Muita väsyneitä, nuoria opettajia

http://www.vauva.fi/keskustelu/4275547/ketju/palstailevat_opettajat_auttakaa_noviisia

Tuttu tilanne, mutta usko pois kyllä se helpottuu ajan myötä! Yritä suunnitella vaikka yksi tai kaksi "isompaa" projektia oppilaille, siinä on jo helposti esim. neljä tuntia suunniteltuna yhdellä kertaa. Laske hieman rimaa, ei jokainen oppitunti tarvitse täydellinen olla. Joskus voi antaa oppilaiden katsoa opettavainen dokkari tai lukea kokeisiin. 

Jos teit parhaasi jossain tilanteessa, sen enempää kukaan ei voi sinulta vaatia, eikä sinun todellakaan tarvitse vatvoa epäonnistumisia koko iltaa tai yötä. Kukaan ei ole täydellinen. Ota opiksesi virheistä, silloin osaat seuraavalla kerralla toimia fiksummin. 

T. aineenopettaja viiden vuoden kokemuksella :)  

No kyllä se vähän helpottaa ajan kanssa mutta eihän ne opettajan iltatyöt mihinkään katoa ja ikävät asiat jää mieleen pulpahtelemaan. Kun työvuosia tulee lisää niin tekemisen määrä vain kasvaa kun sinulle annetaan uusia tehtäviä osaamiseesi kokemukseesi vedoten. Ihmistyötä tehdään niin eihän ne kohtaamiset ihmisten kanssa hetkessä mielestä häivy. Itse olen vasta ikävien omaan elämään liittyvien asioiden iskiessä pystynyt unohtamaan työasiat viikonloppuna. Toki vatvoisin niitä paljon mieluummin.

Ei se kaikilla helpota ajan myötäkään. 

t. väsynyt vanha opettaja

Tee suunnittelut ja iltatyöt koululla työpäivän aluksi/ jälkeen tai hyppytunneilla.

mikä on epäonnistuminen sun mittapuulla?  

Hyväksy se, että sinä voit tehdä vain puolet. Jos oppilas ei suostu tekemään omaa puoltaan, sinä et mahda sille mitään. Siihen ei liity mitenkään se, kuinka hienon tunnin olet suunnitellut ja toteuttanut. Ketään ei voi pakottaa oppimaan, vaikka voisikin pakottaa heitä tekemään tuntitehtäviä. Minulla meni muutama vuosi sen asian hyväksymiseen, mutta kun lopultakin tajusin sen asian, niin se helpotti kummasti. Sen jälkeen en enää stressannut. Minä käyn koulussa töissä, teen työn vaatimat asiat, opetan niin hyvin kuin voin, annan tukiopetusta tarvittaessa, pidän yhteyttä koteihin - mutta oppimisessa en voi tehdä kuin sen oman puolikkaan.

Näin jälkikäteen olen ihmetellyt sitä, miksi näin niin hirveästi vaivaa alkuaikoina. Miksen mennyt ihan vain kirjan mukaan? Kappale kerrallaan, luetaan ääneen, sitten kirjan tehtävät, sitten tehtävien tarkastaminen. Miksi ihmeessä yritin keksiä kaikenlaisia ylimääräisiä tehtäviä, kun en vielä osannut edes perustuntirutiinia? Nyt kymmenen vuoden jälkeen olen karsinut alkuaikojen ylimääräisen materiaalin puoleen, ja hyvin menee.

Kyllä tänään on vituttanut koko päivän erään yläkoulun oppilaan itseeni kohdistuneen kokoon ja ulkonäköön liittyvän kommentin takia. Itsekin lasken usein leikkiä, mutta tämä minuun hyvissä väleissä oleva ysin/kympin oppilas heitti todella yllättävän onelinerin. Asia puitiin kahden kesken ja rehtorinkin kanssa, mutta masensi mielen loppupäiväksi. 

Taas mietin, että jos VikingLotossa huomenna onnistaa, lähden aivan vitun äkkiä kävelemään koulusta enkä koskaan enää kusekaan sinne päin. Oppilaat saavat pitää perkele tunkkinsa.

T. Kymmenen vuotta alalla ollut

[quote author="Vierailija" time="23.09.2014 klo 17:16"]Tee suunnittelut ja iltatyöt koululla työpäivän aluksi/ jälkeen tai hyppytunneilla.
[/quote]
Ei niitä pysty läheskään aina koulussa tekemään vaikka olisi 8-17 työpaikalla. On vaikka mitä projektia mihin on osallistuttava. Ja pelkästään omia tunteja voi olla 30 viikossa ja kaikki muu päälle.

