Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vauva tulossa, miehen kanssa jatkuvat riidat :(
20.09.2014 |
Tuntuu, että miehen kanssa on nykyisin ylivoimaisen raskasta elää yhdessä. Koko raskauden ajan hän on kiukutellut. Kaikesta mahdollisesta. Miten meillä ei ole tarpeeksi siistiä. Kun sanon, että eipä hänkään osallistu kodin siistinä pitämiseen: miehen vaatteet pitkin tuoleja, toinen puoli ruokapöytää täynnä hänen papereita ja rojua, makuuhuoneen lattialla lojuu viikkokausien likaiset sukat. Niin seuraa huuto, että niin, hänellä on sotkua vaan kahdessa tai kolmessa paikkaa ja kaikki muu on mun vastuullani.
Toinen kiukuttelun aihe on se, että halusin avioehdon. Muutimme häiden jälkeen minun omistamaani asuntoon. Tarjosin miehelle mahdollisuutta lunastaa siitä puolet, mutta se ei käynyt. Nyt mies jaksaa kiukutella, että hän ei osta mattoa, ei sohvaa, ei osallistu niihin tai näihin kustannuksiin, koska asunto on mun ja mä sen avioehdon halusin. En ymmärrä, miksi miehellä pitäisi olla omistusoikeus asuntoon, josta ei ole senttiäkään maksanut? Jos hän haluaisikin erota, miten se olisi reilua, että minä joutuisin maksamaan hänelle puolet asunnon arvosta saadakseni pitää kotini?
Kolmas kiukuttelun aihe on se, että olen valmistumassa opettajaksi ennen lapsen syntymää. Se ei miehen mielestä ole tarpeeksi hyvä ammatti.
Mies ei halua käydä kanssani enää missään. Meillä oli hääpäivä, mies sai siitäkin kiukuttelun aikaiseksi, kun piti lähteä jonnekin ulos. Muuten hän työmenoihin pukeutuu niin, että on samettitakit ja rusetit kaulassa, mun kanssa hän lähtee ulos vanhoissa farkuissa ja collegetakissa. Kun pahoitan tästä mieleni, olen typerys.
Miestä ei juuri kotona näy. Tulee joskus klo 21-01 välillä, aina on niin työkiireitä. Epäilen, että sillä on toinen nainen ja tästä tulee tietysti myös riitaa.
Olen sanonut, että jos minä ja lapsi noin aiheutetaan ahdistusta, niin paras, kun mies lähtee. Vaikka heti. En soittele perään, ei tarvitse pitää lapseen yhteyttä eikä maksaa lapsesta mitään. Kunhan jättää meidät rauhaan, niin se olisi kylliksi. Että ihan jos nyt heti passaisi kerätä tavarat ja lähteä. No, sitten mies ei halunnutkaan lähteä, vaikka aiemmin kiljui, että hän muuttaa pois.
Olen tosi onnellinen lapsesta. Odotusta varjostaa vain miehen käytös. Tuntuu, että hänestä on tullut ihan raivopäinen. En esim enää uskalla istua autossa hänen kanssaan, hän ajaa kovia ylinopeuksia, ohittelee vaarallisesti. Viimeksi, kun jostain sivutieltä joku koukkasi eteemme, hän alkoi ajaa ihan tässä autossa kiinni ja kiukusta puhisten teki äkkinäisiä jarrutuksia niin, että pelkäsin jo tosissani. Ja jos näistä sanoo, niin mies suuttuu. Sillä matkalla poliisi muistikin häntä sitten 600€ sakolla...
Mitä teen?
Kommentit (31)
Välillä olen ollut hyvin onnellinen. Nyt tuntuu, että onnellisuuteni kumpuaa kaikesta muusta, suhde aiheuttaa lähinnä epämukavaa oloa. Olen onnellinen, minusta elämä on ihanaa, upeaa että tulin sittenkin raskaaksi, minulla on kaunis koti ihanalla paikalla, elämässäni on paljon hyviä asioita ja ihmisiä, joista olen kiitollinen. Minulla on hauskaa. Paitsi miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeastaan, kun mietin. Elämäni olisi vapaampaa ilman miestä. Ei olisi jotakuta kiukkuisesti arvostelemassa ammattiani, harrastuksiani, ystäviäni, menemistäni, tulemistani ja olemistani...
