Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka voin korjata suhteeni lapseeni? :/
05.10.2014 |
Ennen lasta itkin, että voi kunpa saisin lapsen ja sitten sain. Ajattelin lapsen nähdessän, että onpa hän suloinen ja täydellinen. Mutta olihan hänessä pakko olla jotain "vikaa" neuvolaterkkarin mielestä. Yritin väkisin saada lapseni neuvolaterkkarin raameihin, ettei olisi tarvinnut kuunnella hänen narinaansa joka käynnillä.
Vauvavuotena halailin ja pussailin lastani jatkuvasti. Lauleskelin ja naurettiin. Ajattelin, että minä rakastan lastani ja haluan olla hyvä. Kuuntelin kiukut ja lohdutin. Halusin ajatella, että olen ihan ok äiti, vaikken suorita kaikkea vaikka olen suorittanutkin. Neuvolahoitajasta tuli minulle mörkö, jonka ajattelu sai minut ahdistumaan lapseni osoittaessa mieltään. Aivan kuin minut olisi yllytetty etsimään vikoja lapsestani ja käymään sitä vastaan.
Olin rakastanut lasta niin paljon, että lapseni luuli kaiken olevan sallittua. Aloin ärsyyntyä. Aikaisempi hellä puhe muuttui vähitellen ärtyneemmäksi. Aloin komennella lasta, kieltää. Mikään ei tehonnut. Vauvana se ei edes ymmärtänyt paljoa.
Muistan, kun työnsin ensimmäisen kerran väkivaltaisesti rautalusikan lapseni suuhun. Tunsin vihaa. En lasta kohtaan, vaan neuvolaterkkaria kohtaan. Saatanan neuvolaterkkari!
Halusin elää oman rytmimme mukaan, mutta siinäkin tein kaiken väärin. Kaikki menopaikkamme olivat väärin neuvolaterkkarin mielestä. Käytiin puistoissa liian vähän. Olin muka eristäytynyt ja väkisinhän minä en saanut ketään puistomammoja kiinnostumaan meistä.
Oli parisuhdeongelmia, joista avauduttuani pääsin LS-asiakkaaksi. Ei ne mitään auttaneet parisuhdeongelmiin. No, ne ongelmat on vähän tasaantuneet, vaikka erokin ollut vireillä. Ehkä me kuitenkin jatketaan yhdessä.
Niin. Se lapsi. Olen rakastanut uupumisen rajalle ja hoitanut lasta yksin ja mies välillä. Sukulaisia nähnyt kerran vuodessa tai harvemmin.
Olen kaltoinkohdellut lastani niin paljon, etten edes pysty luettelemaan kaikkia tapoja. Kuritukseksi sitä voisi sanoa. Pelkään, että lapseni on kärsinyt siitä liikaa, vaikkei näytäkään vakavia merkkejä. Nauraa usein. Uhmaikä vie hermoni.
Ikävöin sitä vauva-aikaa, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Lapsen käytöksestä päättelen, että lapsikin ikävöi vauva-ajan hellyyttä. Sydämeni on kuitenkin kovettunut. Kun katson lastani, en tunne välillä mitään empatiaa hänen kiukutellessaan ja tehdessään kiellettyjä asioita. Aivan kuin jotain olisi särkynyt välillämme ja sydämessäni sen seurauksena, että olen käynyt lapseeni käsiksi ja huutanut raivoissani kerta toisensa jälkeen. Ja muut ihmiset nauravat vain, että sellaista se uhmaikä on.
Minut on jätetty aivan yksin saatuani lapsen. Lastensuojeluunkin petyin. Pyysin apua enkä saanut sitä. Nyt syvä hiljaisuus heidän puoleltaan. Pelkään lapseni menetystä, jos kertoisin nykytilanteesta missään. En voi puhua neuvolassa, koska vihaan sitä neuvolaterkkaria, vaikka hymyilen hammasta purren, kun nähdään. Ja lastensuojelu ei välitä kuin lapsesta nimellisesti. Perheneuvolakin on vapaaehtoista.
Kuinka voisin korjata suhteeni lapseeni omin päin? Mihinkään terapiaan minulla ei ole aikaa. Olen työn ja kodin orja. Ei ole aikaa turhan puhumiseen.
Minulla on ikävä sitä ihanaa lastani ja meidän hassutteluja. En muista milloin viimeksi meillä olisi ollut vilpittömän hauskaa, vaikka niitäkin hetkiä on ollut.
