Ylen toimittaja kehuu kiusaajia

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 10:01"]

http://yle.fi/uutiset/nakokulma_kiitos_kun_kiusasitte/7500312 Eipä tarvitse katsoa tuota kiusausiltaa jos toimittaja laittaa tuollaiset alkuasetelmat.

[/quote]

Kaikki ei ole kiusaamista. Kaikkien kaveri ei tarvitse olla eikä kaikista tarvitse tykätä.

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 22:05"]

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 17:50"]

Minusta nyt eleteään sellaista sivistyksen murrosta, että sellainen piilotettu alistaminen ja väkivalta, joka on aina jotenkin hiljaa hyväksytty, alkaa tulla julkiseksi ja tuomittavaksi. Enää et saa pahoinpidellä puolisoa, et pakottaa häntä seksiin, et lyödä lapsiasi etkä potkaista koiraasi ohimennessäsi. Etkä kiusata. Koska nämä kaikki olivat hyväksyttyjä asioita (=lainsäädäntö ei tunnustanut näitä rikoksiksi) tavallisen ihmisen elämässä vielä sukupolvi sitten (ja monille vielä käytännössäkin), niin ei ihme että osa ihmisistä ei vaan voi hyväksyä sitä, että enää ei saa käyttää sitä vahvemman valtaa ilman seurauksia. Kyllähän se nyt vituttaa ottaa vastuu omasta käytöksestään ja opetella vähän empatiaa, kun ei tähän asti ole tarvinnut. 

[/quote]

Niinpä, ja toivottavasti tässä tosiaan on jokin muutosta tuova murrosvaihe.

Tuosta mietiskelystä että kasvatetaanko lapsista liian heikkoja ja herkkiä tuli mulle mieleen että on asioita joita on hyvä oppia sietämään, asioita joihin kannattaa vain oppia asennoitumaan siten ettei anna niille liikaa merkitystä. Tämä voisi lasten kohdalla tarkoittaa vaikkapa sitä että opetetaan hakemaan kavereita niistä jotka ei kiusaa ja olemaan keskittymättä niin paljon siihen kiusaajaan. Vai mitä? Siis tiedän kyllä että tämä ei ole ratkaisu tai edes apu kuin harvoissa tapauksissa.

Siis: on asioita joita on hyvä oppia sietämään, asioita joihin kannattaa vain oppia asennoitumaan siten ettei anna niille liikaa merkitystä. On myös asioita joita ei ikinä missään olosuhteissa pitäisi joutua sietämään. Ja kyllä mä ihmettelen miksi tuo kirjoittaja naureskelee opettajalle joka pilkkaa ja kiusaa lasta siitä että jonkin asian oppiminen on vaikeaa.

[/quote]

Jokaisen oppilaan velvollisuus on pysyä mukana opetuksessa. On oppilaan oma vika jos ei pysy opetuksessa mukana

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 18:57"]

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 18:47"]21, niinpä. Itseänikin on kiusattu koko yläasteen ajan, muttei niin rankasti - joten ymmärrän hyvin, että kiusaaminen syö syvältä itsetuntoa ja minäkuvaa ja sen kautta kykyä "voimaantua". Monella ei ole sitä yhtäkään kaveria, jonka kanssa liittoutua kiusaamista vastaan! 12 [/quote] 21 vastaa; Pari kertaa luulin saaneeni ystävän. Yläasteella yksi tällainen ystävä alkoi kirjastossa yhtäkkiä huutamaan minulle miksi helvetissä seuraan häntä. Olimme menneet kirjastoon hänen pyynnöstä, mutta kirjastolle tuli kiusaajiani ja kaverini halusi näyttää heille ettei ole kaltaiseni surkimuksen ystävä. Ei ole voimauttavaa oppia tällaista ihmissuhteista. Luottaminen on minulle vaikeaa.

[/quote]

Tuo ei ole kiusaamista. Mitään laitonta tuossa toiminnassa ei ole

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 19:51"]

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 19:46"]37, kuulostaa aivan kauhealta. Minäkin kysyn (jos haluat kertoa), tiesivätkö aikuiset tuosta helvetistä mitään ja yrittivätkö puuttua tilanteeseen? 12 [/quote] Meillä oli kotona ongelmia. En halunnut kuormittaa vanhempiani, vaan valehtelin pienestä pitäen että kaikki on hyvin ja olen onnellinen. Menin usein läheiseen metsään kasaamaan itseni ennen kotiin menoa. Kotona odotti sitten toisenlainen helvetti.

[/quote]

Pitäisikö sinua nyt sääliä vai?

Jännä ettei tästä ole keskusteltu vielä.

Minua ihmetyttää, että toimittaja puhuu kuinka kiusaaminen ottaa vähän sydämestä yms. Itse sain koulussa fyysisiä vammoja.

Onko esim. jalan murtumat ihmisen herkkyydestä johtuvia?

