Ulkoileeko teidän päiväkodin pienten ryhmäläiset vesisateessa?
Kommentit (54)
Miten aikuiset voivat olla niin onnettomia, etteivät osaa ostaa itselleen ja lapsilleen vedenpitäviä ulkovaatteita??? Suomessa kun asutaan, voi sataa viikko tolkulla ihan joka vuodenaikaan. Pitäis olla ihan perusjuttu, että kaikilla vanhemmilla olisi sadesäälle sopivat vaatteet, jotta lapset pääsevät myös vanhempiensa kanssa säällä kuin säällä ulkoilemaan. Sääliksi käy niitä lapsia, joiden vanhemmat ovat sokerista, mutta toisaalta varmasti ne lapset ovat joka tapauksessa päivähoidossa, joten pääsevät onneksi siellä joka säällä ulkoilemaan.
Kun kuorivaatteissa on riittävän iso vedenpitävyysarvo (en muista sitä termiä, mutta 5000 alkaa olla jo ihan hyvä, mutta ei ole meillä ihan kaatosateella välttämättä 100 % pitänyt) ja teipatut saumat ja jalassa kunnolliset goretex-kengät tai kumpparit (jotka on ehjät), niin hyvin pysyy vesisateessa kuivana niin lapsi kuin aikuinen. Sillä tavalla voi myös sadesäällä aikuinen pyöräillä työmatkat, kauppamatkat jne. eikä aina tarvitse kulkea autolla/julkisilla. Ihan hirveän kätevää!
Sinä, joka kyselit vedenpitävien vaatteiden perään, mene johonkin urheiluvaatekauppaan, niin saat kaatosateenkin kestävät ulkovaatteet itsellesi.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 23:00"]

[/quote]
Vanhempien sokerisuus se suurin ongelma taitaakin olla, he eivät koskaa ulkoile huonolla säällä ja eivät myöskään välttämättä osaa arvioida lapselle asianmukaista kampetta päälle. Kerrospukeutumista ei ymmärretä myöskään. Tämän seurauksena lapset eivät halua myöskään ulos palelemaan eikä vanhemmilla ole pienintäkään syytä lähteä ulos ja kierre on valmis. Sinänsä sääli, nyt on kaupat pullollaan mitä kätevämpiä ulkoiluvaatteita.
Eikös se ole mitä te haluuttekin. Virikkeitä virikkeitä.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 22:13"][quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 21:51"]No näköjään ulkoilevat! Ihan pisti vihaksi kun hain 1,5 vuotiaani hoidosta. Hänellä pientä nuhaa ja yskää (flunssa vastaa tulossa) ja olivat klo 16.15 menneet hoitajan kanssa kahdestaan ulos (lapsi oli viimeinen haettava), tulin paikalle klo 17 ja tytön nenä ihan punainen ja kädet hanskojen sisällä kylmät.
Kysyin miksi ovat ulkona kun toinen on tulossa kipeäksi ja sain vastauksesi: meillä ulkoillaan kahdesti päivässä, säällä kun säällä.
Just.
Huomenna aion pyytää, että jäävät sisälle, jos tyttö on taas viimeinen.
[/quote]
Helvetti juuri sinunlaisesi äidin takia muigenkin lapset ovat sairaina. Mitä sinun lapsesi tekee päiväkodissa, kun on tulossa kipeäksi ja tiedät sen itsekin. Lapsen paikka ei ole päiväkodissa, jis hän on siinä kunnossa ettei pärjää normaalissa ulkoilussa. Ja ulkoilu sateella on normaalia päiväkotitouhua.
[/quote]
No arvaapa, mistä tämäkin räkäisyys on peräisin??? Päiväkodista. Ite sanoivat, että heillä nyt virus liikkeillä, mut tuo vaan, me soitetaan, jos nousee kuume. Kyllähän minä sen tiedän, että kotona pitäisi olla, aina se ei vaan onnistu olla pois töistä pienen nuhan takia!!!!!
Minä ainakin toivoin oikein, että ulkoilevat. Tästä kun syksy pimenee, on kiva tietää, että päiväkodissa on oltu valoisalla ulkona. Vaikka olisi satanut. Eihän siellä silloin kahta tuntia tarvi olla vaan puolen tunnin happihyppykin tekee terää. Ruoka maistuu paremmin ja unet tulevat helpommin. Lapsi tarvitsee ulkoilua. Ulkona on aina kivaa, kun on oikeanlaiset varusteet. Myös pienessä nuhassa voi ulkoilla, niillä oikeanlaisilla varusteilla.
ja jollekin, et kai luule, että koko päiväkotiryhmä on sisällä, jos sinun lapsesi on vähän kipeä. Jollei hän voi ulkoilla ei hän ole hoitokuntoinen!
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 20:13"]
Kyllä. Lapset ovat lätäköistä innoissaan. Kotonakin lähdemme usein sateella ulos juuri lätäköitten takia.
[/quote]
Siis lähdetkö sä itsekin ulos vesisateella? Eikö ole inhottavaa kun vaatteet kastuvat läpimäriksi?
No näköjään ulkoilevat! Ihan pisti vihaksi kun hain 1,5 vuotiaani hoidosta. Hänellä pientä nuhaa ja yskää (flunssa vastaa tulossa) ja olivat klo 16.15 menneet hoitajan kanssa kahdestaan ulos (lapsi oli viimeinen haettava), tulin paikalle klo 17 ja tytön nenä ihan punainen ja kädet hanskojen sisällä kylmät.
Kysyin miksi ovat ulkona kun toinen on tulossa kipeäksi ja sain vastauksesi: meillä ulkoillaan kahdesti päivässä, säällä kun säällä.
