Vaativien vauvojen vanhempia?

Siis niin ihanaa lukea muidenkin kokemuksia näistä vaativista lapsista!! Meillä myös ensin koliikki liki 3kk, sitten " löytyi" se aurinkoinen ja tyytyväinen, super-ihana lapsi sieltä, kunnes taas alkoi tyytymättömyys ja loppujen lopuksi maito-allergia taustalla. Masennuin täysin ja itkin antaessani apteekin maitoa, mutta nyt ajan kanssa asiaan tottunut. Nyt kun allergia-asia selvisi, ja silti poika vaan kitisee. ähkii, on tyytymätön eikä juuri viihdy sitterissä tms..ja välillä meinaa hermo mennä, mutta ajateltava vaan on että aikaansa kutakin.. Meillä yöt menee kokoajan huonommin, hitsi! Mutta luulen että nyt " diagnoosi" kitinään on se että eteenpäin ja liikkumaan tekisi mieli vaan ei vielä sitä osaa ja kykene. JA hampaatkin tekee tuloaan, niin ihanasti niinkuin neuvolan täti korttiin kirjoitti:" elämä on nyt pikkusen rankkaa" ... ;)

Voimia kaikille vaativien vauvojen vanhemmille!!! Ja niin turhauttavalta kuin tuo kuulostaakin niin AIKA SE AUTTAA TÄHÄNKIN.. :)

Oiretta oli kyllä alussa varsinkin vaikka muille jakaa. Mutta sitten ne on yhtäkkiä kadonneet kesän aikana. Atooppinen ihokin taitaa vaan olla talvikuivuutta tms. Ja ne vatsanväänteet, selittämätön juttu. Ja se huutosirkus aina automatkoilla... ei tietoa vieläkään aiheuttajasta, mutta on tuntunut helpottavan iän myötä.



Temperamenttia löytyy ainakin. Toinen tietää kyllä mitä haluaa, ja haluaa just sen mitä itse päättää haluta, eikä mitään muuta. Ja sit suututaan...

Ja toisaalta toisella taas oli tai on sitä arkuutta, että on herkkä kaikelle ja sitten pitää kantaa ja sylittää aina sen takia.

Kurja sanoa, mutta mukavaa, että jollain muullakin on yhtä rankkaa kuin meillä ;D. Meidän tyttö on varsinainen hymy-tyttö jos jaksaa kannella ja viihdyttää muuten sitten alkaa se iänikuinen kitinä ja itku. Missään ei ole hyvä ei vaunuissa, ei sitterissä, ei lattialla. Tuttia ei syödä eikä tuttipulloa huolita. Neiti syö tunnin, kahden välein ja sitten yöllä kitistään vatsavaivoja. Meidän neiti on nyt 4kk ja allergia-testeihin ollaan menossa myös. Ei sieltä luultavasti mitään löydy, mutta onpahan sitten varmistettu ettei se levottomuus johdu siitä.



Tytölle saattaa tulla myös ihme raivareita aina silloin tällöin iltaisin, sellasta ihan hysteeristä huutamista. Syli eikä tissikään auta, rempoo vaan sylissä. Siinä sitten on äiti neuvottomana, kun ei tiedä että sattuuko johonkin vai muutenko vaan on yliväsynyt vai mitä.

Vaipan laitto on myös tuskaa, hirveä huuto ja rempominen, samoin vaatteitten kanssa. Vähän jännittää että miten vanhempana, kun nyt jo viedään isää ja äitiä ihan 6-0. Täytyy sanoa, että ainakin hauislihakset on kunnossa, kun on tullut sen verran paljon treenattua, kantoliinasta ja rintarepusta on kyllä ollut apua, vaikkei nekään aina kelpaa.

Tulipas vuodatettua.. heh.

Minä alan vasta nyt tiedostaa oman vauvan vaativuuden, kun on seurannut ystävien ja tuttujen samanikäisiä, jotka nukkuu yöt putkeen, pitkät päikkärit, nukahtavat itsenäisesti ja valveilla ollessa ovat pelkkää hymyä..Vaikka oma vauva on luonnollisesti kaikesta vaativuudesta ja tyytymättömyydestä huolimatta maailman ihanin eikä sitä vaihtaisi mihinkään, välillä tuntuu kyllä, että miksi juuri meille, rauhallisille ja pitkäpinnaisille vanhemmille, tupsahti tämmöinen tyytymätön sisupussi. Ennen vauvan syntymää olin vielä ihan varma, että kunhan vaan rennosti ja rauhallisesti hoitaa vauvaa, eikä hermoile turhia, tulee vauvastakin tyytyväinen ja rauhallinen. Ja kuinka väärässä olinkaan.



Voimia kaikille vaativien ihanuuksien vanhemmille! Iloitaan niistä pienistä hyvistä hetkistä joita saadaan, ja yritetään olla vertaamatta niihin maailman helpoimpiin tapauksiin, joita tuntuu olevan kaikilla muilla;)

Esikoisemme oli vaativa, keskimmäinen oli suht helppo (tosin hänkin nukkui hyvin hyvin huonosti) ja kuopus oli todella vaativa, itkuinen, herkkä..... Kun keskimmäinen syntyi niin olin suorastaan järkyttynyt että voiko tämä todella olla näinkin. Hän ei itkenyt juuri koskaan, kitisi pienellä äänellä, katseli mitä muut teki, sitterissä tai lattialla.