Lainaus tekstistä; "Huomaan (salaa!) pohtivani, mikä nykynuoria vaivaa – eikö kiusaaminen ole osa rajojen rikkomista ja oman paikkansa hakemista, kasvamista ihmisenä? Kuulen monia luvattoman kurjia tarinoita ja muistan toki, miten omasta vatsasta ja/tai sydämestä usein otti. Tiedän, että kiusaamisella voi olla myös karmaisevia seurauksia niin kiusattujen kuin kiusaajienkin loppuelämälle, mutta silti?Pyydän anteeksi, mutta minun on pakko edes kysyä: olemmeko kasvattamassa jälkipolvista jo liian pehmeitä, liian herkkiä? Miten he pärjäävät sitten, kun koulun ovet sulkeutuvat ja maailman ovet aukeavat?"

Siis kiusaaminen on kasvamista ihmisenä?! Mikä helvetti tuota vaivaa?

Vierailija 01.10.2014 klo 18:57

Vierailija 01.10.2014 klo 18:47
21, niinpä. Itseänikin on kiusattu koko yläasteen ajan, muttei niin rankasti - joten ymmärrän hyvin, että kiusaaminen syö syvältä itsetuntoa ja minäkuvaa ja sen kautta kykyä "voimaantua". Monella ei ole sitä yhtäkään kaveria, jonka kanssa liittoutua kiusaamista vastaan! 12

21 vastaa; Pari kertaa luulin saaneeni ystävän. Yläasteella yksi tällainen ystävä alkoi kirjastossa yhtäkkiä huutamaan minulle miksi helvetissä seuraan häntä. Olimme menneet kirjastoon hänen pyynnöstä, mutta kirjastolle tuli kiusaajiani ja kaverini halusi näyttää heille ettei ole kaltaiseni surkimuksen ystävä. Ei ole voimauttavaa oppia tällaista ihmissuhteista. Luottaminen on minulle vaikeaa.

Tuo ei ole kiusaamista. Mitään laitonta tuossa toiminnassa ei ole

Kyllä on. Jos on alussa pyytänyt toista mukaan, ja sitten puhuu toiselle noin rumasti ja ilkeästi ja vieläpä toisten edessä, on se väärin.

Tulin juuri tänne lainaamaan tuota yhtä kohtaa, mutta kuutonen ehtikin ensin. Sinänsä huvittavaa verrata koulua ja muuta maailmaa, että aika harvaa meitä aikuista saa kiusata missään kuten koulussa saa/sai. Jos työkaverini heittelisi laukkuani pitkin käytäviä, haukkuisi huoraksi ja ilmoittaisi että kun työpäivä on ohi niin pukukopeilla saan turpaan, niin se olisi poliisiasia. Nuoren ihmisen pitäisi vaan ottaa kaikki tämä osaksi jokapäiväistä elämää sillä ajatuksella, että elämä tulee olemaan samanlaista paskaa aina ja ikuisesti. 

Minusta nyt eleteään sellaista sivistyksen murrosta, että sellainen piilotettu alistaminen ja väkivalta, joka on aina jotenkin hiljaa hyväksytty, alkaa tulla julkiseksi ja tuomittavaksi. Enää et saa pahoinpidellä puolisoa, et pakottaa häntä seksiin, et lyödä lapsiasi etkä potkaista koiraasi ohimennessäsi. Etkä kiusata. Koska nämä kaikki olivat hyväksyttyjä asioita (=lainsäädäntö ei tunnustanut näitä rikoksiksi) tavallisen ihmisen elämässä vielä sukupolvi sitten (ja monille vielä käytännössäkin), niin ei ihme että osa ihmisistä ei vaan voi hyväksyä sitä, että enää ei saa käyttää sitä vahvemman valtaa ilman seurauksia. Kyllähän se nyt vituttaa ottaa vastuu omasta käytöksestään ja opetella vähän empatiaa, kun ei tähän asti ole tarvinnut. 

Minusta tuo puhuu nyt vähän aidanseipäistä, mitä kommentti vastauksista näkyi. Siis käyttää sanaa "kiista". Kiusaaminen ei ollut kiistaa. Se oli järjestelmällistä alistamista ja väkivaltaa jota ei päässyt pakoon.

En oppinut kiusattavana ollessani muuta kuin pelkäämään. Siitä ei ole ollut hyötyä.

Mä väitän myös että kiusaaminen on raaistunut huomattavasti siitä kun toimittaja oli lapsi. Maailma on nykyään kova paikka. Lisäksi kiusaaminen on siirtynyt osaksi someen ja on siellä(kin) systemaattista ja jopa sadistista.

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 10:04"]Sulta on mennyt vähän jutun pointti ohi. Se ei ole "kiusaajien kehumista" jos ei ripustaudu uhrin rooliin, vaan kääntää negatiiviset kokemukset voimavaraksi. Jokaisen meistä on otettava vastuu omasta elämästään.
[/quote]

Luitko tuon koko tekstin?

