Vihdoin paino tippuu! Aloitin raudan, thyroxinin ja maitohappobakteereiden syömisen. Johtuuko siitä?
Viime keväästä saakka yritin laihduttaa kun olin lihonut niin paljon ja nopeasti elämänmuutoksien keskellä.
Pyöräilin päivittäin 10 km (ei paljoa mutta liikuin kuitenkin), pätkäpaastoilin ja söin erittäin terveellisesti. Paino tippui silloinkin kyllä mutta todella hitaasti ja välillä turhautti.
No sitä jatkui joitakin kuukausia ja paino oli tippunut tuolla tavalla hurjat 4kg. Se oli outoa mielestäni, ettei enempää lähtenyt.
Hölläsin ja nautin kesästä, join ja söin mitä huvitti ja kuinka paljon huvitti.
Sä
Väsymystä kyllä ollut jo pitkään sekä erilaisia oireita. Pistin stressin piikkiin ja kilpirauhasen vajikseen.
No päätin kuitenkin kesän aikana alkaa syömään maitohappobakteereita, ei vielä helpottanut mitenkään erityisesti viikkojen jälkeen. Sitten lisäsin thyroxinia ja lopuksi vielä rautaa (koska ferritiini oli joskus 30).
Oli pakko saada väsymystä ja aivosumua haltuun.
Nyt joidenkin viikkojen jälkeen paino on alkanut tippumaan nopeaa vauhtia. Vajaa viikko sitten söin pizzaa, suklaata yms ja join alkoholia. Sitten taas syönyt terveellisemmin.
Paino tippuu koko ajan. Kolme kiloa lähtenyt parissa viikossa, joka päivä näkyy muutosta alaspäin.
En liiku kovinkaan paljoa ja syön ihan ok terveellisesti, välillä epäterveellisesti kuitenkin.
Voisiko johtua tästä kombosta? Nälkääkään en oikein tunne samalla tavalla kuin aikaisemmin.
Kommentit (52)
Saako thyroxinia syödä muuten vaan? Alan kokeilla samaa sillä paino ei ole tippunut urheilusta ja pätkäpaadstosta huolimatta.
Jos käytät tyroksiinia yliannoksen, tottakai laihtuu, mutta saa myös luukatoa ja sydän rasittuu etc. Lisäksi resepti loppuu liian aikaisin, niin ei voi jatkaa ja saada lisää enempää kuin lääkäri on määrännyt. Vai mistä ihmeestä olet saanut reseptilääkettä muuta kuin reseptillä?
Meinasin itse ottaa maitohappobakteerit käyttöön, mulla häviää niillä ruokahalu. Thyroxinia olen syönyt 10v
Vierailija kirjoitti:
Saako thyroxinia syödä muuten vaan? Alan kokeilla samaa sillä paino ei ole tippunut urheilusta ja pätkäpaadstosta huolimatta.
Siis se on reseptilääke. Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ollut jo 10 vuotta.
Nostin annosta hieman.
Ap
En minä nyt niin paljoa ole nostanut thyroxinia. Ei ole liikatoiminnan oireita vaan edelleen vajiksen oireita. Syön nyt rautaa kuurin ja katson miten vaikuttaa.
Huomaan positiivisia muutoksia kuitenkin muutenkin kuin vain painonlaskussa.
Ap
Johtuu varmaan siitä. Mulla on ollut jossain vaiheessa elämää suolistossa joku muutos, yhteen aikaan oli ummetusta oikeastaan aina ja painoa tuli herkästi liikaa. Nykyisin ulostan päivittäin vrt. ennen pari kertaa viikossa ja kilot ei jämähdä, vaikka olen vanhempi ja ruokailutavat on samat.
Siis tottakai tyroksiini laihduttaa.
Koen myös, että vasta rautalisällä alkoi tämä kombo toimimaan kunnolla. Tuntuu, että se jotenkin on nyt boostannut eteenpäin vaikka toki oireista kärsin mutta päivät ovat parempia. Vasta syönyt rautaa kolme viikkoa.