[quote author="Vierailija" time="23.09.2014 klo 17:23"]

Hyväksy se, että sinä voit tehdä vain puolet. Jos oppilas ei suostu tekemään omaa puoltaan, sinä et mahda sille mitään. Siihen ei liity mitenkään se, kuinka hienon tunnin olet suunnitellut ja toteuttanut. Ketään ei voi pakottaa oppimaan, vaikka voisikin pakottaa heitä tekemään tuntitehtäviä. Minulla meni muutama vuosi sen asian hyväksymiseen, mutta kun lopultakin tajusin sen asian, niin se helpotti kummasti. Sen jälkeen en enää stressannut. Minä käyn koulussa töissä, teen työn vaatimat asiat, opetan niin hyvin kuin voin, annan tukiopetusta tarvittaessa, pidän yhteyttä koteihin - mutta oppimisessa en voi tehdä kuin sen oman puolikkaan.

Näin jälkikäteen olen ihmetellyt sitä, miksi näin niin hirveästi vaivaa alkuaikoina. Miksen mennyt ihan vain kirjan mukaan? Kappale kerrallaan, luetaan ääneen, sitten kirjan tehtävät, sitten tehtävien tarkastaminen. Miksi ihmeessä yritin keksiä kaikenlaisia ylimääräisiä tehtäviä, kun en vielä osannut edes perustuntirutiinia? Nyt kymmenen vuoden jälkeen olen karsinut alkuaikojen ylimääräisen materiaalin puoleen, ja hyvin menee.

[/quote]

Tämä on aivan helvetin hyvin kiteytetty. Oppikirja on olemassa ja sillä pärjää todella pitkälle. Ketään ei todellakaan voi PAKOTTAA oppimaan, vaikka joskus tuntuu, että joku tahallaan on oppimatta huolimatta äärettömän hitaasta etenemistahdista.

Minäkin olin noviisiopena yllättynyt siitä miten totaalisesti työ vaikutti elämään. Olin aina halunnut olla luokanopettaja, ja halusin olla vieläpä erinomaisen hyvä opettaja kaikin tavoin. Siksi tein kaikkea mahdollista ylimääräistäkin, ja aluksi se oli vain mukavaa. Mutta työpäivät venyivät ihan holtittomiksi, ja oppilaiden asiat sekä myös omat tekemiset ja tekemättä jättämiset pyörivät mielessäni taukoamatta. Aina tuntui siltä ettei ole riittävän hyvä, ja asiat olisi voinut tehdä vieläkin paremmin. Työyhteisöstä ei ollut oikein tukea, sillä ainakin siellä missä itse olin töissä, oli muutamalla vanhemmalla naisopella selvästi jotakin hampaankolossa nuoria naisopettajia kohtaan, ja tämä tuli esiin milloin selvemmin, milloin vähän verhotummin.

Viikonloppuisinkaan ei osannut päästää irti, ja vähintäänkin sunnuntai meni jo seuraavan viikon suunnitteluun sekä itselläni ihan jo oppisisältöjen kertaamiseen ja lisätietojen hankkimiseen. Ensimmäinen vuosi oli todella raskas, ja olin kevätpuolella hyvin uupunut. Minulle sattui vielä ensimmäiseksi luokaksi melko haasteellinen poikavaltainen kuutosluokka, joten tekemistä riitti paljon enemmän mitä löytyi aikaa tai taitojakaan.

Aika korkealta pilvilinnoista putosi ainakin tämä kirkasotsainen nuori opettajanalku. Onneksi toinen opetusvuosi ei ollut ihan yhtä raskas, mutta paljon raskaampaa tämä työ on mitä silloin lukioikäisenä muutaman lyhyen sijaisuuden perusteella ajatteli. Ei muuta kuin tsemppiä sinne, ja ole itsellesi armollinen äläkä tavoittele täydellisyyttä!

Stressi ja huoli onnistumisesta vähenee pian. Opit joka päivä lisää, saat varmuutta ja rutiinia. Rutiini voi kuulostaa ikävältä, mutta auttaa sinua jatkossa perushyvään suoritukseen. Sitten voit aina välillä tempaista ja tehdä jotain ekstraa. Meidän jokaisen on yksinkertaisesti maksettava oppirahat, ei ole oikotietä onneen. On hyvä, että tuskailet näiden asioiden kanssa nyt. Olet selvästi opettaja, joka haluaa tarjota oppilailleen hyvää opetusta. He muistavat sinut siitä, ei satunnaisista virheistäsi. Kun aloittelijan stressi ja ahdistus pian katoaa, pääset nauttimaan työstäsi ja oppilaistasi täysillä. Opettajan työ on todella antoisaa ja palkitsevaa. Säilytä innostus aineeseesi ja kiinnostus oppilaisiin, ne kantavat sinua paljon pidemmälle kuin täydelliset tuntisuunnitelmat.

T. 15 vuoden kokemuksen omaava ruotsin kielen opettaja