Lue keskustelun säännöt.
Traumaattinen ex-suhde pyörii mielessä jatkuvasti, mikä avuksi?
05.10.2014 |
Aamulla ensimmäisenä mielessä, illalla viimeisenä. Joka asiasta ex tulee mieleen ja olo on alakuloinen. En kaipaa exän luo, en itke ikävästä. Kyse ei ole siitä. En myöskään inhoa kyseistä ihmistä tai ole vihainen, en edes katkera. Suhde oli itsessään huono, traumaattinen ja sitä olen käsitellyt ihan ammatti-ihmisenkin kanssa. Nyt olen jotenkin kadoksissa. Hukassa itseni kanssa ja hukassa elämäni kanssa. Minä vain suoritan ja menen kai eteenpäin pyrkimyksissäni, mutta henkisesti olen jumissa. Sisältäpäin olen ihan turta, en oikeasti tunne mitään muuta kuin pelkkää alakuloa. Erosta on jo miltei puoli vuotta, suhde kesti vähän alle kolme vuotta rakoillen pahasti jo ensimmäisen seurusteluvuoden kohdalla.
Olen tehnyt itseäni miellyttäviä asioita ja puhunut kaikesta menneestä kavereideni kanssa. Silti sisälläni on joku ihan mielettömmän iso möykky, joka vetää elämänilon ja jota en vain pääse jostain syystä käsittelemään. Minulla ei ole mitään ongelmaa olla yksin ja uusi suhde ei tunnu edes ajatuksena hyvältä tällä hetkellä. En halua edes tutustua uusiin ihmisiin. Olen jumittunut pyörimään tämän "möykyn" ympärille ja haluaisin jo kovasti päästä emotionaalisesti eteenpäin kuluttavasta elämänvaiheesta. Terapia on jo lopetettu, sillä siitä ei ollut hyötyä minulle, päällisinpuolin vaikutan oikein järkevältä ja ajattelevalta ihmiseltä. Loput istunnot menivät vain samojen asioiden pyörittelyyn. Edes terapeutti ei pystynyt ohjaamaan minua salaperäisen möykyn purkamiseen.
Olen tehnyt töitä kovastikin eron eteen; lukenut kirjallisuutta, vertaiskokemuksia, puhunut, kirjoittanut ylös asioita. Enää minulla ei ole uutta näkökulmaa koko hommaan ja siksi ajatukset kiertävät vain loputonta kehää kertaalleen ja taas kertaalleen käsitellyistä asioista, ilman päätöstä. Miten saan tämän loppumaan?
Aika auttaa, tiedän. Mutta nyt en vain selvästi pääse eteenpäin ja olen kovin uupunut tähän vaiheeseen.. :(
Kommentit (3)
Niin ja en usko että tuo on mikään juuttumisvaihe, ehkä ennemmin kypsyttely vaihe, voimien keräämistä. Sitten kun voimia on tarpeeksi niin sumu alkaa hälvetä ja ilo palata elämään. Yritä jaksaa luottaa siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko todella kokeillut noita kaikkia keinoja tarpeeksi pitkän aikaa? Luettelet jo kysymyksessäsi kaikki mahdolliset keinot ja olet jo tullut siihen tulokseen ettei mikään auta. Toinen/toiset terapeutit? Voithan yrittää vielä terapeutteja, onhan niitä kymmeniä ellei satoja.
Etkö pysty alkamaan ajattelemaan jotain uutta asiaa, harrastusta, opiskelua, muutosta jonka toteuttaisit?
Yksi ajatusten muuttamiskonsti on se, että päätät, että aina kun exä tulee mieleesi, ajatteletkin vaikkapa tv-ohjelmaa, kirjaa, jotakuta muuta ihmistä tai vaikkapa taideteosta tai jotain biisiä, ja teet sen aina järjestelmällisesti kun exä putkahtaa päähäsi. Pakotat itsesi ajattelemaan jotain muuta. Totutat itsesi siihen ajan kanssa. Voi viedä kauankin, mutta tulet huomaamaan että ajatteletkin spontaanisti tätä uutta kohdetta etkä exääsi.
Ei riitä että asiat käsittelee järjellä, pitäisi myös uudelleenkokea ne tunteet traumaan liittyen turvallisissa olosuhteissa ja saada näin asia kokoon ja sitten kyetä jättämään se taakse. Niitä tukahdettuja tunteita siinä mustassa myökyssä varmaan on. Fiksuinta tää on tehdä terapiassa, eli sinuna jatkaisin/aloittaisin terapian uudelleen. Tai sitten itsekseen varovaisesti alkaa tutkimaan sitä mustaa möykkyä, että mitä siellä on.
Tuohon kadoksissa olemiseen, ehkä siinä on kyse siitä että se oma itse, minuus, on jotenkin kadoksissa ja kun näin on niin alakuloisuus on seurausta siitä. Samoin tunteiden puuttuminen, jos on tukahduttanut vahvoja tunteita. Jos minuus on määrittynyt trauman aiheuttajan kautta, niin kyllä siihen menee aikaa että taas löytää sen ihmisen kuka oikeasti on. Mutta on se siellä jossakin ja tulee esiin kun alkaa luottamaan elämään taas enemmän.
Tärkeää olisi siis kuitenkin mun mielestä hakeutua terapiaan, mieluiten traumaterapiaan, ja terapia tarkoittaa 2 tai yli krt viikossa tapahtuvaa, useamman vuoden kestävää psykoterapiaa. Vertaistukiryhmä voisi olla myös hyvä apu, missä näkee oikeita ihmisiä, jotka ymmärtävät.
Voimia, kyllä kaikki vielä selviää ja muuttuu paremmaksi <3