PERHE Neljän lapsen äiti Susanna, 38, ei pidä negatiivisesta puheesta lapsiperhe-elämästä: ”Meillä ei ole ollut ikinä raskasta arkea”...

Mistä ihmeestä saa tuollaisen määrän energiaa? Itse olin tuossa vaiheessa puolikuollut valvomisesta ja jo vaunulenkille raahautuminen kävi työstä. Loppuraskaus meni myös valvoessa ja olin jo aivan kuitti ennen vauvan syntymää.

Kaikkinensa raskaudesta ja vauva-ajan väsymyksestä palautuminen vei neljä vuotta. Kroppa palautui hyvin nopeasti mutta se kaikki voimat vienyt väsymys jäi päälle.

En todellakaan olisi pystynyt vaeltamaan missään tai hiihtelemään saati pyöräilemään vaikka terve ja liikkuva ihminen olen aina ollut.

Nyt olen jo kunnossa ja alkaa olla viimeiset hetket käsillä jos aiotaan vielä toinen lapsi tehdä, mutta arveluttaa jaksanko enää uudestaan.

Ihan oikeasti ihmettelen miten toiset vaan jaksaa monta raskautta ja synnytystä ja harrastaa siinä sivussa omia juttujaan.

Vierailija kirjoitti:

Mutta entä jos jotain sattuisikin vaelluksen yhteydessä, sitten varmaan paheksuttaisiin että miksi ihmeessä tuolla tavalla lähtee pienen lapsen kanssa. Uskon kyllä että heillä on ollut ihanaa ja kiva kuulla että on perheitä joissa yhdessä vanhempien kesken jaetaan vastuu lapsista. Itse en olisi varmaan uskaltanut lähteä vastaavaan reissuun, eikä toisaalta olisi ollut mahdollisuuttakaan. Ihan kiva juttu siis sinänsä kunhan muistetaan että perheissä on eri tilanteita ja eri resurssit.

Kaikki eivät elä elämäänsä peläten kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita. Tuossa reissussa vaarallisinta on tosiasiassa ollut automatka, eikä kukaan kauhistele vauvan kanssa autoilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta entä jos jotain sattuisikin vaelluksen yhteydessä, sitten varmaan paheksuttaisiin että miksi ihmeessä tuolla tavalla lähtee pienen lapsen kanssa. Uskon kyllä että heillä on ollut ihanaa ja kiva kuulla että on perheitä joissa yhdessä vanhempien kesken jaetaan vastuu lapsista. Itse en olisi varmaan uskaltanut lähteä vastaavaan reissuun, eikä toisaalta olisi ollut mahdollisuuttakaan. Ihan kiva juttu siis sinänsä kunhan muistetaan että perheissä on eri tilanteita ja eri resurssit.

Kaikki eivät elä elämäänsä peläten kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita. Tuossa reissussa vaarallisinta on tosiasiassa ollut automatka, eikä kukaan kauhistele vauvan kanssa autoilua.

Perustelu tälle?

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on neljä lasta. Luin sen aikaisemman jutun täst vauvan kaa vaelluksesta ja oishan se ihanaa. Jättää kolme lasta miehelle ja ottaa se nyytti vaan mukaan. Mennä vaik hotelliin viikoksi tai pariksi. Kävellä kaupungilla, syödä rafloissa, siinähän se vauva killuis liinassa mukana. Ehkä mun tosissaan pitäis ottaa itseäni niskasta kiinni ja reippailla vaikka Malagaan. Tekisköhän joku lehti mun urhoollisuudesta jutun?

Mulla on vaan yksi lapsi, mutta vaihtaisin mielelläni tuurijuopon mieheni Susannan monitoimikone-kotimieheen. Vois mennä ja tulla, kun pystyis jättämään lapsen ja kodin luotettavan miehen hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmeestä saa tuollaisen määrän energiaa? Itse olin tuossa vaiheessa puolikuollut valvomisesta ja jo vaunulenkille raahautuminen kävi työstä. Loppuraskaus meni myös valvoessa ja olin jo aivan kuitti ennen vauvan syntymää.