Just.
Huomenna aion pyytää, että jäävät sisälle, jos tyttö on taas viimeinen.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 20:13"]
Kyllä. Lapset ovat lätäköistä innoissaan. Kotonakin lähdemme usein sateella ulos juuri lätäköitten takia.
[/quote]
Lätäköihin voi mennä kun sade lakkaa.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 21:51"]
Kysyin miksi ovat ulkona kun toinen on tulossa kipeäksi ja sain vastauksesi: meillä ulkoillaan kahdesti päivässä, säällä kun säällä. Just. Huomenna aion pyytää, että jäävät sisälle, jos tyttö on taas viimeinen.
[/quote]
Tuollainen kaavamaisuus on ihan käsittämätöntä. Ihan kuin lapsi olisi joku koira joka viedään ulos pisalle säännöllisesti. Mutta kun korkeasti koulutettu lastentarhanopettaja näin sanoo niin eihän siinä maallikkoäidin tai isän mielipide mitään paina. "Kun kerran lastenhoidon oppikirjassa näin luki niin ei me voida lähteä täällä soveltamaan."
Mun 1,5-vuotias on perhepäivähoitajalla, ulkoilevat säässä kuin säässä. On mielestäni vain hyvä asia, asianmukaisilla varusteilla lapset viihtyvät kyllä ulkona.
Lapsi on tulossa kipeäksi... Miten niin tulossa? Lapsi on jo kipeä. Olisit jäänyt kotiin hoitamaan pientä potilastasi!
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 21:51"]No näköjään ulkoilevat! Ihan pisti vihaksi kun hain 1,5 vuotiaani hoidosta. Hänellä pientä nuhaa ja yskää (flunssa vastaa tulossa) ja olivat klo 16.15 menneet hoitajan kanssa kahdestaan ulos (lapsi oli viimeinen haettava), tulin paikalle klo 17 ja tytön nenä ihan punainen ja kädet hanskojen sisällä kylmät.
Kysyin miksi ovat ulkona kun toinen on tulossa kipeäksi ja sain vastauksesi: meillä ulkoillaan kahdesti päivässä, säällä kun säällä.
Just.
Huomenna aion pyytää, että jäävät sisälle, jos tyttö on taas viimeinen.
[/quote]
Kuule kun se ei oo sun päätettävissä, siellä on mentävä ulos.
Vanhemmat ovat sokerista tehtyjä, Nico-Petteri voi kastua ja takkuulla se on kipee tai ainakin tulossa
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 22:44"]
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 22:28"]
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 22:23"]
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 22:12"]
Siellä mitkään vaatteet kastu läpimäriksi... Pitää olla oikeanlaiset vaatteet. Ei se sen vaikeampaa ole. Oman lapseni päiväkodissa ulkoiltiin ainakin kerran joka päivä, säästä riippumatta. Karmeassa kaatosateessa saatettiin jättää toinen ulkoilu väliin. Mun mielestä oli hyvä että ulkoilivat. Ulkoillaan me lomilla ja viikonloppuisinkin ainakin kaksi kertaa päivässä, säästä riippumatta (koiranomistajan elämää). Hyvät vaatteet vaan kaikille.
[/quote]
Siis kaatosateellakin? Millaiset vaatteet sulla oikein on? Ei mun tuulipukuni ainakaan pidä kaatosadetta vaan alkaa heti vuotaa läpi hupusta ja olkapäiltä ja pian muualtakin ja hetken päästä olen aivan läpimräkänä kun vesi tulee läpi.
[/quote]
Eihän tuulipuku pidä vettä vaan tuulta. Vesisadetta vastaan on sadetakki tai kunnollinen kuoritakki, jossa on teipatut saumat. Housuiksi samoin vedenpitävät kuorihousut. Käsiin vedenpitävät hanskat, päähän trikoopipo ja kaulaan kauluri tai huivi. Kengiksi joko kumpisaappaat tai pitkävartiset gorekengät, ihoa vasten mielellään ohut villasukka. Ulkoinen omien lasteni kanssa kahdesti päivässä, kertaakaan en ole kastunut ja lapsetkin ovat pysyneet kuivana vastaavilla varusteilla (paitsi jos ovat istuneet lätäkössä, onneksi ovat kerrasta aina oppineet).
[/quote]
Millainen se sun kuoripuku on ja suojaudutko sillä myös kovaa sadetta vastaan vai otatko silloin aina sadetakin? Osaatko suositella jotain merkkejä mitkä olis hyviä ja kestäviä? Nyttenkin on luvattu koko viikoksi sadetta ja olen aivan pulassa kun tuulipuvulla en pärjää kuivana ja syksyinen sade on hyytävän kylmää. Vaihtoehtoina on joko pysyä sisällä tai kastella itseni läpimäräksi ja ainakin jonain päivänä joudun sen pakostakin tekemään.
[/quote]
http://www.stadium.fi/urheilu/retkeily-ja-matkailu/vaatteet/206529/everest-w-mfn-3-in-1-jkt?SelectedProductUUID=SAXCROin5HsAAAFHmek7RSKj#.VCB-VWIayK0
Mulla on tuollainen, varsinaista sadetakkia käytän harvoin nykyään. Sadetakkia käytin joskus kesällä hellemekon päällä ukkosella, hiostaa liikaa mielestäni. Pitkä ulkoilutakki on kätevä pyöräillessä ja kyykkiessä ulkona. Etsi netistä teknisiä ulkovaatteita, niitä saa aika edullisestikin nykyään. Henkkamaukallakin on kuulemma hyviä ulkoilukamoja.