Miten laitetaan itsetunto kuntoon ja elämä kohdilleen?

Sinulla on minusta kauhean kovat vaatimukset ja tavoitteet itsellesi. Olet saanut aikaan pari tutkintoa ja parisuhteen, vaikka olet vielä nuori. Se on paljon enemmän kuin moni muu on saanut aikaan. 

Silti vaan vaadit itseltäsi enemmän, vertailet itseäsi vielä paremmin menestyneisiin. Sinulle ei kelpaa kuin olla täydellinen ja paras. Luulenpa vaan, että vaikka olisit sitä, edelleen tuntisit olevasi erilainen ja huonompi, koska se ongelma ei ole asioissa joita olet saavuttanut tai et ole, vaan tosiaan: itsetunnossasi. Siihen voi hetkeksi saada lääkettä saavutuksista ja ihmisten ihailusta, mutta sellaisten varaan rakennettu itsetunto ei kestä kolhuja ja on kauhean haavoittuvainen koko ajan. 

Mitäpä jos välillä lopettaisit sen yrittämisen että saisit enemmän aikaan, ja keskittyisit arvostamaan sitä mitä sinä itse olet ja mitä olet jo saanut aikaan. Jos vertailla on pakko, mikset vertailisi niihin joilla on huonommin, miksi valitset vertailla niihin joilla on paremmin? Iihminen VOI olla onnellinen ja tyytyväinen itseensä ilman mitään ulkoisia saavutuksiakin, tiedän tämän omakohtaisesta kokemuksesta. Itse olen 40 v, opinnot kesken jättänyt, ei miestä ei lapsia, ei mitään saavutuksia, mutta olen onnellinen pelkästä elämisestä ja olemassaolosta.

Minä olin vähän niinkuin sinä ikävuoteen 25. Olin kaveriporukan nälvitty ja muka leikillään pilkattu yksilö. Perheeni on viinaan menevää sossuosastoa. Äitini halvensi minua koko elämäni.

Itsetuntoni sain kohotettua niin että ensinnäkin tutustuin todelliseen itseeni. Siis ihan tosissaan käytin uskomattomat määrät aikaa ja vaivaa ihan vaan havannoidakseni itseäni, tunteitani, mieltymyksiäni.. Kävi ilmi että olen elänyt itselleni aivan vääränlaista elämää. Minäkin yritin pakottaa itseni joksikin mitä en ollut enkä edes tajunnut sitä. Tajusin pakottavani jopa tunteeni ja mieltymykseni aivan väärään suuntaan.

Nykyään tunnen itseni ja elän juuri sellaista elämää kuin tahdon. Se ei ole pällisin puolin mitenkään ihmeellinen, mutta itse olen onnellinen. Kotini on juuri sellainen kuin olen aina halunnut, tavarat juuri siellä missä niitä haluan säilyttää. Teen ja harrastan juuri sitä mistä oikeasti nautin.

Olen tasapainoinen ja sanavalmis ja pystyn perustelemaan valintani aina tarvittaessa. En edes hätkähdy siitä jos uusi tuttavuus kummastelee elämäni ratkaisuja. Se ehkä huvittaa minua ja ajattelen "no tätähän tämä on, minä kummastutan muita ja se on ihan okei". Minua ei ole helppo loukata koska seison jokaisen elämäni aspektin takana.

Arkeni on suunniteltu juuri minulle joten se ei kuluta vaan päin vastoin, eheyttää. Nautin kodistani, nautin sen siivoamisesta, nautin ihanien astioideni tiskaamisesta, nautin mieleisestä oloasusta.. Joten energiaa jää rankkaan työhön ja haastaviin opintoihin. Sivustakatsojat jaksavat ihmetellä jaksamistani, mutta salaisuus ei ole sen kummempi! Mieleisin harrastukseni on elämäni optimointi.

Kaikki lähtee itsetuntemuksesta joka ei ole koskaan täydellinen. Älä tuomitse itseäsi ja tunteitasi. Se vie energiaa ja ajaa sinua väärille urille. Anna itsesi olla sellainen kuin olet, muiden tuomiot ja ylenkatseet menettävät merkityksensä kun olet sinut itsesi kanssa. Et koskaan voi miellyttää kaikkia, muista se.