Ööö, miten olisi jättäminen? Hittoako sinä mieheltä kyselet että voitko lähteä. Sinä päätät ja mikä parasta, sinulla ei ole mitään menetettävää vaan pikemminkin kaikki oikeat kortit (asunto, hyvä ammatti jne.).
" En ymmärrä, miksi miehellä pitäisi olla omistusoikeus asuntoon, josta ei ole senttiäkään maksanut? Jos hän haluaisikin erota, miten se olisi reilua, että minä joutuisin maksamaan hänelle puolet asunnon arvosta saadakseni pitää kotini?"
Tuon takia kannattaisi melkein aina muuttaa yhdessä uuteen asuntoon, josta tulee heti alussa kummallekin koti. Kun muutetaan toisen luo, niin toinen ei välttämättä koskaan tunne sitä täysin kodikseen, vaan on kuin olisi pitkällä vierailulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 10:57"]
" En ymmärrä, miksi miehellä pitäisi olla omistusoikeus asuntoon, josta ei ole senttiäkään maksanut? Jos hän haluaisikin erota, miten se olisi reilua, että minä joutuisin maksamaan hänelle puolet asunnon arvosta saadakseni pitää kotini?"
Tuon takia kannattaisi melkein aina muuttaa yhdessä uuteen asuntoon, josta tulee heti alussa kummallekin koti. Kun muutetaan toisen luo, niin toinen ei välttämättä koskaan tunne sitä täysin kodikseen, vaan on kuin olisi pitkällä vierailulla.
[/quote]
Olen ehdottanut miehelle, että myyn tämän ja katsotaan yhdessä uusi asunto, josta kumpikin maksaa puolet. Ei käy miehelle, koska mä voin maksaa oman puoleni tästä asunnosta saatavalla rahalla ja hänen pitäisi ottaa lainaa. On kuulemma niin väärin, että jos hänellä olisi velkaa ja mulla ei. Joo, en mäkään ymmärrä tätä logiikkaa... Sen sijaan mies laskeskelee, että jos mä laittaisinkin koko asunnosta saatavan summan taloon, eli rakennettaisiin talo, niin mitä pitäisi sitten laittaa lisää rahaa siihen, ehkä vain 100 000€ yhteensä. Sanoin, etten suostu mihinkään laittamaan enemmän rahaa kuin hän, ettei taas tulisi näitä riitoja. Jolloin mies alkoi kiukutella siitä... Huoh.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 10:56"]
Ööö, miten olisi jättäminen? Hittoako sinä mieheltä kyselet että voitko lähteä. Sinä päätät ja mikä parasta, sinulla ei ole mitään menetettävää vaan pikemminkin kaikki oikeat kortit (asunto, hyvä ammatti jne.).
[/quote]
Minusta olisi parempi, että mies lähtisi itse. Pelkään, että jos vaan heitän hänet ulos, hän alkaa tehdä kiusaa lapsen kautta. Hänen yksi ystävänsä on tehnyt näin, kun avovaimo lähti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No teillä on siinä kriisi. Ei se ole sen kummempaa. Miestä loukkaa, että et tunnu olevan tosissasi sitoutunut häneen, koska olet pedannut asiat niin, että ero on näppärä ja helppo hoitaa. Näissä asioissa järki ei vaan aina riitä paikkaamaan sitä tunnepuolen loukkausta, joka aiheutuu siitä että toinen pitää kuitenkin takaovea auki koko ajan. Ja lisäksi, jos riitojen tullessa olet vielä kertonut että mies voi vapaasti lähteä, niin sehän ei miehen oloa varsinaisesti paranna. Ja kun miehen käytös taas osaltaan loukkaa sinua, niin onhan ihan ymärrettävää että teillä on paljon käsittelemättömiä ja nimeämättömiä tunteia välillänne.
Aika moni on ollut samantyyppisessä tilanteessa kun lapsi syntyy. Ei se niin mene, että lapsia aletaan tekemään huonoon parisuhteeseen, vaan se parisuhde monilla huononee raskausaikana, kun molemmat muuttuvat niin ettei perässä pysy.
