Täällä aliarvostetaan materian merkitystä lapsille.

mutta ihan muut asiat tekevät ihmisen viime kädessä onnelliseksi. Tietty minimitaso tietysti on hyvä olla onnellista elämää ajatellen.



Juu, ja kaikkihan me tällä palstalla olemme kouluttamattomia, köyhiä ja tyhmiä - miten muuten sinä AP sitten täällä palstailet!?

TÄytyyhän sitä jotain huvia olla. Joskus innostuin lukemaan myös tunnustusten luolaa. Samaa tasoa kuin tämä palsta.

Vierailija:

tyhjätaskuja, työttömiä, kouluttamattomia äitejä. He eivät tietenkään arvosta materiaa, koska heillä ei ole sitä... " happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista" Sen sijaan vuokralla asuminen, kirppisten koluaminen, sossutukien käyttäminen ja teininä lisääntyminen tekevät ihmisestä hienon ja rakastavan!

Minä olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni maalla, " Köyhyydessä" , rahaa ei siis käytetty jos ei ihan pakko ollut eikä mitään ylimääräistä ostettu. Ei mitään huvipuistoja, matkoja, kielikursseja, vaihto-oppilasvuosia, kalliita harrastuksia. Vain läheisiä ja lämpimiä ihmissuhteita ja paljon rakkautta. Siinäpä elämän eväät.



Vanhemmat duunareita. Jostain syystä me kaikki neljä lasta olemme pärjänneet elämässä, kaikilla on akateeminen koulutus (mikä ei sinänsä ole mikään arvo eikä mittari yhtään millekään) ja työ, ei olla köyhiä eikä syrjäytyneitä.



Sen sijaan lapsia ollaan uskallettu tehdä vaikkei olla ensin varmisteltu sitä materiaalista puolta (minulla 5, siskolla 4).

Me olemme asuneet opiskeluaikoina kurjalla alueella ja se lasten ja vanhempien pahoinvointi oli ikävää katsottavaa. Lapset ja nuoret harrastivat jatkuvaa ilkivaltaa ja notkuivat ulkona pimeällä. Vanhemmat istuivat kantakuppilassa ja kotona ammottivat jääkaapit tyhjyyttään. Viereisessä koulussa oli sellainen meno, että opettajien vaihtuvuus oli huippuluokkaa. Vanhempainilloissa ei vanhempia kuulemma juuri näkynyt.



Valmistumiseni jälkeen muutimme nk. hyvälle alueelle ja lapsemme aloittivat koulunkäynnin. Vanhempainilloissa paikalla ovat lähes joka perheestä molemmat vanhemmat. Työrauhaongelmia eikä kiusaamista ole koulussa juurikaan. Iltapäivisin ja iltaisin lapset kulkevat harrastuksissa tai leikkivät puistossa. Lapset matkustelevat ja viettävät mukavaa, turvallista elämää. Lapset tuntuvat järjestään olevan tasapainoisia ja hyvällä itsetunnolla varustettuja. Toki täältä löytyy niitäkin lapsia, joilla on paljon materiaa, mutta joista kukaan ei aidosti tunnu välittävän. Surullista sekin.

Tosin asumme pientaloalueella joka eroaa aika suuresti kerrostaloalueesta vaikka samaa kaupunginosaa ovatkin. Koulu on silti hyvä, eikä täällä näy häiriköiviä nuoria

Vierailija:

Me olemme asuneet opiskeluaikoina kurjalla alueella ja se lasten ja vanhempien pahoinvointi oli ikävää katsottavaa. Lapset ja nuoret harrastivat jatkuvaa ilkivaltaa ja notkuivat ulkona pimeällä. Vanhemmat istuivat kantakuppilassa ja kotona ammottivat jääkaapit tyhjyyttään. Viereisessä koulussa oli sellainen meno, että opettajien vaihtuvuus oli huippuluokkaa. Vanhempainilloissa ei vanhempia kuulemma juuri näkynyt.