Kuopus taas oli todellinen jymypakkaus, hän ei ollut hetkeäkään karjumatta, tai siltä ainakin tuntui. Ei viihtynyt sylissä, ei lattialla, ei vaunuissa, ei autossa, ei sitterissä. Ainoa paikka missä hän jotensakin pystyi olemaan oli kantoliina - siellä asuikin ekat puoli vuotta. Toki hän sielläkin itki mutta vähemmän kun muualla. Ja hänen äänensä oli (ja on kyllä edelleenkin) aivan uskomattoman kova ja korvia raastava. Kun laittoi autoon tai vaunuihin niin alko sellanen hysteerinen karjuminen että kuvittelisin että se kuuluisa sian tappaminen kuulostaa siltä. Allergiat testattiin kaikin päin ja kaikki muukin ja tyttö on terve kuin pukki.



Joo, kiinteitä suostui alottamaan 8-kuisena, tutti, pullot tai nokkis ei koskaan käynyt. Kun hän lähti liikkeelle niin vähän helpotti, ei enää itkenyt kaikkea aikaa. Yöt hänen kanssaan ovat aina olleet tappelua ja niin kun monille sanoin, jos olen kerran löytänyt konstin millä hän nukahtaa ja nukkuu joten kuten, käytän sitä vaikka olisi miten suositusten vastaista.



+/- 1-vuotiaana tilanne taas meni hankalammaksi, tuntui kun tytöllä olisi uhmaikä, hän raivosi aivan tolkuttomasti kun ei saanut mitä halusi, ja siis ei auttanut todellakaan että keksi jotakin muuta kivaa tilallem hän hakkasi päätä maahan, puri ja oli aivan punasena raivosta. Ja jaksoi kauan rääkyä.



Nyt meidän auringonpaiste on 1v4kk ja aivan yli-ihana (jos tämä on kausi niin nautin siitä)!! Tyttö puhuu jo paljon, hän leikkii itsekseen ja sisarusten kanssa aivan hienosti, on sellanen tomera touhutäti, pussailee, lauleskelee jne jne. Toki kun hän suuttuu niin kiukulla ei ole rajaa mutta kuitenkin....



Eli kaikille teille paljon voimia ja tsemppiä, ymmärrän aivan täysin mitä tarkoitatte!



Kent ja lapset 7v, 3v ja 1v4kk



Ps. tuo vaativahko esikoinen on myös ollut suurimman osan ajasta puolitoistavuotiaasta lähtien hyvin yhteistyöhaluinen, sosiaalinen, auttavainen ja kaikin puolin kelpo tyttö. Uhmakausia toki on ollut mutta ei ne minusta vedä vertoja vauvavuodelle.

Meillä siis kanssa toinen kpl koliikkivauvaa menossa. Ihana tyttö 30 minsaa päivässä, lopun ajan huutaa (myös kaikki automatkat). Ei tuttia, ei muuta kuin sylissä hyssyttelyä ja erittäin lyhyitä päikkäreitä pitkän sylissä keinuttelun ja lauleskelun jälkeen. Ekan kanssa meni siinä mielessä paremmin, että mies oli tuolloin työttömänä, joten meitä oli kaksi aikuista hoitamassa vauvaa ekat kuukaudet. Silloin en oikeastaan edes tajunut, että kyseessä oli koliikkivauva, luulin vain, että kaikki vauvat olivat sellaisia, kunnes tutustuin pikku hiljaa muihin vauvoihin....



Nyt en oikeastaan syyllistä itseäni vauvan takia vaan ennemminkin esikoisen (2,5 v) asemasta, jonka täytyy kuunnella vauvan huutoa päivästä toiseen ja jonka täytyisi jaksaa leikkiä yksikseen kaiket päivät. Onneksi esikoinen jotenkin ymmärtää tilanteen, ei ole mustis ja osaa käydä potalla omatoimisesti. Näistä asioista olen niin hyvilläni. Samaten esikoista katsellessa sitä vain vakuuttaa itselleen, että kyllä tästä kuopuksestakin vielä ihan ihminen tulee.



Mietin paljon pitäisikö esikoinen sittenkin laittaa päivähoitoon esim. kolmeksi päiväksi viikossa, samoin mietin koliikkikeinuun satsaamista, en tiedä helpottaisivatko nuo. Vyöhyketerapiassa käytiin neljästi, se ei auttanut yhtään eikä sen paremmin maidoton dieettikään, jolla tosin yhä olen. Aika toivottavasti tekee sitten pikku hiljaa tehtäväänsä ja saa pienen kehon kuntoon.



Tsemppiä ja voimia teidän perheen arjen pyöritykseen!

vaikka kello on jo vaikka mitä ja pitäisi olla jo nukkumassa. Itselläni todella vaativa pian 4v tyttö. Nyt 5kk poika on työläs, mutta ei vaativa. Saat kaiken sympatiani, sillä voin vain kuvitella, miltä sinusta tuntuu. Meillä myös molemmat ovat olleet koliikkivauvoja ja eikä kummallekaan ole kelvannut tuttipullo. Unet molemmilla sitä sun tätä.



