Minkälaisena äitinä luulet lapsesi aikuisena sinut muistavan?

Aikuinen tyttäreni toivoisi olevansa (sitten, kun aika koittaa) samanlainen äiti kuin minä olen hänelle ollut.

Tämä oli kaunein ikinä saamani kiitos, ja olen hyvin epävarma sen suhteen, että olen sen ansainnut.

Up

Varmaan sellaisena että sitten kun äiti kilahti niin ääntä ja huutoa riitti, leppyi kyllä nopeasti ja oli välillä kyllä tosi lapsellinen itsekin typerine ilmeilyineen ja leikkeineen.

Toivon ainakin että sellaisena hauskana hössöttäjänä, jota oli kuitenkin helppo lähestyä. 

Lämpimänä ja tsemppaavana, hauskana äitinä, joka saattaa välillä ärähtää mutta tulee aina pyytämään anteeksi kunhan rauhoittuu. Tempperamenttinen mutta rakastava.

Kuulemma äitinä joka on aina oikeassa ja yleensä haluaa viimeisen sanan kun kinataan:) Ja silti olemme tosi läheisiä ja hyvin herkästi kysyvät neuvoa/mielipidettä :D

Mutta myös emona joka aina huolehtii ja välittää.

3/4 jo aikuisia, kuopus tulossa murrosikään...

Sivistyneenä ja viisaana, toisaalta myös kannustavana, turvallisena ja ymmärtävänä. Sellaisena jolle voi aikuisenakin kertoa myös vaikeista asioista. Tätä ainakin toivon...

No tää on varma: kireänä ja herkästi ärsyyntyvänä, välillä jopa jankkaavana. Toisaalta lämpimänä, I guess.

Ryven jatkuvassa syyllisyydessä annanko lapsilleni tarpeeksi oikeasti läsnäolevaa aikaa. Ja huudanko liikaa. Pelkään että he eivät ajattele musta hyvää aikuisena.

Itsekään en ajattele omasta äidistäni. Hän oli huono ja poissaoleva äiti. Ja vaikka itse pyrin tekemään kaiken paremmin, jossain menee kuitenkin metsään ja pelkään!

Tänäänkin karjuin 3-vuotiaalleni kun ei totellut :-(

He ovat tasapainoisia ja onnellisia lapsia. Silti en usko että he ajattelevat aikuisina mun olleen ihana äiti. Isästään näin varmaan ajattelevat, se ei hermostu niin helposti ja leikkii, telmii jne.

oih ihania, 

Kiitos kun jaatte nämä.

Minut muistetaan varmaan juuri huutavana, pinna kireällä, tiuskiva,a mutta toisaalta aina valmiina, huolehtivana, kannustavana, läheisenä äitinä

Tuli 9:lle vahingossa alapeukku yläpeukun sijaan. Hyvin samankaltaisia ajatuksia minullakin.

Kysyin lapsestani, ja se kieltäytyi kommentoimasta näin tyhmään kysymykseen.

Helposti räjähtävänä, mutta rajusti myös rakastavana. Läsnäolevana. Huolehtivana. Nihilistinä ;)

Kaveriäitinä. Sen ne on jo moneen kertaan sanoneet. Sitten myös aika epätasapainoisena ja mahdottomien ainaisena haaveilijana mutta myös niiden puolustajana tapahtui mitä hyvänsä. 

Huutavana ja äkkipikaisena, nalkuttavana. Toisaalta hauskana, huolettomana ja luotettavana. Äitinä, jonka kanssa tavattiin tuttuja, leikittiin puistossa ja ravattiin harrastuksissa, mutta joka ei leiponut koskaan pullaa ja joka räyhäsi siivouspäivänä. Toivottavasti rakkaana kaikesta inhimillisyydestä huolimatta.

Kireänä ja räyhäävänä, empaattisena ja huolehtivana. Sellaisena, joka piti kaiken, minkä lupasi ja kuunteli ja keskusteli. Sellaisena, joka yksin ja marttyyrina pyöritti koko perheen arkea ja tiuski kun oli väsynyt. Jos äidin sai varastettua itselleen käkättiin sängyn pohjalla ja kerrottiin höpsöjä juttuja 

Kysyin pojalta (9v). Muistaa minut hyvänä ja opettavaisena äitinä.

Luulen, että muistaa minut tiukkana, nalkuttavana, nollasta-sataan kuudessa sekunnissa raivostuvana, mutta silti huolehtivana ja rakastavana äitinä.

Olen se pullantuoksuinen, mehua keittelevä äiti, joka tuo myös työt kotiin. Teen paljon lasten kanssa, mutta usein joutuvat odottamaan että työt on hoidettu ennen kuin jonnekin päästään lähtemään.

Olen yrittäjä.

Äitinä, joka yritti parhaansa, aina ei onnistunut. Jonka syliin mahtui aina, mutta joka suuttui kun ei saanut olla rauhassa. Äitinä, joka onnistui kasvattamaan itsekkään miehen lapsista toiset huomioon ottavia,

Kärsivällisenä, lempeänä ja rakastavana. Sellaisena, joka kuuntelee ja jolle uskaltaa puhua. Toisaalta myös sellaisena, joka ei jaksa juurikaan leikkiä ja jolla työasiat ovat paljon mielessä vapaa-ajallakin.

Viime talvena piti pojan 8 lk täyttää pitkä kysely (kuuluu kasiluokan lääkärintarkastukseen), jossa kysyttiin asioita laidasta laitaan ja paljon perheeseen liittyvää ja pojan omiin tunteisiin perheestä ja vanhemmista. Loppupuolella kyselyä poika totesi spontaanisti minulle. "Kyllä meillä äiti on hyvä perhe". Tulipas äidille hyvä mieli. Ei ihan pieleen oo asiat menny.

Uskon että mun lapset muistaa mut tietyissä asioissa tiukkana, mutta reiluna ja aina lastensa eteen työtä tekevänä äitinä.

Äitinä, joka oli siellä muiden isien kanssa kannustamassa ja kuskaamassa ilta toisensa jälkeen harrastuksessa.