Kiitos vastauksista!

2: Hienosti sanottu, ihminen voi olla onnellinen omana itsenään. Olen kokenut hetkellisiä ahaa-elämyksiä sisarusteni lapsien kautta, jotka todella vilpittömästi välittävät minusta sellaisena kuin olen. Ennen tämä sama tunne onnistui harrastusteni kautta, mutta nyt niistä on tullut pelkkää vastenmielistä suorittamista.

Suurin saavutus olisi, että omaksuisin sinun ajatusmaailmasi. Voisin olla onnellinen pelkästä olemassaolosta.

3: Ihan mahtava kasvutarina! Minäkin olen huomannut, etten kunnolla tunne itseäni. Onko sinulla antaa vinkkejä, kuinka pystyisin samaan kuin sinä? En ole mitenkään sanavalmis, ja minulla on melko huonot sosiaaliset taidot, joka antaa minusta tyhmän kuvan. Olen myöskin elänyt sen ajatuksen kanssa, että minun pitäisi miellyttää kaikkia. Nykyään tiedostan ettei se ole mahdollista, mutta vanhat tavat ovat tiukassa.

-AP

Suosittelen terapiaa. Itse käyn terapiassa ja tavoitteena olis mm. huonon itsetunnon kohentaminen.

3 vastaa:

Opin tuntemaan itseni erilaisilla havainnointitekniikoilla. Joskus pakotin itseni istumaan alas ja kertaamaan päivän tapahtumia, miltä ne tuntuivat, miksi tein niin ja näin jne. Toinen on pysähtyminen ja hiljentyminen tähän hetkeen. Se on vaikea muistaa elämän ryminässä, mutta sinnikkäällä opettelulla se tule yhä helpommaksi ja tulet tehneeksi sitä useammin. Yksi keino oli kertakaikkiaan vetää itseni erilaisille äärirajoille, että löysin sen oman kultaisen keskitieni (asketismi, materialismi, ylisosiaalisuus, yksinäisyys, karppaaminen, mässäily...) Sanavalmius paranee kyllä ajan myötä kun olet tilanteessa paljon tukevammalla perustalla, tedät tasan tarkkaan paikkasi etkä säikähdä yllättäviäkään tilanteita niin paljon.

Se on ihan ok ettet olisi koskaan mitenkään erityisen sanavalmis. Sinä olet vain ehkä sellainen tyyppi jonka äärellä täytyy malttaa hiljentyä ja antaa sinun rentoutua ja ottaa tilanne haltuun omaan tahtiisi. Sosiaaliset rymyäjät eivät tätä välttämättä arvosta, mutta miksi heitä edes haluaisit elämääsi?

Tuosta muiden miellyttämisen tavasta itse pääsin sillä lailla eroon että käytin erästä "arkkivihollistani" apuna. Hän oli aina kaikesta eri mieltä kanssani ja olimme nokkapokkaa aivan avoimesti. Opin sen, että mitä enemmän häntä ärsyttää, sitä paremmalla polulla itse olen. Nykyään en ole hänen kanssaan missään tekemisissä, mutta muistelen häntä yhä suurena kasvattajanani. Kannattaa ottaa se positiivisesti jos oikeat henkilöt suuttuvat sinuun. Kun toiseen suuntaan kumartaa, toiseen pyllistää. Jonkun ärsyyntyminen sinun tavoistasi tai mielipiteistäsi on aivan ok. Myös heillä on oikeus tunteisiinsa.

3, kuulostat fiksulta tyypiltä! Itse olen käyttänyt viimeisen vuoden ihan vaan "olemiseen" (Suomessa tämän pystyy tekemään). Vuosi sitten olin ihan loppu, hajalla ja passiivinen.. Nyt alkaa tuntua että se oma itse on tullut takaisin ja haeskelen itseäni kiinnostavia töitä, hain muutamaan opiskelupaikkaan myös.. Alan hahmottaa niitä asioita jotka ovat minulle itselle tärkeitä. Kyllä sieltä suosta voi nousta, mutta siinä voi mennä aikaa! Tsemppiä!