Ap
Tyroksiiniannosta saa kyllä nostaa, mutta vain lääkärin luvalla. Sen annoksen nostaminen pitää nimittäin tehdä hitaasti, jotta sivuoireilta vältytään. Milloin viimeksi sinun kilpirauhasarvoa on seurattu? Sítä pitäisi kontrolloida vuosittain eli ottaa kilpparinäyte. Jos annos on riittävä potilaan TSH tulisi olla alle 1 ja hänen kuuluisi olla lähes oireeton. Anemia myöskin kyllä hidastaa aineenvaihduntaa.
On katsottu arvot viime keväänä. Silloin laskettiin annosta ja toisten vaivojen vuoksi toinen lääkäri taas halusi nostaa lääkitystäni. Jokainen lääkäri tulkitsee arvoja eri tavalla ja toiset eivät ota oireita huomioon. Olen sen verran monta vuotta kyllä sairastanut, että uskallan nostaa annosta hyvin maltillisesti jos siltä tuntuu ja tästä kerron aina lääkärille kun tulee puheeksi.
Viimeksi arvot olivat lääkityksellä tosiaan siis tsh 1,4 ja t4v 13,9.
Ap
Unohdit syödä täytekakun iltaisin tunteisiin, siksi laihdut.
Eikös joku telkkarissa laihduttanut ollut alunperin lihonut suolistobakteerien puutteen takia, tai se oli lääkärin diagnoosi.
Syökää jugurttia ja hapanjuurileipää.
se kyllä pitää paikkansa. Itse aloin syömään ulkomailta ostettuja maitohappobakteereja ja vatsa hävisi, 4 kiloa tosta vain.
No minä syön vain lacto seven merkkistä maitohappobakteereita mutta toimii ilmeisesti ihan hyvin.
Ap
Ainiin ja esimerkiksi ihoni näyttää paljon paremmalta. Aikaisemmin oli kasvoissa hirveästi näppyjä ja oli rasvaisen näköinen vaikka kuiva. Nyt näppyjä paljon vähemmän ja puhtaamman näköinen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Eikös joku telkkarissa laihduttanut ollut alunperin lihonut suolistobakteerien puutteen takia, tai se oli lääkärin diagnoosi.
Syökää jugurttia ja hapanjuurileipää.
Ei vaan suolistohormonien puutteen vuoksi. Älä levitä väärää tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös joku telkkarissa laihduttanut ollut alunperin lihonut suolistobakteerien puutteen takia, tai se oli lääkärin diagnoosi.
Syökää jugurttia ja hapanjuurileipää.
Ei vaan suolistohormonien puutteen vuoksi. Älä levitä väärää tietoa.
Suolistobakteerit vaikuttavat hormonitoimintaan. Eli ei ole väärää tietoa.
Mulla toimii pätkäpaasto, jonka aikana juon vettä ja kahvia. Lisäksi uskon myös suolistobakteereiden toimintaan - ajattelen niitä kavereina. Osa on hyviksiä ja osa pahiksia, ja se mitä syön ruokkii valittua jengiä. Kun haluan ruokkia hyviksiä, syön aitoa, tuoretta, yksinkertaista, ravitsevaa. Esim. juureksia, vihanneksia, marjoja, pähkinöitä, siemeniä, luomumunia, oliivi- ja kookosöljyä. Siis sellaista ei-einesruokaa, ja hyvin paljon painottuen vihreisiin ja värikkäisiin kasvistyyppeihin + hyviä rasvoja. Joskus sekaan munia, kalaa ja lihaakin.
Huomaan selvän eron verrattuna niihin päiviin kun ruokin pahiksia eli vedän eineksiä ja prosessoituja ruokia. Ajattelen paastoa taukona ja "detoxina", jolloin suolisto saa levätä. Ja sitten annan sinne hyviksille kunnon ruokaa.
Ja olen myös laihtunut, vaikka kilpparini on ihan normaaliarvoissa. Ajattelin vain, että eihän me tällaiset voida syödä kilpparilääkettä niin kokeilkaa jotain tämäntapaista!
Oho tuli hieman sekava kertomus. Ehkä tuosta jotain ymmärtää. Ap