[quote author="Vierailija" time="02.10.2014 klo 01:50"]

Vierailija 01.10.2014 klo 18:57

Vierailija 01.10.2014 klo 18:47 21, niinpä. Itseänikin on kiusattu koko yläasteen ajan, muttei niin rankasti - joten ymmärrän hyvin, että kiusaaminen syö syvältä itsetuntoa ja minäkuvaa ja sen kautta kykyä "voimaantua". Monella ei ole sitä yhtäkään kaveria, jonka kanssa liittoutua kiusaamista vastaan! 12

21 vastaa; Pari kertaa luulin saaneeni ystävän. Yläasteella yksi tällainen ystävä alkoi kirjastossa yhtäkkiä huutamaan minulle miksi helvetissä seuraan häntä. Olimme menneet kirjastoon hänen pyynnöstä, mutta kirjastolle tuli kiusaajiani ja kaverini halusi näyttää heille ettei ole kaltaiseni surkimuksen ystävä. Ei ole voimauttavaa oppia tällaista ihmissuhteista. Luottaminen on minulle vaikeaa.

Tuo ei ole kiusaamista. Mitään laitonta tuossa toiminnassa ei ole

Kyllä on. Jos on alussa pyytänyt toista mukaan, ja sitten puhuu toiselle noin rumasti ja ilkeästi ja vieläpä toisten edessä, on se väärin.

[/quote]

Nyt taidat ruokkia trollia 54-57. Mutta siis, itseäni häiritsee tietyn infantiilisuuden nostaminen hyveeksi. Asetutaan moraaliseen enemmistöön ja piestään sieltä muita kostoksi siitä, että nämä eivät olleetkaan äidinkorvikkeita vaan pelkkiä lapsia. Tämä on ymmärrettävä ilmiö, mutta ei ylevää.

Sosiaalisesti oivaltava kiusattu lapsi ehkä näkisi tilanteen läpi, eikä ottaisi tuota henkilökohtaisesti. Saattaisi pyrkiä sitten sitäkin pontevammin juttusille yksityisesti tämän yksilön kanssa, joka kuitenkin yritti ystävystyä hänen kanssaan, vaikka sitten osoittautuikin heikoksi. Mutta mitä kirjastoesimerkissä pitäisi voida olettaa lapselta, joka huomaa jääneensä tulilinjalle ja heittäytyy hätätilanteessa kiusaajien joukkueeseen? Jos hänestä ei ole kapinakenraaliksi, mitä hän olisi voinut tehdä? Entä häpeä, jota tuo lapsi varmasti on kantanut siitä lähtien? Tilannehan on vähän kuin Sofien valinta, yrität tehdä oikein ja epäonnistut juuri tärkeimmällä hetkellä. Kolhu omakuvalle voi olla pysyvä. Ihmisellä on tarve nähdä olevansa hyvän puolella.

Sosiaalisesti kömpelö lapsi ei ehkä ymmärrä ollenkaan, miksi toinen kääntää äkkiä kelkkansa niin täysin, ja sitten menee perusluottamus ja se on surullista. Mutta se on minusta outo ajatus, että omaa pessimismiä perustellaan nuorella iällä samaan aikaan kun ystäväkandidaatin epäonnistuminen päätyy kuolemansyntilistalle iästä huolimatta.  Ystävät eivät ole ansaittu tai ansaitsematon palkkio ja äidin kaltainen rauhantuoja, vaan tosiaan saman ikäisiä lapsia, jotka yrittävät luovia sosiaalisesti haastavassa ympäristössä kukin parhaansa mukaan. Ei heillä ole erityistä moraalista velvollisuutta suoriutua sen tyylikkäämmin kuin sillä kiusatullakaan.

Meillä on tapana opettaa lapsillemme, että jos he pukeutuvat nätisti ja käyttäytyvät kivasti, silloin heidän kuuluu saada kavereita. Se on samaa palkkioajattelua, jossa yksilö on ottava osapuoli ja muut vain antavat. Pitäisi ehkä ennemminkin korostaa niitä sosiaalisia taitoja ja harjoitella niitä. Ja katsella asiaa siltä kannalta, mitä annettavaa minulla on muille ja millaisia tarpeita heillä on.

Aikuisillakaan ei silti taida riittää taidot tämän näkökulman omaksumiseen ja kehittämiseen, niin vähän meillä niitä sosiaalisia taitoja lopultakaan on. Moni ajaa itsensä piippuun teeskennellessään sosiaalista töissä, eikä vapaalla kestä olla tekemisissä edes ystäviensä kanssa. Sitten heittäydytään julistamaan introverttiyttä, vaikka se tärkein sosiaalinen taito ei ole lopultakaan heidänkään kykyjensä ulottumattomissa: kehittää myönteistä suhtautumista ihmisiin kaikkine omituisuuksineen. Jos pitää edes eläimistä, niin eläin se ihminenkin lopulta on. Näykkivä koira ja potkiva hevonen kuuluu kesyttää, mutta hankalaa ihmistä ei?

