Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksat töissä...
30.09.2014 |
jossa ihmiset ovat kuin lammaslauma mielistelemässä työnantajaa? Tekevät sairaana töitä kotoa käsin esimerkiksi? Miten jaksat jos oma käsityksesi on erilainen? Nöyrrytkö kun työtilanne on mitä on, menetkö mukaan tuohon touhuun vai pidät jämäkästi oman linjasi vaikka olisitkin tulilinjalla sen vuoksi yt:n koittaessa?
Kommentit (3)
Olen tuollaisessa työpaikassa it-alalla. Jaksan hyvin, kiitos. En mene mukaan touhuun ollenkaan. Teen töitä vain työaikana, en suostu stressihössötykseen. En,vaikka muut täällä suorastaan leuhkii sillä kuinka ovat taas uhranneet ilmaiseksi vapaa-aikaansa että projektit saadaan hoidettua.
Enkä minä usko että olen mitenkään tulilinjalla yt:issä. Teen työni hyvin ja olen arvostettu. Moni niistä ilmaisten ylitöiden raatajistakin huvittavaa kyllä, paheksuntansa seassa selvästi kadehtii ja arvostaa minua siksi mitä teen. Osa ajattelee, että olen niin kova tekijä, että minulla on ERITYISOIKEUS tehdä töitä vain työaikana - vaikka tosiasiassa sama oikeus tietysti olisi ihan jokaisella, kun vaan käyttäisi sen. Jotain selvästi kadehduttaa se että en pelkää yhtään yt:itä tai vastaavia, ja voin siksi tehdä mitä haluan. Tiedän, että jos minut irtisanotaan, minulla on sen verran haluttua osaamista että työnsaanti ei tule todellakaan olemaan ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kakkonen. Haluaisin omata tuollaisen rennon asenteen kuin sinulla. Tosin en minäkään pelkää työpaikan menettämistä, en kylläkään ole mikään huippuosaaja mutta en omistakaan mitään enkä ole pankin orja. Yritän opetella sinun asennettasi. Säilyisi mielenterveys :) ap
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 12:22"]
Kiitos kakkonen. Haluaisin omata tuollaisen rennon asenteen kuin sinulla. Tosin en minäkään pelkää työpaikan menettämistä, en kylläkään ole mikään huippuosaaja mutta en omistakaan mitään enkä ole pankin orja. Yritän opetella sinun asennettasi. Säilyisi mielenterveys :) ap
[/quote]
Minä olen oppinut tämän kovalla hinnalla. Nimittäin 32-vuotiaana paloin loppuun ja jouduin pitkälle burnout-lomalle. Sitä ennen olin juuri sellainen kuin mitä näen useimpien täällä olevan nytkin: jatkuvasti pelko että pärjäänkö, pysynkö tahdissa, uskoin että on PAKKO tehdä kuten muutkin koska työkulttuuri nyt on tämä jne. Ja koska olin nöyrä ja kiltti orja joka en osannut sanoa ei, minua käytettiin myös hyväksi ja päälleni kasattiin lisää ja lisää töitä ja vastuita, joita sitten yritin hoitaa yötä myöten kotonakin. Kunnes tuli se loppupiste, jossa oli pakko mennä työterveyslääkärille, kun en enää pystynyt tekemään mitään, enkä siellä lääkärilläkään pystynyt edes sanomaan mikä on hätänä, vaan itkin vain.
Pakkohan tuon jälkeen oli opetella toisenlainen asenne. Ja hassua kyllä, nyt ei ole enää mitään stressiä vaikka olen ihan samassa työpaikassa ja tehtävässä kuin ennenkin, sama esimies, sama tiimi joka jatkaa omaa paniikkilinjaansa. Eli tosiaan, on ihan opeteltavissa pitämään rajansa vaikka olisi ennen ollutkin niitä jotka menee mukaan kiirepaniikkitilaan ja uhraa liikaa omaa aikaansa palkkansa eteen :) Eikä siitä tosiaan välttämättä ole mitään kielteisiä seurauksia paitsi aluksi ehkä esimies voi vähän valittaa k un on tottunut että tämä tyyppi joustaa ja on maaniteltavissa mihin vaan, eikä näin enää toimikaan. Mutta minun tapauksessa ainakin äkkiä tottui asiaan ja hyväksyi sen, ja kehuja vaan olen saanut työstäni vuosittaisissa arviointipalavereissa...