Onko työyhteisömme ihan sairas?
Hoitoala, jossa työntekijät 30-60-vuotisia. On klikkejä, jotka kääntyvät osaa työntekijöitä vastaan ja haukkuvat selän takana tai käyvät vuorotellen valittamassa esimiehelle. Näillä haukutuilla ei välttämättä ole aavistustakaan, että heitä moititaan. ESimies kuuntelee ilmeisesti mielellään haukkumisia, mutta ei koskaan selvittele asioita. Sitten kun pinnansa tarpeeksi kiristyy, saattaa asianomaiselle mainita, että sinua on käyty moittimassa hänelle. Ja kuinka homma etenee? Ei kuinkaan. Mitään ei selvitetä, ilmaa ei puhdisteta, kyräilyä syntyy ja kaikki epäilevät kaikkia. Eihän tällaista ole kaikkialla hoitoalalla? Eihän? Mitä voisi tehdä?
Kommentit (18)
Tuo on ihan arkea myös päiväkodeissa. Niin tuttua, niin tuttua...
opettajanhuoneissa on usein samanlaista. siellä sentään työ on itsenäisempää. yksityisellä puolella pahimmat riidankylväjät tai työnsä surkeasti hoitavat saataisiin sentään jollain keinolla ulos, mutta julkisella pysyvät viroissaan eläkeikään saakka. koeta itse olla osallistumatta ilkeilyyn, niin saatat päästä neutraalille maaperälle.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 07:55"]
Jos työyhteisöstä yli puolet on naisia, niin tuo on väistämätöntä.
Omassa työpaikassani on muuten n. 150 työntekijää joista alta 20 naisia eikä ole yhtään skismaa ollut työpaikalla koskaan...
[/quote]
Hehheh. Et voi tietää, jos työyhteisö on noin iso. Olen ammatiltani insinööri ja nuo ruusunpunaiset lasit miesten paremmuudesta ovat jo aikoja sitten kadonneet. Miehet haukkuvat toisiaan (sekä niitä naisia, jotka eivät ole paikalla) vain selvemmin ja rumemmin sanoin, siinä on se ero. Toimiston naisille nauretaan räkäisesti ja parhaimmillaan nuoremmat käyvät jokaisen pantavuuden erikseen läpi. Miehet myös juoruilevat ja paljon sekä puhuvat paljon pahaa muista. Toimistossa voi saada eri kuvan, jos ei tee töitä miesten kanssa, mutta kyllä moni miesten kanssa töitäkin tekevä elää noissa harhoissa, jopa silloin kun vieressä kuulee nämä asiat. Juoruilua ja paskan puhumista muista ihmisistä vain jostain käsittämättömästä syystä pidetään keskusteluna, jos puhujana on mies.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 08:14"]

Tämä on aivan totta. Sanon sen näin naisena, joka on työskennellyt sekä mies- että naisvaltaisella alalla. Ongelmat syntyvät sukupuoleen katsomatta ennen kaikkea yhdestä asiasta: huonosta johtamisesta. Jos pomolla vielä on oma hovinsa tai näkyviä suosikkeja, on soppa valmis.
Älykäs, hyvä, ja puolueeton johtaja osaa kyllä puuttua kiusaamiseen ja juoruiluun, ja jättää kantelupukit ja nuoleskelijat omaan arvoonsa. Valitettavasti näitä pomoja ei joka oksalla istu, vaan hommaan pyrkivät vallanhaluiset ja itserakkaat pikku pilkunnussijat, jotka pitävät asemastaan kynsin hampain kiinni.
(Ja nuo pantavuuslistatkin ovat aivan totta. Annetaan naiskollegojen tisseille ja perseille pisteitä, mutta esitetään reilua miestä sitten tavatessa.)
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 08:14"]
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 07:55"]
Jos työyhteisöstä yli puolet on naisia, niin tuo on väistämätöntä.
Omassa työpaikassani on muuten n. 150 työntekijää joista alta 20 naisia eikä ole yhtään skismaa ollut työpaikalla koskaan...
[/quote]
Hehheh. Et voi tietää, jos työyhteisö on noin iso. Olen ammatiltani insinööri ja nuo ruusunpunaiset lasit miesten paremmuudesta ovat jo aikoja sitten kadonneet. Miehet haukkuvat toisiaan (sekä niitä naisia, jotka eivät ole paikalla) vain selvemmin ja rumemmin sanoin, siinä on se ero. Toimiston naisille nauretaan räkäisesti ja parhaimmillaan nuoremmat käyvät jokaisen pantavuuden erikseen läpi. Miehet myös juoruilevat ja paljon sekä puhuvat paljon pahaa muista. Toimistossa voi saada eri kuvan, jos ei tee töitä miesten kanssa, mutta kyllä moni miesten kanssa töitäkin tekevä elää noissa harhoissa, jopa silloin kun vieressä kuulee nämä asiat. Juoruilua ja paskan puhumista muista ihmisistä vain jostain käsittämättömästä syystä pidetään keskusteluna, jos puhujana on mies.