.

Itse olen sen verran pienestä paikasta kotoisin, että kouluja ollut kuin yksi jota kaikki alueesta riippumatta kävivät ja sekä huonotuloisten että syrjäytyneiden, että hyvätuloisten lapset olivat samalla luokalla.



Mutta niinpä vaan on vanhempien koulutustausta, varallisuus jne. paljon vaikuttaneet siihen mitä kenestäkin tuli. Korkeasti koulutettujen lapset ovat korkeasti koulutettuja ja kääntäen ihan muutamaaa poikkeusta lukuunottamatta. Myös kunnallispolitiikassa ja muuten vaikuttavissa tehtävissä ovat nämä parempiosaisten lapset. He ovat myös niitä, jotka ovat uskaltautuneet kotikylän rajojen ulkopuolelle sen sijaan, että ovat jääneet osuuskaupan kassalle tai kortistoon. Ja seuraava polvi näyttää seuraavan edeltäjäänsä...

Enkä todellakaan tarkoita, että synnytyssairaalasta pitäisi töihin mennä tai että tavallisten perheiden, minä tosin en pidä pelkkien sosiaalitukien varassa eläviä tavallisina, lapsista ei ikinä tulisi mitään. Vaan kun miettii valintojaan, olivat ne mitä tahansa ja lapsien etua, pitää ottaa huomioon myös se, että perheen vakaa taloudellinen tilanne on myös lasten etu. Pienten lasten kohdalla asialla ei ole niin väliä, jos vain taloushuolet eivät mitenkään näy perheen arjessa, mutta mitä isommaksi lapsi kasvaa, sen tärkeämmäksi taloudelliset asiat muuttuvat.



ap

Minulla hivenen toisenlaisia havaintoja. Keskimäärin ainakin minusta tuntuu, että ns. keskivertoalueilla ja keskivertotuloisilla on useimmiten kaikista parhaiten ne tietyt asiat, joita lapsi tarvitsee. Yhtä paljon se lapsi kärsii siitä, että jos äiti on alkoholisti ojan pohjalla kuin siitä, että äiti on koko ajan uraa luomassa. Turvattomuutta ei voi rahalla ostaa pois. Yleensäkin elämässä kaikki ääri-ilmiöt ovat minusta vähän pelottavia. Ainakin minua pelottaisi lottovoittokin.



Niin ja vaikka rahaa on, niin on aika eri asia mihin sitä käytetään. Toisilla euroilla voi ostaa turhamaisuutta, toisilla parantaa elämänlaatua, onnea tuskin voi ostaa?

Olen ollut kotona hoitovapaalla useita vuosia ja kyllä se minut on jonkinverran syrjäyttänyt työelämästä. Minulla on ollut ihan duunarivanhemmat mutta itselläni on yliopistokoulutus. Nyt asumme maalla kaukana kaikesta, talossa ja alueella jossa en todellakaan halua viettää loppuelämääni enkä halua lapsenikaan täällä kasvavan. Täällä ei vain ole heille mitään mahdollisuuksia!!



Kun joku kirjoitti, että Suomessa ei ole vielä suuria eroja alueiden välillä niin pahoin pelkään että kohta on niin käymässä. Pieniä kyliä ajetaan alas. Ei täältä löydy mitään palveluja, ei kirjastoa (lähin 20 km päässä), ei harrastusmahdollisuuksia ei edes KAVEREITA! Paljon riippuu siis meistä vanhemmista jos lapset ylipäätään voivat yhtään mitään harrastaa. Jos me jaksamme heitä kuskata. Siihenkin tarvitaan pari autoa = rahaa ja aikaa. Kaikki vanhemmat täälläkään eivät takuulla jaksa viedä lapsiaan harrastuksiin ja tuloksena voi olla että he tavallaan syrjäytyvät. kaikki keskustassa asuvat lapset saavat kokeilla kaikenlaista " kivaa" (onko se sitten välttämätöntä sitä en tiedä) ja syrjäseudun lapset jäävät kaikesta ulkopuolelle elleivät vanhemmat ole aktiivisia.



