Mitkä fiilikset, viiskymppiset?

Parisuhde päättymässä eroon, ei velkaa, omaisuutta on. Tästä alkaa uuden elämän rakentaminen, jossa voi panostaa enemmän myös itseensä. Eron kun saa käsiteltyä niin paremmin on kuin koskaan:)

Parasta aikaa elämässä, ainakin toistaiseksi :) Onnellinen avioliitto (23 v), lapset aikuistumassa, ei velkaa, teen unelmatyötä omassa yrityksessäni ja tienaan kivasti, aikaa harrastuksille, ystäville, parisuhteelle. Tervekin olen ja hyväkuntoinen, seksi paranee vaan vuosi vuodelta. Mummoutta en ihan vielä odotan, mutta toki toivon, että senkin ilon pääsen joskus kokemaan.

Olen 51-vuotias nainen ja koen olevani ikäloppu. Inhoan peilikuvaani, nuorempana olin kaunis, en ole sinut muuttuneen habitukseni kanssa. Inhoan vanhenemista. Käyn töissä ja kökötän vapaa-ajat kotona yksin ja toivon kuolevani ennen toimintakykyni romahtamista. Olen hoitaja vanhuspuolella, toivon pääseväni pois ennenkuin minut kärrätään käänneltäväksi hoitopaikkaan, jossa kukaan ei välitä minusta, ainoastaan olen kuluerä ja henkilökunta toivoo pääsevänsä eroon minusta mahdollisimman nopeasti, saadakseen tilalle jonkun helppohoitoisemman, jonka hoito tuottaa voittoa hoitopaikalle, sekä ei vaadi henkilökunnan resursseja kuin minimaalisesti.

Kaikkien ikäkriisien ja -pelkojen jälkeen olen nyt sinut ikäni kanssa. Jäin tahtomattani lapsettomaksi, mikä kirvelsi aikansa, yksi kuolleen lapsen synnytys koettuna. Rinnalla on tänä päivänä uusi rakkaus, ihmeellinen asia. Miehellä on edellisestä liitosta kaksi kouluikäistä lasta, jotka pääsääntöisesti asuvat äidillänsä, tulemme kaikin hyvin toimeen keskenämme.

Terveys on ok, olen pysynyt hoikkana, pukeudun naisellisesti, miesten päät kääntyvät yhä ;) Ihanaa seksiä oman miehen kanssa on pari-kolme kertaa viikossa.

Työssäni olen arvostettu osaaja, ansaitsen hyvin. Rahahuolia ei ole. Matkustan mieheni kanssa paljon, aina on jotain uutta suunnitteilla.

Olen 52-vuotias, mieheni täyttää juuri 55 vuotta, olemme olleet naimisissa jo parikymmentä vuotta. Elämä on ihanaa! :) Meillä ei ole (yhteisestä päätöksestä) omia lapsia, pari jo aikuista kummilasta löytyy. Raha-asiat ovat ihan mukavasti, asunto on velaton parin vuoden päästä, loma-asunto on Italiassa ja sinne haaveilemme muuttavamme pysyvästi kymmenen vuoden sisällä. Ikäkriisejä ei ole ollut eikä varmaan koskaan tule olemaankaan, miksi pitäisi stressata väistämättömän takia? Kukaan ei tässä maailmassa nuorru. 

Oikein mukavaa syksynalkua kaikille! 

En kerro, jos kertoisin niin minua varmaan nimitettäisiin provoksi.

No lapset ei ole vielä lähelläkään aikuisia, yli kymmenen vuotta menee siihen, että nuorinkin on aikuinen : )