Tyrmättiinkö sinun ammattihaaveesi lapsena?

Yläasteella opo sanoi että "ei susta mitään vartijaa tule, oot liian lyhyt ja amikseen sille linjalle on satoja hakijoita." Kehotti keksimään toisen haaveammatin. No, ekalla yrityksellä pääsin turvalle ja vartijana työskentelen. Joskus on kohteessa asiakkailta tullut kuittailuja pituudesta (157cm) mutta hyvin olen pärjännyt niissä kiinniottotilanteissakin joissa känninen on alkanut hankalaksi.

[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 13:53"]

Olin vasta  6-vuotias kun ilmoitin haluavani sairaanhoitajaksi. Äitini totesi että ei kannata, se on niin raskas ammatti.

Kouluiässä sanoin aikovani näyttelijäksi. Se tyrmättiin ilmoittamalla ettei se ole mikään kunniallinen(?) ammatti.

Yläasteella toiveammattini oli opettaja. Ei ei, sanotiiin. Huono palkka, kurittomat oppilaat.

Ei minusta tullut oikein mitään.

[/quote]

Voi ap, ihan kuin minulla. Kaikki tyrmättiin, jopa lukiokin, ei sinne kannata mennä, et jaksa kuitenkaan lukea. Keskiarvoni oli kuitenkin 8,5.

[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 14:09"]

Yläasteella oli opo, jonka oma tytär on ammattilaulaja. Harrastin laulamista ja kerroin opolle kasiluokalla että haluaisin laulajaksi, niin tähän hän tuumasi että: 'Ei sinusta siihen ole, sun kannattaisi harkita jotain tavallisten ihmisten ammattia, esim. lähihoitajan työtä.' 

Jepjep, hieno tyyppi, täysin oikeassa ammatissa. 

[/quote]

Meidän yläasteen opo ei saanut mitään puhuttua eri aloista ym. Lukion opo antoi omasta mielestään kattavaa tietoa ammatinvalinnasta.Vaihtoehdot oivat joko yliopisto, tai ammattikoulun siivoojalinja. Mitään muuta tietoa ei eri aloista, koulutuksesta ei osanjut kertoa , ei yhtään mistään. Tämä 80-luvun puolenvälin aikoihin.

Halusin pienenä poliisiksi. Sille naurettiin ja sanottiin, että lue itsesi mieluummin lakimieheksi, niin saat toimia poliisien pomona. No, lakimies minusta tulikin ja olen erittäin tyytyväinen valintaani, mutta edelleen minua ärsyttää tuo typerä ja epärehellinen väite, että vain lakimiehenä voisin toimia poliisien pomona (enkä minä olisi edes halunnut pomoksi, vaan kentälle!).

Myöhemmin sanoin haluavani psykologiksi, ja se oli varsinkin isovanhempieni mielestä todella huvittava ajatus. Kuulemma kaikki psykologit ja psykiatrit ovat itse aivan sekopäitä.

[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 17:04"]

[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 14:09"]

Yläasteella oli opo, jonka oma tytär on ammattilaulaja. Harrastin laulamista ja kerroin opolle kasiluokalla että haluaisin laulajaksi, niin tähän hän tuumasi että: 'Ei sinusta siihen ole, sun kannattaisi harkita jotain tavallisten ihmisten ammattia, esim. lähihoitajan työtä.' 

Jepjep, hieno tyyppi, täysin oikeassa ammatissa. 

[/quote]

Meidän yläasteen opo ei saanut mitään puhuttua eri aloista ym. Lukion opo antoi omasta mielestään kattavaa tietoa ammatinvalinnasta.Vaihtoehdot oivat joko yliopisto, tai ammattikoulun siivoojalinja. Mitään muuta tietoa ei eri aloista, koulutuksesta ei osanjut kertoa , ei yhtään mistään. Tämä 80-luvun puolenvälin aikoihin.

[/quote]'

Meillä oli yläasteella 90-luvun alussa ihan samanlainen opo. Mistään ammateista ei kertonut mitään, ei jatko-opiskelumahdollisuuksista ja muutenkin koko ihmisellä oli hällä väliä-asenne.

Kaikki lytättiin. Äitini vain luetteli miten minusta ei ole x-, y- ja z-ammattiin, mutta KOSKAAN hän ei sanonut mitä minusta voisi tulla. Aikani haahuilin hanttihommissa, kunnes opiskelin pienipalkkaiseen ammattiin, jota inhoan. Äitini on itse aina ollut pienipalkkaisissa töissä, joten hänelle on ilmeisesti käsittämätöntä, että tytär opiskelisi hyväpalkkaiseen ammattiin. No, nyt itse olen lähes 30 ja tuntuu, että koko elämä on ohi. En halua jatkaa nykyisessä työssäni, mutta minulla ei ole muutakaan. Vaikka opiskelisinkin uuden ammatin, nuoremmat menisi ohi vasemmalta ja oikealta.

