Tuo Kaikkonen hoitaa puolustusministerin hommat ihan ok
Kommentit (41)
Kai se on plussaa, että sai sotilaat elossa takaisin maailmalta.
No ei, kuha virittelee punaista mattoo pressalle.
Pitkää päivää tekee. Oli aamu-tv:ssä, sitten siinä tiedotustilaisuudessa ja nyt iltauutisissa. Alkoi olla jo väsyneen näköinen, mutta ammattipoliitikkona tekstiä tulee. Ei huomauttamista virkansa hoidosta.
Ihanhan tuo on oukki doukki puolustusministeri.
Hiukka nuori kaveri, mutta toisaalta nuorilla on kunnianhimoa ja yritteliäisyyttä hoitaa kaikki työt ja tehtävät hyvin.
Hyvin hoidettu työ maksaa itsensä takaisin.
Miniserin homma kestää vain neljä vuotta, mutta elämää on sen jälkeenkin.
Senkin jälkeen tarvitaan duunia ja elämässä eteenpäin menoa.
Ei Kaikkonen mikään hullumpi jäbä ole noin kokonaisuutena.
Luulen että on innoissaan, kun vihdoin sain oman pojan, omaa verta ja lihaa oleva perillisen.
Mitäs, ihan kiva kaveri.
Pikkasen epävarmuutta näkyy, kun eka kertaa ministerinä.
Asiallinen tyyppi.
Parempi puoluejohtaja Kaikkosesta olisi tullut kuin Kulmuni ja Saarikko yhteensä.
Ei ole. Ettekö ymmärrä, että tuo on kaikki ammattipoliitikon suorittamaa näytelmää. Hän näyttelee osaavaa puolustusministeriä. Ja te höppänät uskotte silmät kirkkaina, että on se kanki vaan kova.
Toisaalta, kyse ei rauhan oloissa liene varsinaisesti kovin vaikeasta tehtävästä...
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta, kyse ei rauhan oloissa liene varsinaisesti kovin vaikeasta tehtävästä...
No onhan tuossa Afganistanin operaatiossa paljon liikkuvia tekijöitä. Sanoisin että rauhan oloissa haasteellisinta, mihin tuossa postissa voi joutua. Ja varmaan jatkossa näitä on lisää. Hyvin selviytyi. Nyt vaan voisi ottaa kunnon unet, niin jaksaa leikkiä vähän lapsensakin kanssa.
Onko se tehnyt muutakin kuin vain ollut?
Kaikkonen on hyvä.
Muutama muukin hyvä puolustusministeri tulee mieleen, mm. persujen/sinisten Jussi Niinistö ja rkp.n E. Rehn ja joku mies rkp.stä, en muista nimeä.
Kaikkonen on puolustustsministeri historiallisena hetkenä, kun hävittäjähankinta selviää.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkonen on hyvä.
Muutama muukin hyvä puolustusministeri tulee mieleen, mm. persujen/sinisten Jussi Niinistö ja rkp.n E. Rehn ja joku mies rkp.stä, en muista nimeä.Kaikkonen on puolustustsministeri historiallisena hetkenä, kun hävittäjähankinta selviää.
Carl Haglund vai Jan Erik Enestam?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkonen on hyvä.
Muutama muukin hyvä puolustusministeri tulee mieleen, mm. persujen/sinisten Jussi Niinistö ja rkp.n E. Rehn ja joku mies rkp.stä, en muista nimeä.Kaikkonen on puolustustsministeri historiallisena hetkenä, kun hävittäjähankinta selviää.
Carl Haglund vai Jan Erik Enestam?
Carl Haglund.
Sääli, että jätti politiikan.
Komeempi puku tänään telkkarissa, kuin oli omissa häissään 🙄.
Huono ministeri. Olen kysynyt häneltä, millä oikeudella Suomi on Irakissa, kun Irak on käskenyt suomalaisia lähtemään sieltä. Kaikkonen ei osannut vastata.
Hyvinhän tuo on hoitanut hommansa. Muutenkin ihan asiallinen ja samalla kuitenkin hauska heppu. Harmi ettei tullut taannoin valituksi puolueensa johtoon, mutta toisaalta voi olla itse asiassa hänelle henk.koht. ihan hyväkin ettei tullut, siis uransa suhteen hyvä.
Antti on mies paikallaan. Presidenttiainesta(ko)?
Puolustusministeri on ollut helpoin ja paras ministeripesti sitten vuoden 2014, kun Venäjä tunkeutui Krimille. Piikki on auki, kaikki käy ja mistään ei leikata. Hyvin Kanki on hommansa hoitanut ja Niinistö ennen sitä, en sillä sano.
Eron jälkeen mietin että toivottavasti mies ei nyt romahda, mutta hyvin on kasannut itsensä ja rakentanut uuden elämänsä. Puolustusministerin hommat on sujunee hyvin, tämä Afganistanin keissi osoitti sen. On lisäksi RUKin käynyt, eli vähän käsitystä siitä sotilashommastakin. On myös isänmaallinen, kiitti ja kunnioitti joukkoja asiallisen miehekkäästi.
On se.