Mitä tekisitte jos kumppaninne sokeutuisi?

Lihottaisin itseni 150-kiloiseksi ja leikkauttaisin kouvolatukan.

Jatkaisin suhdetta, tietenkin. Toki sokeutuminen varmasti toisi haasteita mutta ei se rakkaus siihen näön menetykseen kuole.

Ihme kysymys, totta kai suhde jatkuisi ihan normaalisti.

[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 16:38"]

Jatkaisin suhdetta, tietenkin. Toki sokeutuminen varmasti toisi haasteita mutta ei se rakkaus siihen näön menetykseen kuole.

[/quote]

Tismalleen samaa mieltä.

Naiset jatkaisivat suhdetta, miehet etsisivät nuoremman ja kauniimman ja näkevän.

 Olemme olleet yhdessä 23 vuotta ja olemme molemmat jo puolisokeita ilman silmälaseja joten suhde jatkuisi normaalisti vaikka toki arkeen tulisi haasteitakin.

lähtisin heti lätkimään ja ottaisin italialaisen miehen. joku jonka nimi ois massimo, luigi tai giancarlo olis ihana.

Kuuroutuisin.

Jatkaisin. Minulla tosin on näkövammainen poika (ei täysin sokea), joten minulle päätös olisi siksikin aika itsestäänselvyys.

Poseeraisin Seiskan kannessa ja avautuisin siitä, kuinka raskasta onkaan, kun mies on sokeutunut. Myös muiden lehtien kannet ja jutut kelpaisivat. ❤️

Enköhän jatkaisi. Mies on meistä se tarkempi ja paremmin näkevä, joten olisin hukassa ilman häntä. Olemme molemmat siis likinäköisiä. Hänellä menisi kaikki harrastukset uusiksi, sillä tarvitsee niihin näkökykyään ja olisi taatusti erittäin masentunut ja joutuisi miettimään uudestaan elämänsä valintoja. Miksi pudottaisin hänet vielä korkeammalta? En usko, että sokeus vähentäisi rakkautta häntä kohtaan, mutta vaikeaksi varmaan tulisi jos toinen masentuisi tyystin.

Kulkisin päivät verkkareissa, tarjoaisin pelkkiä eineksiä väittäen niitä tietysti itsetekemiksi, lösöäisin sohvalla ja katselisin netistä alastomien miesten kuvia.

Hankittais vihdoin se koira. Koira ulkoiluttas ukkoo sit ja kävis sen kaa kaupassa.

Pitäisin hyvää huolta. Paitsi jos se on onnistunut sokeuttamaan itsensä pelleilemällä ilotulitteiden kanssa tai jollain muulla Darwinin palkinnon arvoisella tavalla.

Sais mennä äitinsä luo joka toinen viikko.

En ainakaa meikkais niin usein :D Lisäksi en jaksais siivota niin paljon. En katsoisi elokuvia hänen kuullensa (olin kirjoittaa nähtensä xD) sillä se olis törkeetä koska mieheni rakastaa elokuvia.

No ei haittaisi yhtään. Auttaisin elämämme muuttamista sokealle sopivaksi. Sokeus ei ole mielestäni minkäänlainen este millekään. Toki miehen työkuviot menisi uusiksi ja mun mies varmasti olisi aika hankala kunnes hyväksyisi asian, mutta minua itseäni ei häiritsisi yhtään. Päinvastoin, tulisin varmasti enemmän mieheni koskettamaksi kun "näkeminen" korvautuu tunnustelemisella.

Itkisin silmät päästä.

Enpä kyllä tiedä. Varmaan menettäisin hermoni, kun temperamenttinen mieheni pauhaisi sokeutumisen aiheuttamaa turhautumistaan ja sopeutusmivaikeuksia uuteen elämään. Monta hänelle rakasta harrastusta ja kokemusta jäisi pois, mikä harmittaisi hänen puolestaan minuakin. Asioita pitäisi opetaella uusiksi. Itse olen vähän kärsimätön tyyppi ja joutuisin toden teolla alkaa harjoittaa jotain tietoisuumeditaatiota, etteivät korvani savuaisi vähän väliä uusien hankaluuksien edessä. Opettelisin paremmaksi kuskiksi, jotta voisimme hommata auton ja pääsisimme siten sokeasta miehestä huolimatta helposti liikkumaan. Hommaisin meille myös koiran (olemme koiraihmisiä ja muutenkin suunnitelleet sitä pitkään) ja opiskelisin opaskoiratoimintaa, jotta koirasta saataisiin miehelle sokean opaskoira. Tai sitten otettaisiin sellainen "valmiina", en tiedä miten se puoli toimii. Kotia pitäisi varmaan myös vähän tehdä turvallisemmaksi, nyt on aika paljon asioita, joihin kompastella yms.

Syy erota sokeutuminen ei kuitenkaan olisi, kunhan suhde pysyisi vaikeuksista huolimatta kunnossa. Tämä vaatisi kuitenkin molemmilta kovasti töitä ja rohkeutta antaa kriisin lähentää, ei erottaa toisiamme.

En eroaisi, hankkisin semmosen opaskoiran varmaan miehelle. Lukisin hänelle kirjoja ääneen ja pitäisin huolta