Jos kiusattu olisi kyennyt jälkikäteen puhumaan tuuliviirille ja sanomaan ymmärtävänsä, miksi tämä teki niinkuin teki, hän olisi saattanut saada ikuisen ystävän. Se olisi ollut ideaalista, mutta sitä ei voi vaatia. Aikuisetkin mokailevat rajusti moraalisissa valinnoissaan, eikä asiaa tarvitse nähdä ongelmana. Ne mokat ovat se kasvattava tekijä, jos niihin suhtaudutaan avoimesti ja hyväksyen, että kaikki joka tapauksessa mokaavat jatkuvasti. Töppäilyt herättävät omatunnon ja tuottavat itsetuntemuksen, ja jos niistä voidaan puhua, suhteet lujittuvat.

Kun eletään yksilökeskeisessä kulttuurissa, yksilön oikeus pysyä haavoittamattomana nousee ideaaliksi. Silloin jää ymmärtämättä, että ihmiset tosiasiassa tarvitsisivat pientä hiomista kehittääkseen sosiaalisuuttaan, ja sitä on vaikea käsittää myönteiseksi asiaksi.

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 19:19"]

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 19:15"]Sille joka puolustelee täällä tuota toimittajaa: Ihminen, joka on kokenut oikeaa kiusaamista, ei voi vakavissaan väittää että koulukiusaaminen kasvattaisi ihmisinä.    Kirjoittajan suora lainaus tekstistä: "Huomaan (salaa!) pohtivani, mikä nykynuoria vaivaa – eikö kiusaaminen ole osa rajojen rikkomista ja oman paikkansa hakemista, kasvamista ihmisenä?"   Ja lasten väliset konfliktit ja kiusaaminen ovat kaksi aivan eri asiaa ja tuo kirjoittaja nimenomaan puhuu kiusaamisesta niin kuin lainauksessa näkyy. [/quote] Täysin samaa mieltä! Kiusaaminen ei myöskään opeta mitään oikeasta maailmasta - ei kiusaajalle eikä kiusatulle. Minusta on vastuutonta että noin asiaton ja huonosti mietitty tekele on julkaistu.

[/quote]

Nyt alat mennä itse kiusaamisen puolelle ja olet nostattamassa moraalista kostojoukkohenkeä, joka saattaa oikeasti aiheuttaa toimittajalle vahinkoa. Lisäksi mitätöitte hänen kokemuksensa tosi tylysti. Että ei häntä ole oikeasti kiusattu. Ei kiva. Kyllähän tuo teksti on toimittajalta raakile, mutta syynä on luultavasti nimenomaan se, että hän kirjoittaa sen ihmisenä eikä toimittajana, koska aihe on liian lähellä eikä hän ole aiemmin setvinyt asiaa mielessään.

Konfliktit ovat eri asia kuin kiusaaminen, mutta nyt tätä eroa on vaikea korostaa tarpeeksi. Jos niitä arvostetaan elämäntaitojen hankintakeinona, niiden ratkomiseen on helpompi kehittää sääntöjä ja löytää tukea. Hyvässä koulussa ihmiset voisivat opetella riitelemään rakentavasti ja selvitä sitten parisuhteissaankin paremmin.

Kiusaaminen taas voi jäädä satunnaiskiusoitteluksi, tai yltyä joukkoilmiöksi ja vakiintua varsinaiseksi kiusaamiseksi. Tai jos laumassa on riittävän häiriintyneitä yksilöitä, kiusaamisesta tulee kidutusta ja rikoslain alaista toimintaa. Ei palvele kenenkään etua, jos kidutetut alkavat vaatia, että lievemmin kohdellut pitäkööt päänsä kiinni. Päinvastoin, kun korostetaan sitä, että nämä ilmiöt ovat ongelma lievempinäkin esiintyessään, on helpompi eritellä, miten paljon pahempaa jälkeä toistuvat pahoinpitelyt onnistuvat aiheuttamaan. Se kun tosiaan on pelkkää terrorismia.

Nykyisinhän ongelma on siinä, että nimenomaan tämä puoli hautautuu sinne yleisen paasauksen alle. Lievemmän kiusaamisen uhritkin saisivat paremmin oikeutta, jos he tietäisivät, että suoranaisiin rikoksiin tullaan puuttumaan välittömästi ja kunnolla. Heidän kun tarvitsisi pelätä silloin niin paljon vähemmän, ja siksi he kykenisivät myös puolustamaan oikeuksiaan tehokkaammin. Kun rääkkääminen saataisiin tällä tapaa vähenemään, sitä olisi vieläkin helpompi vastustaa. Jos vaikka joka toista kiusattua hakataan, sitä on helppo ylenkatsoa, mutta jos sitä tehdään vain joka kymmenennelle, yleisen mielipiteen on helpompi kääntyä sitä vastaan tehokkaammin.

