Loputon yksinäisyys

Etsi vaikka Mieli toiminnan kautta muita jotka kokevat itseään yksinäisiksi.

Soitto kriisipuhelimeen tai seurakunnan diakonille joiden kautta myös saat muita yksinäisiä joihin voit tutustua.

Tämä itselläkin korostuu vuosi vuodelta, ei ole tosiaan ketään jolle olisin todella tärkeä:

Perheelliset ystävät sanovat, etten osaa kuvitellakaan, kuinka vaikea on ikävöidä lapsia ja lapsenlapsia. Ihan yhtä pahalta tuntuu, ettei ole ketään, jota ikävöidä, eikä kukaan kaipaa.

Tinder? Saat juttu seuraa? Facebook myös voi alkaa juttelemaan ihmisille näin korona aikaa :)

Nopsaan kirjoitan ennen kuin kommentointi sulkeutuu, että ÄLKÄÄ LUOVUTTAKO. Yksinäisyyttä ei todellakaan tarvitse hävetä. Tässä kulttuurissa on todella, todella helppo jäädä yksin. Tarinoita on niin monia, on jäänyt traumoja kiusaamisesta, lapsuudenperheestä, ujo temperamentti, sairastuminen krooniseen sairauteen eristää muusta maailmasta, jne,jne,jne.

Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Klisee, mutta näin se on. Yksinäisyys on ollut ihan hirveä tabu, hienoa että tästä aiheesta on alettu puhua.

Mene nyt mukaan ryhmäharrastuksiin. Kyllä sieltä löytyy kavereita.

Sitä ihmettelen miten ne valtavat yksinäisten laumat eivät löydä toisiaan.

Mun luokkalainen valitti vuosikausia yksinäisyyttään. Oli rasittava ihminen.

Esim häntä piti pyytää. Ja loukkaantui, kun kukaan ei pyytänyt.

Itse ei voinut pyytää.

Kun menimme kahville, odotti joku maksaa hänelle. Aivan kummallisia sääntöjä.

Joku joskus pyysi kylään, häneltä tuli lista haluaa sitä, tätä ja tota. Kutsuja sanoi peruutetaan tuleminen.

Joku voi olla niin ujo ja arka, ettei uskalla.

Itsestä lähtee.

Ala opiskelemaan kansalaisopistossa. Mene keskustelutunneille. Siitä se lähtee

Up