Miksei kuparikierukkaa suositella synnyttämättömille?
Miksei missään ehkäisyyn liittyvissä artikkeleissa/uutisissa/julkaisuissa mainita kuparikierukkaa vaihtoehtona myös nuorille tai synnyttämättömille naisille? Pillerit on aina ja ikuisesti se numero 1, nyt on alettu tarjota myös hormonikierukkaa "vähähormonisempana" vaihtoehtona. Kun olen asiasta kysynyt usealta lääkäriltä, kaikki ovat sanoneet, että kuparikierukan voi aivan hyvin laittaa myös synnyttämättömälle. Jossain mainittiin tautien riski. No paljonko ne pillerit taudeilta suojaa? Ja sitä paitsi miksi aina oletetaan, että nuoret harrastaa seksiä kaikkien vastaantulevien kanssa? Itse olen 27v, ollut saman miehen kanssa 5 vuotta. Hormoniehkäisyä en halua. Silti kuparikierukkaa ei ole ehdottanut yksikään lääkäri ennen kuin olen itse ottanut asian esille. Miksi ihmeessä? Lääkeyhtiöiden lobbausta?
Kommentit (33)
Taudin aiheuttama tulehdus voi ehkä muuttua pahemmaksi kierukan takia, helpommin kohtutulehdukseksi. En ole varma, voit googlettaa lisätietoa, englanniksia ainakin löytynee. Asennus on vaikeampi synnyttäneelle. Lisäksi kierukka voi liikkua sijoiltaan jonnekin, mihin sen ei pitäisi. Joillakin on ollut kierukka sisällä hukassa pitkiäkin aikoja. Ei ole hyväksi lapsen yritykselle, jos kohdussa on vieras esine.
Luulen kanssa että juuri tosta lääketehtaiden onnistuneesta markkinoinnista johtuen. Kuparikierukkaa ei lääkärit oma-aloitteisesti tarjoa. Sehän on silti paras mahdollinen ehkäisymenetelmä kelle se sopii. Eikä tosiaan estettä siinä, onko synnyttänyt vai ei.
Mitä hittoa kolmonen, kierukka on ehkäisyväline!
No toki kierukastakin voi tulla sivuvaikutuksia. Hormonivalmisteissa on kuitenkin suuremmat riskit. t.AP
Koska lääkärit ehottaa AINA hormonikierukkaa. Siis vaikka menisit pyytämään reseptiä pillereihin, kapseliin tai siihen kuarikierukkaan, niin alkaa kysely että "mut eikö tää hormonikierukka kuitenkin olis hyvä? Ootko tutustunut tähän? Miksi haluat jotain muuta kuin tätä? Kokeilisit nyt edes!" No hitto soikoon, KUN EN HALUA MITÄÄN KIERUKKAA SISÄÄNI!
Kuparikierukka on horminikierukkaa huonompi, siksi sitä ei ensisijaisesti suositella. Kuukautisvuodot muuttuvat runsaammiksi ja kohtutulehduksen riski on suurempi kuin muilla ehkäisyvälineillä. Lisäksi hormonikierukka jättää usein vuodot pois, mihin monet ovat tosi tyytyväisiä. Se, miksi synnyttämättömille ensisijaisesti tarjotaan jotakin muuta kuin kierukkaa, on asetus, joka on kivuliaampaa kuin niillä, joilla sieltä kohdusta on jotakin joskus tullut ulos. Kyllä minkä vaan kierukan voi laittaa synnyttämättömälle, helpoin ehkäisymenetelmähän se on.
Hyvä kysymys!
Itse olen synnyttämätön ja kuparikierukka on osoittautunut erinomaiseksi. Ylimääräiset tiputtelut, pitkät vuodot/kkierto tasaantuivat kolmessa kuukaudessa. En olisi syönyt 15-vuotta pillereitä, jos olisin tiennyt toimivan näin hyvin. Paino on pudonnut ja halut lisääntyneet.
Mä en halua, että mun vuoto jää pois. Pillereitä syödessäkin lääkäri sanoi, että riittää jos kuukautiset tulee vaikka vain kerran vuodessa! Musta se oli friikkiä. Pidän kuukautisistani, se on sellaista puhdistautumisen aikaa.
Jossain lehdessä oli juuri taannoin juttua ehkäisypillereiden käytön vähentymisestä. Siinä oli haastateltu lääkäriä, joka kommentoi mm. jotain tyyliin että kondomi on aika huono ehkäisykeino ja että pillereissä on äärimmäisen pienet riskit. Kuparikierukkaa ei edes mainittu. Lääkäri oli lääkefirma Bayerin edustaja... (joka muutenkin aika paljon kommentoi näitä ehkäisyasioita julkisuudessa. Ihmekö tuo, etteivät suosittele ei-hormonaalisia ehkäisyjä?)
