Yksineläminen on hanurista

Yksineläminen on kyllä jumalattoman perseestä. Istun tässä sohvalla ja mietin että mitä jos olisin osannut tehdä parempia valintoja. Tai sopivimpia valintoja olisi ehkä parempi sana. Valitsin aviomieheni sillä perusteella että tiesin että hän olisi ns. Kunnon mies. Kunnon mies sillä mittapuulla ettei hän varmasti pettäisi minua. No ei pettänyt, mutta ei tehnyt mitään muutakaan. Paitsi kolme lasta teimme yhdessä ja ne ovat nyt minun vastuullani. Toki olen onnellinen lapsistani. Olen myös kovin väsynyt tähän yksin elämiseen, selviytymiseen. Siihen että rahat on aina loppu paitsi sillon jos jaksaa painaa 60 tunnin työviikkoa ja saa ylityökorvaukset. Välillä uuvun enkä jaksa ja se taas aiheuttaa sen että stressiä tulee kun rahat ei riitä. On hirveästi asioita joita tehdä ja joista huolehtia. Ei mitään elämää suurempaa, mutta vitsin paljon helpottaisi jos ois välillä se kainalo mihin painautua lepään ja tieto siitä että ollaan tässä yhdessä.