Taantuminen tylsämieliseksi aikuisiällä

Todenäköisesti muutos on sinussa. Et enää osaa nähdä toisten ihmisten potentiaalia, jos ja kun se in erilaista kun omasi. Ja koska et enää ole hyvvä tuttu nöiden ihmisten kanssa, he eivät enää esittä itssestään sinulle kuin sen yleisjulkisivun, joka nyt hyvänpäiväntutuille ja satunnaisille vastaantulijoille esitetään, mutta sinä et enää tajua eroa.

Mullekin tuli mieleen, että millainen persoonallisuus se ap sitten onkaan? Täh?

Olen huomannut ihan saman. Keski-ikäistyessä ihmisillä on niin paljon peiteltävää ja varmaan niin paljon kompromisseja takana, että monilta on hävinnyt nuoruuden into ja kiinnostus maailmaan kohtaan. Toisaalta on ihanaa jutella keski-ikäisten ihmisten kanssa, jotka vielä kulkevat valot päällä ja havainnoivat ympäristöään. Näiltä tulee joskus todella älykästä ja tarkkanäköistä analyysiä, joka jaksaa kiinnostaa vielä pitkään keskustelujen jälkeenkin! Useimmiten nämä ihmiset ovat omassa tuttavapiirissäni niitä, jotka eivät koskaan joutuneet pahimpaan urakierteeseen tai ovat muuten saaneet oman elämänsä aikataulut inhimillisiksi.

Vähän armoakin soisi annettavan, moni keski-ikäinen elää ruuhkavuosiaan, en yhtään ihmettele, ettei ehdi niin ihmetellä syntyjä syviä. Enkä sano tätä, koska itse olisin niin kiireinen, mutta voin hyvin kuvitella, että moni on. En silti kastittaisi heitä itseäni alemmas jotenkin yksinkertaisiksi?

Kyllä! Todella mielenkiintoinen aihe. Luulen että yksi syy on se, kun elämä sujuu mukavasti putken mukaan, niin tuossa 30-40-v. alkaa olla asiat aika hyvin. Ei tarvitse enää ponnistella niin hirveästi kuin nuorena. Päivät voivat olla kyllä pitkiä mutta eihän sitä voi verratakaan opiskelijaelämän stressiin köyhyydestä ja sairaista tenttiputkista.

Onneksi Sinä olet vielä älykäs, utelias, mielenkiintoinen ja persoonallinen :)

Itse olen huomannut päinvastaisen ilmiön. Peruskoulussamme luokallamme ei ollut mitään persoonallista teiniä, josta kaikki olisivat odottaneet jotain, päinvastoin. Luokka oli täynnä keskinkertaisia tylsimyksiä ja luokanvalvoja totesi useaan otteeseen, ettei meistä tule koskaan mitään. Oltiin kaikki tasaisen huonoja kouluaineissa, hissukoita, finninaamaisia, huomaamattomia ja sellaisia, että suurimmalla osalla seurustelukumppani löytyi vasta aikuisiässä. Kokoonnuimme neljäkymppisenä viettämään yhteistä iltaa ja mitä meistä olikaan tullut. Oli lakimiestä, merikapteenia, lentokapteenia, valtion ylitarkastajia, ulkomailla eleviä kotirouvia, lääkäriä, psykiatria, pankinjohtajaa ym. ja kaikki olivat ulkoisesti muuttuneet niin paljon parempaa suuntaan. Olisipa luokanvalvoja ollut vielä elossa ja nähnyt, mitä meistä oli tullut.

Eikös sitä teininä aina kuvitella että ollaan jotain "erityistä" ja ymmärretään elämästä ja maailmasta enemmän kuin muut. Siitä se harhaluulo sitten useimmilla hiukan karisee kun näkee oikeasti elämää ja aikuisuutta, tarkoitti se sitten työ- tai perhe-elämän velvollisuuksia tms. Ihan tervettä vain.

Plus aika harva avaa itsestään erityisen paljon esim. FB:sä. Ei siis paras mahdollinen kanava päästä entisten kaverien "taantumista" arvioimaan.