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 22:44"]
Kuparikierukka on horminikierukkaa huonompi, siksi sitä ei ensisijaisesti suositella. Kuukautisvuodot muuttuvat runsaammiksi ja kohtutulehduksen riski on suurempi kuin muilla ehkäisyvälineillä. Lisäksi hormonikierukka jättää usein vuodot pois, mihin monet ovat tosi tyytyväisiä. Se, miksi synnyttämättömille ensisijaisesti tarjotaan jotakin muuta kuin kierukkaa, on asetus, joka on kivuliaampaa kuin niillä, joilla sieltä kohdusta on jotakin joskus tullut ulos. Kyllä minkä vaan kierukan voi laittaa synnyttämättömälle, helpoin ehkäisymenetelmähän se on.
[/quote]
Miten niin on huonompi? Mulle vaihtoehtona ei ole hormonaalinen ehkäisy, joten siihen on turha verrata. Onko kuparikierukka huonompi kuin kondomi?
t. AP
Kuparikierukan ehkäisyteho ei ole yhtä hyvä kuin hormoniehkäisyn. Tiedän monta "kierukkavauvaa".
Itselläni oli kuparikierukka esikoisen jälkeen n. vuoden ajan. Huonoja puolia oli kivut, runsaat kuukautiset ja se, että narut "piikittivät" miestä. Kierukka myös lähti pois sijoiltaan itsekseen.
En enää harkitse sitä ehkäisymenetelmänä uudestaan.
Kuparikierukan saa apteekista ilman reseptiä, kun kysyy farmaseutilta. Suomessa taitaa olla kahta merkkiä ja sitä toista on synnyttämättömille tarkoitettua pienempää kokoa.
Atlantin toisella puolella kuparikierukkaa suositellaan ei-synnyttäneille. Täällä on vain vanhat tavat jäljellä
Niin, itse sain rampata parilla gynekologilla ennen kuin sain lääkärin ymmärtämään suomenkieltä. Halusin synnyttämättömänä nuorena naisena todellakin kuparikierukan. Laitto oli kivulias mutta olen ollut todella tyytyväinen. Viimeinen lääkäri oli asiallinen ja hoiti laiton hienosti. Nyt kahden lapsen jälkeen kävin samalla lääkärillä laitattamassa uuden kuparikierukan.
Hormoneista oli ollut minulle aina paljon ongelmia ja lopulta immuunisairausepäilyn vuoksi hormoneja ei edes suositeltu, kuparikierukkaa ei silti kukaan ehdottanut. Minipillereitä vaan kaupiteltiin vähähormonisina.
Sivuaa vähä aihetta, mutta mulla on käytössä juuri ei synnyttäneille tarkoitettu kuparikierukka. En edes muista tarkalleen, olikohan se malliltaan vähä erilainen tai pienempi? Eli kyllä niitä ei synnyttäneillekin on. Multa supisteli pois tavallinen kierukka. Se oli jotenkin "liian pitkä" mun lyhyeen kohtuun. Neljä lasta olen siis synnyttänyt.
Miten paljon hormonia sitten hormonikierukassa on. Minulle jäi mielikuva, että on jotenkin paikallisempi vaikutukseltaani, verrattuna esim pillereihin. Sopisi siksi paremmin migreeniäkin sairastavalle.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2014 klo 04:12"]Miten paljon hormonia sitten hormonikierukassa on. Minulle jäi mielikuva, että on jotenkin paikallisempi vaikutukseltaani, verrattuna esim pillereihin. Sopisi siksi paremmin migreeniäkin sairastavalle.
[/quote]
Samaa kuin minipillereissä, oiskohan ollut keltarauhashormonia. Mulle tuli migreeni hormonikierukasta, mutta se vaiva lähti, kun otin hormonikierukan pois.
Ehkä huonompi on huono sanavalinta. Mutta siis kuparikierukan riskit on hormonikerukkaa suuremmat juurikin infektioriskin vuoksi. Totta kai sen voi laittaa jos potilas niin toivoo, hyvä ehkäisymenetelmä se on. Parempiakin on vaan tarjolla.
Jos sittencomalle kohdalle miettidin kierukkaa, päätyisin hormonaaliseen. En halua 30-50% runsaampia kuukautisia. Mua ei haittais vaikka kuukautiset jäis kokonaan poiskin.
Hormonikierukassa on niin pienet ne hormonimäärät ja vaikutus on tosi paikallinen, että sitä ei kyllä kannata pelätä. Kystien määräähän se jonkin verran lisää, ne on kuitenkin täysin vaarattomia eikä ne suurimmalla osalla oireilekaan ollenkaan.
up!!