Erolla uhkailu

[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:28"]Kyllä mä ottaisin eron mainitsemisen vakavasti siinä mielessä, että ei sellaisesta puhu ellei ole ainakin ajatellut sitä mahdollisuutta. Kuulostaa, että miehelläsi on toinen jalka jo suhteen ulkopuolella. Tai ainakin katse hakee muita kuvioita. 

Jos puolisoni ottaisi eron esille, haastattelisin kyllä aika tarkkaan että onko hän ollenkaan kiinnostunut jatkamaan suhdetta. Ja vaikka väittäisikin että haluaa pysyä yhdessä, en täysin enää uskoisi. Ilmeisesti olisi valmis lähtemään olosuhteiden salliessa aika nopeasti (lue: uuden naisen löydettyään). 
[/quote]

Joo, ihan sama. Jos joku ämmä suostuu ottamaan elätikseen tyypin, joka on valmis hylkäämään vauvansa ja sen äidin, niin ihan vapaasti. En minäkään enää usko, että mies haluaa elää meidän kanssa yhdessä. Jos haluaisi, tuskin käyttäytyisi noin.

[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:29"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:04"]

Puheet erosta pitää ottaa vakavasti. On osoitus suhteen oireilusta. Itse ap parhaiten tiedät, missä mättää ja mistä riitelitte.

[/quote]

Erosta puhuminen voi olla yritystä päästä niskan päälle, että pääsee sanelemaan, mitä itse haluaa. "Jos tämä ei toteudu, eroan." Epävarma ihminen käyttää tällaista aseena, kun kokee, että ei pääse hallintaan siitä, mitä tapahtuu. Voi myös olla, että ihminen pelkää. Mutta on myös mahdollista, että tärkeintä tuolle ihmiselle onkin vain se tilanteen kontrollointi, kuin halu selvittää asiat.

Eli voi raadollisesti tulla esiin, että mies ei kykene keskustelemaan vaikeista asioista.
[/quote]

Hyvin mahdollista. Mutta minun niskani päälle ei erolla uhkailulla enää pääse. Ei hetkauta enää suuntaan tai toiseen. Mitä pikemmin lähtisi, sitä parempi. Uskonkin, että miehellä on haku päällä ja toivoo löytävänsä jonkun paremman. En aio hänessä roikkua, jos ei rakasta minua, menköön.

Vaimo uhkaili erolla, mutta se loppui kun totesin että mulle on ihan sama, sopii. 3 vuoden päästä otan eron kun juniori täyttää 18v. Akka saa lähteä mihin haluaa.

Jokainen erolla uhkaaminen viilentää liittoa ja vähentää sitoutumista.
T.mies

[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:27"]Mulle se tuli helpotuksena. Eroehdotuksesta saatiin ihan tyylikäs ero aikaiseksi. Toinen vaimo olikin sitten täydellinen katastrofi erossa. Sekopää. Mutta ihana perä.
[/quote]miten voikin olla että juuri sinulle sattuu huonot liitot

[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:50"]Jokainen erolla uhkaaminen viilentää liittoa ja vähentää sitoutumista.
T.mies
[/quote]

Juuri näin on käynyt. En välitä enää pätkän vertaa miehen tekemisistä.

Pistä nimi paperiin. Niin mä tein kuunneltuani 15v, en kadu hetkeäkään.

[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:14"]