Minustakin tuntuu jotakuinkin tuollaiselta. Elämässä on ollut niin paljon vastoinkäymisiä. Olen yrittänyt pohtia, mistä se riittämättömyyden tunne on alunperin lähtenyt, mutta en muista. Ensimmäiset muistoni lapsuudesta ovat sitä, että ei kukaan kuitenkaan kuuntele, ymmärrä, hyväksy, kehu jne. Eli olen jo pienestä pitäen oppinut tuntemaan oloni hyljeksityksi. Ehkä se on siitä jo lähtenyt... :(

Sitten on tullut kiusaamiset, erilaisuuden kokemukset, huostaanotto ja hoitajien kylmyys, omat kaveritkin kiusasi. Siinä väkisinkin alkoi ajattelemaan, että mä olen huonompi kuin muut. Lisäksi oli niin paha olla, hyväksikäyttöä ym, mutta kukaan ei välittänyt. :( Siltä se ainakin tuntui.

Ja tuo kaikki tapahtui jo ennen kouluikää.

Mä olen taistellut näiden tunteiden kanssa koko lapsuuden ja nuoruuden ja aikuisenakin vielä. Muut ihmiset, varmaan ihan hyväntahtoisesti, ihmettelee miksi en suoriudu mistään, miksen tee mitään jne. Mä vaan haluaisin olla rauhassa siltä kaikelta. Toisaalta tulee tunne, että nyt mun täytyy tehdä kaikki ja täydellisesti tai en kelpaa näillekään ihmisille. Toisaalta taas tuntuu, että mitä väliä teenkö vai en, kuitenkin pieleen menee... Ja sitten on se tunne, että en varmaan te mitään, mitä muut haluaa! Mutta missä on se oma halu? Minne mä olen kadottanut omat toiveeni ja unelmani, vai onko niitä ollutkaan? Miksi mä olen olemassa muita varten?

Mä olen pikkuhiljaa myös yrittänyt selvittää asioitani. Joku ehdotti terapiaa, mutta mä olen ollut terapiassa melkein koko ikäni, eikä siitä ollut apua. En mä sielläkään uskaltanut olla oma itseni, samat pelot mua esti puhumasta niistä syvimmistä tunteista ja ongelmista. Sitä samaa verhoa mä pidin edessäni sielläkin.

On niin vaikeaa päästä edes alkuun asioidensa selvittelyssä, varsinkin kun on näin pelokas. Haluaisin vaan sulkeutua kuoreeni, koska ylitulkitsen kaiken, mitä muut sanovat ja pelkään heidän reaktioitaan. Asiaa ei yhtään auta se, että jotkut läheiset oikeasti reagoivat juuri niin kuin olen pelännytkin. :( Voi tietenkin olla kuten nro. 6 ja poistaa elämästään epätoivotut henkilöt, mutta mitäs sitten kun jää ihan yksin, kun ne henkilöt on ainoat, mitä mulla on? Tää kaikki on niin pelottavaa...

Kuitenkin tahdon muutosta... Toivon, että säkin, ap, saat asiasi kuntoon haluamallasi tavalla.

up

8: Olet kyllä joutunut kokemaan rankkoja asioita. Voimia sinulle! :(

Olen myöskin kuullut ystäviltäni, että terapia ei ole heitä auttanut. Tietty siitä on jotain apua heille ollut, mutta suurin muutos pitäisi lähtä jostain omista ajatuksista. Niitä on hankala lähtä muuttamaan, kun "peilaa" jatkuvasti toisten ihmisten käytöksistä ja sanoista että on itse huono ja ansaitsee huonon kohtelun.

