Siunaustilaisuus meni nimivirheiden takia pölrinäksi
Kappeliin edessä oli yllättäen kolme arkkua. Hautajaisissa siunattiin kolme arkkua samaan aikaan, ja vainajien nimet menivät sekaisin. Vääriä nimiä toistettiin koko ajan. En tiedä, olisiko pitänyt lähteä itkien vai huutaen.
Muilla vainajilla vaikutti olevan mukana saattajia häviävän vähän. Ex-mieheni saattajia oli hieman enemmän. Mies ei itse ollut järjestämässä kyseisiä hautajaisia.
Meiltä jäivät jonkin verran suut auki. Tuntui, että toimitus tapahtui kuin liukuhihnalta. Olisi edes lunttilappu ollut. Tilanne on häirinnyt kauan. Viimeisenä tekona vainajalle pitäisi osoittaa arvokkuutta muutoin on turha pitää tilaisuutta.
Kommentit (22)
Oliko kysymys siitä, että seurakunta järjesti yhteisen siunaustilaisuuden vainajille, joiden omaiset eivät olleet olleet seurakuntaan missään yhteydessä hautajaisjärjestelyistä vai miksi kerralla oli kolme vainajaa?
Pappi oli kotiin jäänyt, ei ollut pappia. Kukaan ei muistanut karjalanpaistilihoja ja kahvia ostaa. Kyllä oli ankeeta.
Joku kanttori siunasi ja silläkin kauheat tatuoinnit. Hyi!
Vierailija kirjoitti:
Hautajaisväki oli saapunut paikalle sovittuna päivänä. Arkunkantajat olivat valmiina, mutta seurakunnan henkilöstöstä ei ollutkaan ketään paikalla. Kirkon ovi oli kiinni. Edes hautaa ei ollut kaivettu.
Tämähän oli se tapaus, jossa hautajaisten ajasta oli sovittu omaisten ja hautaustoimiston kesken, mutta kukaan ei ollut kertonut asiasta seurakunnalle.
No jos kunta maksaa eikä perikunta niin Silloin saa halvan liukuhihnaduunin
Meidän hautajaisissa konttori soitti nuotan vierestä.
Ai kuollut ei älynnyt järjestää niin
ei Kai kun perikunta tekee sen jos tekee
Kun lähikauppa aukesi kello 7 haimme pullaa arkkuun.
Vierailija kirjoitti:
No jos kunta maksaa eikä perikunta niin Silloin saa halvan liukuhihnaduunin
Kyllä kirkko siunaa kirkkoon kuuluneen vainajan ihan yhtä juhlavasti siitä riippumatta, kuka hautaamisen maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Kun lähikauppa aukesi kello 7 haimme pullaa arkkuun.
Me haettiin paistopisteen -50% päiväysvanhoja viinereitä ja heitettiin ne hautaan arkulle.
🇺🇦🇮🇱
Lapseton tätini oli hautaamassa meidän laajan suvun kanssa miestansa joka kuoli 44 vuotiaana Olimme epatoivoisia kun pappi alkoi puhua suuren perheen vanhasta isasta Olin silloin 14 v ja rakastin tätiäni ja hänen miestään valtavasti emme uskaltaneet keskeyttää siunaustilaisuutta mutta sanoin heti papille todellisen tilanteen hän pyysi kohteliaan akateemisesti anteeksi Nyt 72 v voisin irrottaa papin kivekset ja syöttää ne hänelle anteeksi kirjoituksessa ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Meidän hautajaisissa konttori soitti nuotan vierestä.
Pidettiin siis rannalla ne hautajaiset, oliko vainaja kalastaja...
Mä soitan nuoTin vierestä
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lähikauppa aukesi kello 7 haimme pullaa arkkuun.
Me haettiin paistopisteen -50% päiväysvanhoja viinereitä ja heitettiin ne hautaan arkulle.
Minäpä' laitatin krutonkeja hhähähäh
Minusta kaunis tapa laittaa arkkuun leivos pitko munkki täytekakku viineri piparkakkutalo
Vierailija kirjoitti:
Minusta kaunis tapa laittaa arkkuun leivos pitko munkki täytekakku viineri piparkakkutalo
Ai meilläpäin Savossa on kyllä laitettu kalakukko tai lanttukukko. Pappi kerran pyörtyi kun lanttukukko haisi arkussa.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Lapseton tätini oli hautaamassa meidän laajan suvun kanssa miestansa joka kuoli 44 vuotiaana Olimme epatoivoisia kun pappi alkoi puhua suuren perheen vanhasta isasta Olin silloin 14 v ja rakastin tätiäni ja hänen miestään valtavasti emme uskaltaneet keskeyttää siunaustilaisuutta mutta sanoin heti papille todellisen tilanteen hän pyysi kohteliaan akateemisesti anteeksi Nyt 72 v voisin irrottaa papin kivekset ja syöttää ne hänelle anteeksi kirjoituksessa ongelmia.
Samaa on tapahtunut muuallakin vuosikymmeniä myöhemmin. Lapsettomuudesta kärsineen parin leski joutui kuuntelemaan papin puheita perhe-elämän riemuista.