[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 10:53"]Kyllähän mies katuu aina sanomisiaan riidan jälkeen. Varmasti kokeekin olevansa uhattuna. Hän on sen tyyppinen, että päästelee suustaan muutenkin kaikki mitä ajattelee. Itse olen harkitsevampi sanoissani, enkä yleensä edes haluaisi keskustella tunteenpurkauksessa, koska saattaisin itsekin sanoa jotain ajattelematonta. Haluaisin ensin olla yksin kiukkuni kanssa ja vasta sitten selvitellä tilannetta. Mies kokee tämän tietysti hylkäämisenä tai ettei mua kiinnosta. Hän kyllä tietää tapani toimia riitatilanteessa, mutta ajaa tietysti omaa agendaansa. Kyllä hän tiedostaa ettei erolla uhkailu ole kovin järkevää. Silti se saa mut tuntemaan itseni hylätyksi, kun se sanotaan ääneen. Ehkä tätä pitää vielä puida ja yrittää kertoa miten pahalta se tuntuu.. Kolmoselle pahoittelut tilanteestanne. Tuntuu siltä kuin miestä ahdistaisi tuleva elämänmuutos. Meilläkin on lapsi ja täytyy sanoa, että kyllä tämä vauvavuosi on ollut tosi haastava kaikinpuolin. Lapsentulo ei ainakaan paranna parisuhdetta hetkellisesti, päinvastoin se asettaa parisuhteen suurelle koetukselle. Tuo erolla uhkailu tilanteessasi kuulostaa kyllä tosi pahalta. Olet herkässä ja haavoittuvassa tilassa, ja tarvitsisit kaiken mahdollisen tuen. Meille raskausaika oli seesteistä ja onnellista, vasta lapsen syntymän jälkeen alkoi tiukempi aikakausi parisuhteessa. Toivon, että voisitte ennen vauvan syntymää käydä kunnolla läpi tilannetta. On tärkeää keskittyä lapseen, mutta yhtä tärkeää lapsen kannalta on saada parisuhde toimimaan, jos se on enää toimiakseen.  Ap [/quote] Jos mies alkaa taas kiinnostua parisuhteesta, niin kyllä minäkin. Mutta yksin en voi parisuhdetta rakentaa. Jos toinen käy kotona vain tyhjentämässä jääkaapin ja nukkumassa, niin aika vähissä on keinot. Olen yrittänyt puhua. Mies alkaa vaan syytellä mua, olen sellainen ja tällainen, jos olisin toisenlainen, niin hänkin käyttäytyisi toisin. Puhuminen asiasta siis turhaa, koska vika on vain minussa. Enkä nyt voi esim ammttiani yhtäkkiä muuttaa, enkä haluaisikaan. Olen opettaja, mikä ei kelpaa miehelle. Asunto on liian pieni. Joo, asumme 120 neliöisessä rivarissa, ikävää, ettei miehen ego mahdu näihin neliöihin. Olen sanonut, että mun rahkeet riitti tähän asuntoon, mies voi ostaa isomman, jos ei kelpaa. Eipä ole ostanut. Jne. Ihan älytöntä. Olen yrittänyt järjestää yhteistä tekemistä. Mies ei joko vaan lähde mukaan tai sitten lähtee pitkin hampain ja kiukuttelee ja haukkuu mua koko illan. Eli enpä viitsi enää järjestää mitään. Olen sitä mieltä, että ero on vain ajan kysymys. Minä elän tässä omaa elämääni ja toivon, että mies on tiellä mahdollisimman vähän. Pärjään kyllä lapsen kanssa kahdestaan, niin ne on isoäidit ja isoisoäiditkin pärjänneet, kun miehet olleet matkatöissä tai juoppoja tms., ja niillä naisilla oli vielä maatilan työt hoidettavana, ei pesukoneita, ei keskuslämmitystä, ei autoa, jne. Mieheltä en kaipaa elatusmaksuja. Kunhan jättää mut ja lapsen rauhaan, kiitos.

[/quote] Kyllä miehen on ne elarit maksettava mm., koska lapsi on hankittu yhteisellä päätöksellä. Älä anna siinä periksi. Muuten mies vaikuttaa sellaiselta, että tuskin suhteenne tulee koskaan toimimaan. Ja pärjäät varmasti lapsen kanssa, en epäile sitä ollenkaan. Teillähän on todella tilava asunto, jopa kolmelle tai neljällekin henkilölle riittävä. Hieman outoa, että mies ei mahdu asumaan noissa neliöissä. 