Kyllä mä ainakin lasken että harrastukset ovat todella tärkeitä lapselle. Muuten heille käy niin että ainoa harrastus teininä on VIINA. Mieheni on usein sanonut että musiikin harrastaminen on pelastanut hänet siltä kitsaukselta. Monet täällä maalla asuvat äijät harrastavat vain juhlimista. Kun eihän täällä juuri mitään muuta tekemistä olekaan! Eikä muuta malliakaan elämälle.



Tuota en ainakaan lapsilleni halua.



Itse vartuin myös syrjäseudulla köyhässä perheessä. Ei harrastettu juuri mitään. Kyllä mä haluan lapsilleni ainakin enemmän mahdollisuuksia kuin mitä itselläni oli!

Olet käsittänyt asian väärin. Materia ei estä syrjäytymistä, kielikursseista puhumattakaan.

Raha ja materia eivät ole ihmisen vastuuntunnon tae. Se tulee ihan muista asioista ja arvoista.

Materian noin suuri arvostaminen sen sijaan peittää alleen syvällisen ymmärryksen ja kyvyn arvostaa ihmistä ihmisenä, lasta lapsena.

Mutta täällä tietysti valtaosa on nuoria, kouluttamattomia ja köyhiä kotiäitejä, jotka haluavat uskoa, että millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että imetetään ja ollaan kotihoidossa kolmivuotiaaksi. On kova paikka ajatella, että joutuu lapsilleen sitten isompana aina sanomaan, että ei ole rahaa, kun on kyse harrastuksista tai lukion oppikirjoista.

ja heidän hyvinvointiin. Laadukkaamaan elämän saa vähemmälläkin mammonalla.



Itse ostan lähes kaiken kierrätettynä ja käytettynä (ideologian takia) ja säästän rahat asuntoon joka on kylläkin hyvällä alueella (Helsingin 2. halutuin alue), teenkö rikoksen lapsilleni?

Ymmärtääkseni ainoa asia, jota ap yrittää sanoa on se, että taloudellisellaKIN asemalla on merkitystä.



Siis yksinkertaistetaan:

Jos on kaksi muuten samanlaista perhettä, mutta toisella on " riittävästi" rahaa ja toisella on siitä alituisesti puutetta. Kai on KESKIMÄÄRIN lapselle parempi, jos sitä rahaa on riittävästi??? Siis EI AINA, vaan keskimäärin, ymmärrättekö?? Tietenkin vanhempien aito välittäminen jne. ovat taloudellista asemaa tärkeämpiä seikkoja. Sen kai nyt ymmärtää jokainen, vaikka tuntuu että tässä ketjussa suuri osa viesteistä sanoo, ettei " rahalla voi ostaa..." No ei tietenkään!



Eli kai on lapselle KESKIMÄÄRIN hyväksi, jos perhe pystyy asumaan suht väljästi, sillä on varaa vaikkapa turvalliseen autoon, se voi tehdä sopivasti maailmaa avartavia matkoja ja niin edelleen?

Aikamoisia yleistyksiä.



Minun perheeni on ollut " köyhä" . Asuimme kyllä omakotitalossa, mutta mitään luksusta ei ollut. Äiti ja isä pienituloisia. Meillä ei ollut lahjavuorta jouluna, meillä ei ollut poneja syntymäpäivillä. Usein sain vastaukseksi uutta lelua pyytäessäni, että anteeksi, mutta ei ole rahaa.



Ja kas, minusta ja siskostani on tullut ihan yhteiskuntakelpoisia. Olemme jopa molemmat töissä. Siskoni on 26 vuotias, väittelee tekniikan alalta tohtoriksi marraskuussa. Minä valmistun syyskuun lopussa filosofian lisensiaatiksi. Vakityöt ja perheet on.



