Heittäydyin sitten ekonomiopiskelijasta kotirouvaksi

Kuulostaa kovin tutulta! Itse tekisin ihan samoin, jos olisi mahdollisuus. Valitettavasti juuri nyt ei ole.

Minulla on yliopistokoulutus. Tein koulutustani vastaavaa työtä aika kauan, vaikka aina tiesin, että olen aivan väärällä alalla. Nyt olen välitilassa, opiskelen toista alaa, mutta tulevaisuuden näkymät eivät ole hyvät, koska työpaikkoja on ylipäätään vähän ja vuosiakin on ehtinyt kertyä. Sinulla on mielestäni hieno tilanne, että voit rauhassa pohtia elämääsi ja miehesi kannustaa siihen. Kotonakin voi tehdä paljon hyödyllistä. Ja sinun kannattaa pohtia, mikä olisi sinulle sopivaa tekemistä. Nyt sinulla olisi mahdollisuus miettiä myös toista koulutusta. Mielestäni työ voi olla ihanaa, jos se sopii itselle. Mutta ei täällä elämässä tarvitse kulkea samaa reittiä kuin kaikki muut. Pitää miettiä, miten itse on onnellinen ja miten onnellisen elämän voi saavuttaa. 

mitä opiskelija tietää työelämän paineista?

kiva, että saat näprätä kaikkea kivaa kotona. kaikille tollanen vaan ei sovi.

Minä olen ollut enemmän tai vähemmän syrjässä työelämästä lapsen syntymän jälkeen. Lapsi täyttää pian 14. Ensimmäiset viisi vuotta meni kotona ihan silkan kotiäidin roolissa. En voi väittää kauheasti kehittäneeni itseäni tuona aikana. Sitten mies sanoi, että joutaisit töihin ja pääsinkin ihmeellisesti muutamaksi kuukaudeksi töihin. Lapsi meni päiväkotiin ja tein monena viikonloppunakin ylitöitä. Työt loppuivat vuoden vaihteessa ja tuo pätkä jäi noin 3kk mittaiseksi. Sitten taisin vuoden verran olla työkkärin koulutuksessa, mutta siinä ei saanut ammattitutkintoa suoritettua kokonaan enkä päässyt niihin duunarihommiin, joihin olisin halunnut. Olinkohan sen jälkeen vuoden verran osa-aikaisena naapurin verkkokauppiaan hommissa. Ja sitten puoli vuotta ihmettelin, kunnes aloitin opinnot AMK:ssa. 4,5 vuotta tuhraantui niihin, mutta valmistuin lopulta ja se oli minulle iso juttu, että on edes joku tutkinto, kun nuorena korkeakouluopinnot jäivät kesken. No nyt siitä valmistumisesta on jo 1v 8kk enkä edelleenkään ole päässyt töihin.

Minulle tämä kotona olo ei sovi, koska en saa itseäni tekemään asioita. Työn hakukin on vaikeaa. Mitä kivempi paikka on auki, sitä enemmän minua pelottaa hakea sitä ja usein deadlinet menee ohi, kun en uskalla hakea tai saa itsestäni irti. En ole mikään kodin hengetär muutenkaan. Miehen kannalta minusta on ehkä eniten ollut iloa sitä kautta, että olen mahdollistanut sen, että hän menee töihin milloin huvittaa ja tulee kotiin milloin huvittaa. Näin on ollut alusta asti. Tosin nyt kun lapsi on jo yläasteella, joutaisin hyvin olemaan päivisin töissä ja olisin silti kotona illalla eikä lapsen tarvitsisi olla yksin, kun mies on töissä. 

Kansantalouden kannalta tuntuu että menen hukkaan. Minut on verovaroilla koulutettu, mutta en ole päässyt tuottavaan työhön. Toisaalta ehkä minun työttömyys mahdollistaa sen, että joku toinen saa olla töissä, joku joka kipeämmin sitä työpaikkaa tarvitsee. Minä tulen toimeen näinkin niin kauan kun mies ei hylkää ja viihdyn kotona ihan ok ainakin enimmäkseen. Kaipaan vain sitä, että minusta olisi hyötyä. Ja kun nyt saan työmarkkinatukea 800€/kk nettona, niin töistä saisi kai vähän enemmän rahaa, jolle luultavasti keksisin käyttöä.

Naiset, nuoremmat varsinkin. Täällä vanhan vaimon neuvo. Älkää jättäytykö kokonaan miehen siivelle, vaan hankkikaa itsellenne ammattipätevyys ja työkokemusta siltä alalta, mikä kiinnostaa ja mille pääsette opiskelemaan! Koskaan ei voi luottaa kehenkään toiseen niin paljon, että jää vain hänen tulojensa varaan, tukemaan toisen uraputkea, itselleen saamatta mitään, jonka varaan jäädä, jos tuleekin äkillinen stop elämään (mies löytääkin toisen, kuolee, katoaa, sairastuu...). Jos olet rikas perijätär ja avioehto tehty, niin mikäs siinä, jos lasket varojesi riittävän kaikissa tilanteissa. Muutoin voi tulla äkillinen karvas pettymys, vaikka luottikin hyvään! Varautuminen kannattaa AINA! Tyhmyys ei kannata!

[quote author="Vierailija" time="23.09.2014 klo 16:05"]

Naiset, nuoremmat varsinkin. Täällä vanhan vaimon neuvo. Älkää jättäytykö kokonaan miehen siivelle, vaan hankkikaa itsellenne ammattipätevyys ja työkokemusta siltä alalta, mikä kiinnostaa ja mille pääsette opiskelemaan! Koskaan ei voi luottaa kehenkään toiseen niin paljon, että jää vain hänen tulojensa varaan, tukemaan toisen uraputkea, itselleen saamatta mitään, jonka varaan jäädä, jos tuleekin äkillinen stop elämään (mies löytääkin toisen, kuolee, katoaa, sairastuu...). Jos olet rikas perijätär ja avioehto tehty, niin mikäs siinä, jos lasket varojesi riittävän kaikissa tilanteissa. Muutoin voi tulla äkillinen karvas pettymys, vaikka luottikin hyvään! Varautuminen kannattaa AINA! Tyhmyys ei kannata!

[/quote]

saman neuvon antaisin, jotain kannattaa tehdä, jos ap:lle ei esim. kauppatieteiden opiskelu sovi, niin joku muu ala varmasti sopii, kannattaa miettiä ja sitten kouluttautua + mennä jossain vaiheessa töihin. Jokainen vanhenee joskus, ja on todella kurjaa jos jääkin yksin eikä ole ammattia eikä edes eläkettä ole kertynty kuin ihan mitätön määrä.

Eri juttu tietenkin, jos on varallisuutta tarpeeksi ja asiat on siten hoidettu, että sitä on tarpeeksi elämiseen loppuelämän ajaksi riippumatta siitä, mitä tapahtuu

t. 20 vuoden avioliiton jälkeen jätetty, mies hyvätuloinen, mutta ONNEKSI itselläkin työ ja ammatti, hyvin tulen toimeen nytkin vaikka hieman on elintaso pienentynytkin