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 17:50"]

Tulin juuri tänne lainaamaan tuota yhtä kohtaa, mutta kuutonen ehtikin ensin. Sinänsä huvittavaa verrata koulua ja muuta maailmaa, että aika harvaa meitä aikuista saa kiusata missään kuten koulussa saa/sai. Jos työkaverini heittelisi laukkuani pitkin käytäviä, haukkuisi huoraksi ja ilmoittaisi että kun työpäivä on ohi niin pukukopeilla saan turpaan, niin se olisi poliisiasia. Nuoren ihmisen pitäisi vaan ottaa kaikki tämä osaksi jokapäiväistä elämää sillä ajatuksella, että elämä tulee olemaan samanlaista paskaa aina ja ikuisesti. 

Minusta nyt eleteään sellaista sivistyksen murrosta, että sellainen piilotettu alistaminen ja väkivalta, joka on aina jotenkin hiljaa hyväksytty, alkaa tulla julkiseksi ja tuomittavaksi. Enää et saa pahoinpidellä puolisoa, et pakottaa häntä seksiin, et lyödä lapsiasi etkä potkaista koiraasi ohimennessäsi. Etkä kiusata. Koska nämä kaikki olivat hyväksyttyjä asioita (=lainsäädäntö ei tunnustanut näitä rikoksiksi) tavallisen ihmisen elämässä vielä sukupolvi sitten (ja monille vielä käytännössäkin), niin ei ihme että osa ihmisistä ei vaan voi hyväksyä sitä, että enää ei saa käyttää sitä vahvemman valtaa ilman seurauksia. Kyllähän se nyt vituttaa ottaa vastuu omasta käytöksestään ja opetella vähän empatiaa, kun ei tähän asti ole tarvinnut. 

[/quote]

8, olen pitkälti samaa mieltä ja ehdottomasti eri mieltä Asulinin kanssa. Vaikka hän onkin selvinnyt kiusaamisesta hyvin, moni muu ei selviä, ja se kertoo siitä, että kiusaamista on monenasteista ja kiusattujakin monenlaisia.

Ja aina syy on kiusaajan, ei kiusattua pidä vastuuttaa siitä, miten hän siitä on kärsinyt. On hemmetin epäinhimillistä kirjoittaa, miten HEIKKOJA ovat ihmiset, jotka eivät osaa kääntää kiusaamista vahvuudeksi.

Mutta silti on tuossa ihan pikkiriikkinen totuudenkin siemen. Kiusaamiseen, kuten muihinkin vastoinkäymisiinsä voi ihminen itse, kenenkään syyllistämättä tai vastuuttamatta YRITTÄÄ suhtautua niin, että siitä sisuuntuu. Että näytänpä niille paskapäille, että olivat väärässä!

Mutta tuo on helposti sanottu ja monessa tapauksessa vaikeasti tehty. Kaikilla ei ole sitä yhtä pelastavaa enkeliä, joka tulee ja tukee ja nostaa sieltä uhriuden suosta. Kiusaaminenkin voi olla paljon kattavampaa ja pahempaa kuin mitä Asulin koki.

Mutta hei: hän yritti näkökulmassaan herättää keskustelua. Häntä itseään on aika rankasti kiusattu lapsena, joten meillä ei oikeastaan ole oikeutta demonisoida häntä - hänellä on OIKEUS omaan kokemukseensa ja mielipiteisiinsä ilman, että me vuorostamme "koulukiusaamme" häntä! Vaikka hänen kokemuksensa ei ihan uppoakaan av-palstan vakiodramaturgian kaavaan...

12 korjaa, AsSulin kahdella ässällä, muistin väärin...

Mun mielestä tuo ajatus siitä, että lapsia pitää kasvattaa kestämään myös vaikeuksia ja erimielisyyksiä, olisi hyvä, mutta toimittajan logiikka menee jotenkin ihan väärinpäin. Eivät lapset itsestään opi ottamaan toisia huomioon ja käyttäytymään kunnioittavasti, vaan heitä pitää jatkuvasti siihen ohjata. Ja sallimalla kiusauskulttuurin kouluissa menetetään helposti mahdollisuus opetella sitä keskustelun, väittelyn ja eri mieltä olemisen rakentavaa taitoa. Jos luokka on jo jakaantunut kiusaajiin, kiusattuihin sekä kiusatuiksi joutumista pelkääviin, ei oppilailta useinkaan löydy rohkeutta osallistua aktiivisesti omalla persoonallaan, vaikka kuinka yritettäisiin opettaa hyviä väittelytaitoja tai mitä tahansa vastaavaa.

