Lue keskustelun säännöt.
Toinen ihminen saa minut ahdistumaan. Johtuuko se minusta vai siitä toisesta?
26.09.2014 |
Meillä on uusi nuori työkaveri, ollut muutaman kuukauden. Tuo ihminen saa minut käsittämättömän ahdistuneeksi ja levottomaksi. Ollaan työn lomassa juteltu ja vähän tutustuttu, ja nää juttelut jää mun päähän pyörimään, ja se ahdistaa.
Kummasta tässä on kyse: Onko työkaverissa jotain, mikä minua ahdistaa? Vaikka siis viihdyn hänen seurassaan kyllä erinomaisen hyvin. Vai onko kyse jostain minun ongelmista, jotka hänen seurassaan jotenkin mystisesti aktivoituvat? Mistä sen tietää kummin päin tämä homma menee ja mistä päästä sitä alkaisin purkamaan? Kun koko ajan ei jaksaisi olla ahdistunutkaan.
Kommentit (21)
Silloin kun mua on ahdistanut toinen ihminen, se on johtunut siitä, et olen haistanut siinä jotain mätää. Se on joko ollut pohjimmiltaan läpimätä paskiainen tai ennen pitkää osoittautunut todella omituiseksi ihmiseksi. Ehdotan samaa kuin 11, relaa ja tee duunit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 16:07"]
Silloin kun mua on ahdistanut toinen ihminen, se on johtunut siitä, et olen haistanut siinä jotain mätää. Se on joko ollut pohjimmiltaan läpimätä paskiainen tai ennen pitkää osoittautunut todella omituiseksi ihmiseksi. Ehdotan samaa kuin 11, relaa ja tee duunit.
[/quote]
sama juttu, ruotsimalla tilanteen jälkikäteen voi myös tajuta mikä aiheutti epämiellyttävän tunteen. Vaistoon kannattaa luottaa, tunteet ovat kertoakseen meille asioista.
Tunne syntyy aina itsessä. Työkaverisi ei ole tunnetilastasi vastuussa.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2014 klo 04:41"]
. Vaistoon kannattaa luottaa, tunteet ovat kertoakseen meille asioista.
[/quote]
Tämän minäkin olen elämän varrella oppinut. Siksi olen yrittänytkin pohtia tuota, että mitä tuo tunne mulle haluaa kertoa. Ihan en ole vielä perille päässyt, mutta himppusen olette auttaneet minua eteenpäin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi ottaa kantaa, kun ei tiedä tarkkoja taustoja..
Kun ei ole tarkkoja taustoja, niin saa tällaista yleispätevää pohdintaa. Ja usein se onkin parempaa, kun silloin ketju ei lipsahda jonkin asiaan liittymättömän sivujuonteen ruotimiseksi.
Mutta jos jokin tietty asia taustoista kiinnostaa, niin kysy ihmeessä!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 16:07"]Silloin kun mua on ahdistanut toinen ihminen, se on johtunut siitä, et olen haistanut siinä jotain mätää. Se on joko ollut pohjimmiltaan läpimätä paskiainen tai ennen pitkää osoittautunut todella omituiseksi ihmiseksi. Ehdotan samaa kuin 11, relaa ja tee duunit.
[/quote]Ei ole olemassa ihmistä joka olisi kaikille paskiainen. Minä esimerkiksi olen omituinen mutta se ei pelota kuin niitä muutamaa joilla on huono itsetunto.
Kerro onko tämä työkaveri vastakkaista sukupuolta. Nuorempi, vanhempi? Muistuttaako hän sisartasi / äitiäsi / exääsi, ketä? Aloita näistä. Kuvaile häntä.
Muuten vaikea kommentoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.09.2014 klo 09:16"]
Kerro onko tämä työkaveri vastakkaista sukupuolta. Nuorempi, vanhempi? Muistuttaako hän sisartasi / äitiäsi / exääsi, ketä? Aloita näistä. Kuvaile häntä.
Muuten vaikea kommentoida.
[/quote]
On vastakkaista sukupuolta. Ja kuten aloituksessa sanoin, on nuori eli 18-vuotias, minä olen nelikymppinen. Ja myöhemmin tuolla sanoinkin, että muistuttaa minua, eli ollaan hyvin samanlaisia ja mulla tulee hänen seurassaan kovasti mieleen omat nuoruuden epävarmuudet ja sellaisistakin aiheista ollaan hänen kanssaa juteltu. Ulkonäöltäkin ilmeisesti muistutetaan vähän toisiamme, sillä joku asiakas joskus luuli, että ollaan äiti ja poika.
Tuo ahdistumisen tunne taas muistuttaa sitä tunnetta, minkä koin jonkun nuoruuden ihastukseni kanssa. Silloin koin, että tuo ihastukseni käytti minua vain johonkin omiin tarkoituksiinsa tai kokeili markkina-arvoaan tms. Ja että hän oli laskelmoiva. En näe tässä työkaverissa samaa laskelmoivuutta ollenkaan. Kuitenkin tuo ahdistuksen tunne on kovin samanlainen. Liekö sitten olen sokea hänelle, kun on vielä niin nuori ja mun ajatuksissa viaton.
ap
Varmaan jollain tasolla johtuu molemmista, mutta ainoa joka kannat vastuuta siitä mitä teet ja tunnet on sinä itse. En ainakaan siis kaataisi syytä toisen niskoille. Mullakin oli yksi tuollainen työkaveri ja mulle auttoi kun olin hänelle "vähän ikävä". Eli hän oli mielettömän epähienotunteinen ja se kiusasi minua. Kerran kun hän taas oli sanonut jostain asiasta täysin minun pääni yli ohi ja tunteitani ajattelematta menin vain sanomaan hänelle oman kantani asiasta, koska olin varma siitä.