Jos teillä ei olisi lasta tulossa, niin tilannehan olisi helppo ratkaista. Mutta, sinä olet vastuussa lapsen onnellisuudesta, ja lapsi tarvitsee isän. Hänellä on kiistämätön oikeus isään, ja siksi suosittelen yrittämään ihan kaiken, ettei teidä nykyinen tilanne heijastu miehen ja lapsen suhteeseen. Vaikka tuntuukin epäreilulta että nainen joutuu joustamaan ja tulemaan yli puolivälin vastaan että lapsi saa hyvän isäsuhteen, niin se on tavallisen naisen elämässä aivan kaikkein tärkeimpiä asioita mitä hän tekee. Ei se helppoa ole, mut ei isot asiat useinkaan ole helppoja. Yrittäkää huolehtia siitä, että ette etäänny. Omista tunteistaan pitää yrittää kertoa, vaikka toinen ei olekaan vastaanottavainen. Ne kuitenkin jää sinne toisen päähän, niin että kun hän on jonain päivänä kypsä vähän irtaantumaan omasta navastaan ja omasta kriisistään ja yrittää edes jotenkin miettiä puolison tunteita, niin hänellä on siinä edes vähän enemmän kosketuspintaa toisen sisäiseen maailmaan, mistä aloittaa se miettiminen. Missään nimessä älkää alkako verrata parisuhdetta muihin ihmissuhteisiin, ne eivät ole koskaan vertailukelpoisia. Eihän teilläkään olisi mitään ongelmia, jos teillä ei olisi tällaisia yhteisiä sitoumuksia, ja näkisitte kerran viikossa kahvikupin äärellä. Siksi se parisuhde just on niin vaikea että toinen on siinä vaikka ei huvittaisikaan.
Meillä oli samantyyppistä kriisiä mut eri syistä. Ero oli mielessä moneen kertaan mut olen niin onnellinen ettei tehty mitään äkkipikaisia päätöksiä, vaan päätettiin katsoa homma loppuun ja tehdä ne päätökset vasta kun kriisi on ohi, lapsi riittävän vanha että ollaan taas normaalitilassa ja pystytään muuhunkin kuin tunneperäisiin primitiivireaktioihin. Nyt, kun lapsi on tulossa, asioihin kannattaa ottaa vähän eri aikaperspektiivi. Ei kuukausissa eikä puolessa vuodessa, vaan esimerkiksi kolmen vuoden ajanjakso, joka sovitaan että yritetään jaksaa, yritetään oppia yhdessä, yritetään kannatella toistakin vaikka omissakin ongelmissa olisi enemmän kuin tarpeeksi (ja vaikka niistä suurin olisikin se oma puoliso). Kun siitä vauva-ja taaperoajan hormonikuplasta herää, huomaa että asiat ovat paremmin. On tehty huima matka omaan ja toisen maailmaan, löydetty sieltä paljon kuonaa jonka voi jättää taakseen ja paljon asioita joita ei halunnut nähdä itsstä ja toisesta, mutta on löydetty se toinen myös sellaisena, mitä hän aidosti on. Mitä ei ehkä ennen kriisiä edes tajunnut, kun yhdessä oli ns. liian helppo olla.
Itse voin sanoa, että kyllä kannatti. Meillä on hyvä, onnellinen perhe. Tapellaan vieläkin. Pienistä ja isoista asioista. Mut tunnetaan toisemme, tiedämme että tulevatkin ongelmat kestetään todennäköisesti yhdessä. Tämä nyt meni näin, ei ollenkaan kuten kuviteltiin. Ei sinne päinkään. Mut hyvä tästä silti tuli. :)
Voimia sinulla kovasti. Vaikka pettymys mieheen tuntuisi nyt liian suurelta kestää, niin kyllä se siitä. Aika auttaa.
Kiitos, 10! Minua kyllä epäilyttää, mahtaako mies olla lapsesta lainkaan kiinnostunut. Jotenkin nyt luulen, että tuskinpa. Paitsi siinä vaiheessa, kun lapsen voi laittaa johonkin ääliömäiseen kilpaurheiluharrastukseen ja luoda tälle kamalat paineet, että pitää olla paras, jotta isä pääsee pätemään.
