Minulla on iso penis - ja uutta naisystävääni koko ei voisi vähempää kiinnostaa :(
Ei liene maailman suurimpia ongelmia tämä, mutta avaudunpahan kuitenkin, kun turhauttaa.
Minua on siunattu isolla, erityisesti paksulla (16 cm) peniksellä, josta olen todella ylpeä (saa haukkua pinnalliseksi, jos haluaa). Se on minusta kaunis ja erittäin miehekäs. Olen saanut elämäni aikana siitä ihailua ja ihmettelyä lukuisilta naisilta. Ovatpa jotkut halunneet sitä kokeillakin nimenomaan koon takia. Tämän pohjalta minulle on syntynytkin käsitys, että valtaosa naisista ainakin salaa haaveilee isosta peniksestä.
Olen ollut nyt parisuhteessa puoli vuotta naisen kanssa, joka on hyvin seksuaalinen, haluaa paljon seksiä ja silminnähden nauttii siitä. MUTTA: hän ei ole sanallakaan tämän puolen vuoden aikana maininnut penikseni koosta MITÄÄN, saati että kiinnittäisi siihen erityishuomiota, kuten monet aiemmat kumppanini ovat tehneet. Hän ei esimerkiksi tykkää sitä katsella ja kosketella kovinkaan paljoa. Ihmettelen tätä kovasti ja - niin narsistiselta kuin se kuulostaakin - olen myös vähän pettynyt.
Osaako joku tämän lukeva nainen samaistua naisystäväni tilanteeseen ja selittää hänen käytöstään? Ja loppuun todettakoon, että nyt tämän kirjoitettuani tämä kuulostaa kyllä todella idioottimaiselta viestiltä, mutta laitanpahan nyt kuitenkin, jos joku vastaisi.
Kommentit (85)
Olispa iso, niin vois joskus saada ehkä sitä pillua...
Nykyään naisille ei 15cm riitä
Vierailija kirjoitti:
Ja pas.at kouristelee.[/
quote]Ei treenaamaton mitään teekään, paitsi hiljalleen mätänee. Lantiopohjaa voi treenata, parantaa miehelläkin erektiota ja haluja.
Vierailija kirjoitti:
Ja pas.at kouristelee.
Tottakai se pimppa kouristelee kalun puutteesta. Tuohan nyt on ihan yleistietoa.
Ehkä tuo saamattomuus johtuu siitä, että ovat vääränlaisen kumppanin kanssa. Ja vaikka ei saisikaan, niin yhdyntää voi silti tarvita FYYSISESTI. Kun pimppa kouristelee kalun puutteessa, ei siihen muu auta kuin se elin.