Lue keskustelun säännöt.
Täällä aliarvostetaan materian merkitystä lapsille.
30.08.2006 |
Tietenkään vaatteiden merkeillä ei ole väliä 3-vuotiaille tai nuoremmille, sehän aina otetaan esimerkiksi, jos joku kehtaa materian mainita. Sen sijaan perheen rahahuolilla on merkitystä jo pientenkin lasten mielenterveydelle. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon merkitystä lapsen kasvulle on sillä alueella missä asutaan, mitä koulua käy ja mitä voi harrastaa. Kielikursseilla, vaihto-oppilasvuosilla, ajokorteilla ja opiskeluaikaisilla tukemisilla on paljon merkitystä myös.
Tutkimusten mukaan niin syrjäytyminen ja köyhyys kuin toisaalta koulutuskin periytyy vahvasti. Sen voi myös helposti todeta empiirisesti opiskellessaan yliopistossa ja puhuessa opiskelukavereiden kanssa heidän perheistään ja siitä mistä ovat kotoisin.
Tietenkään raha ei korvaa rakkautta tai poista ongelmia. Toisaalta raha ei myöskään aiheuta perheisiin rakkaudenpuutetta tai esim. alkoholi- tai mielenterveysongelmia. Ja on se niinkin, että rikkaiden juoppojen lapsilla menee aikuisena yleensä paremmin kuin köyhien juoppojen. En nyt tarkoita, että kaikki valinnat pitäisi tehdä pelkästään taloutta silmällä pitäen, mutta on mieletöntä myös kieltää materian merkitys kokonaan, leikkiä, että sillä ei ole mitään väliä niinkuin täällä yleensä tehdään.
Kommentit (43)
MATERIALLA ja RAHALLA on takuulla merkitystä, väitätte mitä tahansa! Ei sillä onnea saa, mutta kyllä raha helpottaa elämää. Minusta on todella naiivia väittää muuta?? Itsekin tulen köyhästä perheestä, vain isä tienasi perheemme rahat enkä koskaan saanut MITÄÄN. Ei matkoja, ei linnanmäkireissuja edes, uusia vaatteita vain jouluksi ja kevätkauden päättäjäisiin. Koska vanhemmillani ei heidän mielestään ollut varaa. Meiltä Linnanmäelle oli suurinpiirtein 500 km joten kyllä siihenkin rahaa menee!
Kyllä mä tästä olen osittain katkerakin. Kun ei ollut rahaa, ei mulla myöskään ollut mahdollisuutta harrastaa samaa kuin monet muut ystävät. Esim. soittaa pianoa kun meillä ei ollut varaa ostaa sellaista, jolla olisin voinut harjoitella. 70-luvulla ei vielä ollut näitä halpoja syntikkoja mitä nykyään voisi lapselleen ostaa. Kirjastoon ei kukaan vienyt kun ei meillä ollut kuin yksi auto ja se oli isällä päivisin. Kirjastoon tutustuin vasta koulussa.
MEillä oli siis köyhää. Onko köyhässä perheessä muka aina onnellisempaa kuin rikkaassa? Uskallan väittää ettei ole! Olisinpa tullutkin rikkaasta ja onnellisesta perheestä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin olen kotoisin onnettomasta ja todella köyhästä (eihän tätä kukaa usko että nälkääkin on Suomessa nähty, ihan kunnolla) perheestä, mutta perheemme olisi varmasti ollut yhtä onneton samalla alkoholismin määrällä rikkaanakin.
Ei kannata olla liian yksioikoinen, silä nyt elän rikkaassa onnettomassa perheessä... :D
Omakotitalomme ei ollut...hmm...ehkä ihan siitä parhaasta päästä. Ei ollut montaa huonetta ja hienoja systeemejä. Oma se oli, mutta tuskin oli järin kallis kun vanhempani sen lainalla hommasivat.
Satuin asumaan lapsuuteni alueella, jossa kaikilla muilla perheillä oli selkeästi enemmän rahaa käytettävissä kuin meillä. Kyllä sen lapsikin tajusi. Se oli aika kova juttu lähteä esim. lintsille, koska se ei ollut mitenkään tyypillistä meidän perheessä. Luokkakaverini matkustelivat ja näkivät varmasti maailmaa enemmän ennen 15 ikävuotta kuin minä olen vieläkään nähnyt ulkomailla asumisesta huolimatta.
Ei minulla ollut mopoa, kavereilla oli. En voinut harrastaa ratsastusta, bestikseni harrasti. Kyllä se joskus kiukutti, mutta ei se minusta katkeraa lasta tai aikuista tehnyt. Opin aika pian, että raha ei kasva puussa ja ihmiset tienaa eri tavalla eri hommista.
Me emme ole olleet keskiluokkainen perhe söpöllä omakotitaloalueella. Mutta eipä se haittaa. Minusta minulla on järkevät vanhemmat. He jaksoivat keskustella meidän kanssa ja kuulostella, miten milloinkin menee. Kun nurisin teininä jostain farkuista, tehtiin äidin kanssa maksusuunnitelma. Äiti ostaa mieleiset farkut, minä maksan niistä osan. Kun tajusi, kuinka iso osa kesätyörahoista farkkuihin olisi mennyt, ei ne enää olletkaan niin kiinnostavat. Säästin ja lopulta maksoin ajokortin ja se se oli mahtava fiilis.
Palkkani on nyt hyvä, samoin mieheni palkka. Tiedän, että tienaan vähintään kaksi kertaa sen, mitä äitini tienaa kutsumustyössään. Äiti on vain todennut ihmettelyyni huonosta palkasta, että onpahan ihana työ. Vaikka tulot on moninkertaiset vanhempieni tuloihin nähden, en osaa tuhlata. Se vaan ei tunnu hyvälle eikä järkevälle. Lapsille en osta turhaa, vaatteet on pääosin kierrätyskamaa.
Jääköhän lapsilleni trauma vai oppivatkohan hekin jotain kullanarvoista? Toivottavasti saan samat opit vietyä eteenpäin heille siitäki huolimatta, että rahaa on nyt enemmän käytettävissä.