[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 13:55"]

Todellakin! Kaikki toiveet ja suunnitelmat lytättiin aina järjestelmällisesti. Ollaankohan samaa sukupolvea? Itse olen syntynyt 70-luvulla. Itse en ikinä lyttää lasteni haaveita, vaan kannustan, realismilla höystettynä.

[/quote]

Mä oon samaa sukupolvea ja kannustusta ei kyllä kotoa ole tullut. Vähättelyä, lyttäystä ja alistusta sitten senkin edestä. Toiveammatiin suhtauduttiin huvittuneen vähätellen "sinustako muka, älähän tyttö hulluja puhu" ja toisaalta taas niin ettei se ollut tarpeeksi kunnianhimoista "kun meidän tyttöpä sai stipendinkin" ja nyt se haaveilee tuommoisesta. Ei tullut minusta eläinlääkäriä.

Halusin lapsena/nuorena laivakokiksi. Ei äiti päästänyt, on kuulemma tosi rankkaa olla laivalla sellaisessa työssä.

Ei minusta sitten laivakokkia tullut, eikä kokkia muutenkaan, mutta rakkaus ruoanlaittoon säilyi kuitenkin.

[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 17:29"]

Kaikki lytättiin. Äitini vain luetteli miten minusta ei ole x-, y- ja z-ammattiin, mutta KOSKAAN hän ei sanonut mitä minusta voisi tulla. Aikani haahuilin hanttihommissa, kunnes opiskelin pienipalkkaiseen ammattiin, jota inhoan. Äitini on itse aina ollut pienipalkkaisissa töissä, joten hänelle on ilmeisesti käsittämätöntä, että tytär opiskelisi hyväpalkkaiseen ammattiin. No, nyt itse olen lähes 30 ja tuntuu, että koko elämä on ohi. En halua jatkaa nykyisessä työssäni, mutta minulla ei ole muutakaan. Vaikka opiskelisinkin uuden ammatin, nuoremmat menisi ohi vasemmalta ja oikealta.

[/quote]

Tuttua. Itselle tosin opiskelu haaveammattiin ihan mahdotonta, tässä iässä ei enää käydä lukiota ja sen päälle vietetä vuosia yliopistossa.

Ei tyrmätty. Alle kouluikäisenä ja alakoululaisena piirsin paljon ja olin todella hyvä siinä. Opittuani kirjoittamaan kirjoitin paljon omia tarinoita ja satuja huvikseni. Vanhemmat rohkaisivat haltioissaan minua alkamaan lastenkirjailija-kuvittajaksi aikuisena. Yläaste ja lukio tyrehdyttivät kuitenkin taiteelliset taipumukseni, ja opiskelen nyt talousalaa.

Halusin ratsastuksen opeksi. Kuulemma höpöhöpö ammatti. Sitten oli haaveena poliisi tai lakimies. Liikaa opiskelua tai liian vaarallista. Ei mulle oikein jäänyt sitten mitään kiinnostavaa alaa jonka vanhemmat olis hyväksyneet. Kävin sit Kauppiksen että sain jonku työn.

Ei. Ne on torpattu vasta aikuisena.

[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 14:15"]

Jos teidän unelmat noin helpolla kuolivat, vanhempanne ja oponne olivat aivan oikeassa. 

Jännittävintä on sitten , että skaalan toisessa päässä mulla on kasa tohtoriopsikelijoita, jotka valittavat siitä, että meksei heille sanottuettä rahoitus on epävarmaa ja joka uraportaalta putoaa enemmän väkeä kuin jatkaa seuraavalle. Siitähuolimatta, että sitä todellakin on puhuttu koko ajan viimeiset 20 vuotta - eivät vaan ole uskoneet.

[/quote]

Millä tavalla sinulla on näitä tohtoriopiskelijoita, oletko töissä työ- ja elinkeinotoimistossa vai jossain yliopistolla?

Aika oudosti kommentoit, kun sanot, että kannustuksen puute ei saisi vaikuttaa/ei vaikuttaisi koulutusuran valintaan. Totta kai se vaikuttaa. Nuori on vielä hyvinkin epävarma omasta tulevaisuudestaan, vahvuuksistaan, työmarkkinoista jne. Jos aikuinen, jolta voisi odottaa viisaita sanoja, lyttää nuoren ajatukset, niin helposti niistä sitten luopuukin. 

Mitenhän osaat tukea tohtoriopiskelijoita? Oletko itse tohtori? Monella jo väitelleellä tohtorilla on nyt huonot näkymät töiden suhteen. Upea koulutus, jota voisi hyödyntää niin monella tavalla. Toivottavasti tilanne vielä kääntyy paremmaksi. 

Teininä vasta, ihan viisas neuvo, että kannattaa unohtaa ne kutsumusaamatit ja lukea joksikin millä maksaa laskut. Kutsumusta voi sitten toteuttaa harrastuksena jos vielä kiinnostaa.