Itselläni oli samanlaisia ajatuksia esikoisen aikana, mietin olenko tehnyt jotain väärin. Mutta nyt kun mulla on toi toinen vauva, huomaan heidän olevan aivan erilaisia luonteeltaan. Esikoiselle piti olla KAIKKI MULLE HETI. Jo vauvana sanoin, että hän olisi tarvinnut viisi palvelijaa ympärilleen passaamaan ja silti hän ei olisi saanut tarvitsemaansa riittävän nopeasti. Tämä toinen itkee, mutta rauhoittuu kun kuulee ääneni ym.



Eräällä ystävälläni oli kaksoset, joista toinen oli mitä rauhallisin ja tyytyväisin vauva ja toinen jopa vaativampi kuin omani. Ystäväni ihmetteli usein, onko hän voinut samaan aikaan kasvattaa kaksi lasta niin erilaisiksi, vaikka omasta mielestään oli hoitanut vauvoja aivan samalla tavalla.



Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Toivon, että lapsesi vielä muuttuvat helpommiksi. Mä nimittäin pelkäsin, että toi nuorempi on myös vaativa, sillä ekat kuukaudet olivat todella rankkoja. Mutta kun kuopus oli 3,5kk muuttui hän yhtäkkiä huomattavasti tyytyväisemmäksi.



Tässä muutamia sekavia ajatuksia.



Voimia sinulle:)

ja muut myös...



Ette ole itse aiheuttaneet lapsenne tempperamenttiä! Olemmehan me aikuisetkin toiset toisenlaisia. Meillä 2 ensimmäistä lasta olivat ns. helppoja lapsia, 3. siltä ja väliltä, nyt tämä neljäs on jo vaativa!!! Nukkuu vain sylissä, sitterissä/lattialla alkaa huuto. Edes viihdyttäminen ei onnistu lattialla vaan poika on otettava syliin...



Tsemppiä ja jaksamista meille kaikille!!!

Juu, tämmöistä tämä taistelu on. Lähti tuo viesti vähän aikaisin, kun vauva yllättäen herätteli.. ;) Tai meillä on jo kohta vuoden ikäinen (11kk) eli pahin taitaa olla jo ohitse siltä vauvavuoden osalta pian. Ja koliikistakin ja niistä alun vatsavaivoista on selvitty, nyt vaan menossa vielä totutus maitotuotteisiin.



Ja totta, kyllä huomaan jo omistanikin, että on paljon luonnekysymys, millaisia ovat ja miten vaativia ovat. Toinen on tavallaan jo helpompi, kun on rohkeampi luonteeltaan, nyt kun on isompi vauva niin sen huomaa. Ei tarvii kanniskella enää, ja rohkeasti suuntaa kyllä päättömästi joka paikkaan kontaten ja kovaa kyytiä. Eka eroahdistus vaan nyt... Esikoinen ei uskaltanut edes kynnyksen yli mennä yksin, tämä toinen häviää parissa sekunnissa näköpiiristä, oli tuttu tai vieras ympäristö... eli vähän hankala käydä esim. ravintolassa, kun pienempi ei istuisi paikallaan yhtään.. ;) Esikoinen olikin siinä suhteessa helppo, vaikka ihmettelen, miten oppi kävelemään 11kk iässä jo, kun aina vaa oli sylissä ja paikallaan viihtyvää sorttia, kotona ja muualla. :) Mutta ne nukutukset ja viihdytykset, ja alku, molemmat on tarvinneet kyllä siihen 100% huomion...

meidän 5kk vauva lopetti koliikkihuutonsa 4kk iässä, mutta tää jatkuva narina ja tyytymättömyys jatkuu. Sylissä viihtyy ja rauhottuu, paitsi sillon kun vatsaa nipistää. Elämä on nykyään yhtä salapoliisityötä, kun miettii johtuuko itkut ja tyytymättömyys temperamentista vai allergioista. Allergiatestitkin on käyty läpi ja ne ok. Tuntuu et mikään soseruoka ei sovi. Varsinkin kun yöheräilytkin on tullu kuvioihin mukaan. Ikenissäkään ei näy merkkejä hampaiden tulosta.



Välillä tunnen itseni pelleksi, kun viihdytän lastani mitä erilaisin ilmein, äänin, loruilemalla... Ja tietysti syli on ainut paikka mihin nukahtaa. Ja rattaissakaan ei viihdy; aina pitää kantaa.



Onneksi on näitä ihania hetkiä, kun lapsi viihtyy hetken tuolla lattialla tai herää aamulla tyytyväisenä sängyssä jokeltelemaan.



Kun vaan jaksaisi uskoa, et tämä lapsi on vain niin vaativa ja temperamenttinen, ja jättäisin noitten allergia-asioiden miettimisen. Jep, nyt tuo heräsikin uniltaan itkemään, söi tunti sitten... HOHHOIJAA!