Tuntuu, että en jaksa enää negatiivisuutta. Toivoin, että joku tukisi ja kannustaisi vanhemmuudessa lyttäämisen sijaan. Olen hoitanut lasta 3 vuotta kotona oman jaksamisen äärarajoilla, mutta ei minulla ole oikeutta sanoa, että olen väsynyt yhden lapsen takia. Kun lapseni syntyi, ajattelin, että hän on niin kaunis ja sopusuhtainen. Neuvolan ansiosta olen alkanut miettiä, että ehkä lapseni on kuitenkin tosi ruma muiden silmissä. Keryaakaan neuvolahoitaja ei ole pyytänyt anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa, mutta eihän se tajua sitä. Joskus avauduin siis neuvolassa, kun aina sanotaan että avautukaa ja pyytäkää apua. Ei sitä apua silti saa mistään.
Joka paikassa saa kuulla pelkkää haukkumista siitä, että lapsi ei ole kehittynyt muka oikealla tavalla oikeassa tahdissa. Jottei tarvitsisi kuunnella valitusta ja kritiikkiä, olen tehnyt ruokahetkistämme helvettiä. Olen tehnyt puhtauskasvatuksesta helvettiä. Väkisin tehnyt lapsestani kuivan halusi tai ei. Jos kastelee, niin saa kuulla kunniansa ja tuntea nahoissaan... Sitten ammattilaiset onnistuvat kerralla siinä missä minä en moneen vuoteen ja ihmettelevät mikä siinä on niin vaikeaa. Ja minä olen ollut se, joka on hoitanut lasta 99 % ajasta. Mitään kiitosta en saa mistään, eded että lapseni olisi joskus ihan ok... jos joku kehuu lastani harvoin, olen skeptinen ja ajattelen, että tuo vaan sanoo noin tsempatakseen minua.
Haluan olla lapselleni hyvä ja hellä äiti. Miksi minusta on tullut hirviö? Miksi lapsestani on tullut välillä kauhea riiviö? Jotain olen ehkä tehnyt oikein, kun lapseni osaa kuitenkin itkiessäni silittää päätäni ja sanoa "älä välitä". Toivoisin, että lapseni muistaisi enimmäkseen sen hellyyden mitä olen antanut ja että pääsisin eroon ärsyyntymisestäni ja kurittamisesta.
Kommentit (14)
Ja mikä on se "vika", jonka neuvola lapsessasi näkee? Kai sinä tiedät, että yksikään lapsi ei ole täydellinen ja silti kaikki ovat omalla tavallaan. Neuvola ei etsi kauneusvirheitä vaan seuraa lapsen kehitystä ja terveyttä. Jos niissä on jotain poikkeavaa, on neuvolan velvollisuus se sanoa. Ja tarjota apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se neuvolan hoitajan vika ole, että kuritat lasta. Hän on yrittänyt neuvoa ja auttaa jonka olet kokenut kritiikkinä äitiyttä ja lastasi kohtaan.
Ihan ensimmäiseksi päätä ettet enää koskaa ikinä koske lapseen suuttuneena, taikka raivoa tälle. Ymmärrän ettei uhmaikäinen kuuntele, mutta huuto ei silti auta, eikä kivun tuottaminen millä onnistut molemmille luomaan huonon olon. Terkkari ehdottomasti vaihtoon! Mä jaksan neuvoloita sen takia että on kannustava ja asiansa tunteva terkkari. Sitte neuvolan kautta keskustelemaan ammattiauttajan kanssa noista tuntemuksista, ei ne yksin vatvomalla parane, pakko sun on päästävä juttelemaa jollekki! Koita jaksaa ja haleja sinne!
Olet todella eksyksissä sekä kasvattamisessa että omassa elämässäsi. Ensinnäkin lopeta heti väkivalta, sekä henkinen että fyysinen. Heti.
Haluaisin neuvoa hakemaan apua, mutta sanot ettet ole pyynnöistä huolimatta saanut sitä.
Tutustu itseksesi lapsen kasvatusta koskevaan tietoon. Kerrot ettet tiedä mitä tehdä lapsen kanssa kun mitä tahansa teet niin teet väärin. Lue ja kuuntele laajasti kasvattamiseen liittyviä tutkimuksia ja ohjelmia sun muita ja viimeistään nyt kirjoita vaikka itsellesi ylös omat keinosi ja tavoitteesi. On niin monia tapoja joilla lasta ohjataan ettei sinun tarvitse enää turvautua satuttamiseen (ohjaus myönteisen palautteen avulla, tunteiden sanottaminen, lapselle kertominen ennakolta mitä tänään/seuraavaksi tapahtuu jne.jne.)
Sitten huoledi itsestäsi. Käy yksin tai kaverin kanssa kävelyllä. Pidä itsesi hyvässä kunnossa niin henkisrsti kuin fyysisesti.
Ja lopuksi. Kun olet muodostanut omat -perustellut- mielipiteesi lapsesi kasvatuksesta niin anna muiden mielipiteiden olla.
Älä satuta enää lastasi. Älä tee niin.
Olisitko masentunut? Jotenkin tuo kuulostaa siltä.
