Ruoan heittely, reilu 1 v., mitä tekisit?
Täällä yksi esikoisen vanhempi ihmettelee. Meillä on reilu 1 v. tyttö, jolla on valtava vimma heittää ruokailun yhteydessä ruokaa / nokkamuki lattialle. Tavallisesti tämä liittyy kylläisyyden tunteeseen. Silloin kun ruoka ei enää maistu, heitetään ruokaa, jotta päästään pois pöydästä. Tämä on sinällään loogista lapselta, joka ei vielä osaa puhua.
Läheskään aina asia ei kuitenkaan ole noin yksinkertainen. Heittämisestä on selvästi tullut hyvä vitsi ja sitä tehdään aivan tahallaan. Nokkamukia roikotetaan sormissa ees taas ja lopulta se pudotetaan ja tutkitaan tarkasti, virne kasvoilla, äidin reaktiot. Tätä voidaan tehdä heti ruokailun alussa ja tämän jälkeen syödä paljon ruokaa hyvällä halulla.
Olen tähän asti toiminut aina samalla tavalla. Kun muki, leipä tms. laitetaan syömisen jälkeen pöydälle, kehun ja kiitän. Kun muki ehkä on menossa lattialle, kehotan laittamaan sen pöydälle. Jos mukia ollaan selvästi heittämässä, otan kädestä kiinni, sanon napakasti " ei" ja ohjaan mukin pöydälle. Jos muki ehditään heittää, torun taas napakasti ja en nosta asioita takaisin. Kiellän puheäänellä, en huuda, koska muuten saisin olla huutamassa joka päivä monta kertaa.
Mutta mikään ei tunnu auttavan. Heittely jatkuu, on jatkunut jo muutaman kuukauden. Välillä tuntuu, että vaikka päälläni seisoisin, ei sillä ole merkitystä. Tyttö nauraa kihertää kielloille ja on ihastunut koko asiaan.
Olen miettinyt, että ehkä minun pitäisi ignoroida koko asia ja olla välittämättä heittelystä. Tällä tavalla kun asia ei saisi huomiota, ei se olisi ehkä enää niin ihanaa. Toisaalta haluaisin jo alusta alkaen kertoa kielloilla ja kehotuksilla, mikä on oikein / väärin. Tällöin huomiotta jättäminen tuntuu väärältä tavalta.
Lisäksi olen miettinyt, että pitäisikö minun vaan kylmästi lopettaa ruokailu siihen (vaikka heti ensimmäisen lusikallisen jälkeen), kun ensimmäinen asia lävähtää lattiaan. Jotenkin vaan tuntuu, että voiko reilu 1 v. vielä ymmärtää ja muistaa asioita niin hyvin, että seuraavalla ruokailukerralla asia vielä olisi mielessä?
Tiedän, ettei tämä nyt maailman vakavin asia ole, mutta kun sitä tapahtuu joka ikisen ruokailun yhteydessä, niin äidin pinna alkaa kiristyä. Joten, kommentteja kaipaan!
Kommentit (4)
Tutulta kuulostaa, meillä onneksi jo mennyttä aikaa...toistaiseksi (poika 2.5 v, toinen tulossa). Ei tuohon taida muu auttaa kun teidän jo mainitsemat kieltäminen ja hyvin käyttäytyessä kehuminen. Ja sitten käytimme kokonaan ruokailun lopettamista, jos näytti menevän ihan leikiksi eikä kieltoja uskottu. Tai sitten äiti alkoi syöttää, eikä saanutkaan itse syödä (tämä ei kyllä tehoa jos lapsi ei haluaisikaan itse syödä).
Erityisen ärsyttävää minusta oli tuo mukin heittäminen. Muki meni sitten jäähylle tai ruokailu loppui kokonaan. Siihen ei tuntunut kuitenkaan mikään auttavan. Sitten yhtäkkiä kuin salaman iskusta se vain loppui kokonaan. Taisi poika huomata, että kyllä tosiaan siinä aina samalla tavalla käy eikä se muki esim. jää leijumaan ilmaan...
Jaksamista ja pitkää pinnaa!
Jos alkaa touhuta ruuan kanssa ylimääräisiä, otan suttaavat ruuat pois ja annan vaikka leipäpalan käteen. Tästä kieltämisestä on täällä keskusteltu ties kuinka monta kertaa. Itse en jaksa n. vuoden ikäistä ihan joka kohdassa kasvattaa. Ymmärtää ei-sanan ja käytän sitä joitakin kertoja päivässä, mutta leikkiä siitä en tee. Tässä vaiheessa lapselle kaikki on vielä niin uutta ja ymmärrys pientä, etten vaadi hirveästi. Kun ikää tulee lisää, lisääntyvät sitten myöt kiellot ja rajoitukset.
meidän kuopus on 1v7kk. nykyään ruuan/ruokailuvälineiden heittely tapahtuu yleensä ruokailun lopussa. tällöin varoitan ensin kerran että jos heittelee, lähdetään pois pöydästä ja kysyn haluaako vielä syödä. jos ei syö enää tai jatkaa heittelyä ruokailu lopetetaan.
aiemmin oli kausi jolloin ruokailu oli melkoista pelleilyä ja sotkemista. toimin tällöin aika samantapaisesti kuin itsekin kuvailit. kärsivällisyyttä siinä vaadittiin ja silloin tuntui että se kausi jatkuu ikuisesti, mutta ohi meni kuitenkin. kannattaa käyttää hyväksi ne hetket jolloin lapsi todella innostuu yrittämään itse syömistä ja tietysti kehua kovasti. välillä kun itse " nätisti" syöminen ei kiinnosta voi vaikka antaa lapselle leivän palan/jotain sormiruokaa käteen ja hoitaa itse syöttämisen..
Meillä on kutakuinkin samanlaista. Huokaus. Ja ollut siis jo pitkän aikaa... Oikeastaan siitä lähtien, kun kiinteisiin ollaan siirrytty. Yksivuotias neitimme osaa juoda itse taikamukista, mutta heittää sen sitten lattialle, vaikka mitä tekisi... Tämä ei silti vielä ole niin paha, kuin se itse ruuan heittely. Vaikka yritän kuinka kannustaa ja olla positiivinen, niin eiköhän se ruoka tule vielä suustakin ulos, neidin omiin pikku kätösiin ja siitä kaaressa lattialle. Osa ruuasta hierotaan pöydän kanteen, syöttötuoliin ja vaatteisiin. Ja tämä on siis niin rasittavaa... Yleensä aina olen kuin viilipytty, mutta olenpa joskus joutunut poistumaan hetkeksi lapsen näköpiiristä, kun on yksinkertaisesti mennyt hermot. Sitten olen koonnut itseni ja nostanut lapsen syöttötuolista ja päättänyt, että ruokailu on ohi. Paino huitelee alakäyrillä, mutta minkäs teet kun syöminen on tällaista. Sormiruokaa kokeillaan, mutta eipä sekään jaksa neitiä innostaa. Hypistelee, ehkä maistaa ja sitten heittää lattialle.
Parhaiten lapsemme syö, kun olemme jossain vieraassa paikassa. Tai jos on muuten jotain viihdykettä ympärillä. Ja onneksi sentään kaikista yksinkertaisin ruoka eli kaurapuuro maistuu edes jotenkin. Jonkin verran neitimme syö myös leipää itse, joten eiköhän sillä nyt hengissä pysy. Huokaus, huokaus ja huokaus.
Hyvät neuvot olisivat tarpeen täälläkin.