Kaikkinensa raskaudesta ja vauva-ajan väsymyksestä palautuminen vei neljä vuotta. Kroppa palautui hyvin nopeasti mutta se kaikki voimat vienyt väsymys jäi päälle.

En todellakaan olisi pystynyt vaeltamaan missään tai hiihtelemään saati pyöräilemään vaikka terve ja liikkuva ihminen olen aina ollut.

Nyt olen jo kunnossa ja alkaa olla viimeiset hetket käsillä jos aiotaan vielä toinen lapsi tehdä, mutta arveluttaa jaksanko enää uudestaan.

Ihan oikeasti ihmettelen miten toiset vaan jaksaa monta raskautta ja synnytystä ja harrastaa siinä sivussa omia juttujaan.

Susannaa ei ainakaan alhaiset ferritiinit vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan tajunnut lasua tehdä tuosta reissusta? Vielä ehtii. Niin ei se stressi vaivaakaan vanhempia jotka elää lastensa kanssa täysin hälläväliä ja pellossa. Selvitköön elossa jos selviää.

Meinasin vitsillä tulla ehdottamaan lasua, kun täällä on jo soihdut ja talikot kaivettu esiin (kun jollain on mukavaa lastensa kanssa). Mutta joku ääliötosikko oikeasti ehti ensin. Olen typertynyt tämän idioottimaisuuden edessä...

Kyllä minä ihan tosissani olin sen lasun suhteen. Luonnossa voi joutua vaikka karhun raatelemaksi ja syödyksi. Äidille voi tulla yllättävä sairaskohtaus tai lapselle. Sinun kaltainen vähällä järjellä varustettu ei tietysti ymmärrä riskejä kun eletään omissa fantasioissa.

Uskallatko mennä lähimetsään lasten kanssa?

Lähimetsä kaupunkialueella on ihan toinen juttu kuin vaellus jossain hornantuutissa, jossa välttämättä ei ole edes puhelunverkkoa.

Yksin erämaassa on minun mielestäni jossain määrin extremelaji. Tässä siis yksityiskohdat ratkaisevat. Esim Karhunkierros ei ole sama asia kuin olla yksin, verkon ulottumattomissa 100km x100km alueella. Teltassa nukkuminen, kantoliina, metsässä oleminen tai rinkan kantaminen eivät ole se riskitekijä, vaan se että millaiset mahdollisuudet on saada apua, jos jotain tapahtuu.

Miksen opiskellut opeksi, jos se on noin helppoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmeestä saa tuollaisen määrän energiaa? Itse olin tuossa vaiheessa puolikuollut valvomisesta ja jo vaunulenkille raahautuminen kävi työstä. Loppuraskaus meni myös valvoessa ja olin jo aivan kuitti ennen vauvan syntymää.

Kaikkinensa raskaudesta ja vauva-ajan väsymyksestä palautuminen vei neljä vuotta. Kroppa palautui hyvin nopeasti mutta se kaikki voimat vienyt väsymys jäi päälle.

En todellakaan olisi pystynyt vaeltamaan missään tai hiihtelemään saati pyöräilemään vaikka terve ja liikkuva ihminen olen aina ollut.

Nyt olen jo kunnossa ja alkaa olla viimeiset hetket käsillä jos aiotaan vielä toinen lapsi tehdä, mutta arveluttaa jaksanko enää uudestaan.

Ihan oikeasti ihmettelen miten toiset vaan jaksaa monta raskautta ja synnytystä ja harrastaa siinä sivussa omia juttujaan.

Susannaa ei ainakaan alhaiset ferritiinit vaivaa.

Pissa päässä sitten kyllä.

Pitäiskö Susannan mennä hammaslääkäriin kuvan perusteella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lyönpä minäkin lusikkani soppaan. Olin kerran seminaarissa, jossa käsiteltiin lasten erityistarpeisuuksia. Siellä mainittiin kuinka adoptiolapsilla on aikuisina matalampi koulutustaso kuin adoptiovanhemmillaan. Yleisöstä nousi katsoja, joka oli eri mieltä tutkimustuloksen kanssa. Ilmeni että tämä vastarannankiiski kertomansa mukaan odotti adoptiolasta. Kai hän ajatteli, että jos hän kasvattaa lapsen taitavasti niin lapsesta tulee hänen toivomustensa kaltainen (toivoi ilmeisesti lapselleen jo etukäteen korkeakoulutusta). Tämä sivuhuomiona siihen, ettei kasvatus poista ihmisten ominaisuuksia ja haasteita.

