Haluaisin ottaa rokotteen, mutta en kehtaa enää vaihtaa mielipidettä
Ja tämä ei ole provo, vaikka siltä saattaa kuulostaa. En ole koronavastainen enkä jaa somessa salaliittoteorioita, mutta olen päättänyt aiemmin vakaasti olla ottamatta rokotetta. Nyt haluaisin kuitenkin ottaa sen, mutta pelkään että menetän välini muutaman hyvin tärkeän läheisen kanssa, joiden kanssa olen tekemisissä myös "pakosta".
Kommentit (33)
No jo on ongelmat aikuisella ihmisellä...
Mielipiteen vaihtaminen silloin kun se perustuu uuteen ja oikeaksi todistettuun tietoon on merkki älykkyydestä. Jääräpäinen jänkkääminen, vaikka sisällään tietää olevansa väärässä on taas melko keskenkasvuista. Vielä pahempaa on olla uskomatta todistettuihin faktoihin ja pitäytyä vaan enkelihoidoissa ja hopeavedessä.
Sanoin myös, että otan rokotteen viimeisten joukossa, mutta otin sen jo toukokuussa. Työni vuoksi ja siksi, että voisimme turvallisemmin tavata isovanhempia ja ystäviä.
Nyt sen ovat ottaneet myös perheemme teini-ikäiset. Kukaan suvussamme ei ole saanut siitä kuumetta ja pientä särkyä kummempaa haittaa. Oireet ovat kestäneet päivän. Tilastojen valossa rokotteesta on hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Olin rokotekriittinen, mutta niin vaan se minunkin mieli muuttui ja piikki on otettu. Pientä vinoilu tuli, mutta sitä kesti ehkä päivän-kaksi ja sen jälkeen on kaikki ollut kuin ennenkin. Tunnen myös pari muutakin jotka alun ehdottomuuden jälkeen on vaihtanut mieltä ja ottanut rokotteen.
Mikä sai sinut muuttamaan mielesi?
En ymmärrä ongelmaa. Tutkijat on tehneet hyvin selviksi että kaikki rokottamattomat tulevat ennen pitkää sairastamaan koronan (ja useat rokotetutkin). Tämä tauti voi olla tappava ja on tappanut perusterveitä ja nuoriakin. Se voi tappaa sinutkin ja minutkin.
Tottakai otat rokotteen ja pelastat itsesi. Sun ei tarvitse siitä kertoa kellekään. Ei edes aviomiehellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin rokotekriittinen, mutta niin vaan se minunkin mieli muuttui ja piikki on otettu. Pientä vinoilu tuli, mutta sitä kesti ehkä päivän-kaksi ja sen jälkeen on kaikki ollut kuin ennenkin. Tunnen myös pari muutakin jotka alun ehdottomuuden jälkeen on vaihtanut mieltä ja ottanut rokotteen.
Mikä sai sinut muuttamaan mielesi?
Ei mitään yksittäistä syytä, mutta kun oli porukkaa jo rokotettu paljon eikä massiivisia haittavaikutuksia, niin siitä pikkuhiljaa mieli muuttui. Koronapassit ehkä vaikutti myös.
SIITÄ EI TARVITSE PUHUA KELLEKKÄÄN.
"En kehtaa" vaihtaa mielipidettä.
Kehtaatko mahdollisesti sairastaa taudin vakavan muodon, ehkä long covidin?
Oikeasti olet ottanut rokotteen. Typerä provo. Itse en ota, ne jotka sitä fanaattisesti tuputtaa olen heille sanonut että otin. Normaali ihminen ymmärtää että se on oma valinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ne sun rokotteista tietää jos et avaudu? Senkus vaan menet.
Ollaan niin läheisiä etten pystyisi olemaan kertomatta ja tämä aiheuttaisi ideologisia yhteentörmäyksiä ja varmaan välien menetyksen.
Onko ne ideologiat niin tärkeitä että haluat riskeerata hengityskoneeseen joutumisen? Voin kertoa että ei ollut kiva kokemus. Mielummin vaikka uhraisin ihmissuhteita kuin joutuisin sinne toisen kerran.
Ei ideologiat, mutta läheiset suhteet kyllä.
No toki voit myös pitää ne suhteet ja ottaa tietoisen riskin vakavasta taudista ja mahdollisista elinikäisistä terveysoireistakin.
Minulla on todella monta kaveria, jotka julistivat etteivät rokotetta todellakaan ota. Kaikki heistä yhtä lukuunottamatta ovat viime aikoina ottaneet, useat heistä ovat myös alkaneet puhua rokotusten puolesta, mikä on vähän erikoista.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on todella monta kaveria, jotka julistivat etteivät rokotetta todellakaan ota. Kaikki heistä yhtä lukuunottamatta ovat viime aikoina ottaneet, useat heistä ovat myös alkaneet puhua rokotusten puolesta, mikä on vähän erikoista.
Mä en jaksanut enää sitä tivaamista otanko niin sanon hysteerikoille että otin jo.