Hän kyllä selitti jotain miksi oli sanonut mitä sanoi ( asia itse oli siis tosi pieni joten ei mitään draamaa syntynyt kuin mun herkässä päässäni) mutta mä puolustin mielessäni sen tilanteen jälkeenkin itseäni (en siis sanonut hänelle sen enempää kuin siitä asiasta) ja huomasin, että sen jälkeen hän on ollutkin vähän ajattelevaisempi minun suuntaani. Olemme tavallaan molemmat aika rempseitä ja töksöjä, mutta minä olen silti kauhean herkkä sisäisesti ja epäitsevarma ja pelkään muiden huomauttelevan mulle virheistä. No, sama varmaan hänellä, häneen varmaan suututaan aika helposti ja hän oli selvästi vain helpottunut kun mä uskalsin sanoa oman mielipiteeni, MUTTA en syytellyt häntä. Välimme paranivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se lähtee sinun sisältäsi eli on olemassa joku syy siihen, miksi sinua ahdistaa.
Siis en puhunut hänelle epähienotunteisuudesta vaan ihan siitä asiasta, josta hän muka tiesi minut ohittaen sitä ja tätä. Ja tämä loukkasi minua, koska itse tiesin paremmin kuitenkin sillä kertaa. Jos en olis sanonut, mua olis ahdistanut, vaikka itse asia ja sen oikaisu olikin pieni. Mutta mun tunteeni ei olleet!
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luultavasti joku muukin on huomannut jotain samaa hänessä, mutta eri ominaisuudet vaikuttavat eri ihmisiin eri tavalla. Eli itse kun olen herkkä niin minua riepoo harva se ihminen. Ja silti tiedän, että "syy" on minussa. Minä olen niin herkkä. Minä en osaa puolustaa itseäni kuten pitäisi. Jne.
Mutta usein olen silti huomannut, etten ole ajatuksineni ihan yksin, eli moni muukin on kokemut saman ihmisen ei-niin-helppona, mutta voivat silti pitää tästä eikä heillä ole hänen kanssaan vaikeaa (vaikka mulla onkin :( ) Eli ei se tarkoita että se ihminen olisi jotenkin huono ihminen. Mutta ei siis sitäkään, että ap on itse huono, kun ei tule toimeen. Hankalampien luonteiden kanssa toimeentuleminen vaatii enemmän kuin tasapainoisten ja helppojen ihmisten kanssa toimeentuleminen.
Tarkkailemalla toisia en ole voinut useinkaan päätellä, mitä mieltä muut ovat jostain minulle hankalasta ihmisestä. Saattaa ulospäin näyttää siltä, että mitään ongelmaa ei ole. Mutta niin vain onkin kun joskus sanovat, että sekin on niin kulmikas, tms. Ja mitähän lie minusta puhutaan, olen tavallaan aika kulmikas itsekin :(
2
Ja on mulla kokemusta siitäkin, että toinen ihminen aktivoi minussa piilevät ongelmat. Luojan kiitos se ei ollut työpaikalla! 2
Kyllä sun täytyy alkaa asiaa puimaan siitä päästä että mikä saa SINUSSA aikaan ahdistuksen? Mikä sinä ihmisessä, tai teidän jutteluissa saa sinussa heräämään tuollaisen tunteen, ja miksi?
Tunne on aina sinussa itsessäsi. Tuo ihminen kolahtaa johonkin alitajuiseen.
Onko tämä sinua nuorempi myös hyvännäköinen? voit tuntea kateutta vihamielisyyttä ja reviirinsuojelutarvetta häntä kohtaan ja jos et anna itsesi tuntea näin hankalia tuntea, pääsi saattaa paketoida ne epämääräiseksi epämukavuuden tunteeksi.
On ihan ok muuten olla tykkäämättä ihmisistä. Minulla epämukavan olon tuottavat joskus sellaiset ihmiset, joista huokuu ylempi yhteiskuntaluokka. yksi luokkatoverini oli aikanaan kartanonomistajan viileä, ylimyshenkinen tytär. Itse olin köyhästä perheestä. Tunsin oloni hänen seurassaan aina epämukavaksi, vaikka hän oli ystävällinen minulle. Myöhemmin tajusin, että epämukava oloni oli luokkavihaa ja kateutta.
Kiitos, onpa paljon hienoja vastauksia. Pitää alkaa tonkimaan omaa mieltä vielä totisemmin. On tainnut olla vaan helpompi ajatella, että kun se toinen on niin ristiriitainen (mitä kyllä on), niin siksi musta tuntuu tältä. Mutta olen pyöritellyt kyllä noitakin teorioita, että mikä mun menneisyydessä on nyt noussut pintaan. Ja siihen on useita teorioita, enkä oikein tiedä mihin tarttua.
Ehkä jotain lapsuudesta tai lapsuudenperheestä, koska koen, että me ollaan tuon työkaverin kanssa kovin samanlaisia ja painitaan samojen tunneongelmien kanssa. Tai sitten tuo nostaa muistikuvia mun aiemmista ihmissuhdekokemuksista, ja ne ei ole olleet hyviä kokemuksia. Vai olenko tyytymätön parisuhteeseeni ja puin sitä töissä alitajuntaisesti tuon ihmisen kautta. Eikä tuo kateusehdotuskaan mahdoton ole ollenkaan.
ap
Jos muut ihmiset ahdistaa tai ärsyttää usein, yleensä kyse on siitä ettei itse hyväksy itseään.