[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:24"]

[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:14"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 10:53"]Kyllähän mies katuu aina sanomisiaan riidan jälkeen. Varmasti kokeekin olevansa uhattuna. Hän on sen tyyppinen, että päästelee suustaan muutenkin kaikki mitä ajattelee. Itse olen harkitsevampi sanoissani, enkä yleensä edes haluaisi keskustella tunteenpurkauksessa, koska saattaisin itsekin sanoa jotain ajattelematonta. Haluaisin ensin olla yksin kiukkuni kanssa ja vasta sitten selvitellä tilannetta. Mies kokee tämän tietysti hylkäämisenä tai ettei mua kiinnosta. Hän kyllä tietää tapani toimia riitatilanteessa, mutta ajaa tietysti omaa agendaansa. Kyllä hän tiedostaa ettei erolla uhkailu ole kovin järkevää. Silti se saa mut tuntemaan itseni hylätyksi, kun se sanotaan ääneen. Ehkä tätä pitää vielä puida ja yrittää kertoa miten pahalta se tuntuu.. Kolmoselle pahoittelut tilanteestanne. Tuntuu siltä kuin miestä ahdistaisi tuleva elämänmuutos. Meilläkin on lapsi ja täytyy sanoa, että kyllä tämä vauvavuosi on ollut tosi haastava kaikinpuolin. Lapsentulo ei ainakaan paranna parisuhdetta hetkellisesti, päinvastoin se asettaa parisuhteen suurelle koetukselle. Tuo erolla uhkailu tilanteessasi kuulostaa kyllä tosi pahalta. Olet herkässä ja haavoittuvassa tilassa, ja tarvitsisit kaiken mahdollisen tuen. Meille raskausaika oli seesteistä ja onnellista, vasta lapsen syntymän jälkeen alkoi tiukempi aikakausi parisuhteessa. Toivon, että voisitte ennen vauvan syntymää käydä kunnolla läpi tilannetta. On tärkeää keskittyä lapseen, mutta yhtä tärkeää lapsen kannalta on saada parisuhde toimimaan, jos se on enää toimiakseen.  Ap [/quote] Jos mies alkaa taas kiinnostua parisuhteesta, niin kyllä minäkin. Mutta yksin en voi parisuhdetta rakentaa. Jos toinen käy kotona vain tyhjentämässä jääkaapin ja nukkumassa, niin aika vähissä on keinot. Olen yrittänyt puhua. Mies alkaa vaan syytellä mua, olen sellainen ja tällainen, jos olisin toisenlainen, niin hänkin käyttäytyisi toisin. Puhuminen asiasta siis turhaa, koska vika on vain minussa. Enkä nyt voi esim ammttiani yhtäkkiä muuttaa, enkä haluaisikaan. Olen opettaja, mikä ei kelpaa miehelle. Asunto on liian pieni. Joo, asumme 120 neliöisessä rivarissa, ikävää, ettei miehen ego mahdu näihin neliöihin. Olen sanonut, että mun rahkeet riitti tähän asuntoon, mies voi ostaa isomman, jos ei kelpaa. Eipä ole ostanut. Jne. Ihan älytöntä. Olen yrittänyt järjestää yhteistä tekemistä. Mies ei joko vaan lähde mukaan tai sitten lähtee pitkin hampain ja kiukuttelee ja haukkuu mua koko illan. Eli enpä viitsi enää järjestää mitään. Olen sitä mieltä, että ero on vain ajan kysymys. Minä elän tässä omaa elämääni ja toivon, että mies on tiellä mahdollisimman vähän. Pärjään kyllä lapsen kanssa kahdestaan, niin ne on isoäidit ja isoisoäiditkin pärjänneet, kun miehet olleet matkatöissä tai juoppoja tms., ja niillä naisilla oli vielä maatilan työt hoidettavana, ei pesukoneita, ei keskuslämmitystä, ei autoa, jne. Mieheltä en kaipaa elatusmaksuja. Kunhan jättää mut ja lapsen rauhaan, kiitos. [/quote] Niin. Ja jos ei olisi lapsi tulossa, niin potkaisisin miehen pellolle. Nyt en sitä tee, ettei ala kostaa lapsen kautta. Jos itse jättää ja hylkää meidät, niin siitä sitten vaan, oikein tosi mies se onkin sellainen, joka hylkää vaimonsa ja lapsensa. Minua nyt ei suuremmin enää haittaa, vaikka tuossa käy kääntymässä öisin. Ihan sama. Eipä ole tiellä, kun olen itse jo nukkumassa, käytän illat miten tykkään.