No sehän on ihan maakohtaista.

Esim Kiinasta tulleista tutkimuksissa on todettu että menestyvät koulussa paremmin kuin biolapset.

Mun adoptiolapseni on molemmat olleet kympin oppilaita, käyneet huippulukion ja opiskelevat nyt yliopistossa.

Adoptiolapsia ei pidä niputtaa sen kummemmin kuin muitakaan.

Yleensä muuten adoptiovanhemmat tietää nää asiat paremmin kuin ulkopuoliset…

Jopa paremmin kuin puolueettomat tutkijat. Mutta voisiko olla, että osa adoptiolasten mielenterveysongelmista johtuu myös siitä, ettei vanhempi hyväksy lasta sellaisena kuin hän on? Aika kovat paineet varmaan sellaisella lapsella jonka vanhemmat ajattelee opintomenestyksen olevan vain tahdon asia.

Laitapa se tutkimuslinkki tänne sitten.

Ja kyllä, adoptiovanhemmat tietää nämä asiat paremmin kuon joku random kouluttaja.

No ilmeisesti tällä kouluttajalla on ollut tuo tutkimus käytännössä? Tuskinpa asia hänelle on mikään agenda?

Sekä omani että puolisoni sisaruksella on adoptiolapsia, yhteensä heitä on viisi. Vanhempien esimerkistä huolimatta, kukaan heistä ei ole korkeakoulutettu. En tiedä miksi.

Ai nytkö et edes tiedä oliko sillä tutkimus käytössä. Vakuuttavaa.

Laitapa se linkki ko tutkimukseen. Muuten on mahdoton keskustella siitä.

Epäilenpä että nuo sukulaislapset keksit nyt päästäsi.

En ole tuo seminaarissa ollut. Oletan että joku tilasto on ollut takana.

Sinulla meni näköjään tunteisiin. Sinun lapsesi on yhtä arvokas ja toivottavasti rakastettu, hankkii hän korkeakoulutusta tai ei. Älä unohda sitä.

Oletat? Joku varmaan sanoi? Ilmeisesti?

Tutkimusta ei näy, ei kuulu.

Mutta adoptiolapsia ja -perheitä kohtaan kohdistetaan kollektiivisesti solvaamista ja vihapuhetta.

Ei mennyt tunteisiin, ei. Järkeeni koskee kamala käytöksenne.

No kyllä tämä tunteisiin menemiseltä vaikuttaa.

Aijaa. Kun kysyy että mistä tutkimuksesta on kyse ja saa vastaukseksi että varppina oli koska oletan niin. Ilmeisesti.

Ja aika normaali reaktio vihapuheeseen on alkaa penätä faktoja.

Saisko sen tutkimuksen nyt? Linkki, kiitos.

Kaikki te ”Linkki, kiitos” -tyypit voisitte opetella itse googlaamaan.

Totta.

https://ifstudies.org/blog/the-adoptive-difference-new-evidence-on-how-…

Amerikkalainen tutkimus. Ei suomalainen.

Koko amerikkalainen adoptioscene on täysin erilainen eikä siwllä tehtyjä tutkimuksia voi tuod Suomeen noin vain.

Ei ne adoptiolapset, varsinkaan kansainväliset sellaiset, pyörähdä Suomessakaan suoraan koeputkrsta uusiin perheisiin. Vaikka adoptioperheet ovat yleensä paremmassa sosioekonomisessa asemassa kuin vanhemmat keskimäärin, koulutetumpia ja etukäteen valikoituja niin silti yli puolella adoptiolapsista on ongelmia koulussa ja terveysongelmia ,jotka haittaa oppimista.

Väännön asiaa mitenpäin haluat, mutta edustava aineisto näin kertoo.

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, että Susannalla on asiat menneet kivasti, eikä mitään sellaista ole sattunut, että elämä olisi käynyt raskaaksi.

