Lapset ei saa uimahallissa hyppiä reunalta, mikä järki!?
Ymmärrän, ettei pää edellä saa hypätä kuin syvään hyppyaltaaseen, mutta miksei lasten altaaseen tai terapia-altaaseen saa hypätä jalat edellä tai vaikka pommilla? Täytyyhän sitäkin päästä harjoittelemaan, muuallakin kuin 4 metriä syvässä hyppyaltaassa, jonne ei noilla pienillä ole mitään asiaa.
Meille tultiin tänään nimittäin huomauttamaan asiasta. Luulin, että jalat edellä saa hypätä, kun kieltomerkissä oli PÄÄ edellä hyppäävän kuva ruksattu yli.
Kommentit (51)
Kuvitelkaa tilanne: olette uimassa reunimmaisella radalla ja hyvin keskittynyt tekemiseenne. Yhtäkkiä joku kakara rojahtaa niskaanne runalta. Eiks ookin kivaa? Siinä voi käydä uimarille tosi kehnosti. Jos nyt ei ihan henki mene, niin halvaantumisriski on suuri. Siinä sitten makselet eläkettä vammautuneelle lopun ikääsi.
Todellakin on pienelle lapselle tärkeää päästä harjoittelemaan veteen hyppäämistä/putoamista. Samalla lapselle opetetaan, miten käännytään takaisin tulosuuntaan, että päästään reunalle (laiturille tmv...). 3-vuotias voi olla jo tottunut vedessä olija, vaikka fyysiset valmiudet eivät vielä riitä uimataitoon, koska pää painaa vielä paljon suhteessa muuhun kehoon. Hyvä pohja uimatadolle luodaan juuri sillä, että lapsi luottaa veteen ja itseensä vedessä. Tämä luottamus luodaan harjoittelemalla vedessä olemista monilla eri keinoin. Suurimmalla osalla vanhemmista on valmiudet opettaa lapsi itse uimaan, siihen ei tarvita muuta kuin säännöllisiä uimahallivierailuja. Ihan älytön ehdotus, että kaikkien pitäisi ilmoittautua uimakouluun vain siksi, että pääsee hyppyjä harjoittelemaan!
Tottakai uimahallissa pitää huomioida myös muut asiakkaat. Sen tähden veteen molskahtamista voi harjoitella juuri vaikka aikuisen sylistä. Eikä tässä ketjussa monen mainitsema terapia-allas ole hyvä piakka hyppimiselle. Mutta uimahallit ovat täynnä pikkutarkkoja sääntöjä, jotka eivät kaikki todellakaan palvele uimaan oppimista. Esimerkiksi arkisin aamuaikaan lasten allas on monesti lähes tyhjillään, kenen niskaan siinä on vaara pudota? Järkeä voi käyttää sekä asiakkaana että valvojana. Olen viettänyt melko paljon aikaa uimahalleissa viimeisen 15 vuoden aikana, niin uimavalvojana, uimaopettajana (vauvauinnit, perheuinnit, lasten ja aikuisten uimakoulut ja tekniikkakurssit) kuin asiakkaana omien lasteni kanssa, joten uskoisin tietäväni mistä puhun.
Vauvauinnissa tuota on harjoiteltu jo 1-vuotiaiden kanssa.
Ongelma tuossa hyppimisessä ei ole se ettäkö sinä et vahtisi lapsiasi vaan se että kaikki eivät vahdi, ja jos kaikki hyppii sieltä altaan reunalta niin muut häriintyy. Hyppikää kesällä laiturilta järveen.
Me on vähän kierretty tuota sääntöä esim niin että lapsi hyppää mun käsien päältä(lapsi haluaa siis sukeltaa terapia-altaan pohjaan mutta ei pääse niin syvälle muutako hyppäämällä tikkuna). Kai sitä vois myös harteilta antaa hypätä, en tiä tulisko ne valvojat siitä sanomaan mitään.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 22:41"]
Ei ole provo! Hyppiminen on tietty valvottua, kun on kyse uimataidottomista lapsista.
Ettekö oikeasti anna lastenne ikinä hyppiä veteen? Ei sitä 3v:tä sinne hyppyaltaaseen voi viedä.