[/quote] Ei hän saa lasta itselleen, vauvoja tai taaperoitakaan ei määrätä juuri koskaan asumaan viikko-viikko-periaatteella molempien vanhempien luona.

[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 12:12"]

[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:24"]

[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:14"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 10:53"]Kyllähän mies katuu aina sanomisiaan riidan jälkeen. Varmasti kokeekin olevansa uhattuna. Hän on sen tyyppinen, että päästelee suustaan muutenkin kaikki mitä ajattelee. Itse olen harkitsevampi sanoissani, enkä yleensä edes haluaisi keskustella tunteenpurkauksessa, koska saattaisin itsekin sanoa jotain ajattelematonta. Haluaisin ensin olla yksin kiukkuni kanssa ja vasta sitten selvitellä tilannetta. Mies kokee tämän tietysti hylkäämisenä tai ettei mua kiinnosta. Hän kyllä tietää tapani toimia riitatilanteessa, mutta ajaa tietysti omaa agendaansa. Kyllä hän tiedostaa ettei erolla uhkailu ole kovin järkevää. Silti se saa mut tuntemaan itseni hylätyksi, kun se sanotaan ääneen. Ehkä tätä pitää vielä puida ja yrittää kertoa miten pahalta se tuntuu.. Kolmoselle pahoittelut tilanteestanne. Tuntuu siltä kuin miestä ahdistaisi tuleva elämänmuutos. Meilläkin on lapsi ja täytyy sanoa, että kyllä tämä vauvavuosi on ollut tosi haastava kaikinpuolin. Lapsentulo ei ainakaan paranna parisuhdetta hetkellisesti, päinvastoin se asettaa parisuhteen suurelle koetukselle. Tuo erolla uhkailu tilanteessasi kuulostaa kyllä tosi pahalta. Olet herkässä ja haavoittuvassa tilassa, ja tarvitsisit kaiken mahdollisen tuen. Meille raskausaika oli seesteistä ja onnellista, vasta lapsen syntymän jälkeen alkoi tiukempi aikakausi parisuhteessa. Toivon, että voisitte ennen vauvan syntymää käydä kunnolla läpi tilannetta. On tärkeää keskittyä lapseen, mutta yhtä tärkeää lapsen kannalta on saada parisuhde toimimaan, jos se on enää toimiakseen.  Ap [/quote] Jos mies alkaa taas kiinnostua parisuhteesta, niin kyllä minäkin. Mutta yksin en voi parisuhdetta rakentaa. Jos toinen käy kotona vain tyhjentämässä jääkaapin ja nukkumassa, niin aika vähissä on keinot. Olen yrittänyt puhua. Mies alkaa vaan syytellä mua, olen sellainen ja tällainen, jos olisin toisenlainen, niin hänkin käyttäytyisi toisin. Puhuminen asiasta siis turhaa, koska vika on vain minussa. Enkä nyt voi esim ammttiani yhtäkkiä muuttaa, enkä haluaisikaan. Olen opettaja, mikä ei kelpaa miehelle. Asunto on liian pieni. Joo, asumme 120 neliöisessä rivarissa, ikävää, ettei miehen ego mahdu näihin neliöihin. Olen sanonut, että mun rahkeet riitti tähän asuntoon, mies voi ostaa isomman, jos ei kelpaa. Eipä ole ostanut. Jne. Ihan älytöntä. Olen yrittänyt järjestää yhteistä tekemistä. Mies ei joko vaan lähde mukaan tai sitten lähtee pitkin hampain ja kiukuttelee ja haukkuu mua koko illan. Eli enpä viitsi enää järjestää mitään. Olen sitä mieltä, että ero on vain ajan kysymys. Minä elän tässä omaa elämääni ja toivon, että mies on tiellä mahdollisimman vähän. Pärjään kyllä lapsen kanssa kahdestaan, niin ne on isoäidit ja isoisoäiditkin pärjänneet, kun miehet olleet matkatöissä tai juoppoja tms., ja niillä naisilla oli vielä maatilan työt hoidettavana, ei pesukoneita, ei keskuslämmitystä, ei autoa, jne. Mieheltä en kaipaa elatusmaksuja. Kunhan jättää mut ja lapsen rauhaan, kiitos. [/quote] Niin. Ja jos ei olisi lapsi tulossa, niin potkaisisin miehen pellolle. Nyt en sitä tee, ettei ala kostaa lapsen kautta. Jos itse jättää ja hylkää meidät, niin siitä sitten vaan, oikein tosi mies se onkin sellainen, joka hylkää vaimonsa ja lapsensa. Minua nyt ei suuremmin enää haittaa, vaikka tuossa käy kääntymässä öisin. Ihan sama. Eipä ole tiellä, kun olen itse jo nukkumassa, käytän illat miten tykkään.