Ajatuksesi omista kadonneista toiveista ja unelmista kuulostaa ihan minun ajatuksiltani! Toisaalta olisi ihan mieletön palo toteuttaa omia unelmiaan ja taistella niiden eteen, mutta sitten taas, tuntee itsensä niin lytätyksi ettei ole voimia toteuttaa niitä. Jotenkin tuntuu turhalta edes yrittää, niinkuin ei itse ansaitsisi niitä unelmiaan.

Täällä palstalla oli vähän aikaa sitten puhetta karismaattisista ihmisistä. Haluaisin oppia "huijaamaan" edes pientä karismaa. Jos sitten saisin ihmiset kohtelemaan minua paremmin, ja itseluottamustani nostettua normaalille tasolle.

-AP

Ei kaikki tässä elämässä tule voittamaan. Jos kerran on pohjalta lähtenyt, ei sitä alemmuudentunnetta saa pois vaikka pääsisi huipulle. Se yksinäisyys ja viallisuus nousee pintaan eri muodoissaan.

Omalla kohdalla tää näyttäytyy siten, etten ole koskaan saanut parisuhdetta enkä tule saamaankaan.

[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 09:49"]

Ei kaikki tässä elämässä tule voittamaan. Jos kerran on pohjalta lähtenyt, ei sitä alemmuudentunnetta saa pois vaikka pääsisi huipulle. Se yksinäisyys ja viallisuus nousee pintaan eri muodoissaan.

Omalla kohdalla tää näyttäytyy siten, etten ole koskaan saanut parisuhdetta enkä tule saamaankaan.

[/quote]

Hö, kauhean negatiivisia ajatuksia. ):

1. Hanki lisää koulutusta. Sossulapsena se voisi olla sulle avain parempaan itsetuntoon. Siten voit hakea parempia työpaikkoja, saada sitä kautta aseman, jossa mahdollisuuksia "edetä" tai ainakin saada työ, joka todella kiinnostaa sinua, jossa olisit luontaisestikin hyvä. 

2. Älä koskaan tarraudu ihmissuhteisiin, jotka eivät ole sinulle hyväksi. Osoita käytökselläsi ystävillesi, ettet suostu enää olemaan heidän "hyväntahtoisen" pilkkansa kohteena. Tee jotakin, minkä kertominen yllättää heidät; "harrastan muuten nykyään nyrkkeilyä ja argeologiaa" - niin loppuu se nälviminen. ( Tietkö - vituttaa, että sua nälvitään! Helvetin apinat! )

3. Jos olet tyytymätön ulkonäkösi, ala tosissasi urheilemaan. Juokse, se on halpaa. Mikään ei kasvata itsetutuntoa niin paljon, kuin hyvä kunto. En tiedä tyylistäsi, enkä tyylitajustasi, mutta pistä nyt kerrankin kunnolla rahaa vaatteisiin ja käy hyvällä kampaajalla. Heitä helvettiin kaikki kuluneet tekonahkakengät ja osta kahdet laadukkaat ja hienot tilalle. Mieti ruotsalaisia - miksi he menestyvät? Siksi, että he tekevät itsestään menestyjänNÄKÖISEN. 

4. Sinä et ole enää se sossulapsi, jota kaikki tölvii. Tiedätkö - sun lapsuutesi on myös sun vahvuus. Kuinka paljon enemmän tiedätkään elämästä, kuin jotkut kermaperseet - voisitko käyttää sitä jotenkin hyväksi? Puhu avoimesti menneisyydestäsi; ei ole lapsen vika, jos vanhemmilla meni huonosti. Olet kävelevä esimerkki Selviytyjästä, et todellakaan mikään luuseri - lopeta ajattelemasta niin.

Olet sitä, mitä itse päätät olla. Niin ärsyttävältä kuin toi kuulostaakin, niin se on totta.