Tiedätkö ap, mikä on ollut paras opetus, jonka isä ja äiti ovat minulle antaneet? Se, että rahalla ja tavaralla ei ole mitään merkitystä vaan sillä, mitä ihmisellä on korvien välissä ja sydämen paikalla. Kun kantaa huolen itsestään, läheisistään ja ympäristöstään, pärjää elämässä hyvin.



Lapsille ei tietenkään kuulu aikuisten rahahuolet. Lasten pitää saada elää huoletonta elämää, miettimättä aikuisten murheita. Mutta se huolettomuus ei ole sama asia kuin kalliit vaatteet tai lelujen tolkuton määrä.



Muistatko ap syntymäpäivälahjasi vanhemmiltasi 10, 11 tai 12 vuotiaana? Mitä sait? Minä muistan. 10 vee pääsin lintsille, 11 vee särkänniemeen ja 12 vee tukholmaan. 13 vee synttäreitä ei enää omasta toiveestani juhlittu. Olin silloin jo omasta mielestäni liian iso juhlimaan. ;)



Olet hakoteillä ap. Materiaa lapsi ei tarvitse. Lapsi tarvitsee mahdollisuuden olla lapsi.

vaikka aika vaisua on keskustelu tähän mennessä ollut. Suurin osa ei usko, että materialla on läheskään niin isoa merkitystä kuin ap:n mielestä. Ap:n mielestä av:laiset ovat köyhiä, kouluttamattomia juntteja kotiäitejä, jotka eivät näe muuta tärkeäksi kuin imetyksen ja kotihoidon - minä taas miellän " tyypilliseksi av:laiseksi" ihan tyyten toisenlaisen hahmon. Kumpikaan meistä ei ole sen oikeammassa. Mutta se on vissi, että rahalla ja onnellisella lapsuudella on aika vähän tekemistä keskenään.

Minusta ap:n aloitus on syyllistävä, mauton ja mustavalkoinen. Minä en AIO kokea huonoa omaatuntoa niistä " köyhästä" kuudesta vuodesta joina opiskelin ja lapseni oli pieni. Opetin hänet pyöräilemään halvalla mutta turvallisella pyörällä, luistelemaan hän oppi kirppisluistimissa. Vaatteita haalin kirppiksiltä ja päiväkodin puuhaviikonlopuista.



Hän oppi lukemaan 4-vuotiaana, kiitos ihanan kirjaston joka oli meiltä kodista 200 m päässä. Yhdessä siellä vietimme todellista laatuaikaa viikkoiltaisin ja viikonloppuisin, useasti siellä oli myös lapsille satunurkkaus jossa kirjastonhoitaja luki satuja!



Kerran kuussa vein hänet syömään erilaisiin ravintoloihin sekä tutustutin erilaisiin kulttuureihin myös videoiden ja kirjojen avulla. Innostuimme tästä myös kotona kokkailemaan erilaisia ruokia!



En vaihtaisi noita " köyhiä" vuosia MIHINKÄÄN maalliseen mammonaan. On jopa huvittavaa, että nyt vaikka tienaan monikertaisesti opiskeluaikaan nähden , en osaa rahaa käyttää, koska en koe, että meiltä kovasti mitään puuttuisi.



Edelleen kolutaan kirpputoreja, tehdään hintavertailuja no joo, toki säästämme mökkiin ja matkustamme 1 vuodessa etelään mutta niitäkin ilman kai voisi elää, onnellisesti.. : )



Niin ja lapseni on terve, tasapainoinen ja onnellinen 10 -vuotias poika jolla on hurjasti kavereita jonka tulevaisuuden haaveena on matematiikan opettaja.

Sinähän nimenomaan olet saanut kivoja, ja kohtalaisen hintaisia juttuja esim. synttärilahjoiksi, kuten mainitset.

Harvalla kai niitä poneja on lahjoina, mutta olisi varmasti sinuakin harmittanut, jos kaikki kaverit olisivat joskus käyneet linnanmäellä ja särkänniemessä, mutta itse et olisi rahatilanteen vuoksi päässyt.

