Mikä pointti nukuttaa lapsi itkettämällä?

Juuh, näinhän se supernannyssä menee, että kannat lapsen kolmena päivänä vaan iltaisin sänkyyn, niin kullannuppu nukahtaa siellä sitten itsekseen loppuelämänsä. Totuus taitaa olla toisenlainen.

Asun kerrostalossa jossa seinät on paperia, ja ihmettelen sitä jokailtaista rääkymisrumbaa mitä naapureista kuuluu. Saattaa helposti kestää yli tunninkin, ja välillä vaan kuulee kuinka ovia pamautellaan ja vanhemmatkin rääkyy ja lapsi rääkyy ja se vaan kestää ja kestää. Ihan taatusti sen lapsen olisi saanut nukkumaan paljon nopeammin ja miellyttävämmin muuten kuin raahaamalla häntä takaisin sänkyyn pitkin iltaa ja kiihdyttämällä se lapsi sellaiseen tilaan, missä lapsen on vaan täysin mahdotonta rauhoittaa itseään. Se on vaan siltä lapselta liikaa vaadittu.  Siinä ajassa, mitä yläkerrassa vasta kierrokset kiihtyy, olen saanut omat lapseni nukahtamaan, vaikka jotain kiukkua ois ollutkin, ja ehtinyt lukea heille sadut ja laulaa ja taatusti olen päässyt vähemmällä kuin ne, jotka oiken urakalla kasvattavat lapsia siinä vaiheessa päivää, kun sekä aikuinen että lapsi ovat liian väsyneitä oppimaan enää yhtään mitään.

Musta tuntuu pahalta, että joidenkin lasten joka ikinen päivä päättyy pahaan mieleen ja itkuun. Että niitten täytyy nukahtaa siihen itkuunsa.  Mikä on tän kaiken tappelun pointti? Mihin sillä pyritään?