Nro 13 jatkaa vielä: miksei muuten kukaan muu tässä yhteydessä puhu ulkonäöstä ja peruskunnosta? Toistan nyt itseäni, mutta pidän noita kahta ehkä kaikkien tärkeimpinä itsetunnon kohottajina. Enkä sitten missään nimessä tarkoita mitään tekoripisiä tai muuta tollasta feikkiä, vaan luonnollista hyvonvointia, johon avaimet ovat hyvä kunto, terveelliset elämäntavat ja parhaat mahdolliset vaatteet, joihin on varaa. Tottaki se, että saa rakastaa ja tulee rakastetuksi on kihan KAIKKEIN tärkeintä, mutta mihin ihminen pystyy, jos hän ei tykkää itsestään? Kukaan ei ikinä sano näin, mutta minä sanon: ulkoiset asiat ensin kuntoon ja sen voimalla alat sitten poistaa sitä sisäistä kuonaa. Kokeile edes?

[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 12:11"]

Nro 13 jatkaa vielä: miksei muuten kukaan muu tässä yhteydessä puhu ulkonäöstä ja peruskunnosta? Toistan nyt itseäni, mutta pidän noita kahta ehkä kaikkien tärkeimpinä itsetunnon kohottajina. Enkä sitten missään nimessä tarkoita mitään tekoripisiä tai muuta tollasta feikkiä, vaan luonnollista hyvonvointia, johon avaimet ovat hyvä kunto, terveelliset elämäntavat ja parhaat mahdolliset vaatteet, joihin on varaa. Tottaki se, että saa rakastaa ja tulee rakastetuksi on kihan KAIKKEIN tärkeintä, mutta mihin ihminen pystyy, jos hän ei tykkää itsestään? Kukaan ei ikinä sano näin, mutta minä sanon: ulkoiset asiat ensin kuntoon ja sen voimalla alat sitten poistaa sitä sisäistä kuonaa. Kokeile edes?

[/quote]

Minusta taas nuo ulkonäöt ja kunnot on kovin pinnallisia ja haavoittuvaisia itsetunnon rakennuspalikoita. Mitä sitten jos vaan ei ole kovin kaunis, ei vaikka mitä tekisi? Tai kun alkaa vanhemmiten rupsahtaa tai jos sairastuu? Itsetunnolle käy huonosti jos se on rakennettu hyvännäköisyyden ja hyväkuntoisuuden varaan silloin. Paljon parempi on rakentaa itsetunto, joka ei ole riippuvainen mistään ulkoisesta.

Ja se ON mahdollista. Minullakin on tausta koulukiusattuna, mutta hassua kyllä, se juuri pakotti minut rakentamaan itsetunnon joka on täysin riippumaton muiden mielipiteistä minusta. Oma näkemykseni on, että minulla on oikeus olla olemassa siinä missä kaikilla muillakin, ja tämän oikeuden kautta olen myös arvokas, eikä minun tarvitse ansaita arvoani millään saavutuksilla tai ominaisuuksilla. 

[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 09:24"]

8: Olet kyllä joutunut kokemaan rankkoja asioita. Voimia sinulle! :(

Olen myöskin kuullut ystäviltäni, että terapia ei ole heitä auttanut. Tietty siitä on jotain apua heille ollut, mutta suurin muutos pitäisi lähtä jostain omista ajatuksista. Niitä on hankala lähtä muuttamaan, kun "peilaa" jatkuvasti toisten ihmisten käytöksistä ja sanoista että on itse huono ja ansaitsee huonon kohtelun.

Ajatuksesi omista kadonneista toiveista ja unelmista kuulostaa ihan minun ajatuksiltani! Toisaalta olisi ihan mieletön palo toteuttaa omia unelmiaan ja taistella niiden eteen, mutta sitten taas, tuntee itsensä niin lytätyksi ettei ole voimia toteuttaa niitä. Jotenkin tuntuu turhalta edes yrittää, niinkuin ei itse ansaitsisi niitä unelmiaan.

Täällä palstalla oli vähän aikaa sitten puhetta karismaattisista ihmisistä. Haluaisin oppia "huijaamaan" edes pientä karismaa. Jos sitten saisin ihmiset kohtelemaan minua paremmin, ja itseluottamustani nostettua normaalille tasolle.

