Hitto, just ajattelin, että mitä sitten, kun äiti kuolee?

2

[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 14:23"]

[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 13:50"]

Mitä äitisi teki kun hänen äitinsä kuoli? Kysy ja ota neuvosta vaari.

[/quote]

Kannattaakin tosiaan muistuttaa mutsia siitä, että hänen äitinsä kuoli ja että hän todennäköisesti on jonossa seuraavana :D

[/quote]

No sitähän me lapset teemme ihan vain syntymälläkin jo, ja siitä asti aina silloin tällöin. Parempihan se on, että ihmisiä muistutetaan kuolevaisuudesta. Sujuu se eläminenkin paremmin, kun ei kielletä tosiasioita. 

Minä löysin äitini kuolleena saunastaan reilut kolme vuotta sitten. Soitin ambulanssin, vaikka järjellä ajateltuna tiesin, että äiti on mennyt, mutta en halunnut sitä heti uskoa. Äidin sydän oli heikentynyt, hän jopa tiesi itse, että ei välttämättä ollut enää paljon aikaa (hän sanoi minulle monesti viimeisen kesänsä aikana, etten saisi pelästyä, jos joskus löytäisin hänet jostain nurkasta - asuimme siis naapuruksina). Mutta en osannut ajatella sitä niin, vasta jälkeenpäin huomasin ne merkit, joita en ollut osannut lukea niiden tapahtumahetkellä. Äiti oli lähes 86-vuotias, minua 40 vuotta vanhempi, joten ei hänen kuolemansa olisi pitänyt olla shokki. Mutta niin vain se oli, ja ikävä on edelleen suuri. Ja suurena se taitaa pysyäkin.

Kaipaan sekä äitiä, että isoäitiä. Molemmat kuolivat nuorina syöpään (45 v. ja 54v.), äitiä sain hoitaa viimeisinä aikoina, mutta isoäidin kuolema herätti syyllisyyttä. Äiti kuoli reilu vuosi sitten, mutta vieläkin tulee impulsseja soittaa hänelle. Isoäiti oli varmaan lapsuuteni turvallisin ihminen, vaikka näimme liian harvoin. Olisin tarvinnut häntä moneen otteeseen. Mietin välillä olisiko minusta tullut erilainen ihminen, jos hän olisi elänyt kauemmin tai olisiko hän edes pitänyt minusta, jos olisi tuntenut aikuisena.

äitini merkitsee niin vähän minule, että hänen kuolemansa ei olisi suurikaan juttu. Ehkäpä välinpitämätön äitiys ei olekaan niin paha juttu - ei tule ainakaan poismenemisen surua.

[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 16:39"]

äitini merkitsee niin vähän minule, että hänen kuolemansa ei olisi suurikaan juttu. Ehkäpä välinpitämätön äitiys ei olekaan niin paha juttu - ei tule ainakaan poismenemisen surua.

[/quote]

Sama täällä. Äitini on lapsesta asti hävennyt ja väheksynyt minua, aina ollut minua vastaan ja sättinyt. Nyt harmittaa kun on pakko hänestä huolehtia kun hän on vanha, velvollisuudentunteesta. Mitään muuta tunnetta minulla ei häntä kohtaan ole. Olen kiitollinens iitä että kantoi ja synnytti minut, mutta sen jälkeen kyllä se akka on tehnyt parhaansa tuhotakseen minut henkisesti.

Sitten on sinun aika ottaa hänen roolinsa.