Olen huomannut, että miehelle on kamalan tärkeää tuo päteminen. Pitää olla paras, rikkain, urheilullisin, laihin, parhaiten pukeutunut, jne. En voi ymmärtää. Ja isoin juttu kaikesta on se, että pitäisi saada rahaa, paljon ja helpolla. Miehen kaikki yritykset tähän suuntaan on toistaiseksi menneet komeasti myttyyn. Ei vaan usko, että helppoa rahaa ei ole. Sitten seuraa marina, että mun pitäisi perustaa joku yritys tms joka tuottaisi paljon rahaa. Miehen omat yritysviritelmät on sellaisia, että mitään ei tarttis tehdä, mutta rahaa tulisi vain. Eihän sellainen toimi.
Joo, mutta en ole tässä nyt eroamassa. Mua ei oikeastaan enää edes haittaa, ettei mies halua tehdä mitään yhdessä. Mulla on paljon ystäviä, menen heidän kanssaan tai yksin. Oikein odotan, että vauvan kanssa sitten voidaan käydä vauvajumpassa, perhekerhossa, vähän isompana lasten teattereissa ja konserteissa, yms. Ja matkoilla.
Toivoisin vaan, että mies ei koko ajan olisi pinna kireällä ja nalkuttaisi tai huutaisi. Väliin olen itkien pyytänyt häntä olemaan hiljaa, kun en jaksa kuunnella enää. Yritän olla menemättä niihin tunnekuohuihin mukaan, koska sitten kun itsekin hermostun, me karjutaan täällä molemmat ja pelkään että lapsesta tulee levoton, jos minä käyn kierroksilla tuon tuosta raskausaikana. Kun mies vaan olisi hiljaa. No, ahdistavaa sekin on, kun se istuu seinää tuijottaen koko illan eikä puhu mitään, näin teki eilen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällainen tarina tänään. Tunnistan siunut kirjoitustyylistä ja rakenteista. Lisäksi liian monta osa-aluetta yritetty (suhteellisen taidokkaasti) nivoa yhteen. Noh, viihdettähän tämä koko palsta on.
Tuosta suhteesta ei tule enää mitään. Oli kyse sitten toisesta naisesta, stressistä, jostai aikuisyumisen kriisistä tai ihan vaan sinusta ja suhteesta, niin sanonpaha vaa että kaikkien kannalta paras jos jätät sen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 11:32"]
Tällainen tarina tänään. Tunnistan siunut kirjoitustyylistä ja rakenteista. Lisäksi liian monta osa-aluetta yritetty (suhteellisen taidokkaasti) nivoa yhteen. Noh, viihdettähän tämä koko palsta on.
[/quote]
Joo, niin varmaan. Tilanne ja ongelma on aito. Saat varmaan tyydytystä siitä, että kirjoittelet roskaa av-palstalle? Minä en. Olen etsimässä eri näkökulmaa tähän tilanteeseen ja esim 10 tarjosikin hyvän sellaisen.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 11:33"]
Tuosta suhteesta ei tule enää mitään. Oli kyse sitten toisesta naisesta, stressistä, jostai aikuisyumisen kriisistä tai ihan vaan sinusta ja suhteesta, niin sanonpaha vaa että kaikkien kannalta paras jos jätät sen
[/quote]
Itsekin pelkään, että tässä on nyt niin paljon painolastia, että voikohan suhde enää korjaantua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 11:28"]
Kiitos, 10! Minua kyllä epäilyttää, mahtaako mies olla lapsesta lainkaan kiinnostunut. Jotenkin nyt luulen, että tuskinpa. Paitsi siinä vaiheessa, kun lapsen voi laittaa johonkin ääliömäiseen kilpaurheiluharrastukseen ja luoda tälle kamalat paineet, että pitää olla paras, jotta isä pääsee pätemään.
