Lue keskustelun säännöt.
Pariterapia yksin, kokemuksia?
16.10.2014 |
Tilanteemme on nyt se, että kerroin miehelleni vuosien takaisista pettämisistä (olin tuolloin 19v. mies 26v.). Asiaa on nyt käsitelty yhdessä ja puhuttu ja puhuttu. Mies sanoo, ettei voi luottaa muhun enää, mutta antaa anteeksi. Hän haluaisi unohtaa tapahtumat. Puhuimme siitä, että hän tuskin voi vain unohtaa kaikkea, eikä se ole edes hyvä asia, koska silloin asia ei ole käsitelty kunnolla.
Ehdotin pariterapiaa, mutta mies koki, ettei halua sellaista. Mulla on ollut itsellä mielenterveys koetuksella monestikin. Kysyin mieheltä, että olisko se hänelle ok, jos menisin itse puhumaan näistä asioista ammattiauttajalle. Hänen mielestään se olisi hyvä idea.
Nyt siis varasin ajan pariterapeutille. Haluaisin selvittää itselleni miksi tein mitä tein (toki olen itsekin näitä miettinyt, mutta luulen, että asian käsittely auttaisi). Mies pelkää nyt, että terapeutti sanoo, että meidän olisi parempi erota.
Onko kellään kokemuksia tällaisesta tilanteesta? Tai ylipäätään pariterapiasta ilman kumppania. (Mies tosin myösi, että voisi ehkä harkita mukaantuloa, mutta sopimani aika ei nyt miehelle käynytkään, joten menen ainakin ensin yksin).
En kaipaa moraalisaarnaa teostani, tai miksi kerroin miehelle vasta nyt tai miksi kerroin ylipäätään. Tiedän, että tein väärin, siinä ei ole mitään puolusteltavaa. Luulen kuitenkin, etten ole ihan ainoa, joka tehnyt elämän suurimpia virheitä (joo, olisi pitänyt silloin nuorena miettiä ennen kuin teki, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi enää).
Kommentit (3)
En edes tiennyt, että pariterapiassa voisi käydä yksin. Eikö se silloin ole kuitenkin enemmän perinteistä terapiaa - parisuhdeongelmat pääpainona? Mitä se terapeutti siihen totesi, kun kerroit tulevasi sinne yksin?
Itselläni on jokseenkin samanlainen tilanne, ei pettämistä, mutta molemminpuolinen epäluottamus hallitsee meidän suhdetta. Tähän vielä päälle oma epävakaa persoonallisus - ja masennusdiagnoosini. Mutta mun mieshän on aivan liian the mies pariterapiaa harkitsemaankaan, ehkä minäkin voisin mennä yksin sellaiseen...
Olisi mielenkiintoista kuulla miten tilanteesi etenee AP. Ja tsemppiä! Mielestäni oli sinulta rohkeaa myöntää pettäminen. Harva 19-vuotiaana osaa olla kovin harkitsevainen, kun on kuitenkin vielä niin lapsi mieleltään. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Pariterapeutti sanoi heti, kun kysyin mahdollisuutta tähän, että tottakai onnistuu, ei kuulemma ole edes kovin harvinaista. Hmm, ehkä pariterapiassa yksikin keskitytään lähinnä siihen parisuhdepuoleen ja asioihin, jotka ovat edeltäviin tilanteisiin johtaneet. Mä toivoisin, että saisin itselle selvitettyä jollain tasolla miten pystyin niihin tekoihin ja mitkä asiat voisivat olla siellä taustalla. Olisko mulla sellaisia asioita, joita olisi hyvä käydä vaikka ihan normaalissa terapiassa läpi.
Mä kadun syvästi noita tekoja ja yritän toisaalta miettiä, että olinhan mä silloin ihan lapsi. Mietin myös, että en varmasti ole tuolloin osannut vielä rakastaa miestäni niin kuin rakastan nyt. Josolisin tällä tunnetasolla hänetä rakastanut, niin enhän mä olisi noihin tekoihin pystynyt. Tuohon elämäntilanteeseen liittyi tuolloin niin paljon, muutto lapsuudenkodista pois, opiskelujen alku vieraalla paikkakunnalla. Sellaista oman itsensä ja paikkansa hakemista. Mihin "ryhmään" mä sijoitun tässä uudessa yhteisössä, miten mä sopeudun tähän uuteen elämäntilanteeseen jne.
Mä toivon myös, että saisin terapeutilta jotain työkaluja käsitellä tätä asiaa kotona.
Eniten mua pelottaa, että terapeutti tuomitsee mut täysin ja sanoo, että mun miehen pitäsi olla siellä itkemässä tätä asiaa ja mä voin mennä yksin kotiin vellomaan syyllisyydentuskissani.
Kaikille kuitenkin sanon, että jos jollain on tällaisia asioita menneessä elämässä, niin kertokaa niistä. Mä olen ihan varma, että ilman mun kertomista mä en ikinä olisi voinut jatkaa meidän suhdetta kunnolla. Tietenkin kaiken parasta olis, ettei tähn tilanteeseen joutuisi.
Kukaan ei ole ilmeisesti käynyt?