Lue keskustelun säännöt.
Olisitko halunnut että mielipiteesi olisi huomioitu vanhempiesi erotessa?
23.09.2014 |
Kommentit (10)
[quote author="Vierailija" time="23.09.2014 klo 09:13"]
Olisin halunut isän mukaan. Isä ei halunnut ottaa kun oli niin paljon matkatöissä, asiasta ei keskusteltu. Minusta tuli rikkinäinen.
Eron jälkeen koko elämäni pyöri äidin mielialojen ympärillä. Opin pärjäämään itse ja olemaan pois tieltä. Olen näytellyt koko elämäni. Minua ei ole.
En koskaan uskonut eläväni yli kaksikymmentävuotiaaksi. En ole koskaan uskonut että minulla olisi tulevaisuus. Jokainen päivä, kolmekymmentävuotta, on ollut ohuen ohut filmi, jota minä olen katson sivusta. Odotan vain seuraavaa katastrofia, joka vie minulta kaiken.
[/quote]
Halaus! 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 4v kun vanhempani erosivat. Pikkuveljeni oli alle vuoden. Muistan hyvin kun äiti soitteli isän kavereille ja kyseli että onko isä siellä, soitteli joskus sairaaloitakin huolissaan läpi. Isä teki katoamistemppujaan ja äidille riitti. Hyvä niin.
Pisteet äidilleni siitä että hän ei ole koskaan sanonut pahaa sanaa isästä meille lapsille. Hän myös oli hyvissä väleissä "ex anoppiin ja appeen" eli meidän isovanhempiin. He kävivät meillä usein kylässä vanhempien eron jälkeen ja kyläilimme heillä myös.
Isä taa... no, olen rakentanut oman käsitykseni hänestä. jos häntä lapsena näin hän haukkui äitiäni jatkuvasti. Sitten menin kysymään äidiltäni että miksi isä sanoi sinua paskiaiseksi. Äiti sanoi että isällä on paha mieli ja hän ei keksinyt muuta kuin haukkuma sanoja.
Ei kuulu lapsille tuo päätös... toki se ero pitää hoitaa mallikkaasti ja "aikuismaisesti" ja lasten kanssa pitää myös keskustella asiasta. Mutta ei heillä päätösvaltaa saa olla eroaako vanhemmat vai ei!
Ei. Ei heidän suhteensa ole minun asia. Ja olin niin pieni, etten olisi osannut tehdä päätöstä kumman luona asua.
Itse olin 10v. Eikä minulla ollut mielipidettä asiaan. Jos lapsi ei itse vaadi mielipiteensä tulevaksi kuulluksi niin ei mielestäni pidä ruveta anatamaan vaihtoehtoja, kyllä nuori ilmoittaa yleensä mielipiteensä jos sellainen on, muutoin on turhaa stressiä lapsille aikuisten asiat. Lisäksi mielipidettä ei saa koskaan kysyä jos siihen ei oikeasti saa vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en tod. Olin 4-vuotias, mitä mä mistään tiesin. Jälkeenpäin ajateltuna, ihan hemmetin hyvä että erosivat! En ole koskaan kärsinyt siitä, että vanhempani erosivat ja se oli sentään 70-lukua, jolloin ei kaikki eronneet.
Olisin halunnut lähteä isän mukaan, mutta minut jätettiin äidille. Aikuisiällä sitten sain isältä perustelun: "Muuten se olis tullu vielä hullummaksi." Revinpä näistä lähtökohdista sitten elämän eväitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4nen Ihan kamalaa! Toivottavasti löydät oman elämäsi. Itse oli "hullu" ja halusin suojella lasta siltä joten annoin lapsen isän mukaan.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2014 klo 08:32"]
4nen Ihan kamalaa! Toivottavasti löydät oman elämäsi. Itse oli "hullu" ja halusin suojella lasta siltä joten annoin lapsen isän mukaan.
[/quote]
Olit järkevä "hullu", hienoa! Minäkin olen onneksi saanut rakennettua elämän. Äitiin yritän pitää yllä jonkinlaista perusystävällistä kohteliaisuussuhdetta, vaikka en tunnekaan minkäänlaista kiintymystä häntä kohtaan.
Olisin halunut isän mukaan. Isä ei halunnut ottaa kun oli niin paljon matkatöissä, asiasta ei keskusteltu. Minusta tuli rikkinäinen.
Eron jälkeen koko elämäni pyöri äidin mielialojen ympärillä. Opin pärjäämään itse ja olemaan pois tieltä. Olen näytellyt koko elämäni. Minua ei ole.
En koskaan uskonut eläväni yli kaksikymmentävuotiaaksi. En ole koskaan uskonut että minulla olisi tulevaisuus. Jokainen päivä, kolmekymmentävuotta, on ollut ohuen ohut filmi, jota minä olen katson sivusta. Odotan vain seuraavaa katastrofia, joka vie minulta kaiken.