Mulla tuppas yhdessä kohtaa olemaan hankalaa kun vauva syntyi keskosena suulakihalkion kanssa. Mies sairastui samoihin aikoihin syöpään ja kuoli puolen vuoden päästä diagnoosista.

Susanna olisi varmasti pärjännyt paremmin ja asia olisi kuitattu olan kohautuksella.

Niinpä. Et sitten tajunnut että nuo kaikki olisi hoitunut sillä että menet 4kk ikäisen vauvan kanssa vaeltamaan tunturiin? Mies ois parantunut ja halkio kasvanut umpeen.

Mutta tuo aloituksen nainen on oikeasti tosi stressaantunut, koko ajan pitää suorittaa.

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmeestä saa tuollaisen määrän energiaa? Itse olin tuossa vaiheessa puolikuollut valvomisesta ja jo vaunulenkille raahautuminen kävi työstä. Loppuraskaus meni myös valvoessa ja olin jo aivan kuitti ennen vauvan syntymää.

Kaikkinensa raskaudesta ja vauva-ajan väsymyksestä palautuminen vei neljä vuotta. Kroppa palautui hyvin nopeasti mutta se kaikki voimat vienyt väsymys jäi päälle.

En todellakaan olisi pystynyt vaeltamaan missään tai hiihtelemään saati pyöräilemään vaikka terve ja liikkuva ihminen olen aina ollut.

Nyt olen jo kunnossa ja alkaa olla viimeiset hetket käsillä jos aiotaan vielä toinen lapsi tehdä, mutta arveluttaa jaksanko enää uudestaan.

Ihan oikeasti ihmettelen miten toiset vaan jaksaa monta raskautta ja synnytystä ja harrastaa siinä sivussa omia juttujaan.

No hän on jonkun jutun mukaan harrastanut monipuolisesti urheilua aivan pienestä lähtien. En itsekään näin mukavuudenhaluisena ymmärrä ihmisiä, jotka hiihtävät joka talvi satoja kilometrejä, pyöräilevät joka kesä valtavia matkoja. Itse en ole sellainen ja siksihän kamppailenkin liikakilojeni kanssa :(.

En vain viitsi lähteä edes kävelylenkille!

Yhden ilmeen ja yhden mielipiteen Susanna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta entä jos jotain sattuisikin vaelluksen yhteydessä, sitten varmaan paheksuttaisiin että miksi ihmeessä tuolla tavalla lähtee pienen lapsen kanssa. Uskon kyllä että heillä on ollut ihanaa ja kiva kuulla että on perheitä joissa yhdessä vanhempien kesken jaetaan vastuu lapsista. Itse en olisi varmaan uskaltanut lähteä vastaavaan reissuun, eikä toisaalta olisi ollut mahdollisuuttakaan. Ihan kiva juttu siis sinänsä kunhan muistetaan että perheissä on eri tilanteita ja eri resurssit.

Kaikki eivät elä elämäänsä peläten kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita. Tuossa reissussa vaarallisinta on tosiasiassa ollut automatka, eikä kukaan kauhistele vauvan kanssa autoilua.

Perustelu tälle?

Jossain jutussa oli, että lentämällä meni. En tiedä minne?

Vauva taatusti nukkuu hyvin, kun saa olla paljon ulkoilmassa.

Synnyttämäänkin oli pitänyt mennä pyörällä ajaen väkipakolla. Ei oo kaikki ihan kotona tällä naisella.

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmeestä saa tuollaisen määrän energiaa? Itse olin tuossa vaiheessa puolikuollut valvomisesta ja jo vaunulenkille raahautuminen kävi työstä. Loppuraskaus meni myös valvoessa ja olin jo aivan kuitti ennen vauvan syntymää.

Kaikkinensa raskaudesta ja vauva-ajan väsymyksestä palautuminen vei neljä vuotta. Kroppa palautui hyvin nopeasti mutta se kaikki voimat vienyt väsymys jäi päälle.

En todellakaan olisi pystynyt vaeltamaan missään tai hiihtelemään saati pyöräilemään vaikka terve ja liikkuva ihminen olen aina ollut.

Nyt olen jo kunnossa ja alkaa olla viimeiset hetket käsillä jos aiotaan vielä toinen lapsi tehdä, mutta arveluttaa jaksanko enää uudestaan.