[/quote] Ei hän saa lasta itselleen, vauvoja tai taaperoitakaan ei määrätä juuri koskaan asumaan viikko-viikko-periaatteella molempien vanhempien luona.

[/quote]

Mutta entäs kun lapsi vanhempi? Eihän hän ikuisesti ole vauva. Meillä tuttavapiirissä esimerkki, jossa nainen jätti henkistä väkivaltaa harrastavan miehen. Vaimo ei olisi saanut edes soittaa puhelimella sukulaisilleen, edes äidilleen. Mies kontrolloi sitäkin.

Lapsi oli 2v. Mies alkoi vaatia lasta täysin iitselleen. Riita meni hovioikeuteen asti. Kun ihmettelin tätä miehelleni, niin oma mieheni sanoi, että se hänen kaverinsa ei niin siitä lapsesta ole kiinnostunut, vaan haluaa kostaa jättämisen. Kun lapsi on isällään,  hänestä huolehtii pääosin naapurissa asuva yli yhdeksänkymppinen mummo.

Eli tuota tilannetta haluan välttää kuin ruttoa. 

Meillä tiöanne että kumpikin pettänyt aiemmin. Kaikki tuli julki puolitoista vuotta sitten ja sen jälkeen mies on hakenut seksiseuraa netistä ym muita seuranhakuilmoituksia ruataillut ja tapasikin useamman naisen ja harrasti seksiä näiden kanssa. Puhuttiin ja puhuttiin ja luulin että kaikki selviää.

Parin kuukauden päästä tuli pommi, hänellä olikin salapuhelin ja sama seuranhaku jatkui. Ei ollu omien puheidensa mukaan tavannut ketään. Taas puhuttiin ja meni puoli vuotta. Taas kun uskoin että kaikki kunnossa kävi sama juttu. Ja aina mies ryyppää ja surkuttelee itseään ja tätä avioliittoa ja uhkailee erolla.

Seuraavana päivänä ryyppäyksestä puhutaan tai monena päivänä ja aina hän sanoo ettei halua erota. Olen jo aivan rikki. Olemme jonossa parisuhdeterapeutille ja sinne pitäisi kevään aikana päästä. Minusta tuntuu että kun olen antanut kaikki nuo hänelle anteeksi ja uskonut että hän rakastaa ja haluaa jatkaa, kaikki vielä selviää. Toisaakta olenko vaan kynnysmatto ja tossukka? Aivan kamala olo välillä ja en tiedä kuinka olla. Koitan vaan olla jo lastenkin takia koska heidän aikanaan olemme normaalisti.emmekä puhu mistään parisuhdeasioista silloin kun he ovat kotona.

