipolvi ei ylläkään samaan. Tästä aiheesta on vaikeaa saada sympatiaa, mutta se on niiden empatiakyvyttömien oma ongelma.

Kai tässä ennen kaikkea huomaa omat rajoituksensa ja sen oman kuplansa. Itselleni on aina ollut tärkeää koulumenestys, uusien asioiden oppiminen nimenomaan kirjoista, lukeminen, yliopisto ja sen antamat uramahdollisuudet… Nyt lasteni kanssa olen tilanteessa jossa minun arvoni eivät olekaan välttämättä samoja kuin lapsillani. He eivät välitä lukemisesta lainkaan (ei auta mitkään houkuttelukirjat, lukeminen epämiellyttävää kummankin lapsen mielestä kun eivät sitä tehokkaasti osaa), dokumentit ovat kauhistus ja tappavan tylsiä, kouluhommat ovat lasten mielestä tehty kun ne on tehty - ihan sama kuinka sutaisten. Toki he ovat vielä pieniä koululaisia. Kumpikin uskoo menestyvänsä koulussa ihan yhtä hyvin kuin muutkin ja siinä missä koen sen toisaalta hyvänä itsetunnon kannalta, pelottaa että mitäs kun totuus selviää.

Elättelen toiveita että kun vain saisivat sen lukutaidon sen verran kohdalleen että jaksaisivat aloittaa kunnolla jonkun kirjan, se siitä lähtisi. Harrastukset ovat kummallekin tärkeitä ja niissä menestyvät hyvin. Jospa sitä olisikin itse uuden haasteen edessä ja keskittyisi ennemmin lasten nykyisyyteen kuin mahdolliseen tulevaisuuteen?

Ap

Kuinka moni alakoululainen oikeasti lukee tai on lukenut kirjoja??

Vähän ämmä valoja päälle nyt.

Kyllä moni lukee, mutta alakoululainen tekee jo sellaista, mikä häntä kiinnostaa. Minua ja kavereita kyllä kiinnosti lukeminen silloin ja luettiin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukekaapa tämä ketju, niin asiat palaa oikeisiin mittasuhteisiin.

https://www.vauva.fi/keskustelu/4297787/hs-sari-finne-kertoo-millaista-…

Tuo alkuperäinen uutinen oli hyvin koskettava, mutta valitettavasti ihmismieli harvemmin toimii niin, että omat huolet unohtuisivat kovin pitkäksi aikaan vain siksi, että on paljon ihmisiä, joille elämä on jakanut vieläkin huonommat valttikortit.

AP:lle hieman pohdintaa: Voisitko yrittää keskittyä kasvattamaan lapsissasi sellaisia ominaisuuksia, joista on muuten hyötyä tulevaisuudessa? Siis sinnikkyyttä, rohkeutta, kekseliäisyyttä. Tällaisten ominaisuuksien ansiosta urapolku tai jatkokoulutusmahdollisuudet voivat hyvinkin avautua tulevaisuudessa, vaikka koulu ei nyt hyvin sujuisikaan. Symppaan kyllä sinua. Kun itselle koulumenestys on ollut tärkeää ja jopa ylpeydenaihe, on vaikeaa katsoa vierästä, kun oma jälkipolvi ei ylläkään samaan. Tästä aiheesta on vaikeaa saada sympatiaa, mutta se on niiden empatiakyvyttömien oma ongelma.

Kai tässä ennen kaikkea huomaa omat rajoituksensa ja sen oman kuplansa. Itselleni on aina ollut tärkeää koulumenestys, uusien asioiden oppiminen nimenomaan kirjoista, lukeminen, yliopisto ja sen antamat uramahdollisuudet… Nyt lasteni kanssa olen tilanteessa jossa minun arvoni eivät olekaan välttämättä samoja kuin lapsillani. He eivät välitä lukemisesta lainkaan (ei auta mitkään houkuttelukirjat, lukeminen epämiellyttävää kummankin lapsen mielestä kun eivät sitä tehokkaasti osaa), dokumentit ovat kauhistus ja tappavan tylsiä, kouluhommat ovat lasten mielestä tehty kun ne on tehty - ihan sama kuinka sutaisten. Toki he ovat vielä pieniä koululaisia. Kumpikin uskoo menestyvänsä koulussa ihan yhtä hyvin kuin muutkin ja siinä missä koen sen toisaalta hyvänä itsetunnon kannalta, pelottaa että mitäs kun totuus selviää.

Elättelen toiveita että kun vain saisivat sen lukutaidon sen verran kohdalleen että jaksaisivat aloittaa kunnolla jonkun kirjan, se siitä lähtisi. Harrastukset ovat kummallekin tärkeitä ja niissä menestyvät hyvin. Jospa sitä olisikin itse uuden haasteen edessä ja keskittyisi ennemmin lasten nykyisyyteen kuin mahdolliseen tulevaisuuteen?

Ap

Kuinka moni alakoululainen oikeasti lukee tai on lukenut kirjoja??

Vähän ämmä valoja päälle nyt.

Monikin. BTW misogyniasi on melkein yhtä järkyttävää kuin tarve käyttää useampaa kysymysmerkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sama yläkoululaisen kanssa. Ei vaan pärjää kovin kummoisesti vaikka lukee paljon. Pelottaa, että joutuu johonkin fyysisesti raskaaseen työhön.

Fyysinen raskas työ on hyväksi nykykermaperseelle. Tosin nykyään ei sellaisia taida olla muut kuin rakennustyöt kun koneet hoitavat kaiken. Somesukupolvelle tekisi hyvää mestätyöt käsipelillä kuten vielä 70-luvun alussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sama yläkoululaisen kanssa. Ei vaan pärjää kovin kummoisesti vaikka lukee paljon. Pelottaa, että joutuu johonkin fyysisesti raskaaseen työhön.

Fyysinen raskas työ on hyväksi nykykermaperseelle. Tosin nykyään ei sellaisia taida olla muut kuin rakennustyöt kun koneet hoitavat kaiken. Somesukupolvelle tekisi hyvää mestätyöt käsipelillä kuten vielä 70-luvun alussa.

Luuletko että tekee kellekään hyvää hajottaa kroppansa jo päälle nelikymppisenä? Näin käy mm. muurareille joita omassa suvussani useampia ja kaikilta hajonneet selkä ja polvet. Useilla lähihoitajilla hajoaa selkä koska kaikkialla ei ole kunnollisia nostomahdollisuuksia tai niihin ei haluta panostaa työnantajan puolelta. Siinä onkin kiva sitten viettää kovissa kivuissa loppuikä, joka ennen oli paljon lyhyempi.