Ihan oikeasti ihmettelen miten toiset vaan jaksaa monta raskautta ja synnytystä ja harrastaa siinä sivussa omia juttujaan.

Tämä kyseinen mamma on  kestävyysurheilija ollut vuosia joten pohjakuntokin on vähän eri tasoa kuin normi-ihmisellä. Lisäksi on uskovainen ja näillehän se naisen tehtävä on synnyttäminen eikä siitä saa valittaa (naisen osa), joten "kaiken pitää olla helppoa" kun toteutetaan kutsumusta. Todennäköisesti menee ylikierroksilla jo ties kuinka monetta vuotta tai on joku sairaus. Monilla on kova paine myös näyttää menevältä, ahkeralta ja jaksavalta, vaikka tosiasia on ihan toinen. Tunnen yhden tällaisen lestadiolaisäidin, joka puhuu rumasti lapsille ja työkavereille (kun oli vielä töissä) mutta on hyvin topakkana kertomassa että kuinka etevä urheilija itse on ja lapsetkin on. Kilometrin päähän paistaa kuitenkin se järkyttävä väsymys jota tuntee lapsilauman kanssa. Kaikki pitää tehdä itse, mitään ei voi valmiina ostaa, ihan vain sen vuoksi että saa pidettyä tiettyä tehoihmisen imagoa. Luultavasti sydän lakkaa jo ennen 50v synttäreitä.  Sääliksi käy nämä naiset jotka pitävät itseään yli-ihmisenä, siellä kotona tiedetään mikä on totuus.

Meidän perhe-elämä on ihanaa, mutta kyllä se on myös raskasta. Toki meillä neljä lasta on syntyneet viiden vuoden sisään, tässä jutussahan hänellä ei ole ollut kuin yksi pieni lapsi kerrallaan.

Olisi kiva kuulla myös isän kanta asiaan, onko hänellä raskasta hoitaa kolme lasta, työt, päiväkoti, koulu, kaupassa käynnit, ruuat, jne. yksin kun vaimo on yli viikon kerrallaan vaeltamassa. Siitä olen samaa mieltä, että pelkästään vauvan kanssa oleminen ei ole raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lyönpä minäkin lusikkani soppaan. Olin kerran seminaarissa, jossa käsiteltiin lasten erityistarpeisuuksia. Siellä mainittiin kuinka adoptiolapsilla on aikuisina matalampi koulutustaso kuin adoptiovanhemmillaan. Yleisöstä nousi katsoja, joka oli eri mieltä tutkimustuloksen kanssa. Ilmeni että tämä vastarannankiiski kertomansa mukaan odotti adoptiolasta. Kai hän ajatteli, että jos hän kasvattaa lapsen taitavasti niin lapsesta tulee hänen toivomustensa kaltainen (toivoi ilmeisesti lapselleen jo etukäteen korkeakoulutusta). Tämä sivuhuomiona siihen, ettei kasvatus poista ihmisten ominaisuuksia ja haasteita.

No sehän on ihan maakohtaista.

Esim Kiinasta tulleista tutkimuksissa on todettu että menestyvät koulussa paremmin kuin biolapset.

Mun adoptiolapseni on molemmat olleet kympin oppilaita, käyneet huippulukion ja opiskelevat nyt yliopistossa.

Adoptiolapsia ei pidä niputtaa sen kummemmin kuin muitakaan.

Yleensä muuten adoptiovanhemmat tietää nää asiat paremmin kuin ulkopuoliset…

Jopa paremmin kuin puolueettomat tutkijat. Mutta voisiko olla, että osa adoptiolasten mielenterveysongelmista johtuu myös siitä, ettei vanhempi hyväksy lasta sellaisena kuin hän on? Aika kovat paineet varmaan sellaisella lapsella jonka vanhemmat ajattelee opintomenestyksen olevan vain tahdon asia.

Laitapa se tutkimuslinkki tänne sitten.

Ja kyllä, adoptiovanhemmat tietää nämä asiat paremmin kuon joku random kouluttaja.