Voikohan mies tuosta muuttua mietin vaan ja aina pelkään menettäväni oman itsetuntoni ja pelkään mitä taas tapahtuu kun hän juo....tosin kotona ja onneksi pelkkää olutta. Ei sekään kyllä normaalia minusta ole että hän juo 24 tölkkiä ajalla 21-07 ja kukkuu koko yön tietokoneella tehden ties mitä. Sitten ihmettelee kun en luota...voi apua.

[quot=Vierailija]Jokainen erolla uhkaaminen viilentää liittoa ja vähentää sitoutumista.

T.mies[/quote]

Kyllä.

Jokainen uhkaus luo turvattomuutta.

Jokainen uhkaus vie turvallisuutta, suhteen pohjaa.

Jokainen uhkaus vähentää me-henkeä.

Jokainen uhkaus vie toista asteen verran ystävästä viholliseksi.

Jokainen uhkaus vähentää luottoa tulevaisuuteen .

Jokainen uhkaus syö luottamusta.

Jokainen uhkaus satuttaa.

Jokainen uhkaus kasvattaa välille suojamuuria. Jokainen uhkaus vähentää rohkeutta olla haavoittuva.

Jokainen uhkaus vähentää parisuhteen roolia turvasatamana.

Sanat luo todellisuutta.

Uhkaus tekee erosta todennäköisempää. Ero jää pyörimään mieleen, ilmoille. Lopulta on ihan sama.

Uhkaus aiheuttaa kaiken tämän.

Kannattaa ottaa sen verran vakavasti, että hanki oma asunto. Ala siirtelemään vähitellen tavaroitasi sinne ja jää joskus yöksi. Kun mies sitä ihmettelee, niin kerro totuttelevasi eron jälkeiseen tulevaisuuteen.

Kannattaa pitää omat tavarat erillään miehen tavaroista niin, että ne on helppo keräillä mukaan sitten, kun taas uhkaa erolla.  Ei muuta kuin heippa, nyt mennään kun niin monta kertaa on sitä ehdotettu.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 12:12"]

[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:24"]

[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 11:14"][quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 10:53"]Kyllähän mies katuu aina sanomisiaan riidan jälkeen. Varmasti kokeekin olevansa uhattuna. Hän on sen tyyppinen, että päästelee suustaan muutenkin kaikki mitä ajattelee. Itse olen harkitsevampi sanoissani, enkä yleensä edes haluaisi keskustella tunteenpurkauksessa, koska saattaisin itsekin sanoa jotain ajattelematonta. Haluaisin ensin olla yksin kiukkuni kanssa ja vasta sitten selvitellä tilannetta. Mies kokee tämän tietysti hylkäämisenä tai ettei mua kiinnosta. Hän kyllä tietää tapani toimia riitatilanteessa, mutta ajaa tietysti omaa agendaansa. Kyllä hän tiedostaa ettei erolla uhkailu ole kovin järkevää. Silti se saa mut tuntemaan itseni hylätyksi, kun se sanotaan ääneen. Ehkä tätä pitää vielä puida ja yrittää kertoa miten pahalta se tuntuu.. Kolmoselle pahoittelut tilanteestanne. Tuntuu siltä kuin miestä ahdistaisi tuleva elämänmuutos. Meilläkin on lapsi ja täytyy sanoa, että kyllä tämä vauvavuosi on ollut tosi haastava kaikinpuolin. Lapsentulo ei ainakaan paranna parisuhdetta hetkellisesti, päinvastoin se asettaa parisuhteen suurelle koetukselle. Tuo erolla uhkailu tilanteessasi kuulostaa kyllä tosi pahalta. Olet herkässä ja haavoittuvassa tilassa, ja tarvitsisit kaiken mahdollisen tuen. Meille raskausaika oli seesteistä ja onnellista, vasta lapsen syntymän jälkeen alkoi tiukempi aikakausi parisuhteessa. Toivon, että voisitte ennen vauvan syntymää käydä kunnolla läpi tilannetta. On tärkeää keskittyä lapseen, mutta yhtä tärkeää lapsen kannalta on saada parisuhde toimimaan, jos se on enää toimiakseen. Ap