Toinen juttu sitten nuo neuvolan kommentit lapsesta. Neuvolassa ei tutkita lapsia siksi, voitaisiin erotella hyvät ja huonot tai oikeanlaiset ja vääränlaiset. Neuvolan tutkimuksissa etsitään niitä lapsia, jotka poikkeavat tavalla tai toisella keskiarvoista. Näitä tutkitaan sitten tarkemmin. Esim. hidas kasvu tai painon nousu voi ketoa jostain sairaudesta ja neuvolan avulla sitä asiaa voidaan tutkia ja aloittaa tarpeen mukaan hoitaminen. Kehitysseurannassa sama juttu. Jos terkkarin hälytyskellot soi jonkun lapsen kohdalla, hän osaa lähettää lapsen eteenpäin tutkimuksiin ja saamaan APUA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole sähköpostia mutta jos haluat niitänäitä jutella, voin tehä sellasen. Joskus ihan vieraan kanssa asioista puhuminen helpottaa. Terv. tuon 5. kommentin kirjoittaja
[quote author="Vierailija" time="05.10.2014 klo 12:05"]Mulla ei ole sähköpostia mutta jos haluat niitänäitä jutella, voin tehä sellasen. Joskus ihan vieraan kanssa asioista puhuminen helpottaa. Terv. tuon 5. kommentin kirjoittaja
[/quote] tai siis tuo vitonen joka on neljännen kommentin kirjoittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt meni kyllä yli hilseen. Jos sanotaan, että lapsi ei ole kasvanut käyrien mukaan niin eihän se mitään vittuilua ole sinulle vaan se nyt vain on niin, eikä sitä pidä itseensä ottaa herranjumala :D
Neuvoloissa osaa myös olla asiattomia tätejä. Mulle yks komensi lopettamaan 5kk vanhan vauvan yötissittämisen. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohis mutta tarkoitti varmaan sitä että 5 kk terve vauva pärjää ilman yösyöttöä? Ja että saisit itse nukuttua kun lopettaisit yösyötön, tuskin tarkoitti pahaa.
[quote author="Vierailija" time="05.10.2014 klo 13:52"]Ohis mutta tarkoitti varmaan sitä että 5 kk terve vauva pärjää ilman yösyöttöä? Ja että saisit itse nukuttua kun lopettaisit yösyötön, tuskin tarkoitti pahaa.
[/quote] hampaiden takia kyllä sano. En ottanu sitä pahalla, ymmärränhän mä että yösyötöt rasittaa hampaita. Ihan sano että lopettakaa, mutta en mä sitte lopettanu kun lapsi on päivisin niin touhukas että ruokailu alko olla vähän hankalaa. Annoin tankata yöllä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki apua! Lapsellesi. Kerro lastensuojelussa oiekasti mitä olet tehnyt. Tullainen kurittaminen tuhoaa lapsen tulevaisuuden, milenterveyden ja omasikin, kun et pääse syyllisyydestä eroon.
miksi ihmeessä se lapsen halaaminen ja hyvänäpitäminen, kehuminen on niin hlevetin vaikeaa?
Jos vielä jatkat lapsen kurittamista, menetät hänet.
Hanki apua myös itsellesi. Sitä on saatavilla. Hakeudu tavallisten lasten kerhoihin, seuraan, vaikka seurakuntaan ilmaisiin kerhoihin, joihin voi mennä silloin kun itse jaksaa ja jättää menemättä kun ei jaksa. Ohjaajilta saa siellä myös tukea.
ongelmien tunnistaminen on yksi askel eteenpäin. Sä tiedät jo thneesi väärin. Hyvä. Lopeta sellainen. Ja hanki apua.
tsemppiä!
Ymmärrät itsekin, että lapsi kärsii. Mikset siis puhu suutasi puhtaaksi niille sossuille ja anna lapsellesi hänen arvoisensa elämä. Vaikka sitten jossain muualla jollet itse pysty. Se, että olet yksin ei ole mikään syy käyttäytyä noin tai suhtautua asioihin marttyristi. Moni muukin on yksin. Jos et kykene kokemaan empatiaa lastasi kohtaan sairastutat hänetkin. Sinulle voisi ihan osastojakso tehdä hyvää. Kartoitetaan mikä voisi olla apu mikä auttaisi. Hoidat itsesi kuntoon ja sitten keskityt lapseeesi. Tsemppiä ap
Alue: Aihe vapaa
Kyllä se nyt vain tuntuu siltä, että keskustelemaan sun on päästävä. Hakeudu terapiaan siis. Ja mitä jos sieltä lasusta pyytäisit perheellenne tukiperhettä. Lapsi kävisi kerran tai kaksi kuussa jossakin toisessa perheessä, niin että sä saisiy levättyä. Ja neuvolan tarkoitus on oikeasti tukea. Jos se ei onnistu, niin vaihda terkkaria. Kertomasi perusteella tuossa on aika paljon työsarkaa että saatte suuntaa muutettua.