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 18:16"][quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 17:50"]

Tulin juuri tänne lainaamaan tuota yhtä kohtaa, mutta kuutonen ehtikin ensin. Sinänsä huvittavaa verrata koulua ja muuta maailmaa, että aika harvaa meitä aikuista saa kiusata missään kuten koulussa saa/sai. Jos työkaverini heittelisi laukkuani pitkin käytäviä, haukkuisi huoraksi ja ilmoittaisi että kun työpäivä on ohi niin pukukopeilla saan turpaan, niin se olisi poliisiasia. Nuoren ihmisen pitäisi vaan ottaa kaikki tämä osaksi jokapäiväistä elämää sillä ajatuksella, että elämä tulee olemaan samanlaista paskaa aina ja ikuisesti. 

Minusta nyt eleteään sellaista sivistyksen murrosta, että sellainen piilotettu alistaminen ja väkivalta, joka on aina jotenkin hiljaa hyväksytty, alkaa tulla julkiseksi ja tuomittavaksi. Enää et saa pahoinpidellä puolisoa, et pakottaa häntä seksiin, et lyödä lapsiasi etkä potkaista koiraasi ohimennessäsi. Etkä kiusata. Koska nämä kaikki olivat hyväksyttyjä asioita (=lainsäädäntö ei tunnustanut näitä rikoksiksi) tavallisen ihmisen elämässä vielä sukupolvi sitten (ja monille vielä käytännössäkin), niin ei ihme että osa ihmisistä ei vaan voi hyväksyä sitä, että enää ei saa käyttää sitä vahvemman valtaa ilman seurauksia. Kyllähän se nyt vituttaa ottaa vastuu omasta käytöksestään ja opetella vähän empatiaa, kun ei tähän asti ole tarvinnut. 

[/quote]

8, olen pitkälti samaa mieltä ja ehdottomasti eri mieltä Asulinin kanssa. Vaikka hän onkin selvinnyt kiusaamisesta hyvin, moni muu ei selviä, ja se kertoo siitä, että kiusaamista on monenasteista ja kiusattujakin monenlaisia.

Ja aina syy on kiusaajan, ei kiusattua pidä vastuuttaa siitä, miten hän siitä on kärsinyt. On hemmetin epäinhimillistä kirjoittaa, miten HEIKKOJA ovat ihmiset, jotka eivät osaa kääntää kiusaamista vahvuudeksi.

Mutta silti on tuossa ihan pikkiriikkinen totuudenkin siemen. Kiusaamiseen, kuten muihinkin vastoinkäymisiinsä voi ihminen itse, kenenkään syyllistämättä tai vastuuttamatta YRITTÄÄ suhtautua niin, että siitä sisuuntuu. Että näytänpä niille paskapäille, että olivat väärässä!

Mutta tuo on helposti sanottu ja monessa tapauksessa vaikeasti tehty. Kaikilla ei ole sitä yhtä pelastavaa enkeliä, joka tulee ja tukee ja nostaa sieltä uhriuden suosta. Kiusaaminenkin voi olla paljon kattavampaa ja pahempaa kuin mitä Asulin koki.

Mutta hei: hän yritti näkökulmassaan herättää keskustelua. Häntä itseään on aika rankasti kiusattu lapsena, joten meillä ei oikeastaan ole oikeutta demonisoida häntä - hänellä on OIKEUS omaan kokemukseensa ja mielipiteisiinsä ilman, että me vuorostamme "koulukiusaamme" häntä! Vaikka hänen kokemuksensa ei ihan uppoakaan av-palstan vakiodramaturgian kaavaan...

 
[/quote]

Minusta on ammattitaidotonta, mautonta ja täysin vastuutonta kirjoittaa että kiusaaminen on ihmiseksi kasvamista.

[quote author="Vierailija" time="02.10.2014 klo 03:59"][quote author="Vierailija" time="02.10.2014 klo 01:50"]

Vierailija 01.10.2014 klo 18:57

Vierailija 01.10.2014 klo 18:47 21, niinpä. Itseänikin on kiusattu koko yläasteen ajan, muttei niin rankasti - joten ymmärrän hyvin, että kiusaaminen syö syvältä itsetuntoa ja minäkuvaa ja sen kautta kykyä "voimaantua". Monella ei ole sitä yhtäkään kaveria, jonka kanssa liittoutua kiusaamista vastaan! 12

21 vastaa; Pari kertaa luulin saaneeni ystävän. Yläasteella yksi tällainen ystävä alkoi kirjastossa yhtäkkiä huutamaan minulle miksi helvetissä seuraan häntä. Olimme menneet kirjastoon hänen pyynnöstä, mutta kirjastolle tuli kiusaajiani ja kaverini halusi näyttää heille ettei ole kaltaiseni surkimuksen ystävä. Ei ole voimauttavaa oppia tällaista ihmissuhteista. Luottaminen on minulle vaikeaa.