-AP

[/quote]

Millainen ystävä kertoo, että olet huono, et kelpaa ja sinua saa hiukan tölviä? Ihminen, joka ei ole ystävä. Musta tuntuu että kannattaa etsiä uusi kaveripiiri ja tutustua uusiin ihmisiin joilla ei ole mitään ennakkokäsityksiä sinusta. Huomasin muuten itse vastaavassa tilanteessa, että aloin voida paljon paremmin kun lopetin surkeat ihmissuhteet ja panostin uusiin. Samassa selvisi ikiaikainen vietti mikä oli heidät sellaisiksi ajanut, että he mustamaalasivat, vittuilivat ja mollasivat minua: kateus. Kateuskortin nostaminen vain on aina kyseenalaista, mutta se selittää monta asiaa. varsinkin silloin kun joku on päättönyt v almiiksi että olet jotenkin alempiarvoinen kuin hän itse, niin se ihminen ei hyväksy mitään onnistumisia vaan keksii kaikki kommervenkit miksi suorituksesi on jotain sinne päin.

Muista aina, että et ole vastuussa toisen käytöksestä. Et voi vaikuttaa siihen, miten toiset käyttäytyvät, se on aina jokaisesta itsestä kiinni.

Muista myös, ettei kaikki johdu aina itsestä. Maailma pyörii radallaan, eikä kaikkeen voi vaikuttaa. Joten eläs en mukaan, mihin voit ja hyväksy loput. Voit hyväksyä sen, että vanhempasi olivat sossun asiakkaita, mutta se ei taas liity sinuun: se oli vain sitä osaa elämääsi, ei enää sinun elämääsi. Olet nyt aikuinen, ja päätät itsestäsi. Oikeastaan voisit systemaattisesti kääntää noi jutut vahvuuksiksi: "Olen näin hyvä rahankäyttäjä, koska pienenä oli tiukkaa", tai "Osaan hallita tilanteita, tulee kotoa kun siellä oli joskus hiukan riitaa". Lisäksi aikamoinen saavutus, että olet päässyt pois jatkumosta, koska moni tuttuni joiden mutsit on sossun vakkareita, ovat jatkaneet samalla tiellä ja yrittävät painaa toisetkin samaan muottiin.

Joskus pahoissa oloissani tein asian (toivon, ettei viestiäni sensuroida tämän jälkeen), millä lisäsin itsetuntemustani. Riisuin ensin alusvaatteisilleni, mutta lopulta aivan alasti ja kävelin peilin eteen. Kääntelin ja vääntelin itseäni, pyörähtelin sen edessä ja tutkin jokaisen kohdan. Kas, terveet jalat. Hei, minulla on myös kauniit kädet! Ja entä vatsa - sitten luettelin itselleni millaiseen sävyyn aina puhun itse itselleni. Se oli karua luettavaa, mitä sain aikaan paperille sillä hetkellä, kun makasin lattialla ja kirjoitin ylös. Nousin sen jälkeen uudelleen tarkastelemaan, ja kuvittelin mitä vaikka joku runoilija/kirjailija/taiteilija ajattelisi. Jatkoin ajatusleikkiä ja kävin läpi kiusaajieni huomiot. Tajusin samassa, että minulla on terve kroppa, ja se oli iso asia. Samaten tajusin, että kelpaan tällaisenä. Maailmassa on kosolti ihmisiä, joten miksi kuuntelisin sen alle prosentin mielipiteitä ja kierrättäisin itsessäni heidän ajatuksiaan, koska täällä on monia muitakin mielipiteitä. Suurinta osaa maailmasta ei edes kiinnosta, mutta niitä joita kiinnostaa, niin saan valita itse keitä heistä kuuntelen.

Tämän jälkeen aloin olemaan enemmän minä.

Jatkona.. En oikein tajua miksi olen näin hyvä taas ilmaisemaan itseäni, mutta tekstistä saa riittävästi selvää. Kuitenkin toi alastomuusepisodi oli sellainen, että lakkasin välittämästä muusta kuin siitä, mitä itse ajattelen itsestäni eikä kukaan enää voinut latistaa mua. en antanut toisille lupaa siihen, ja sitä helpotti se, että olin tehnyt tilit selviksi itseni kanssa.