[/quote]
Minä kyllä tunnen jokaisen työpaikallani, sillä olen melko sosiaalinen ihminen ja olen talon ainoa asiantuntija eräiden mittalaitteiden kanssa (olen siis fyysikko, en insinööri). Meitä on kahvi- ja ruokatunneillakin aina parinkymmenen hengen porukka kerralla ja työpaikan juhlissa ovat käytännössä melkein kaikki. Negatiivistä keskustelua olen kuullut ainoastaan yhdestä työntekijästä, jonka hommat tuntuvat vain seisovan paikoillaan vuodesta toiseen, ja tämäkin keskustelu tuli esimieheltä.
Olen ollut myös naisvaltaisella työpaikalla, jossa oli "kahvivuorot" jotta 'Pirjo' ja 'Marjatta' eivät vain satu ryhmineen sinne yhtä aikaa ettei tule tappelua. Että kokemusta löytyy kyllä molemmista, ja mikään ei myrkytä työilmapiiriä niinkuin naisten keskinäiset kiistat. Toisaalta naiset ja miehet ovat aina tulleet työpaikoissa hyvin toimeen keskenään, siinä ei ole mitään ongelmaa.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 08:29"]

En millään pysty uskomaan, että 150 hengen työpaikassa olisi 149 täydellistä tyyppiä. Olen pyörinyt itse niin monessa. Paras paikka oli ylivoimaisesti se, jossa oli puolet naisia, puolet miehiä ja ikäjakauma tasainen parikymppisestä eläkeikään, n. 40 henkeä. Siellä oli yhteisöllisyys parhaimmillaan.
Ehkä yhden eron voin sanoa: insinöörimiehet, pomoa myöten voivat keittää kahvia jos se on loppu. Naiset taas ovat tarkkoja siitä, että jos heidän työtehtäviinsä ei ole kahvinkeittoa laitettu, he etsivät sen jolle se kuuluu ja käskevät hommiin, vaikka nopeammin saisivat sen laitettua itse.
Jostain kumman syystä minä olen se, jonka kuullen voi puhua mitä tahansa. En itsekään teidä miksi, mutta näin ovat sanoneet. "Onko täällä naisia, ai ei ole kuin "Pirkko", no sitten voi puhua" ja sitten alkaa juuri tuo panopisteiden antaminen tai joku vastaava juttu. Sitä tekevät myös ne "kivat" miehet. 20 naista on muuten aika paljon, jossain keskikoisella ala-asteella, mikä on yleensä naisvaltainen työpaikka, ei edes ole 20:tä naista. Sun työpaikkasi nyt joka tapauksessa on vain yksi työpaikka, eikä se poista sitä faktaa, että miesten joukosta löytyy sangen paljon "juoruämmiä".
Minä olen tällä hetkellä työpaikkani ainoa nainen ja väitän, että meidän työpaikalla naiset juoruilee vähiten....tähän virnistävä hymiö. Meillä on niin pieni työyhteisö, että ollaan todella tiiviisti koko ajan tekemisissä ja siksi kuulen paljon. Sinä et kuitenkaan koko ajan kuule 150 hengen sanomisia ja tekemisiä. Meillä on hyvä henki keskenämme, mutta en yhtään ole varma, mitä minusta puhutaan kun olen jossain muualla. Ainakin asiakkaita ja yhteistyökumppaneita nuo miehet osaavat arvostella kovin sanoin. Hyvä esimerkki, että pomo haukkuu jatkuvasti yhtä yhteistyökumppania (ja muitakin). Mutta kun vastaavaa asiantuntemusta tarvittiin yhdessä projektissa, hän kuului soittavan ja suosittelevan...aika kaksinaamaista. Silti tuo sama, paljon muita arvosteleva pomo, osaa johtamishommat hyvin. En kyllä uskoisi isommassa firmassa tai vieraan firmassa osaavan, mutta tämä firma on hänen omansa. On siis mies.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 09:06"]

No yksikön pomo ei ole erityisen suosittu henkilö, on vähän semmoinen jäykän virkamiehen oloinen vaikka yksityisellä ollaankin, muttei hänkään ole missään tapauksessa asiaton tai mitään sellaista. Lähinnä tulee mitään sanomatta kurkkimaan selän taakse, se voi hieman ärsyttää joskus.
Sovinismia kyllä "vanhan liiton miehen" harrastavat, ja kyllähän se pantavuuskin arvioidaan silloin tällöin. Eräälle naispuoleiselle sihteerille oli nämä vanhemmat herrat sanoneet "pistäisit sinäkin joskus minihameen päälle, sääli peitellä noin hyviä sääriä". Mutta miesvaltaisessa työpaikassa huumori tahtoo olla vain tuollaista. Kehuksi se on yleensä tarkoitettu.