Tuo ei ole kiusaamista. Mitään laitonta tuossa toiminnassa ei ole

Kyllä on. Jos on alussa pyytänyt toista mukaan, ja sitten puhuu toiselle noin rumasti ja ilkeästi ja vieläpä toisten edessä, on se väärin.

[/quote]

Nyt taidat ruokkia trollia 54-57. Mutta siis, itseäni häiritsee tietyn infantiilisuuden nostaminen hyveeksi. Asetutaan moraaliseen enemmistöön ja piestään sieltä muita kostoksi siitä, että nämä eivät olleetkaan äidinkorvikkeita vaan pelkkiä lapsia. Tämä on ymmärrettävä ilmiö, mutta ei ylevää.

Sosiaalisesti oivaltava kiusattu lapsi ehkä näkisi tilanteen läpi, eikä ottaisi tuota henkilökohtaisesti. Saattaisi pyrkiä sitten sitäkin pontevammin juttusille yksityisesti tämän yksilön kanssa, joka kuitenkin yritti ystävystyä hänen kanssaan, vaikka sitten osoittautuikin heikoksi. Mutta mitä kirjastoesimerkissä pitäisi voida olettaa lapselta, joka huomaa jääneensä tulilinjalle ja heittäytyy hätätilanteessa kiusaajien joukkueeseen? Jos hänestä ei ole kapinakenraaliksi, mitä hän olisi voinut tehdä? Entä häpeä, jota tuo lapsi varmasti on kantanut siitä lähtien? Tilannehan on vähän kuin Sofien valinta, yrität tehdä oikein ja epäonnistut juuri tärkeimmällä hetkellä. Kolhu omakuvalle voi olla pysyvä. Ihmisellä on tarve nähdä olevansa hyvän puolella.

Sosiaalisesti kömpelö lapsi ei ehkä ymmärrä ollenkaan, miksi toinen kääntää äkkiä kelkkansa niin täysin, ja sitten menee perusluottamus ja se on surullista. Mutta se on minusta outo ajatus, että omaa pessimismiä perustellaan nuorella iällä samaan aikaan kun ystäväkandidaatin epäonnistuminen päätyy kuolemansyntilistalle iästä huolimatta.  Ystävät eivät ole ansaittu tai ansaitsematon palkkio ja äidin kaltainen rauhantuoja, vaan tosiaan saman ikäisiä lapsia, jotka yrittävät luovia sosiaalisesti haastavassa ympäristössä kukin parhaansa mukaan. Ei heillä ole erityistä moraalista velvollisuutta suoriutua sen tyylikkäämmin kuin sillä kiusatullakaan.

Meillä on tapana opettaa lapsillemme, että jos he pukeutuvat nätisti ja käyttäytyvät kivasti, silloin heidän kuuluu saada kavereita. Se on samaa palkkioajattelua, jossa yksilö on ottava osapuoli ja muut vain antavat. Pitäisi ehkä ennemminkin korostaa niitä sosiaalisia taitoja ja harjoitella niitä. Ja katsella asiaa siltä kannalta, mitä annettavaa minulla on muille ja millaisia tarpeita heillä on.

Aikuisillakaan ei silti taida riittää taidot tämän näkökulman omaksumiseen ja kehittämiseen, niin vähän meillä niitä sosiaalisia taitoja lopultakaan on. Moni ajaa itsensä piippuun teeskennellessään sosiaalista töissä, eikä vapaalla kestä olla tekemisissä edes ystäviensä kanssa. Sitten heittäydytään julistamaan introverttiyttä, vaikka se tärkein sosiaalinen taito ei ole lopultakaan heidänkään kykyjensä ulottumattomissa: kehittää myönteistä suhtautumista ihmisiin kaikkine omituisuuksineen. Jos pitää edes eläimistä, niin eläin se ihminenkin lopulta on. Näykkivä koira ja potkiva hevonen kuuluu kesyttää, mutta hankalaa ihmistä ei?

Jos kiusattu olisi kyennyt jälkikäteen puhumaan tuuliviirille ja sanomaan ymmärtävänsä, miksi tämä teki niinkuin teki, hän olisi saattanut saada ikuisen ystävän. Se olisi ollut ideaalista, mutta sitä ei voi vaatia. Aikuisetkin mokailevat rajusti moraalisissa valinnoissaan, eikä asiaa tarvitse nähdä ongelmana. Ne mokat ovat se kasvattava tekijä, jos niihin suhtaudutaan avoimesti ja hyväksyen, että kaikki joka tapauksessa mokaavat jatkuvasti. Töppäilyt herättävät omatunnon ja tuottavat itsetuntemuksen, ja jos niistä voidaan puhua, suhteet lujittuvat.