Olen huomannut, että miehelle on kamalan tärkeää tuo päteminen. Pitää olla paras, rikkain, urheilullisin, laihin, parhaiten pukeutunut, jne. En voi ymmärtää. Ja isoin juttu kaikesta on se, että pitäisi saada rahaa, paljon ja helpolla. Miehen kaikki yritykset tähän suuntaan on toistaiseksi menneet komeasti myttyyn. Ei vaan usko, että helppoa rahaa ei ole. Sitten seuraa marina, että mun pitäisi perustaa joku yritys tms joka tuottaisi paljon rahaa. Miehen omat yritysviritelmät on sellaisia, että mitään ei tarttis tehdä, mutta rahaa tulisi vain. Eihän sellainen toimi.
Joo, mutta en ole tässä nyt eroamassa. Mua ei oikeastaan enää edes haittaa, ettei mies halua tehdä mitään yhdessä. Mulla on paljon ystäviä, menen heidän kanssaan tai yksin. Oikein odotan, että vauvan kanssa sitten voidaan käydä vauvajumpassa, perhekerhossa, vähän isompana lasten teattereissa ja konserteissa, yms. Ja matkoilla.
Toivoisin vaan, että mies ei koko ajan olisi pinna kireällä ja nalkuttaisi tai huutaisi. Väliin olen itkien pyytänyt häntä olemaan hiljaa, kun en jaksa kuunnella enää. Yritän olla menemättä niihin tunnekuohuihin mukaan, koska sitten kun itsekin hermostun, me karjutaan täällä molemmat ja pelkään että lapsesta tulee levoton, jos minä käyn kierroksilla tuon tuosta raskausaikana. Kun mies vaan olisi hiljaa. No, ahdistavaa sekin on, kun se istuu seinää tuijottaen koko illan eikä puhu mitään, näin teki eilen.
[/quote]
Oijjoi, aivan tulee sun tekstisä mieleen vanhat "hyvät " ajat. Voi että tätä elämää. :)
Minä en tunne miestäsi, mutta heittelen tähän vaan vähän ajatuksia siitä, mitä sinun miehesi käytös minussa herättää. Joskus, jos ihmisellä on kova pätemisen tarve, tarve pitää yllä kulisseja ja tarve kontrolloida, siellä sisällä on suuri epävarmuuden tunne, häpeän pelko ja pelko siitä, että on oikeasti vaan arvoton. Se johtaa ensinnäkin siihen, että tarve kontrolloida asioita on suuri, ja sellaisilla ihmisillä on yleensä vaikeuksia suhteutua muutoksiin jotka eivät ole hallinnassa, ja toisaalta taas heillä voi olla vaikeuksia sietää sitä, että toinen on ns. vahvempi, ihan missään asiassa. Koska heillä on siellä sisällä niin kova epävarmuus itsestää, heillä ei ole oikein käsitystä siitä, miten ollaan aidosti tasavertaisia, vaan heillä on koko ajan skanneri päällä siitä, että onko hän nyt jotenkn alisteisessa asemassa toiseen nähden, ja pitääkö tässä nyt jotenkin alkaa nöyristelemään tätä toista. Tällaisella ihmisellä on usein ns. "osattoman lapsen syndrooma" eli koko ajan ollaan vähän sitä mieltä, että muut ovat saaneet enemmän ja helpommalla kuin hän, ja siksi hänen pitäisi saada asioita myös vähän kuin annettuna. Koska se näkökulma asioihin on syvällä sisimmässään niin itsekeskeinen, tällaiselta ihmiseltä jää helposti huomaamatta kuinka paljon ihmiset noin ylipäänsä yrittävät ja ponnistelevat elämässään.
Tuollaiset piirteet ihmisessä jäävät helposti huomaamatta niin kauan kuin tämä ihminen kokee olevansa vahvoilla ja handlaavansa eri tilanteet. Hän voi olla hyvinkin rento ja viehättävä. Nuo piirteet tulevat esiin, kun ihminen kokee itsensä epävarmaksi (=uhatuksi) ja pelkää että toiselle paljastuu se hänen sisäinen huonommuutensa jota yrittää peittää (jolloin toinen automaattisesti hylkää). Ne tulevat siis tälle ihmiselle itselleenkin yllätyksenä, koska jos sisäinen häpeä on liian suuri, sille tulee sokeaksi koska se on liian suuri kestettäväksi.
