Virtsatientulehdus - onko pakko lekuriin?
Mulla on joitakin päiviä (alle viikon) vaivannut ikävä tiheentynyt virtsaamistarve, mutta sitäkin inhottavampi vaiva on kipu etenkin virtsaamisen loppupuolella ja kun ei ole vessassa, joutuu ns. jännittämään alapään lihaksia ettei pääse pissaa alusvaatteisiin. Muutaman kerran olen rentouttanut pidemmäksi aikaa ja on päässy muutamia tippoja virtsaa :/. Vessassa taas käydessä alavatsa ns. kramppaa kun yrittää saada tyhjennettyä rakkoa mutta jotenkin se ei pääse tyhjenemään kunnolla ja sehän vasta on bakteereille otollinen kasvupaikka :(
Ilmeisesti siis taitaa olla virtsatientulehdus... Voi itku sentään, juuri vähän aikaa sitten oli pitkän antibioottikuurin vaativa tulehdus suussa ja taas kipeänä! Olen lukenut ikäviä puolia jos pitkittää tätä lääkäriin menoa (leviää munuaisiin), mutta aattelin vielä kokeilla kotihoitoa. Tänään olen juonut puolukkamehua ja tankannut kunnolla vettä appelsiinista puristetulla mehulla. Eipä taida kyllä enää auttaa kun on ollut jo päiviä tämä :(
Kommentit (29)
Paljon nestettä ja kipuun tuhdisti särkylääkettä.
Verta ei ole. En ole uskaltanut ottaa kipulääkettä, eikö se rasita munuaisia muutenkin jos on vaarana virtsatieinfektion sinne leviäminen
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 09:17"]
[quote author="Vierailija" time="29.09.2014 klo 23:36"]
Ei oo pakko mennä lekuriin, lääkäritkin suosittelee nykyään kotihoitoa, koska se valtaosalla se toimii ja äärimmäisen harvoin tulehdus menee munuaisiin. Mullekin on suositeltu ja sillä oon aina parantunutkin. Sitten jos alkaa kuumetta nousta niin lääkäriin. Yllä on annettukin jo hyviä kotihoitovinkkejä, joilla tulehdus yleensä lähtee. Karpalomehu ja puolukkamehu on hyviä kans ja jos saattaa etikkavettä juoda, niin sekin toimii.
[/quote]
Juuri näin. Minäkin luulin aina että pakko saada kuuri jos on pissatietulehdus, tai on suunnilleen hätä että seuraavaksi on munuaiset tulehtuneet ja hengenhätä. Eräs lääkäri kuitenkin sanoi että jos vaan oireet kestätä niin ihan hyvin voisit katsoa paraneeko itsestään. Ja minä katsoin, 3 viikkoa kesti, sitten parani, eikä ole toistaiseksi enää tullut 3 viime vuoteen tulehduksia, ennen ne olivat jatkuva riesa... Ilmeisesti jotenkin auttoi kun antoi kropan oman vastustuskyvyn voittaa tulehduksen, että osaa nykyään torjua niiden alkujakin paremmin.
[/quote]
Just niin. Kolmeviikkoa pissit rautalankaa. Voi hyvää päivää näitä "luomu" ihmisiä. Mutta kärsikää toki kaikessa rauhassa...
Kuulkaas antibioottien syöjät. Ettekö tajua että maailmalla on jo iso ongelma bakteerit, jotka ovat kehittäneet resistenssejä antibiooteille? Suomessa ei VIELÄ tämä ole niin suuri ongelma, mutta pian tulee olemaan. Ihmiskunta kuolee pieniin flunssiin kun bakteerit kehittyvät ja vastustuskyky alenee. Lycka till vaan, saatana.
Sain parannettua virtsatietulehduksen juomalla litrakaupalla karpalomehua ja syömällä karpaloita, mutta aloitin tuon heti samana aamuna, kun oireet alkoivat. Vaiva parantui muutamassa päivässä.
Sinun kannattaisi kyllä mennä lääkäriin, jos oireita on ollut jo päiviä.
Ps. Keväisin kerätyt koivunlehdet saattaa auttaa oireisiin, suun kautta tietenkin. :)
Hei ja kiitos vastauksista! Ajattelin saavani "kivitys"tuomion miettiessäni vaihtoehtoista tapaa parantua tästä ja sainkin monipuolisia vinkkejä. Syy, miksen mene herkästi nyt lääkäriin on, että asun ulkomailla jossa en ole vielä sosiaaliturvan piirissä (enkä siis ole Suomessakaan) ja viime tulehdus aiheutti jo kuluja ja murhetta, ei olisi nyt rahaa mennä uudestaan lääkärille. Tässä maassa ei ole terveyskeskuksia, eli tulee kalliiksi kun ensin pitää mennä yleislääkärille, joka lähettää erikoislääkärille ja hän lähettäisi labraan jne. Sokeroimattomia puolukkamehuja jne. en ole koskaan bongannut, eivät kasva täällä. :( C-vitamiinia olen alkanut tankkaamaan (en kapselina vaan esim. sitrushedelmistä). Mutta kiitti vielä vastauksista, eiköhän se tästä....
Rakkotulehdus menee kyllä itsestään ohi :) olen itsekin sairastunut ainakin 5 vti:ta parin vuoden sisään, vain kerran hain kuurin kun virtsa oli tummanpunaisena verestä. Kyllä se siitä :) lämminvesipullo tai kauratyyny helpottaa kipua kun sen asettaa alavatsalle!
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 11:06"]
C-vitamiinia olen alkanut tankkaamaan (en kapselina vaan esim. sitrushedelmistä). Mutta kiitti vielä vastauksista, eiköhän se tästä....
[/quote]
C-vitamiini on tuohon tarkoitukseen paras nauttia tableteista, ja askorbiinihappomuodossa. Nimittäin se millä on merkitystä ei ole se vitamiini sinänsä, vaan askorbiinihapon virtsaa happamoittava vaikutus, joka tekee pöpöjen elämisen rakossa vaikeammaksi.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 13:20"]
Ihmiset menevät nykyisin lääkäriin kun kynsi lohkeaa. Ei edes yritetä parantua itsekseen kotona.
[/quote]
Virtsatietulehdus on kyllä helvetin paskamainen vaiva. Estää kunnollisen nukkumisen ja kaiken keskittymistä vaativan. En todellakaan kärvistelisi kolmea viikkoa, kun antibiootit puree parissa päivässä. Uhrautukaa te jalommat ihmiset vaan yhteiskunnan puolesta.