Mitkä olivat keinojasi selviytyä köyhyyden kanssa opiskeluaikana?

Söin koulussa nk koko rahan edestä eli koululounas oli päivän päateria. Aamuisin söin kaurapuuroa ja banaania. Illalla riitti keitetty makarooni ja tomaattimurskasta tehty kastike, jossa oli vähän soijarouhetta, sipulia ja mausteita mukana. Ja äitin luokse syömään pari kertaa kuukaudessa. Yleensä äiti laittoi sunnuntaipäivällisen loput rasiassa mukaan eli maanantaisin ja tiistaisin söin iltaruuaksi niitä.

Kaurapuuroa söin joka aamu. Käytin muiden lahjoittamia muille pieneksi jääneitä vaatteita. Kävin lukemassa lehdet kirjastossa.

Biletin huolellisesti. En edes muista, että olisin ollut "köyhä". Varmaan olin, mutta en ajatellut sellaisia asioita siinä vaiheessa. En muista mitään ankeilua, elin vain bileistä toiseen. Mahtavuutta!

Kaikki laskut maksuun heti kun tulivat, eikä vasta eräpäivänä. Ennakointi, että riittää tärkeisiin maksuihin: vuokraan, sähköön, puhelimeen, bussilippuun aina. Fillarin käyttö aina kuin mahdollista, bussilipun oston ajoittaminen ja määrä niin että sai karsittua ylimääräiset päivät pois.

Ruoka sitten vasta sen mukaan, miten oli varaa. Koulussa edullista ruokaa vatsa täyteen. Hernekeittoa purkista, maksalaatikkoa. Keittoja ylipäänsä. Peruna, porkkana, ja kauden edulliset kasvikset perusruokaa. Tarjousruokien etsiminen. Näkkäriä. Ruokajämien vastaanottamista vanhemmilta. Eväiden kuljettamista mukana muualla, jos ei kotiin päässyt laittamaan ruokaa. Jäi mieleen että söin eväänä mm. pakastemaissia (alle markan pussi!), oli hyvää kylmänä kesäkuumalla ja piti hyvin nälkää. Usein tein mukaani pinaattipannaria, kesti päivän hyvin mukana. Näkkäriä. Kananmunia. Maustamatonta jogurttia. Puuroja, marjapuuroja. 

Söin myös usein ystävälläni, jolla vähän parempi tilanne ja teki ruokaa muutenkin useammalle, tiskasin sitten vastineeksi ja ilokseni. Autoin pikkuhommissa tuttavaa, joka teki sitten ruokaa. Jaoin myös itse muille kun oli jaettavaa, tehtiin yhdessä ruokaa. Hamstrasin halpoja aineksia kaappiin ja sävelsin ruokaa niistä. Pakastin (jonka sain) ja sinne poimin marjat ja tein omenasoseet, ja pakastin ruoka-annoksia suuremmasta erästä. 

Mutta muistan myös miten tili oli joskus niin tyhjä ennen seuraavaa opinto+asumistukea, että silakkamarkkinoiltakin ostin halvalla vain ruotoja, joista keitin kalasopan, ruodoista sai just sopivasti kalaa irti yhdelle. Myyjäkin arvosti kun ajatteli mun keittävän lientä talteen... :) 

Ja myös oluella useimminten kävin vain kaikkein köyhimmilläni: vikat pennoset 1-2 olueen, enempää ei ollut käytettävissä eikä muuhun rahaa enää tarvinnut ennen "uusia rahoja". Ne oluet ostin ja nautin niin kuin en köyhän olisikaan! Se oli myös sellainen tsemppaus ja palkinto itselle, että taas selvittiin kuukausi. :) 

Muissa hankinnoissa, kuten vaatteet, käytin taktiikkaa etten ostanut heti jos löysin jotakin, vaan lähdin kotiin. Jos ko. ostos sitten kotonakin tuntui sen arvoiselta sijoitukselta, että tuntuu edeleen hyvältä ja sitä viitsii lähteä uudestaan hakemaan, niin sitten lähdin. Jäi moni ostos ostamatta ja rahat säästyi. (tästä piti myöhemmin opetella pois, että asioita voi ostaa jo hetikin.) 

Lisärahaa tienasin ajoittaisista keikkatöistä ja siivoamisesta yhdelle tutulle, vakitöitä ei muuten ollut. Ja kesätöistä säästettiin talveksi. Opintolainaa nostin ajoittain. Osallistuin kaikenmaailman ilmaisiin arpajaisiin ja kyselyihin mitä vain vastaan tuli ja voitin mukavia juttuja. 

