Onko 10-vuotiaalle mitään "iloa" vastasyntyneestä sisaruksesta?

Eipähän tarvitse ottaa lemmikkiä perheeseen. Tottakai on iloa. Miksi suhde ei muodostuisi? Jossain vaiheessa isompi muuttaa kotoa, mutta en usko että suhde nuorimpaan katkeaa edes silloin.

Ihan ok välit tulee varmasti. Meillä mieheni ensimmäisestä liitosta poika on nyt 22.v ja meidän yhteinen poika on 9.v.

Ovat hyviä frendejä ja tämä 9.v suorastaan palvoo "iso-broidia". Hyvin läheisiä ovat ja tuntuu, että välit vain tiivistyvät.

Meillä on 13v, 11v, 9v ja 2v. Ja todellakin on ollut vauvasta ja varsinkin taaperosta tosi paljon iloa isoveljille. Yllättysin oikein kuinka positiivisesti ovat suhtautuneet. Jotenkin kuvittelin että ei poikia kiinnosta mikään pikkurääpäle. Jaksavat viihdyttää pientä tosi hyvin ja yhdessä leikkivät junaradalla ja autoilla ym. Oikein huvittaa välillä kuinka isot pojat taantuvat leikkimään pikkulasten leluilla. Saa nähdä kuinka sitten käy kun kasvavat isommiksi, mutta nyt ainakin viihtyvät hyvin pikkuisen kanssa.

Pitääkö joidenkin täyttää koko maa lisääntymällä???

Minulla ja pikkuveljelläni on 9,5 vuotta ikäeroa. Hyvät välit oli ja on. Pikkuveljen ollessa alle kouluikäinen, tein koulutehtäviä samalla kun hän istui vieressä ja kuunteli satukasetilta Rölliä (osasin lopulta kaikki kasetit ulkoa :D). Vähän isompana katsottiin jääkiekkoa telkkarista. Olin naapurin maatilalla kesätöissä heinänteossa, pikkuveli istui vieressä traktorissa. Kun muutin kotoa pois lukioon, oli se pikkuveljelle ja minulle kova paikka. Viikonloppuisin nähtiin ja silloin aina vietettiin yhdessä aikaa.

Eipä taida olla. Sain sisaruksen ollessani 13v ja pakko sanoa, että ikäero oli aivan liian suuri. Meistä ei tullut läheisiä emmekä nyt aikuisena ole ollenkaan väleissä ja tekemisissä toistemme kanssa. Itse elin silloin pahinta murrosiän kriisiä ja pikkuvauva siihen kuvioon ei tosiaan ollut mikään idylli mulle.

Riippuu lapsen luonteesta, jos on hoivaava ja tykkää pienistä niin vauva otetaan ilolla vastaan, jollekin toiselle taas pikkulapsi voi olla lähinnä pelkkä rasite. Aikuisiän suhde sitten taas on vähän monimutkaisempi asia, varsinaisesti yhteistä lapsuutta ei silloin ole jos ikäero on yli 10 v, sisarussuhteen läheisyys riippuu muista seikoista.

Jo 9 vuotta oman lapsuudenkokemukseni mukaan liian iso ikäero, varsinkin jos ovat samaa sukupuolta. Ja nykyään lapset kasvavat lapsuudesta ulos nopeammin, eli tilanne ei ainakaan nykyään parempi. Ota huomioon myös vanhemman lapsen teini-ikä. Teini-ikäinen tarvitsee vanhemmiltaan aikaa ja jos aika menee vauvan/taaperon ja kotitöiden merkeissä, niin lopputulos ei ole hyvä. 

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 10:02"]

Eipähän tarvitse ottaa lemmikkiä perheeseen. Tottakai on iloa. Miksi suhde ei muodostuisi? Jossain vaiheessa isompi muuttaa kotoa, mutta en usko että suhde nuorimpaan katkeaa edes silloin.

[/quote]

Itselläni on 4 vuotta ja 11 vuotta nuoremmat sisarukset. Ei heistä mitään iloa ole/ollut, enkä heidän kanssaan leikkinyt, eri leikit jo tuolla neljän vuoden erolla saati 11. Se ei tarkoita etteikö olisi sisarussuhdetta, mutta mielummin olisin ottanut koiran tai kissan, jos iloa minulle olisi mietitty.

Päädyin tänne sivustolle vahingossa.

Itse olin 12-vuotias, kun ainoat sisarukseni syntyivät (kaksoset, tyttö ja poika). Ihan hyvin meillä on mennyt. Muutama vuosi sitten muutin kotoa opiskelemaan ja välit ovat pysyneet hyvinä koko porukkaan.

Varmaan iästä johtuen olen saanut kaitsemisnakkeja ihan kiitettävästi, mutta ne ovat sujuneet leikin tai jonkun muun puuhan varjolla useimmiten ihan mukavasti. Kasvattaja ei tarvinnut olla, kun piti komentoketjun ehjänä varmistamalla vanhemmilta pelisäännöt tarvittaessa. Voi olla, että iän takia nuoremmat katsovat hiukka ylöspäin ehkä.