No ilmeisesti tällä kouluttajalla on ollut tuo tutkimus käytännössä? Tuskinpa asia hänelle on mikään agenda?

Sekä omani että puolisoni sisaruksella on adoptiolapsia, yhteensä heitä on viisi. Vanhempien esimerkistä huolimatta, kukaan heistä ei ole korkeakoulutettu. En tiedä miksi.

Ai nytkö et edes tiedä oliko sillä tutkimus käytössä. Vakuuttavaa.

Laitapa se linkki ko tutkimukseen. Muuten on mahdoton keskustella siitä.

Epäilenpä että nuo sukulaislapset keksit nyt päästäsi.

En ole tuo seminaarissa ollut. Oletan että joku tilasto on ollut takana.

Sinulla meni näköjään tunteisiin. Sinun lapsesi on yhtä arvokas ja toivottavasti rakastettu, hankkii hän korkeakoulutusta tai ei. Älä unohda sitä.

Oletat? Joku varmaan sanoi? Ilmeisesti?

Tutkimusta ei näy, ei kuulu.

Mutta adoptiolapsia ja -perheitä kohtaan kohdistetaan kollektiivisesti solvaamista ja vihapuhetta.

Ei mennyt tunteisiin, ei. Järkeeni koskee kamala käytöksenne.

No kyllä tämä tunteisiin menemiseltä vaikuttaa.

Aijaa. Kun kysyy että mistä tutkimuksesta on kyse ja saa vastaukseksi että varppina oli koska oletan niin. Ilmeisesti.

Ja aika normaali reaktio vihapuheeseen on alkaa penätä faktoja.

Saisko sen tutkimuksen nyt? Linkki, kiitos.

Kaikki te ”Linkki, kiitos” -tyypit voisitte opetella itse googlaamaan.

Totta.

https://ifstudies.org/blog/the-adoptive-difference-new-evidence-on-how-…

Amerikkalainen tutkimus. Ei suomalainen.

Koko amerikkalainen adoptioscene on täysin erilainen eikä siwllä tehtyjä tutkimuksia voi tuod Suomeen noin vain.

Ei ne adoptiolapset, varsinkaan kansainväliset sellaiset, pyörähdä Suomessakaan suoraan koeputkrsta uusiin perheisiin. Vaikka adoptioperheet ovat yleensä paremmassa sosioekonomisessa asemassa kuin vanhemmat keskimäärin, koulutetumpia ja etukäteen valikoituja niin silti yli puolella adoptiolapsista on ongelmia koulussa ja terveysongelmia ,jotka haittaa oppimista.

Väännön asiaa mitenpäin haluat, mutta edustava aineisto näin kertoo.

Ensinnäkin Suomessa on ihan erilainen adoptioneuvonta, on eri kohdemaat, eri yhteistyötahot ja tänne saadaan varmaan promillen verran vertattuna Jenkkeihin.

Jenkeissä merkittävä osa adoptiolapsia on ihan amerikkalaisia, afroamerikkalaisia.

Täällä on myös ihan erilaiset julkiset palvelut kuom Jenkeissä.

Pelkistäen voidaan sanoa että koulussa ongelmia on eniten niillä adoptiolapsilla joilla pn Fas-tausta tai vastaava.

Mutta jos biolapsella on fas-tausta tai narkkari- tai alkoholistivanhempi, hänelläkin on usein vaikeuksia.

Kiinasta tulleet adoptiolapset ovat päätyneet adoptioon Kiinan perhepolitiikan takia joten heillä ei ole taustalla laiminlyöntejä tai alkoholismia tms.

He menestyvät tutkitusti koulussa paremmin kuin biologiset lapset.

Tässä pitää käsittää että myös adoptiolapset ovat aina yksilöitä. Eikä jokin könttä josta voidaan heitellä mitä sattuu ja yleistää.

Vaikka pn nähnyt kierosilmäisen tyhmän savplaisen, on vihapuhetta väittää kaikkia savolaisia tyhmiksi ja kierosilmäisiksi. Varsibkaan jos ei edes tiedä oliko se nökemänsä ihminen edes savolainen.

Vierailija kirjoitti:

Pitäiskö Susannan mennä hammaslääkäriin kuvan perusteella?

Miksi?