Nykyisestä näkökulmasta, kun ei vuosiin ole tarvinnut kaupassa hintoja kovin tarkkaan katsella, jopa ihailen sen aikaista itseäni. Pärjäsin kuitenkin, elin hyvää elämää vaikkei rahaa ollutkaan, enkä tuntenut itseäni erityisesti köyhäksi, vaikka sitä tosiaan olin! Luovaa elämää se oli, ja loppujen lopuksi myös anteliasta: ystävän kanssa jaettiin paljon saatua hyvää kumpikin vuorollaan. "Kun annat niin saat" olikin ihan mantra. Usein mietti mitä voisin tehdän jonkun toisen eteen, ja mitä annettavaa mulla on jollekulle toiselle? Eikä siihen usein juuri rahaa tarvittu, ja siitä karisi kaikki köyhyysajatukset. Esim. jos leivoin, vein leipomuksia jollekulle toisellekin, vaikka sitten pari sämpylää kahvin kanssa. Jos tein ruokaa, jota pakostikin tulee enemmän kuin yhdelle, kutsuin jonkun toisenkin syömään. Jne. Ja samoin sain paljon ystävältäni. 

Mun mielestä asumiskulut on todella merkittävä tekijä. Aika moni mun tunteman "köyhän" opiskelijan on pakko silti asua kalliissa yksiössä ja pahimmillaan on vielä joku lemmikki rahareikänä. Nämä on valintoja. Itse asuin solukaksiossa kunnes parin vuoden jono jälkeen sain opiskelijasäätiön edullisen yksiön. Tein oman alan (tekniikan akateeminen) töitä vain kesäisin ja rahaa tuntui olevan reilusti. Mistään ei tarvinnut kaupassa tinkiä ja tein yhden kaukomatkan vuosittain.

Pula-ajan lapsi ei ollut koskaan tottunutkaan leveään elämään, joten ei se velkavetoinen opiskelijaelämä kovin köyhältä tuntunut. Ja samassa jamassa me olimme silloin kaikki. Tai ainakin melkkein kaikki. Oli kai niitä jotakin herrojen kakaroita, joilla oli väljästi rahaa käytössä, mutta eivät he meidän vähävaraisten kanssa seurustelleet, joten ei heistä ollut juuri harmia.Kotoa saatu oppi hoitaa asiat aina ajallaan oli kullanarvoinen.

Miten niin opiskeluaikojen? Olin itse köyhä jo lapsena, olen sitä yhä! Opiskelijalla hyvä tilanne kun ei lapsia esim. Huokehdittavana, tai puolisoa. Tai iäkkäitä vanhempia.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 12:42"]

Miten niin opiskeluaikojen? Olin itse köyhä jo lapsena, olen sitä yhä! Opiskelijalla hyvä tilanne kun ei lapsia esim. Huokehdittavana, tai puolisoa. Tai iäkkäitä vanhempia.

[/quote]

Useimmiten opiskelujen tavoitteena on, ettei olisi enää valmistumisen jälkeen köyhä. 

Otin opintolainaa. Siihen aikaan (1980-luvulla) se oli välttämätöntä, koska opintotuki oli paljon pienempi kuin nykyisin. Asuin koko opiskeluaikani soluasunnossa. Aluksi kahden hengen huoneessa, mutta neljäntenä opiskeluvuotena pääsin yhden hengen huoneesen. Molemmissa tapauksissa solussa asui yhteensä kuusi opiskelijaa. Olin tarkka ruokamenojen suhteen. Tyypillinen aamupalani oli kaurapuuro, lasillinen piimää, kaksi jälkiuunileipäviipaletta + levitettä päällä sekä yksi hedelmä. Esimerkiksi juustoa ostin vain erikoistilanteissa pari kertaa vuodessa. Lounaan söin toki opiskelijaruokalassa.

Ostin vaatteet osittain kirppikseltä, tein itse kasvispitoista ruokaa, isä avusti ajoittain, kirjat lainasin kirjastosta, asuin edullisessa vuokra-asunnossa.

Päätin asua soluasunnossa koko opiskeluajan, jolloin asumiskulut olivat niin kohtuulliset, että en tarvinnut opintolainaa. Söin edullisia opiskelijalounaita santsaten niin paljon kuin sain vatsaani mahtumaan.

Tein kesätöitä, mutta työt joululomilla ne vasta toivatkin kunnon tilin. Jaoin tulot vuodeksi eteenpäin, jotta sain nostettua elintasoani riittävästi, mutta ei huimasti, pidemmäksi aikaa. Pidin 500 euron vararahastoa siihen päälle.

Syksyisin, kun rahaa oli eniten säästössä seuraavaa vuotta varten, huomasin, että rahaa oli monesti yli budjettini ja vararahastoni! En bilettänyt, mutta palkitsinpa sitten joka vuosi viikon tai kahden ulkomaanmatkalla! Ostin aina maittavaa ruokaa pysyen budjetissani ja unohtamatta mielitekojani. Mieliteot oli helppo toteuttaa niin, että kun kaksi kertaa söin edullisesti, saatoin siirtää osan päiväbudjetistani erikoisherkkuihin.