Ap
[/quote]
Maauimalassa saa hyppiä reunalta lastenaltaaseen. Ja tietty mökkirannassa. Niiltä me ollaan hypitty. Mutta uimaan opettaminen ei kyllä vaadi hyppyharjoittelua. Olen kyllä huomannut, että vanhemmat usein antavat lastensa hyppiä uimahallissakin,vaikka se on kielletty. Mua se ei niin hirveästi häiritse.
lapset hyppii---> menee auttamattomasti riehumiseksi, meteliksi, rähinäksi, vesi roiskuu toisten päälle, volyymit kaakossa. nauti siinä sitten vesihieronnasta :I
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 22:41"]
Ei ole provo! Hyppiminen on tietty valvottua, kun on kyse uimataidottomista lapsista.
Ettekö oikeasti anna lastenne ikinä hyppiä veteen? Ei sitä 3v:tä sinne hyppyaltaaseen voi viedä.
Ap
[/quote]
Ap, kieltojen pitää olla yksinkertaisia, että lapset niitä noudattavat. Jos kielto olisi mallia: "ei saa hypätä, paitsi jos äiti tai isä on vieressä katsomassa, ettei lapsi oikeasti hypi kenenkään niskaan tai roiskuta vettä muiden naamalle", niin sitä olisi lasten vaikea muistaa ja valvojien valvoa. Aina joku näsäviisas kikkale väittää, että on mulla aikuiset tässä jossain katsomassa...
Oikeasti on turvallisuusriski, jos ipanat alkavat hyppiä mistä vaan veteen. Siellä on helposti pienempiä lapsia alla, koska lapset eivät osaa arvioida kunnolla sitä, miten ne vedessä liikkuvat etenevät ja koska joku ehtii jo juuri siihen, mihin sinä "treenaat pommihyppyä".
Jos haluat treenata veteen hyppäämistä, treenaa kesällä luonnonvesiin. Tai sitten siellä hyppyaltaassa: jos todellakin olet siinä ääressä, voit napata lapsen kiinni heti hypyn jälkeen, eikä hän ehdi hukkua. Tai kokeilkaa tuota uimakellukkeilla, niin lapsi pulpahtaa pinnalle ihan itsekin.
Kieltoja ei ole laadittu sinun kiusaksesi, vaan yleisen viihtyvyyden ja turvallisuuden vuoksi.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 22:37"]
Provo mutta vastaan. Siksi ei saa hypätä, että a) hyppääjä voi satuttaa itsensä altaan pohjaan, b) hyppääjä voi hypätä toisen päälle ja molemmat satuttavat itsensä, c) valvoja ei ole valvomassa hyppäämistä toisin kuin hyppyaltaalla, d) hypättäessä vesi roiskuu muiden altaan käyttäjien naamalle.
Riittääkö?
[/quote]
Tossa on muuten hyvät perusteet, mites se liukastuminen jos vaikka ennen hyppyä liukastuu tai jos jotkut ottaa vauhtia ja liukastuu ja kaatuu.
Muksut ei katso ennen hyppäämistä onko alla ketään ja uimavalvoja taas ei kykene valvomaan kuka on kenenkin vanhempi ja valvooko hyppivää lasta kukaan. Olen itse 35 enkä ole koskaan käynyt uimahallissa jossa reunalta saisi hyppiä.
Kannattaa kerran pari hankkiutua vahtimaan uivia tenavia. Siinä hahmottaa aika nopeasti miksi säännöt ovat tärkeitä kun veden kanssa touhutaan.
Meillä saa kun käy kysymässä luvan. Uimavalvoja tyhjentää leveän radan syvän päädyn ja sitten vain hyppimään. Meillä onkin ihmisystävällinen paikka.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 22:35"]No tottakai katson, ettei ketään ole alla. En ihan oikeasti ymmärrä, miksei reunalta voisi hypätä veteen.
Ap
[/quote]
No ehkä sinä katsot että ei ole muita alla mutta kukaan muu ei viitsi sitä tehdä. Eli siksi. Suoraan minun päälle rojahti kerran noin 10-vuotias poika. Sattuu ihan helvetisti kun tuon ikäinen potkaisee naamaan. Oli niin nulikka että ei edes halunnut kuulla valvojan puhetta että miksi niin ei saa tehdä. Valvoja talutti sen ulos hallista.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 22:58"][quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 22:55"]
Selvispä nyt miksi mun hääpäivänä meni pilalle, kun kakarat pomppi päälle. Niiden vanhemmilla hölsky vissii samoin, kun aplla
[/quote]
Olitko sä hääpäivänäsi uimahallissa? Miksi?