Nyt sinä olet teidän suhteessa selvästi vähän paremmin toimeentuleva, ja olet selvästi hyvällä tavalla aika vahva ihminen. Sinun sisälläsi kasvaa teidän tuleva lapsenne. Jos olette vielä aika vasta menneet naimisiin, tässä on nyt miehelle liian paljon palikoita järjesteltäväksi. Ja jos hänellä on taipumusta ajatella enemmän itseään kuin muita, hänelle voi olla vaikea sitoutua oikeasti ja alkaa kantamaan vastuuta elämästään ja teoistaan.
Toisen ihmisen elämää ei voi muuttaa eikä toista voi muuttaa, mut auttaa jos ymmärtää toista. Minua huolestuttaa tuossa sun kertomuksessa se, että miehen käytös on aggressiivista liikenteessä. Se just liittyy sihen, että se sisäinen epävarmuus purkautuu hallitsemattomasti, ja ihmiseltä häviää silloin ns. järjen ääni. Pidä huoli ettei se aggressivisuus lähde leviämään muualle parisuhteeseen, eikä sitä pidä sallia ollenkaan. Siinä on se piste, mitä ei voi ylittää, ja silloin miehen, tulevan isän, on haettava heti apua. Ei pelkästään sinun ja lapsen turvallisuuden vuoksi, vaan myös oman turvallisuutensa vuoksi.
No, ei tästä sen enempää, olen tosi iloinen siitä että sinulla on ystäviä joiden kanssa vaalia sitä hyvää mieltäsi ja jakaa raskauden ajan asioita. Omasta jaksamisesta on tärkeää pitää huolta.
10
Olitteko kauan yhdessä ennen kuin menitten naimisiin ja tulit raskaaksi? Siis mietin vain, että onko tuo käytös alkanut ihan vasta vai ettekö vain ole tunteneet kunnolla? Sinä kuulostat fiksulta ja järkevä naiselta, et sellaiselta joka käyttäisi aikasaansa vuosikausia noin käyttäytyvään mieheen.
Vauva parka, jonka täytyy kuunnella jo kohdussa ollessaan noita riitoja:(
Tuo sun tekstisi oli taas aika napakymppi, 10! Tosiaan, kun asiaa mietin, minusta tuntuu, että mies on sisimmässään todella epävarma. Hän ei kestä, jos hänen kustannuksellaan esim pilaillaan. Mutta itse hän on jatkuvasti ilkeästi ivaamassa muita ja sellaista keskenkasvuista vertailua muihin on usein.
Varmasti miehellä voi hyvinkin olla olo, onko tarpeeksi hyvä. Ja se juontuu jo kotoa. Miehen äiti esim muistelee, että kun mies ja hänen isänsä nikkaroivat jotain, niin miehen isä pisti poikansa purkamaan ja tekemään asioita monta kertaa uudestaan, kun mikään ei kelvannut. Jatkuu...
Jatkan...
Eriskummallista tilanteessa on, että miehen lapsuuden perheessä ei kuitenkaan kannustettu koulumenestykseen. Asenne on ollut se, että ei meidän lapset vaan ole hyviä koulussa, niin ei sitten ole mitään vaadittukaan. Esim miehen isän mielestä, koska hän ei ole elämässään tarvinnut vieraita kieliä, ei hänen lapsensakaan niitä tarvitse. Nyt miehen urakehitys kiinni siitä, että oppiiko aikuisiällä englannin.
Miehen isällä on myös mennyt elämässä vähän kaikki pieleen. Vaimo lähtenyt, koti on purkukunnossa, töitä ei oikein ole. Mies häpeää isäänsä. Mutta samalla parjaa vieraille ihmisille minun isääni, joka kuitenkin on elämässään onnistunut mm luomaan tyhjästä menestyvän yrityksen. Jos minä latelisin miehen isästä vastaavia juttuja seurassa kuin mies minun isästäni, olisi täysi sota päällä.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 12:07"]Vauva parka, jonka täytyy kuunnella jo kohdussa ollessaan noita riitoja:(
[/quote]
Tuskin se vauva riidoista tajuaa, mutta riitely varmaan kehittää minussa stressihormoneja ja niillä on varmasti vaikutus lapseen.
Alue: Aihe vapaa
Jotain olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten, onko tämä suhde sellainen jossa olet onnellinen??