Jos mies alkaa taas kiinnostua parisuhteesta, niin kyllä minäkin. Mutta yksin en voi parisuhdetta rakentaa. Jos toinen käy kotona vain tyhjentämässä jääkaapin ja nukkumassa, niin aika vähissä on keinot. Olen yrittänyt puhua. Mies alkaa vaan syytellä mua, olen sellainen ja tällainen, jos olisin toisenlainen, niin hänkin käyttäytyisi toisin. Puhuminen asiasta siis turhaa, koska vika on vain minussa. Enkä nyt voi esim ammttiani yhtäkkiä muuttaa, enkä haluaisikaan. Olen opettaja, mikä ei kelpaa miehelle. Asunto on liian pieni. Joo, asumme 120 neliöisessä rivarissa, ikävää, ettei miehen ego mahdu näihin neliöihin. Olen sanonut, että mun rahkeet riitti tähän asuntoon, mies voi ostaa isomman, jos ei kelpaa. Eipä ole ostanut. Jne. Ihan älytöntä. Olen yrittänyt järjestää yhteistä tekemistä. Mies ei joko vaan lähde mukaan tai sitten lähtee pitkin hampain ja kiukuttelee ja haukkuu mua koko illan. Eli enpä viitsi enää järjestää mitään. Olen sitä mieltä, että ero on vain ajan kysymys. Minä elän tässä omaa elämääni ja toivon, että mies on tiellä mahdollisimman vähän. Pärjään kyllä lapsen kanssa kahdestaan, niin ne on isoäidit ja isoisoäiditkin pärjänneet, kun miehet olleet matkatöissä tai juoppoja tms., ja niillä naisilla oli vielä maatilan työt hoidettavana, ei pesukoneita, ei keskuslämmitystä, ei autoa, jne. Mieheltä en kaipaa elatusmaksuja. Kunhan jättää mut ja lapsen rauhaan, kiitos. Niin. Ja jos ei olisi lapsi tulossa, niin potkaisisin miehen pellolle. Nyt en sitä tee, ettei ala kostaa lapsen kautta. Jos itse jättää ja hylkää meidät, niin siitä sitten vaan, oikein tosi mies se onkin sellainen, joka hylkää vaimonsa ja lapsensa. Minua nyt ei suuremmin enää haittaa, vaikka tuossa käy kääntymässä öisin. Ihan sama. Eipä ole tiellä, kun olen itse jo nukkumassa, käytän illat miten tykkään.
Ei hän saa lasta itselleen,vauvoja tai taaperoitakaan ei määrätä juuri koskaan asumaan viikko-viikko-periaatteella molempien vanhempien luona.

Mutta entäs kun lapsi vanhempi? Eihän hän ikuisesti ole vauva. Meillä tuttavapiirissä esimerkki, jossa nainen jätti henkistä väkivaltaa harrastavan miehen. Vaimo ei olisi saanut edes soittaa puhelimella sukulaisilleen, edes äidilleen. Mies kontrolloi sitäkin.

Lapsi oli 2v. Mies alkoi vaatia lasta täysin iitselleen. Riita meni hovioikeuteen asti. Kun ihmettelin tätä miehelleni, niin oma mieheni sanoi, että se hänen kaverinsa ei niin siitä lapsesta ole kiinnostunut, vaan haluaa kostaa jättämisen. Kun lapsi on isällään, hänestä huolehtii pääosin naapurissa asuva yli yhdeksänkymppinen mummo.

Eli tuota tilannetta haluan välttää kuin ruttoa.

Siinä tapauksessa varmistat, ettei lapsen syntymätodistuksessa ole isän nimeä. Jos et ole naimisissa ja sanot että lapsi sai alkunsa tuntemattoman baaripanon kanssa, niin olet vapaa kaikesta isiin liittyvästä.