Eli aloittajalle, että ei isossa ikäerossa mitään estettä ole hyvän sisarussuhteen muodostumiselle. Ja jos on katraassa enemmän populaa niin saattaa olla jopa helpompaa se.

Minulla on kymmenen vuotta nuorempi pikkusisko ja olemme läheisiä. Hänen ollessaan vauva ja pikkulapsi emme olleet niin läheisiä, mutta hänen tulleessaa kouluikään aloimme touhuta enemmän yhdessä: autoin häntä läksyjen teossa, päällystin hänen koulukirjansa, lenkitimme koiraa yhdessä, esittelin hänen myöhemmin opiskelukaupunkini jne. Välissämme on monen ikäisiä sisaruksia, joihin minulla on kyllä myös kaikkiin hyvät välit. 

On varmasti ihan yksilö- ja perhekohtaista, millaiseksi suhde kehittyy.

riippuu perheestä. Tunne monia tuolla ikäerolla olevia eikä siinä näytä olevan mitään ongelmaa. Yhdessä tapauksessa ikäero on 13 vuotta ja siinä vanhempi on vähän huoltajan asemassa. Eli heillä on hyvät, läheiset välit mutta vanhempi maksaa ja huolehtii nuoremmasta aikuisiälläkin.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 10:08"]

Meillä on 13v, 11v, 9v ja 2v. Ja todellakin on ollut vauvasta ja varsinkin taaperosta tosi paljon iloa isoveljille. Yllättysin oikein kuinka positiivisesti ovat suhtautuneet. Jotenkin kuvittelin että ei poikia kiinnosta mikään pikkurääpäle. Jaksavat viihdyttää pientä tosi hyvin ja yhdessä leikkivät junaradalla ja autoilla ym. Oikein huvittaa välillä kuinka isot pojat taantuvat leikkimään pikkulasten leluilla. Saa nähdä kuinka sitten käy kun kasvavat isommiksi, mutta nyt ainakin viihtyvät hyvin pikkuisen kanssa.

[/quote]

Legotouhuilu on mahtava stressinpurkukeino. T. 11

Aluksi voi olla ihan hienoa olla isosisko tai isoveli, mutta iloahan on lähinnä muutaman vuoden päästä silloin kun voi olla lapsenvahtina ja saa siitä korvauksen.

Hyvät välit voi tietysti olla.

Jos katson isääni ja hänen 10 v vanhempaa isoveljeään, niin heillä on jopa vielä eläkeiässäkin se ongelma että isoveli haluaa ottaa kaikessa auktoriteettiaseman suhteessa pikkuveljeensä. Tuolla ikäerolla ei helposti synny tasavertaista sisaruusuhdetta vaan se isosisarus joutuu usein olemaan "pomon" roolissa, ja siitä ei helposti pääse eroon edes aikuisiällä.

Mulla  1 v, 5 v, 10 v ja 12 v nuoremmat sisarukset. Läheisimpiä ollaan tuon vanhimman kanssa, kun nykyään asutaan samoilla kulmillakin. Mutta kyllä lapsena ja teininä tuli nuorimpienkin kanssa puuhailtua, ehkä toki enemmän pelailua ja urheilua kuin mitään mielikuvitusleikkejä. Ollaan pelattu sählyä, futista, korista, pulkkailtu, käyty laskettelemassa, leikkikentillä. Ja tietty vahdittu pienimpiä.

Ei kai niitä lapsia niille sisaruksille tehdä? Eiväthän sisarukset ole mitään kavereita, vaan perhe. Perheessä on kaikenikäisiä.

Mun pesue 18v, 15v, 10v ja pieni vauva. Isot sisarukset rakastavat vauvaa, hellivät ja tulevat aina moikkaamaan kun tulevat ja menevät. 10 vuotiaalla hurja suojeluvaisto, kertoo vauvalle kuinka ei anna kenenkään kiusata tätä eikä esim halua vauvaa mukaan jääkiekko-otteluun jottei pienet korvat vaurioidu melusta. Itselläni on 9 vuotta vanhempi sisko, jota palvoin lapsena.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 10:35"]

Jos katson isääni ja hänen 10 v vanhempaa isoveljeään, niin heillä on jopa vielä eläkeiässäkin se ongelma että isoveli haluaa ottaa kaikessa auktoriteettiaseman suhteessa pikkuveljeensä. Tuolla ikäerolla ei helposti synny tasavertaista sisaruusuhdetta vaan se isosisarus joutuu usein olemaan "pomon" roolissa, ja siitä ei helposti pääse eroon edes aikuisiällä.

[/quote]  Meillä siskoni kanssa sama ongelma. Ensinnäkin hän on katkera siitä, kun joutui hoitamaan minua. Nyt aikuisena saa raivarin, jos olen eri mieltä tai tiedän jostain asiasta enemmän tai olen parempi. Minun pitäisi ikuisesti olla se tyhmä pikkusisko, jota hän saa opastaa ja joka ei tiedä mistään mitään.

ja ei, emme ole missään tekemisissä nykyään, kun en jaksanut enää nöyristellä häntä