Sen lisäksi mainitset vielä, että asuitte omakotitalossa.

Ette täytä " köyhän" kriteerejä. Et varmaan ole saanut läheskään kaikkea, mitä olisit halunnut, mutta ihan " normaalilta" tuo kuulostaa.

Ja lienee itsestään selvää, että tuo mainitsemasi opetus on niitä tärkeimpiä, joita vanhemmat voivat lapsilleen opettaa RIIPPUMATTA siitä onko rahaa paljon vai vähän.

Vierailija:

Aikamoisia yleistyksiä.

Minun perheeni on ollut " köyhä" . Asuimme kyllä omakotitalossa, mutta mitään luksusta ei ollut. Äiti ja isä pienituloisia. Meillä ei ollut lahjavuorta jouluna, meillä ei ollut poneja syntymäpäivillä. Usein sain vastaukseksi uutta lelua pyytäessäni, että anteeksi, mutta ei ole rahaa.

Ja kas, minusta ja siskostani on tullut ihan yhteiskuntakelpoisia. Olemme jopa molemmat töissä. Siskoni on 26 vuotias, väittelee tekniikan alalta tohtoriksi marraskuussa. Minä valmistun syyskuun lopussa filosofian lisensiaatiksi. Vakityöt ja perheet on.

Tiedätkö ap, mikä on ollut paras opetus, jonka isä ja äiti ovat minulle antaneet? Se, että rahalla ja tavaralla ei ole mitään merkitystä vaan sillä, mitä ihmisellä on korvien välissä ja sydämen paikalla. Kun kantaa huolen itsestään, läheisistään ja ympäristöstään, pärjää elämässä hyvin.

Lapsille ei tietenkään kuulu aikuisten rahahuolet. Lasten pitää saada elää huoletonta elämää, miettimättä aikuisten murheita. Mutta se huolettomuus ei ole sama asia kuin kalliit vaatteet tai lelujen tolkuton määrä.

Muistatko ap syntymäpäivälahjasi vanhemmiltasi 10, 11 tai 12 vuotiaana? Mitä sait? Minä muistan. 10 vee pääsin lintsille, 11 vee särkänniemeen ja 12 vee tukholmaan. 13 vee synttäreitä ei enää omasta toiveestani juhlittu. Olin silloin jo omasta mielestäni liian iso juhlimaan. ;)

Olet hakoteillä ap. Materiaa lapsi ei tarvitse. Lapsi tarvitsee mahdollisuuden olla lapsi.

Vierailija:

Sinähän nimenomaan olet saanut kivoja, ja kohtalaisen hintaisia juttuja esim. synttärilahjoiksi, kuten mainitset.

Harvalla kai niitä poneja on lahjoina, mutta olisi varmasti sinuakin harmittanut, jos kaikki kaverit olisivat joskus käyneet linnanmäellä ja särkänniemessä, mutta itse et olisi rahatilanteen vuoksi päässyt.

Sen lisäksi mainitset vielä, että asuitte omakotitalossa.

Ette täytä " köyhän" kriteerejä. Et varmaan ole saanut läheskään kaikkea, mitä olisit halunnut, mutta ihan " normaalilta" tuo kuulostaa.

Ja lienee itsestään selvää, että tuo mainitsemasi opetus on niitä tärkeimpiä, joita vanhemmat voivat lapsilleen opettaa RIIPPUMATTA siitä onko rahaa paljon vai vähän.

Vierailija:

.

T: kuusi vuotta minimitoimeentulolla elänyt

mutta minua aina ihmetyttää se, miksi ensinnäkin ajatellaan esim yliopiston/korkeakoulun käymisen olevan jotain niin erikoista ja tavoiteltavaa? että se yleensäkin olisi jotenkin " parempi" asia, jotain mihin pyrkiä? tai että tavoite on se omakotitalo kirkkonummella, lomamatka 2x vuodessa, kalliit harrastukset ja " hienot" työpaikat.. kuka sen sanelee?