Koulussa tartunta - ei karanteeneja, koska opiskelijoilla maskit
Koronatartunta todettiin, mutta yhtäkään opiskelijaa (koronapositiivista lukuunottamatta) ei laitettu karanteeniin, koska käytössä on maskit. Meneekö tämä ihan oikein? Mm. ruokalassa luonnollisesti syödään ilman maskeja ja turvavälejä eli kaikki altistuvat maskitta.
Kommentit (15)
Älä öyhötä, tämä järjettömyys on jatkunut jo liian pitkään muutenkin.
Ei se maski merkittävästi vähennä tartuntoja, mutta ainakin voidaan leikkiä, että se on tehokas, ettei tarvitse laittaa ihmisiä karanteeniin.
Näin se menee nykyään. Meillä täällä isossa yhtenäiskoulussa on ollut syksyllä useita koronatapauksia. Viimeisimmäss rehtori kysyi, ketkä olivat altistumispäivinä käyttäneet maskia ohjeiden mukaan. Heitä ei asetettu karanteeniin. Karanteeniin joutuivat sairastuneen lisäksi ne, jotka olivat lipsuneet maskin käytöstä. Ryhmää opettaneille riitti testissä käyminen - edes tulosta ei tarvinnut odottaa karanteenissa.
Onneksi itselläni on kaksi rokotetta, ilman niitä työpaikka tuntuisi miinakentältä. Nyt rokotesuojan ansiosta ei niin pelota itsen puolesta. Mutta rokottamattomat lapset ja teinit kyllä saattavat tartuntoja saadakin.
No eihän se maskikaan estä tartuntaa, eli aivan hyvin on voinut joku muukin saada tartunnan. Meidän koulussa, jos tartunta todetaan, koko luokka joutuu karanteeniin. Samoin ne, jotka ovat olleet esim. samoilla valinnaisainetunneilla kuin sairastunut. Mutta kaipa eri kouluilla on eri käytännöt, ja he ovat nyt parhaaksi katsoneet näin. Voihan suoraan koululta kysyä perusteita käytännölle.
Kuulostaa oikeasti järkevältä!
Meillä ollaan oltu tänä syksynä jo kaksi kertaa karanteenissa altistumisen vuoksi eikä kummallakaan kerralla tullut YHTÄÄN jatkotartuntaa. Täysin älytöntä, että 40-50 nuorta kökötti karanteenissa turhaan.
KUUDEN suurimman kaupungin johtavat lääkärit vaativat kannanotossaan koronaviruksen tartunnanjäljityksen järkeistämistä.
Espoon, Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun ja Vantaan tartuntataudeista vastaavat lääkärit ovat lähettäneet kannanottonsa Valtioneuvoston kansliaan sekä sosiaali- ja terveysministeriöön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle.
Hs
Järki voittaa vihdoin!!!
Koskee myös oppilaitoksia
Noinhan se on mennyt jo viime syksystä saakka.
Kunnissa on jo pitkään kannettu huolta siitä, että asukkaiden mahdollisuudet päästä etenkin perusterveydenhuoltoon ja hammashuoltoon ovat vaikeutuneet, koska koronajäljitys vie ammattilaisten aikaa.
Tartuntatautilääkärit tähdentävät, että tässä epidemian vaiheessa jäljitystyö on kyettävä suuntaamaan suurimman tartuntariskin tilanteisiin.
”Tämä tarkoittaa esimerkiksi tartunnan saaneiden perheenjäseniä ja merkittäviä vapaa-ajan kontakteja. Sen sijaan laajoista karanteeneista esimerkiksi työpaikoilla, harrastetoiminnassa, oppilaitoksissa ja varhaiskasvatuksessa tulee luopua, koska nykyisessä epidemiatilanteessa niiden haittavaikutukset todennäköisesti ylittävät hyödyt”, kannanotossa tähdennetään.
Ole onnellinen, että olette saaneet edes tiedon tartunnasta. Meille tieto altistumisesta tuli vasta 5 päivää myöhemmin, jolloin on jo myöhäistä aloittaa karanteeni (vaikka se toki määrättiin). Mutta meidän perheen sisäisen karanteenin järjestämiseksi tieto tuli liian myöhään.
Vierailija kirjoitti:
Ole onnellinen, että olette saaneet edes tiedon tartunnasta. Meille tieto altistumisesta tuli vasta 5 päivää myöhemmin, jolloin on jo myöhäistä aloittaa karanteeni (vaikka se toki määrättiin). Mutta meidän perheen sisäisen karanteenin järjestämiseksi tieto tuli liian myöhään.
Meille tuli kolme viikkoa myöhässä, joten karanteenia ei edes enää voitu määrätä. Soittivat nyt kuitenkin.
Näinhän se on linjattu joo. Typerää ja älytöntä, mutta mikäpä ei Suomessa olisi ollut?
Meille tuli tieto altistumisesta ja karanteenista 2 viikkoa myöhässä viimeisenä karanteenipäivänä.
Vihdoinkin järjen ääni. Milloin tämä pelleily päättyy?