Kun eletään yksilökeskeisessä kulttuurissa, yksilön oikeus pysyä haavoittamattomana nousee ideaaliksi. Silloin jää ymmärtämättä, että ihmiset tosiasiassa tarvitsisivat pientä hiomista kehittääkseen sosiaalisuuttaan, ja sitä on vaikea käsittää myönteiseksi asiaksi.

 
[/quote]

Hei!

En kertonut tuota esimerkkinä kiusaamisesta, vaan siitä, minkälaisia ystävyyssuhteeni olivat.

Tuosta ihmisestä en olisi ikuista ystävää saanut, mutta olemme kyllä pysyneet ihan väleissä.

Minusta on todella omituista ruokkia myyttiä siitä, että kiusatun omat teot ratkaisevat.

Yritin kyllä parhaani sen 12 vuoden ajan, monella eri tavalla.

Terveisin 21

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 18:18"]

[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 18:16"][quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 17:50"] Tulin juuri tänne lainaamaan tuota yhtä kohtaa, mutta kuutonen ehtikin ensin. Sinänsä huvittavaa verrata koulua ja muuta maailmaa, että aika harvaa meitä aikuista saa kiusata missään kuten koulussa saa/sai. Jos työkaverini heittelisi laukkuani pitkin käytäviä, haukkuisi huoraksi ja ilmoittaisi että kun työpäivä on ohi niin pukukopeilla saan turpaan, niin se olisi poliisiasia. Nuoren ihmisen pitäisi vaan ottaa kaikki tämä osaksi jokapäiväistä elämää sillä ajatuksella, että elämä tulee olemaan samanlaista paskaa aina ja ikuisesti.  Minusta nyt eleteään sellaista sivistyksen murrosta, että sellainen piilotettu alistaminen ja väkivalta, joka on aina jotenkin hiljaa hyväksytty, alkaa tulla julkiseksi ja tuomittavaksi. Enää et saa pahoinpidellä puolisoa, et pakottaa häntä seksiin, et lyödä lapsiasi etkä potkaista koiraasi ohimennessäsi. Etkä kiusata. Koska nämä kaikki olivat hyväksyttyjä asioita (=lainsäädäntö ei tunnustanut näitä rikoksiksi) tavallisen ihmisen elämässä vielä sukupolvi sitten (ja monille vielä käytännössäkin), niin ei ihme että osa ihmisistä ei vaan voi hyväksyä sitä, että enää ei saa käyttää sitä vahvemman valtaa ilman seurauksia. Kyllähän se nyt vituttaa ottaa vastuu omasta käytöksestään ja opetella vähän empatiaa, kun ei tähän asti ole tarvinnut.  [/quote] 8, olen pitkälti samaa mieltä ja ehdottomasti eri mieltä Asulinin kanssa. Vaikka hän onkin selvinnyt kiusaamisesta hyvin, moni muu ei selviä, ja se kertoo siitä, että kiusaamista on monenasteista ja kiusattujakin monenlaisia. Ja aina syy on kiusaajan, ei kiusattua pidä vastuuttaa siitä, miten hän siitä on kärsinyt. On hemmetin epäinhimillistä kirjoittaa, miten HEIKKOJA ovat ihmiset, jotka eivät osaa kääntää kiusaamista vahvuudeksi. Mutta silti on tuossa ihan pikkiriikkinen totuudenkin siemen. Kiusaamiseen, kuten muihinkin vastoinkäymisiinsä voi ihminen itse, kenenkään syyllistämättä tai vastuuttamatta YRITTÄÄ suhtautua niin, että siitä sisuuntuu. Että näytänpä niille paskapäille, että olivat väärässä! Mutta tuo on helposti sanottu ja monessa tapauksessa vaikeasti tehty. Kaikilla ei ole sitä yhtä pelastavaa enkeliä, joka tulee ja tukee ja nostaa sieltä uhriuden suosta. Kiusaaminenkin voi olla paljon kattavampaa ja pahempaa kuin mitä Asulin koki.   Mutta hei: hän yritti näkökulmassaan herättää keskustelua. Häntä itseään on aika rankasti kiusattu lapsena, joten meillä ei oikeastaan ole oikeutta demonisoida häntä - hänellä on OIKEUS omaan kokemukseensa ja mielipiteisiinsä ilman, että me vuorostamme "koulukiusaamme" häntä! Vaikka hänen kokemuksensa ei ihan uppoakaan av-palstan vakiodramaturgian kaavaan...   [/quote] Minusta on ammattitaidotonta, mautonta ja täysin vastuutonta kirjoittaa että kiusaaminen on ihmiseksi kasvamista.

[/quote]

Minusta hän ei tarkoittanut kiusaamista sinänsä, vaan lasten välisiä ristiriitoja. Katso siitä alempaa kommenteista Assulinin täsmennys. Kieltämättä minäkin sain ensin sen käsityksen, että hän puhui kiusaamisesta (minä kommentoin siihen ketjuun muuten sen kommentin, johon Assulin täsmensi kantaansa).

12