Oikea reaktio raskausajan hylkäämiseen on nimen puuttuminen lapsen syntymätodistuksesta. Jos ei halua olla isä oikeasti niin sitten ei olla iskää edes paperilla.

Mun mies sanoo aina isommassa riidassa ettei tämä elämä anna hänelle mitään ja voidaan hyvin lähteä eri suuntiinkin.

Riitojen välissä vaikuttaa onnelliselta!

Narsistista, näin olen ajatellut.

Kertokaa te jotka uhkailette erolla riidassa, mutta ette tarkoita, miten teidän ajatus kulkee? Mistä tuo uhkailu johtuu? Onko ainoa syy se, että oikeasti haluaisikin erota??

Pää hajoaa.

Harvoin tulee esille, mutta hajottaa niin paljon.

Ei se ero ole niin paha kuin sillä uhkailu. Siispä ala suunnitella omaa tulevaisuutta ilman tuota miestä.

"Enhän minä sitä tosissani tarkoittanut" hän sitten sanoo, kun olet muuttamassa omaan asuntoon. Niin sanoi minunkin ex.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies sanoo aina isommassa riidassa ettei tämä elämä anna hänelle mitään ja voidaan hyvin lähteä eri suuntiinkin.

Riitojen välissä vaikuttaa onnelliselta!

Narsistista, näin olen ajatellut.

Kertokaa te jotka uhkailette erolla riidassa, mutta ette tarkoita, miten teidän ajatus kulkee? Mistä tuo uhkailu johtuu? Onko ainoa syy se, että oikeasti haluaisikin erota??

Pää hajoaa.

Harvoin tulee esille, mutta hajottaa niin paljon.

Sama juttu.

Mietin eroa, rakastan miestäni hyvin paljon, mutta emme osaa riidellä. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta ja meillä on lapsia. Viimeisen parin vuoden aikana riidat ovat muuttuneet kuitenkin pahemmiksi. Kun riitelemme mies muuttuu täysin mykäksi, ja se taas saa minut tuskaatumaan entistä enemmän. Lisäksi mies saattaa seota aivan nollasta sataan viidessä minuutissa, silloin hän häipyy esim. moottoritielle ajamaan edestakaisin tai lähtee kävelylle ja sanoo ottavansa "lopullisen eron". Näitä repiviä riitoja lukuunottamatta meillä menee välissä ihan hyvin. Ja sen takia se tuntuukin niin kohtuuttomalta, että toinen aivan yhtäkkiä puhuu "lopullisesta erosta", kun hän muuten vakuuttaa rakastavansa minua. Pelkään nykyään joka kerta, kun hän sekoaa, että hän päätyy tappamaan itsensä. Ja koen että hän nykyään tarkoituksella uhkailee minua sillä myös riidan yhteydessä. Niin olen alkanut miettiä, että ehkä olisi parempi hakea avioeroa, niin hänen ei tarvitse hommata "lopullista eroa". Rakastan miestäni äärettömästi, mutta tunnen itseni myös loukatuksi, että miten hän voi uhkailla minua näin hirvittävällä tavalla, kun sanoo rakastavansa minua, eikö hän ymmärrä miten tuo särkee sydämeni ja murentaa luottamukseni.

Erolla uhkailu pitää ottaa vakavasti. Samoin jos kumppani uhkaa tappaa itsensä mahdollisen eron sattuessa. molemmat ovat narsistisia huomionhakukeinoja, eivätkä milloinkaan kuulu parisuhteen työkalupakkiin.

Elämässä tulee määrävälein riitoja. Se kuuluu elämään. Riidat selvitellään pelisääntöjä noudattaen, vaikka miten kiukuttaisi. Ihan samoin kuin pallopeleissäkin on säännöt. Jos tuo rinnastus menee helpommin miehiseen kaaliin. Suuri ongelma tuntuu olevan se, että ihmiset eivät elinvuosien karttuessa, kuitenkaan kasva henkisesti. Elämäntaitoja ei kerrytetä. Riitele siinä sitten henkisen 5-vuotiaan kanssa?