Huomaako ulkopuoliset jos kaksi ihmistä on keskenään ihastuneita? Huomaako eleistä tai ilmeistä vai mistä?
Vai onko nämä kaksi henkilöä kahdestaan semmoisessa omassa "kuplassaan"?
Kommentit (14)
Kyllä sen meidän kohdalla huomasivat muut, vaikka pitkään koitettiin salata. Jopa kaveriporukan ulkopuoliset saatto kysyä asiasta 😄 Ja kukaan ei yllättynyt kun alettiin sitten seurustelemaan
Huomaa sen, kun silmät alkaa loistaa toisen nähdessään. Rakkaus on kuin ripuli; sitä ei voi piilottaa.
Sen huomaa nimenomaan eleistä ja ilmeistä, vaikka pari ei vaihtaisi sanaakaan keskenään.
Ei välttämättä huomaa jos sitä yritetään salata. Jotkut ovat parempia tässä kuin toiset. On monelle mieluista kokea että he kyllä huomaavat jos joku koettaa piilottaa jotakin, mutta ei kaikista saa selvää jos osaavat käyttäytyä sopivasti eivätkä sähellä asian kanssa. Lähtökohtaisesti ihmisten välisen kemian tietysti huomaa jos sitä ei koeteta kätkeä. Jos kaksi ihmistä on päättänyt ettei heidän suhteensa saa vaikka töissä näkyä ulkopuolisille, kyllä se on ihan mahdollista saada pidettyä salassa.
Huomaa ja myötähäpeähän siinä iskee.
Ei huomaa. Minä ja mun salasuhde ollaan kuksittu jo kuusi vuotta ja ollaan samassa työpaikassa mutta kohdellaan porukassa toisiamme aivan kuin ketä tahansa työyhteisössä.
Vierailija kirjoitti:
Huomaa ja myötähäpeähän siinä iskee.
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Huomaa ja myötähäpeähän siinä iskee.
Vai olisko kateus?
Vierailija kirjoitti:
Ei huomaa. Minä ja mun salasuhde ollaan kuksittu jo kuusi vuotta ja ollaan samassa työpaikassa mutta kohdellaan porukassa toisiamme aivan kuin ketä tahansa työyhteisössä.
Taidat olla vähän yksinkertainen.
Vierailija kirjoitti:
Huomaa sen, kun silmät alkaa loistaa toisen nähdessään. Rakkaus on kuin ripuli; sitä ei voi piilottaa.
Voi kauheeta!! 😂
Työpaikallani työkaverini 36v. mies ja 22v.nainen oli tälläinen pari. Kyllä sen heti huomasi että heillä muuttui käyttäytyminen vaikka yrittivät sitä salailla. Tämä mies oli siis naimisissa ja 2 lasta. Reilun kuukauden kuhertelivat "salaa" ja sitten mies muutti pois vaimon luota toisen naisen luo. Ei mennyt edes puolta vuotta kun tämä salapari erosi ja mies katui syrjähyppyään. Tunnen hänen vaimonsa ja aivan ihana ja kiltti ihminen mutta ei onneksi ottanut tuota häntäheikkiä takaisin.
Töissä oli pitkään todella huono ilmapiiri kun tämä eronnut salapari kiukuttelivat toisilleen.