Laskeskelin kämppikseni biletyskulutusta esimerkkinä käyttäen, miten paljon muuta mukaavampaa sainkaan kun en ryypännyt. Hän sai opintotuen, otti lainaa ja teki opintojen ohessa töitä, mutta biletti ja siksi väitti, että opiskelijaelämä nyt vaan on köyhää. Ikinä työssä olevanakaan ei tule saamaan enempää rahaa kuin tuolloin opiskelijana, josta jäi lainatkin myöhemmin maksettavaksi! Aikookohan jatkaa lainanottamista työelämässäkin? Eri asia oisi ottaa opintolainaa, jos ei saa mitään töitä opintojen oheen!

Asuin halvassa soluasunnossa ja olin todella tarkka hankinnoistani. Esim. vaatteita en ostellut kuin äärimmäiseen tarpeeseen. Astiat, huonekalut ja petivaatteet olivat kotoa kierrätettyä ja olin ikionnellinen, kun kummisetäni pesukonetta vaihtaessaan lahjoitti vanhan koneensa minulle. Ruoan suhteen minulla on aina ollutkin halpa maku, joten se, että herkkuruokaani oli sekoitus keitettyä makaroonia, pakastemaissia ja juustoraastetta, ei tuntunut edes miltään köyhäilyltä. Jonkin verran tuli biletettyäkin, mutta baareissa join yleensä pelkkää jäävettä ja kulkupelinä oli polkupyörä. Alkuvuodet pärjäilin ylioppilaslahjarahoilla penniä venytellen, myöhemmin sain onneksi pari kesäduunia, joista sai sen verran säästöjä, että pärjäsi talven yli. Lukukausien aikana en käynyt töissä enkä myöskään ottanut opintolainaa.   

Rinnakkaiskortti äidin Visaan.

Mulla vanhemmat ei auttanu pätkääkään, asuin soluissa ja myöhemmin pienessä yksiössä. Otin lainaa joinakin vuosina ja olin töissä n.3 iltaa viikossa+kaikki lomat. Kirjastot, kirppikset, kierrätyskeskukset, pesutupa, julkiset kulkuvälineet tietysti. Söin duunipaikalla ilmaiseksi ( ja kieltämättä roskiin menevät tuotteet joskus otin matkaani ) ja vapaa-ajalla puuroja, keittoja, teetä ja näkkäriä. En juonut juuri alkoa enkä hirveesti bilettäny ja tein sätkiä tarvittaessa. Matkustamiseen ei rahoja mulla ollut. Harrastukseen sain vapaapaikan usein, koska taisin sillon olla vähän lahjakas. Nyt pienipalkkainen työ, mutta ok-talo ja rahaa esim.kampaajalle ja joskus jopa uusiin vaatteisiin, viinipulloon, etelän matkaan. Ja autokin on, kun maalla asutaan ja taas harrastus, joka aika kallis. Ja lemmikkejä vaikka muille jakaa ;) Eli saa olla tyytyväinen. Kyllä mua sillon harmitti, kun joillakin kavereilla vanhemmat tuki tosi paljon ja opintoihin sai keskittyä eri tavalla ja monet matkusteli älyttömästi. Elämä ei ollu helppoa, varsinkin kun kuvioihin tuli mies, joka tykkäsi elellä mun siivellä, vaikka ite kävi duunissa!

Maksoin laskut ajallaan ja isot hankinnat tehtiin vain kesäduunirahoilla. Vanhemmilta sain joskus vähän rahaa ja ruokaa. Pääasiassa kuitenkin elin opintotuella ja nostin opintolainaa. Elämä olikin loppujen lopuksi aika helppoa ja juhlittuakin tuli aika paljon.

Join opiskelijariennoissa pilsneriä lasista.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 14:36"]

Maksoin laskut ajallaan ja isot hankinnat tehtiin vain kesäduunirahoilla. Vanhemmilta sain joskus vähän rahaa ja ruokaa. Pääasiassa kuitenkin elin opintotuella ja nostin opintolainaa. Elämä olikin loppujen lopuksi aika helppoa ja juhlittuakin tuli aika paljon.

[/quote]

merkittävin tukiin liittyvä taloudellinen satsaus taisi lopulta kuitenkin olla yhteenmuutto, koska silloin pääsi yleisen asumistuen piiriin jota maksettiin suhteessa paremmin kuin opintotuen asumislisää ja sen sai myös kesäkuukausilta.

Ai mistä köyhyydestä? Tuilla makso vuokran ja laskut ja vähän jäi ylikin. Välivuoden ja kesätöistä saaduilla säästöillä eli hyvinkin!

Haha,onneksi on rikkaat vanhemmat ja työt,jonka takia ei tarvitse köyhyydestä kärsiä ;-) elän varmaan paremmin kuin normaalit työssäkäyvät :-D kuukaudessa rahaa käytettävissä yli 2000e! 

Kesätöissä saaduilla rahoilla pärjäsi talven ja sain jopa säästettyä opiskeluaikana rahaa.