[/quote] en. Kylpylässä miehen kanssa :D mutta siellä pennut pomppi altaaseen eikä vanhemmat sanoneet mitään.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 22:41"]
Ei ole provo! Hyppiminen on tietty valvottua, kun on kyse uimataidottomista lapsista.
Ettekö oikeasti anna lastenne ikinä hyppiä veteen? Ei sitä 3v:tä sinne hyppyaltaaseen voi viedä.
Ap
[/quote]Miksikähän sielllä uimahalissa VALVOTAAN altaaseen hyppimis?
Jos lauma 8-vuotiaita hyppii reunalta veteen, sitä on mahdoton uimavalvojan valvoa ja jos 3-vee saa hyppiä niin ei voi muitakaan kieltää.
Hyppyytä sylistä veteen.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 22:59"]
Mä olen myös sitä mieltä, että pienille lapsille pitäisi olla sallittua hypätä jostain veteen, kun vanhempi on ottamassa kiinni. Se on usein lapselle luontainen tapa olla vedessä. Ja tosiaan tikkuhyppyä ei uimakoulussa opeteta sen enempää kuin sanomalla, että hyppää suorana ja yritä pitää kädet vartalossa kiinni.
Toinen juttu on tämä: uimakoulussa mennään isoon altaaseen. Mutta vanhempien kanssa ei saa mennä isoon altaaseen harjoittelemaan. Ja lasten altaassa ne jalat laitetaan maahan heti kun vaan voi. Syvässä altaassa lapsi oppisi nopeammin uimaan. Mutta sinne ei saa mennä muuta kuin uimakoulussa. Onneksi on nykyään terapia-altaita, joihin voi mennä harjoittelemaan.
Meillä meinaan lapsi kävi Suomen huippu-uimareiden opetuksessa, jossa opettavat erityislapsia uimaan. Sanoma oli, että ehdottomasti pitäisi opetella uimaan syvässä altaassa. Siellä oppii parhaiten ja nopeiten.
[/quote]
Oliskohan kiellon taustalla se, että kaikki vanhemmat eivät ole ottamassa lastaan vastaan eivätkä ohjeista sitäkään vähää, mitä uimakoulussa tehdään? Toisaalta uimavalvojankaan silmät eivät riitä joka paikkaan saatika sitten aika välinpitämättömien vanhempien kanssa riitelyyn. Monesti uimahalleissa käy muitakin lapsia kuin omanne eikä kenestäkään etukäteen tiedä, kuinka paljon lapsi itse osaa ja kuinka paljon vanhempi pitää tarpeellisena tenavaansa vahtia ja ohjeistaa.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 06:29"]

Eikä kaikki vanhemmat osaa itse uida. Mikä on oikea tekniikka? En tiedä, mutta useita vääriä tiedän, kuten mahalleen hyppääminen tai liian lähellä reunaa alas putoaminen tai se, että veteen tullessa vetää vettä "henkeen". Muistakaa, että lapsia on hukkunut uimahalleissakin.
Tavallaan ymmärrän kyllä miksi ap haluaisi näin tehdä, mutta ei se vaan lastenaltaassa onnistu. Pitää huomioida muita altaan käyttäjiä ja varmistaa heidän turvallisuutensa. Ja toiseksi, altaassa olisi tosi epämukavaa jos koko ajan joku hyppijä roiskuttaisi vettä päälle. Hankkikaa uimataito niin sitten pääsee hyppimään isoon altaaseen.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 22:39"]
Vaikka siksi, että jos sattuu putoamaan veteen veneestä, laiturilta tai reunalta niin ei huku pelkästä säikähdyksestä kun tietää, miltä tuntuu molskahtaa veteen.
Ja puhun nyt pienistä lapsista, jotka eivät osaa vielä uida. Kyllä uimakoulussakin harjoitellaan veteen hyppäämidtä.
Ap
[/quote]
Siis pienen uimataidottoman lapsen pitää päästä hyppimään pommilla veteen siltä varalta, että tippuu joskus veneestä veteen liivit päällä? Eiköhän siihen veteen totuttamiseen kannata ryhtyä vähän eri tavalla kuin pommihypyillä. Ja eiköhän se lapsi ole silloin jo aika monta kertaa käynyt vedessäkin kastautumassa, kun lähdetään veneilemään. Mennäänkö teillä muuten useinkin myrskysäällä jollalla järvelle?