Kahdella edellisellä työpaikalla tätä skismaa oli, ja olen todella itsekin yllättynyt nyt reilun vuoden jälkeen kuinka hyvä työilmapiiri täällä oikeasti on. Sitä voi olla vaikea uskoa, ennen kuin sen kokee.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 09:18"]
Kahdella edellisellä työpaikalla tätä skismaa oli, ja olen todella itsekin yllättynyt nyt reilun vuoden jälkeen kuinka hyvä työilmapiiri täällä oikeasti on. Sitä voi olla vaikea uskoa, ennen kuin sen kokee.
[/quote]
Otin pois noita aiempia, kun tulee turhan puuromaista. Näin, se on työyhteisöstä kiinni, ei siitä, että kuinka paljon miehiä paikalla on. Yleensä hyvähenkisissä työpaikoissa on muutama aktiivinen, joka pitää sitä porukkahenkeä yllä. Se voi olla yhtä hyvin nainenkin. Samasta syystä koululuokissakin luokkahenki vaihtelee suuresti. Kun täydensin viimeisimpiä opintojani, luokkahenki oli aika huono, opiskelijat kaikki aikuisia, nuorimmat olivat jotain 25-vuotiaita ja naisia kaksia. Huono luokkahenki tuli siitä, että kaksi kovaäänisintä miestä olivat kiusaajia, perusluonteeltaan. Naiset, joita minun lisäkseni oli kaksi, he jättivät rauhaan, mutta siellä oli muita kohteita. Kyseessä oli aikuisopiskelu, jossa oltin tiiviinä ryhmänä koko ajan.
Höh, tuli moneen kertaan tuo naisia kaksi, selvennän, lisäkseni oli kaksi naista, mutta toinen ei heistä ollut koko aikaa, koska hän oli varsinaisesti aiempaa ryhmää, käynyt vain äitiyslomalla välillä ja oli osan aikaa minun ryhmäni kanssa. Siitä tuo sekavuus.
Insinööri vastaa vielä ap:llekin, kun tämä meni nyt kaksinpuheluksi. Ikävältä kuulostaa, mutta valitettavan yleistä, eikä miesvaltaisillakaan aloilla pääse kiusaamisesta, mutta miesvaltaisissa paikoissa miehet ovat usein naisille edessäpäin mukavia, mutta takana puhumisesta et voi tietää. Poikkeuksia silti on.
Mä muuten tunnistan tuon "väittelykaverini" työpaikan tyylin, vaikuttaa ihan mieheni työpaikalta henkilömääriä myöten. Mutta sielläkin on osattu jo olla katkeria mm. siitä, että jotkut pääsevät reissuun enemmän kuin toiset ja sitten kun kysellään vapaaehtoisia olemaan viikot 500 km päässä, ei löydykään. Mutta nämä ovat juttuja, jotka eivät asianosaisten ulkopuolisille tule ilmi.
Ap:n työyhteisöstä puuttuu johtaminen, ja ilman johtajaa joka hoitaa tehtävänsä on todella vaikea päästä tilanteesta eroon.
Jos johtaja ei kykene hallinnoimaan henkilöstöään, on väärällä pallilla töissä. Tai sitten omassa työssä on jotain peiteltävää ja tavallaan nauttii näistä juoruajanilkeistä ollakseen itse pois parrasvaloista.
Miten itse suhtautuisit esimiehenä, jos sinulle moitittaisiin jotain työntekijää? Ihan mielenkiinnosta kysyn.
Kuulostaa ihan tutulta. Tuollainen tilanne syntyy pienehköissä naisvaltaisissa työpaikoissa, joissa itse työ on samaa tylsää rutiinia päivästä toiseen. Syntyy muuallakin klikkejä, mutta vaativammissa töissä niiden ylläpitoon ei jää niin paljoa aikaa.
Siis oikeasti mitään ei voi mun kokemuksella tehdä. Muuta kuin itse vaihtaa työpaikkaa sellaiseen, jossa on joko mielenkiintoisempaa tai ihan jumalattomasti töitä. Seuraan edelleen etäältä sitä klikkityöpaikkaa, jossa itse olin. Klikit jatkavat edelleen, välillä joku lähtee ja uusia muodostuu heti. Ei auta mikään työhyvinvointilöpinä tai muu. Työ on sitä mitä on ja ne ihmiset ei siitä muuten mielenkiintoista saa kuin tappelemalla keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Miten itse suhtautuisit esimiehenä, jos sinulle moitittaisiin jotain työntekijää? Ihan mielenkiinnosta kysyn.
Kuuntelisin, ja selvittäisin asiaa. Eri osapuolten näkemykset voivat olla hyvin erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Jos työyhteisöstä yli puolet on naisia, niin tuo on väistämätöntä.
Omassa työpaikassani on muuten n. 150 työntekijää joista alta 20 naisia eikä ole yhtään skismaa ollut työpaikalla koskaan...
Mitä nyt pojat vetää toisiaan turpaan pikkujouluissa.